Dialektiikan alkeet (*)

Ideologista kuoliota potevat kuten Suvarin, uskovat että "kukaan ei tiedä mitään" siitä mitä dialektiikka on. On olemassa "marxilaisia", jotka kumartavat Suvarinia ja toivovat oppivansa jotain häneltä. Nämä marxilaiset eivät piiloudu vain "Kuukausinykyaikaisen" taakse. Valitettavasti SWP:n nykyopposition sisällä on suvarinismin aatesuuntaus. Tästä on välttämätöntä varoittaa nuoria uusia tovereita. Varokaa tätä pahanlaatuista tarttuvaa tautia. Dialektiikka ei ole myyttiä eikä mystiikkaa, vaan ajatuksemme muotojen tiede, mikäli se ei rajoitu elämän arkiongelmiin, vaan se pyrkii saavuttamaan monimutkaisten ja pitkäaikaisten prosessien käsitystä. Suhde dialektisen ja formaalisen dialektiikan välillä on suhde perus- ja korkeamatematiikan välillä.

Yritän tässä luonnehtia kysymyksen olemusta tiiviisti. Aristoteleen logiikka yksinkertaisesta ajatuksesta alkaa lauseesta "A" on yhtä kuin "A". Tämä olettamus hyväksytään joukko ihmisten käytännön toiminnoissa ja perusyleistyksissä. Kuitenkaan todellisuudessa "A" ei ole yhtä kuin "A". Tämä on helposti todistettavissa: tarkisteltaessa näitä kahta kirjainmerkkiä suurennuslasissa - ne ovat keskenään erilaisia. Joku voisi kuitenkin sanoa vastaan: kysymys ei ole niiden koosta tai fonttityylistä, kun ne ovat yhtä suurten määrien symboleja, kilosta sokeria esim. Vastalause ei pidä paikkaansa. Todellisuudessa kilo sokeria ei ole koskaan yhtä suuri määrä toisen kilon sokeria kanssa, sillä herkempi vaaka paljastaa eroa niiden välillä. Joku taas voisi sanoa: kilo sokeria on yhtä suuri kuin itsensä. Tämäkään ei ole totta - kaikki kappaleet vaihtavat alituisesti kokoa, painoa, väriä jne. Ne eivät ole koskaan samanlaisia itseensä verrattuna. Sofisti voisi vastata, että kilo sokeria on samaa kuin itsensä "annettuna hetkenä", huolimatta siitä, että tällaisella "aksiomilla" on kyseenalaista käytännön arvoa, se ei myöskään kestä teoreettista arvostelua. Miten meidän pitäisi todellisuudessa käsittää sanaa "hetki". Jos kysymyksessä on äärettömän pieni ajanjakso, niin silloin kilo sokeria kokee sillä aikaa "väistämättömiä" muutoksia. Vai onko "hetki" puhtaasti matemaattinen abstraktio, eli ajan nollaus? Kaikki on kuitenkin olemassa ajassa. Olemus sinänsä on alituinen muodonmuutoksen prosessi. Näin ollen aika on olemuksen perusteellinen elementti. Siis aksiomi "A" on yhtä kuin "A", tarkoittaa, että olio on samaa itsensä kanssa mikäli se ei muutu, eli mikäli sitä ei ole olemassa.

Ensisilmäyksellä voisi päätellä, että nämä viisaudet ovat hyödyttömiä. Todellisuudessa niiden merkitys on suuri. Aksiomi "A" on yhtä suuri kuin "A" näyttää olevan yhtäältä kaiken meidän tiedon lähtökohta ja toisaalta kaiken tietomme virheiden lähtökohta. On mahdollista käyttää tätä aksiomia rangaistuksetta ainoastaan tiettyjen rajojen sisällä. Silloin kuin määräiset muutokset "A":ssa ovat merkityksettömiä suhteessa tekemäämme asiaan, voimme olettaa, että "A" on yhtä kuin "A". Tämä on esim. tapa, jolla myyjä ja ostaja suhtautuvat kiloon sokeria. Sama pätee auringon lämpötilan suhteen. Suhtautuminen dollarin arvoon oli samaa tähän asti. Kuitenkin jonkun rajan jälkeen määräiset muutokset vaihtuvat laadullisiksi. Kilo sokeria veden tai bensan vaikutuksesta ei ole sen jälkeen enää kilo sokeria. Dollari, presidentin toimien jälkeen, lakkaa olemasta dollari. Kriittisen pisteen määrääminen (toteaminen) oikeana aikana, silloin kun määrä muuttuu laaduksi on kaikkien tiedon - sosiologia mukaan lukien - sfäärien tärkeimpiä ja vaikeimpia tehtäviä. Jokainen työläinen tietää, että on mahdotonta rakentaa kahta täysin samanlaista esinettä. Rullalaakereiden kartioiden käsittelyssä hyväksytään määrättyä väistämätöntä kallistumaa, jonka pitää olla tiettyjen rajojen sisällä (sanotaan toleranssiksi). Siinä määrin kuin joku pysyy toleranssin rajoissa, kartiot pidetään yhtä suurina (A=A). Kun ylitetään rajat, toisin sanoen kun määrä muuttuu laaduksi, kartioista tulee viallisia tai täysin kelvottomia.

Tieteellinen ajatuksemme, joka sisältää myös tekniikan, on vain yleisen käytäntömme murto-osa. Käsityksissäkin on "toleranssia", joka määritellään ei formaalisen logiikan, aksiomin "A" on yhtä kuin "A", vaan dialektisen logiikan avulla, aksiomilla, että kaikki muuttuu. "Yleisen logiikan" tunnuspiirre on se, että se systemaattisesti ylittää dialektisen "toleranssin". Vulgaari ajatus toimii ideoilla kuten kapitalismi, moraali, vapaus, työläisvaltio, jne. vakionomaisina abstrakteina, ja pitäen edellytyksenä se, että kapitalismi on yhtä kuin kapitalismi, moraali kuin moraali jne. Dialektinen ajatus erittelee kaikki oliot ja ilmiöt jatkuvassa muutoksessaan, samalla kun toteaa - näiden toteutettujen muutosten aineellisten suhteiden sisällä - kriittisen kohdan, jonka jälkeen "A" lakkaa olemasta "A":ta, työläisvaltio lakkaa olemasta työläisvaltio jne. Vulgaari ajatuksen perusvika piilee tosiasiassa, että se tyytyy ikiliikkeessä olevan todellisuuden staattisiin kuviin. Dialektinen ajatus antaa ideoille sisällön rikkautta ja joustavuutta (lähestyen tiiviisti korjaten ja konkretisoiden); sanoisin vielä, että dialektinen ajatus tekee ideoista mehukkaita ja näin se tuo niitä tietyssä määrin lähemmäksi ilmiöitä. Ei kapitalismi yleensä vaan määrätty kapitalismi määrätyllä kehitysasteella. Ei työläisvaltio yleensä, vaan tietty työläisvaltio kehittymättömässä maassa imperialismin saartamana.

Dialektisen ja vulgaariajatuksen välillä on sama suhde kuin elo- ja valokuvan välillä. Elokuva ei kumoa valokuvaa, se yhdistää valokuvia sarjaksi liikkeen lainalaisuuden mukaisesti. Dialektiikka ei kiellä ajatusta, mutta se opettaa meitä yhdistämään ajatuksia sillä tavalla, että ymmärryksemme lähestyy ikimuutosprosessissa olevaa todellisuutta. Hegel asetti joukon tällaisia lainalaisuuksia "Logiikassaan": määrän muuttuminen laaduksi, kehitys ristiriitojen kautta, sisällön ja muodon törmäys, jatkuvuuden katko, mahdollisuuden muuttuminen välttämättömyydeksi jne., jotka ovat teoreettiselle pohtimiselle yhtä tärkeitä kuin yksinkertainen ajatus on tärkeä perustehtäviin. Hegel kirjoitti ennen Darwinia ja Marxia. Ranskan vallankumouksen ajattelulle aiheuttaman voimakkaan edistyksen ansiosta Hegel ennusti tieteen yleisen liikkeen. Koska kysymyksessä oli vain ennustus, ja vaikka se tulikin nerokkaalta mieheltä, se sai Hegelissä idealistista luonnetta. Hegel käsitteli ideologisia varjoja korkeimpana todellisuutena. Marx todisti, että näiden ideologisten varjojen liike heijasti vain aineellisten kappaleiden liikettä.

Kutsumme dialektiikkaamme materialistiseksi, koska sen juuret eivät sijaitse taivaassa eikä "vapaan tahtomme" syvyyksissä vaan objektiivisessa todellisuudessa, luonnossa. Tietoisuus syntyi tiedostamattomuudesta, psykologia fysiologiasta, orgaaninen maailma epäorgaanisesta, aurinkojärjestelmämme tähtisumusta. Kaikissa tämän kehityksen portaissa määrä muuttuu laaduksi. Ajattelumme, joka sisältää myös dialektisen ajattelun, on yksi monesta muuttuvan aineen ilmenemismuodosta. Tässä järjestelmässä ei ole sijaa Jumalalle eikä Perkeleelle, kuolemattomille sieluille tai lakien ja moraalin ikuisille säännöille. Koska ajattelun dialektiikka on johdettu luonnon dialektiikasta, sillä on tämän seurauksena materialistinen luonne alusta loppuun. Darwinismi, joka selitti lajien kehityksen laaduksi muuttuneilla määräisillä muutoksilla, oli dialektiikan korkein riemu koko orgaanisen aineen tasolla. Toinen riemu oli (kemiallisten) alkuaineiden ominaispainotaulukko (jaksollinen järjestelmä) ja lopuksi alkuaineen muuttaminen toiseksi. Näihin muutoksiin liittyy luokittelun kysymys, joka on fysiikalle yhtä tärkeä kuin yhteiskunnan tieteellekin. Linnaeuksen järjestelmä (1700-luku) lähtien liikkeelle lajien muuttumattomuudesta tyytyi kasvien kuvailuun ja luokitteluun, niiden ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Kasvitieteen lapsuuden aika on verrattavissa logiikan lapsuuteen, sillä ajattelun muodot kehittyvät kuten mikä tahansa elävä olio. Ainoastaan vakiolajien idean määrätietoinen hylkääminen ja kasvien kehityksen historian sekä niiden anatomian tutkiminen valmisti perustan todella tieteelliselle luokittelulle.

Toisin kuin Darwin, Marx oli tietoinen dialektikko, ja hän keksi perusteen yhteiskuntien tieteelliselle luokittelulle ihmisten tuotantovoimien kehityksen ja omistussuhteiden rakenteen - jotka ovat yhteiskunnan anatomia - perusteella. Marxismi korvasi yhteiskuntien ja valtioiden yleisen ja kuvailevan luokittelun - joka vieläkin kukoistaa yliopistoissa - dialektismaterialistisella luokittelulla. Vain käyttäen Marxin metodia on mahdollista määritellä oikein sekä työläisvaltion idean, että sen romahtamisen hetkeä. Kuten näemme kaikki tämä ei sisällä mitään "metafyysistä" tai "pedanttista" kuten omahyväinen tietämättömyys vakuuttaa. Dialektinen logiikka ilmaisee liikkeen lainalaisuudet nykyisessä tieteellisessä ajattelussa. Päinvastoin taistelu materialistista dialektiikkaa vastaan ilmaisee kaukaista menneisyyttä, pikku-porvariston konservatiivisuutta, yliopistojen rutinoitujen ylpeyttä ja toivon kipinää tuonpuoleisesta elämästä.

--Leon Trotski 1938

(*) Tämä kirjoitus on osa artikkelikokoelmaa, joka on kirjoitettu 1938, vähän ennen kun GPU murhasi vallankumouksellisen miehen elokuussa 1940. Kirjan nimi on "Marxismin puolustuksessa", ja siinä Trotski käy viimeisen ideologisen taistelunsa silloisen pikkuporvarillisen opposition kanssa.