Mihin Argentiina on menossa

Latinalaisessa Amerikassa on tällä hetkellä kaksi suuntausta. Yhtäältä onjoukkoliike, joka suunnistaa kohti kapinaa kapitalismin ja porvaristonrappeutumisen seurauksena. Toisaalta on edellisen suuntauksen vastakohta, joka tähtää näiden kapinoiden tukahduttamiseen käyttäen porvarillisendemokratian menetelmiä. Ensimmäisen suuntauksen liikkeellepaneva voima on työssäoleva ja työtöntyöväenluokka, sorrettu nuoriso ja köyhä talonpoikaisto. Jälkimmäisen takanaon imperialismi ja paikalliset sortojärjestelmät, jotka tähän tarkoitukseenkäyttävät keskusta-vasemmiston puolueita.

Argentinazona tunnettu joulukuun 2001 kansannousu, kaatoi De la Ruan jaavasi uuden poliittisen tilanteen Argentiinassa, kansannousun aikakauden. Tämä kausi ei ole sulkeutunut 27. huhtikuun vaalien myötä. Porvaristo voittivaaleissa yhden taistelun, muttei sotaa. Yksi vaihe on loppunut ja toinen onalkanut, mutta aina kansannousun kehyksen sisällä. Vaalitulos ei ratkaissutyhtään pöydällä olevista ongelmista. Ulkomaanvelka, pankkikriisi, valtiontalouden kriisi, porvariston haaksirikko, instituutioiden hajoaminen, instituutionalisten puolueiden romahdus ja joukkojen puuttuminenpoliittiselle areenalle suoralla toiminnalla ovat muutamia ongelmia, joitavaalituloksen on mahdotonta ratkaista. Vaalitulos ei ole myöskään hajottanut joukkoliikkeen rakenteita, jotkajohtivat joukkoja kansannousuun. Tämä on tärkein perustavanlaatuinen opetusvaalien jälkeisestä tilanteesta Argentiinassa. Vaalit olivat vain yksiepisodi koko Argentinazon historiallisen ajan sisällä. Tietenkin vaalitavasivat porvaristolle tien ulos kriisistä. Mikä on uudessa tilanteessa muuttunut on se, että riistäjillä on nytpoliittisen aloitteen avaimet kädessä, niillä on kyky asettaa päiväjärjestysesille. Sitä muka kun hallitus kehittää poliittista aloitettaan, se joutuuvastakkain uusien taistelujen, kriisien ja yhteenottojen kanssa.

Tämän “demokraattisen” tempun avulla, porvaristo yrittää jälleenrakentaavaltion menetettyä arvovaltaa ja pystyttää uudelleen kapitalisminromahtaneet yhteiskunnalliset suhteet. Tämä hallitus, jolla on tällaisiatavoitteita joutuu toimimaan kansannousun historiallisten raamien sisällä. Hallitus on täynnä ristiriitoja. Se väittää toteuttaneensa kansanvaltaa, mutta se valittiin 22 prosentilla äänistä. Se väittää edustavansa uutta, mutta sen poliittinen henkilökunta koostuu Menemin ja Cavalion entisistätoimihenkilöistä. Se väittää edustavansa isänmaata, mutta se edustaaargentiinalaista porvaristoa, joka on ryövännyt kansallisvaurauden; tämähallitus edustaa öljyn ja kaivosteollisuuden monopoleja, jotka ovat kaikkiulkomaalaisomistuksessa.

Argentiinan talous on fiktiivinen ja se perustuu ainoastaan kapitalisminkansainvälisiin tuotantosuhteisiin. Pankit ovat vararikossa ja silti auki. Teollisuus, tehtaat, palvelut ovat vararikossa niin ikään, mutta siltitoimimassa. Siinä vaiheessa kun Kirctner yrittää muuttaa fiktiivistätaloutta todelliseksi, yhteentörmäys tulee olemaan väistämätön siitä, ettämikä pankki saa jäädä eloon ja mikä ei. Mikä tehdas saa elää ja mikäsuljetaan. Kovat taistelut tulevat määräämään näiden asioiden kulkua. Toisenongelman ratkaisu on jyrkässä ristiriidassa toisen ongelman ratkaisunkanssa. Jos pankit pelastetaan, teollisuus on silloin konkurssissa japäinvastoin. Nyt kun ratkaistaan, mikä porvariston osa tulee tuhoutumaan ja mikä ei, mikäpääoma jää maahan ja mikä lähtee, nyt Argentinazon opetus, että joukkojensuoralla toiminnalla ja sillä, että joukot ottavat kohtalonsa ohjat omiinkäsiinsä, saa erityisen merkityksen. Näiden taistelujen kehitys yhdessäjoukkojen saatujen kokemusten kanssa tulee asettamaan oikean kysymyksenpöydälle taas; ja oikea kysymys on taistelu vallasta.

Vaihtoehdot

Yksi skenaario on se, että hallitus liittoutuu IMF:n, pankkien ja monopolienkanssa. Tässä tapauksessa syntyy uusi taistelumuoto joukkojen ja tämänuusmenemismin kanssa. Tulee olemaan yhdistelmä, jossa on kriisi jayhteenottoja yhteiskunnan huipulla ja yhtä aikaa taisteluja alhaalta päin. Toinen skenaario olisi sellainen, että hallitus yrittää ajaa kansallisenporvariston etuja ja joutuu napit vastakkain IMF:n ja pankkien kanssa. Tässätapauksessa nationalistinen politiikka olisi tiedossa, Venezuela-tyyppinenkehitys, eli yhteenottoja hallituksen, pankkien ja imperialismin välillä. Molemmissa tapauksissa näköalana on poliittisten yhteenottojenperspektiivit, jossa joukkojen vallankumouksellinen sisääntulohistoriankulkuun tulee olemaan ratkaiseva. Tällainen vallankumouksen kehityson mahdollinen Argentiinassa juuri siksi, että kaikki tapahtuu imperialisminrappiokaudella ja Argentinazon (joka ei ole loppunut) kehyksen sisällä. Viimeisestä puhuu 30 000 piqueterosin mielenosoitus 11. kesäkuuta. Silloinpiqueterosit marssivat esittääkseen uudelle hallitukselle joukonvaatimuksia.

Vaalitulos

Partido Obrero (Työväenpuolue) oli ennustanut, että vasemmiston vaalisaalistulee olemaan köyhänlaista. Nämä vaalit olivat suunniteltu niin, että niilläpiti murskata Argentinazo. Silti, vaikka vasemmisto oli tähtäimessä ja sitäpiti voittaa, Partito Obreron saama 0,8 prosenttia äänistä on liian pieni. Kolme pääsyytä on havaittavissa huonon vaalituloksen takana.

1. Työläiskortteleissa taistelu äänistä ei ollut poliittis-ideologinenvastakkainasettelu Partodo Obreron ja porvarillisten puolueiden välillä, vaan aineellinen taistelu leivästä. Hirvittävän kurjuuden olosuhteidenvallitessa porvarilliset puolueet jakoivat tilapäisiä työpaikkoja ja ruokaa. Monet työläiset sanoivat: “kyllä, he ovat rosvoja, minä protestoin teidänmukana, mutta nyt tarvitsen tätä työtä, tarvitsen tätä ruokapakettia“. Tämäoli hyvin ratkaiseva tekijä taistelussa äänimäärästä.

2. Keskiluokan ylimmissä kerroksissa on viime aikana ollut selvästinähtävissä vihamielinen suhtautuminen piqueteroseja kohti. Hyökkäystyöttömiin tuli aikana, jolloin hallitus oli aloittanut kampanjaa mediankautta ja, jossa piqueterosit kuvataan ryöstelijöiksi, väkivaltaisiksi, varkaiksi, laiskoiksi, jne. Näiden yläkeskiluokan kerrosten keskuudessaporvaristo on voittanut, mutta nämä ovat vain vastanneet omialuokkaintressejä silmälläpitäen. Valmistellessa vaaleja hallitus sai aikaantilapäistä taloudellista vakautta; tämä “vakaus” on syy, miksiyläkeskiluokka meni suurporvariston kelkkaan. Vielä, köyhimmät keskiluokatkaan, jotka kannattavat piqueteroseja, eivätnäe, että piqueterosit olisi sellainen vaihtoehto, joka voisi tullavallankahvaan ja käyttää sitä. Nähdään, että on oikein kun piqueterosittaistelevat työstä, mutta on toinen asia se, että pystyisikö nehallitsemaan. Tämä on myös tärkeä pointti vaalitulosta eriteltäessä.

3. Tärkeätä puolueen jäsenten kasvatuksellisen aspektin kannalta on se, ettäPartido Obrero on kasvanut liian nopeasti ja lyhyessä ajassa. Toveri, jokavärväytyi puolueeseen, ja joskin ilman pienintäkään poliittista kokemusta, hän joutui parin kuukauden kuluttua toimimaan johtajana uudessa solussa. Tämän solun uudet jäsenet toimivat pian samoin, uusien solujen vetäjinä jne. Tämä kiihtyvä kasvu olosuhteissa, jossa järjestäytymisen tarve hallituksensuunnitelmia vastaan oli suurta sekä vallitsevan tilanteen nopeat muutoksetestivät puolueen saamasta rivinsä homogeenisiksi ja kehittämästä uusientovereiden tietoisuuden tasoa. Puolueen rikkailta englanninkielisiltäsivuilta näkee, että siellä on mahtava työ käynnissä, työvallankumouksellisen puolueen rakentamiseen liittyvien ristiriitojenanalysoimiseksi. Puolueen huono menestyminen vaaleissa on vakava asia, jostapitää saada tarpeelliset opetukset irti, mutta se on toisarvoista ja täysinalistettu siihen, miten kansainvälinen tilanne kehittyy.

Tuleeko hallitus seuraamaan Menemin linjaa tai Venezuelan tietä, vastassa onkolmas linja, työväenluokan ja Partido Obreran linja, joka on selkeäpoliittinen erottava jana vallankumouksen ja kaikkien luokkien välistäyhteistyötä ajavien linjauksien välillä. Tämä aika on yksi vaihevallankumouksen prosessissa, joka on nyt käynnissä Argentiinassa.

--Dimitris Mizaras