Keskustelu SWP:n jäsenien ja Trotskin kesken Kapitalisminkuolinkamppailusta

TROTSKI: On tärkeää selventää muutamia kohtia puolueen ohjelmastaylipäätään. Kuinka laatia konkreettinen ohjelma? Tovereiden keskuudessa onollut puhetta siitä, kuinka selonteko ei tyydyttävästi vastaaamerikkalaisten työläisten henkistä tasoa ja mielenlaatua. Tämän vuoksionkin kysyttävä tarvitseeko ohjelman mukautua työläisten ajattelutapaan vaionko sen vastattava konkreettista, taloudellista ja yhteiskunnallistatilannetta, joka vallitsee tällä hetkellä? - Tämä on kaikista kysymyksistätärkein.

Tiedämme että jokaisen yhteiskunnallisen luokan tietoisuus määrittyyobjektiivisten edellytysten, tuotantovoimien, maan taloudellisen tilanteenkautta. Tietoisuuden muodostuminen ei kuitenkaan tapahdu mekaanisesti. Tietoisuus yleensä viivästyy. Se viivästyy suhteessa taloudelliseenkehitykseen ja tavalla, jota voi enemmän tai vähemmän määritellä. Tasaisinaajanjaksoina, kun kehitys on hidasta, kun asiat suorastaan matelevateteenpäin, ei tällä tietoisuuden viivästymisellä voi olla katastrofaalisiaseurauksia. Tällainen viivästyminen suuremmassa määrin tarkoittaisi sitä, että työläiset eivät pysty vastaamaan objektiivisten olosuhteiden asettamiinvelvollisuuksiin ja paineisiin. Vastaavasti kriisin aikana tällainenviivästyminen voi olla katastrofaalinen. Euroopassa esimerkiksi, se toivaltaan fasismin. Fasismi on rangaistus työläisille, kun he eivät itseselviydy ottamaan valtaa.

Tänään, Yhdysvallat ovat samankaltaisessa vaiheessa ja kohtaa samanlaisiavaaroja. Maan objektiivinen tilanne on kaikista näkökulmista katsottunakypsä sosialistiselle vallankumoukselle ja sosialismin saavuttamiselle, paljon kypsempi kuin Euroopassa, kypsempi kuin ehkä missään muussa maassamaailmassa, mutta Amerikan työväenluokan poliittinen viivästyminen onsanoinkuvaamattoman suuri. Tämä tarkoittaa että fasistisen katastrofin vaaraon suuri. Tämä analyysi on meidän toimintamme lähtökohta. Ohjelman tuleeilmaista työläisten objektiivisia velvollisuuksia eikä suinkaan heijastaaheidän poliittista viivästymistään. Ohjelman on otettava yhteiskuntasellaisenaan, koska se on väline työläisten viivästynyttä tietoisuuttavastaan taistelemiseen ja sen voittamiseen. Sen takia olemme ohjelmassammevelvoitettuja keskittymään taloudellisen kriisin laajuuden osoittamiseen, mikä järisyttää kapitalistista yhteiskuntaa - kriisi, jonka ensimmäiselläviivalla on Yhdysvallat. Emme voi itseksemme määrittää aikatauluja taimuotoilla olosuhteita, jotka eivät ole meistä riippuvaisia. Emme voi luvataettä massat ratkaisevat kriisin. Olemme kuitenkin velvoitettuja ottamaantilanteen sellaisenaan: tämä on ohjelman tehtävä.

Onkin toinen kysymys millä tavoin esitämme ohjelman työläisille. Se onenemmänkin koulutuksellinen ja sanallinen kysymys, se on termien valinnankysymys. Politiikan tulee viitoittaa keskeiset kysymykset; tuotantovoimienkehityksen ja tämän kehityksen tukkeentumisen kapitalistisenyksityisomistuksen muodon vuoksi. Tämän tuloksena syntyy korkea työttömyys, suurin mahdollinen yhteiskunnallinen haava. Tuotantovoimat eivät voikehittyä enää. Tiede ja teknologia kehittyvät, materiaaliset voimatkuitenkin rappeutuvat. Tämä tarkoittaa että ihmiskunta köyhtyy entisestäänja että työttömien määrä lisääntyy. Massojen kurjuus syvenee, vaikeuksistatulee yhtenäisempiä ja suurempia niin porvaristolle kuin työläisille. Porvaristolla ei ole muuta mahdollisuutta kuin fasismi; kriisi joka syveneepakottaa porvariston hävittämään demokratian viimeisetkin merkit. Amerikanproletariaatti on vaarassa maksaa omasta organisoitumisen tai halun jarohkeuden puuttumisesta 20 tai 30 vuoden fasismin kiirastulella. Ja silloinporvaristo tulee opettamaan amerikkalaisille työläisille rautaisen kädenkautta mitä on vallankumouksellinen velvollisuus. Amerikka tulee näkemääneurooppalaisen kokeilun toistuvan suuressa mittakaavassa. Tämän takia meillätäytyy olla ehdoton tietoisuus.

Tämä toverit, on erityisen vakavaa. Kysymyksessä on tulevaisuus, se mitätuleman pitää ja se on alkanut tulla selväksi amerikkalaisilletyöntekijöille. Hitlerin voiton jälkeen, kun Trotski oli kirjoittanutpamfletin "Mihin Ranska on menossa", ranskalaiset sosiaalidemokraatitsanoivat nauraen: Ranska ei ole Saksa. Kuitenkin ennen Hitlerin voittoakirjoitettiin paljon pamfletteja, joilla varoitettiin Saksan työläisiä. Mutta Saksankin sosiaalidemokraatit pilkkasivat: Saksa ei ole Italia. Eivätkuunnelleet varoituksiamme. Tänä päivänä Ranska on ajautumassa yhä lähemmäsfasistista hallintomuotoa. Sama on tapahtumassa myös Yhdysvalloissa. Amerikalla on rasvavarastoja, se on tämä menneisyyden "rasvakerros" mikämahdollisti Rooseveltin kokeilun, mutta tämäkin on järkkymässä… Yleinentilanne on kaikkialla sama , vaara on kaikkialla sama.

On totuus että amerikkalaisella työväenluokalla on pikkuporvarillinenajattelutapa, kuinka heiltä puuttuu tunne vallankumouksellisestasolidaarisuudesta ja että he ovat tottuneet korkeampaan elintasoon, muttaamerikkalaisen työväenluokan tietoisuus ei vastaa tämänhetkistätodellisuutta heijastaen menneen aikakauden muistoja. Tänään tilanne on perusteellisesti toinen. Mitä yksi vallankumouksellinenpuolue voi tehdä tällaisessa tilanteessa? Ihan ensiksi on tehtävä selkeäkuva vallitsevasta tilanteesta ja siitä johtuvista historiallisistavelvollisuuksista, huolimatta siitä ovatko työläiset valmiit ottamaanvastaan näitä velvoitteita. Velvollisuutemme eivät riipu työläisten olemassaolevasta henkisestä tilanteesta. Velvollisuutemme on kehittää heidäntietoisuutensa. Tämä on sitä minkä ohjelman täytyy muotoilla ja esittää seedistyneimmille työläisille. Monet tulevat sanomaan: Olen samaa mieltä, tämä ohjelma on tieteellinen javastaa tämänhetkistä tilannetta, mutta mitä jos työntekijät eivät omaksuohjelmaa, kaikki on ollut sitten turhaa. Niin voi käydä. Tämä tarkoittaisisitä, että työntekijät on lannistettu ennen kuin kriisi on ehtinyt ratketasosialistisen vallankumouksen hyödyksi. Jos amerikkalainen työläinen eiomaksu ohjelmaa otolliseen aikaan, on hänen pakko omaksua toinen, fasisminohjelma. Kun esittelemme ohjelman työväenluokalle ei ole olemassa mitääntakuita siitä hylkääkö vai hyväksyykö työväenluokka ohjelman. Emme voi ottaasellaista vastuuta, voimme ottaa vastuullemme vain sen mitä tulee ohjelmaanja itseemme. Olemme velvollisia kertomaan työläisille totuus, niin me voimme voittaaparhaimmat aktivistit puolellemme. En tiedä pystyvätkö nämäedistyneimmätkään aktivistit ohjaamaan tyydyttävästi työväenluokkaa valtaan. Toivon että he ovat kyvykkäitä, mutta kukaan ei voi sitä tietää. Mutta pahimmassakin tapauksessa, jos työväenluokka ei saa liikkeelle kaikkiasen voimiaan ja kaikkea hallussansa olevia keinoja sosialistisenvallankumouksen puolesta ja fasismi astuu valtaan, tällöin edistyneimmättyöläiset, kuin todistajat voivat sanoa: Tämä puolue varoitti meitä: se oliparas. Tästä tulee suuren perinteen symboli ja se säilyy elävänätyöväenluokan sisällä.

Tämä luonnollisesti on pahin mahdollinen olettamus. Kuitenkin todetaan, ettäkaikki argumentointi jonka mukaan emme voisi esittää tällaista puolueenohjelmaa, koska se ei vastaa massojen tietoisuutta - on valheellista -argumentointia, joka osoittaa tämän argumentoinnin kannattajien pelkoanykypäivän tilanteen edessä. Jos nyt sulkisin silmäni, voisin laatia ruusuisen, ihanan ohjelman, jonkakoko maailma voisi hyväksyä. Se ei kuitenkaan vastaisi tilannetta jaohjelman tunnusomaisin piirre onkin, että se vastaa objektiivistatilannetta. Uskon että tämä perustelu on ratkaiseva. Työläisten luokkatietoisuus viivästyy suhteessa tapahtumiin, muttaluokkatietoisuus ei ole rakentunut samoista aineksista kuin tehtaat, kaivokset ja rautatiet: se muotoutuu helposti muokattavista aineksista jakriisin sekä suuren työttömyyden paineen alaisuudessa se voi muuttuanopeaankin tahtiin. Tänään, amerikkalaisella proletariaatilla on tiettyjä etuja, jotka nousevatheidän poliittisesta viivästymisestään. Tämä voi vaikuttaaparadoksaaliselta, kuitenkin se on näin. Eurooppalaisilla työläisillä onpitkät perinteet sosiaalidemokratiassa, heillä on Kominternin perintö, janämä perinteet ovat konservatiivisia luonteeltaan. Jopa monen petturuudenjälkeen työläiset pysyvät uskollisina organisaatioilleen, koska nämäorganisaatiot herättivät työläiset ensimmäistä kertaa ajattelemaanpoliittisesti ja tarjosivat heille poliittisen kulttuurin. Tämä onkinhaitallista kun on matkattava kohti uusia suuntia. Amerikkalaisillatyöläisillä on etunaan, että heidän suuri enemmistö ei ole ollut koskaanorganisoitunutta, nyt he vähitellen alkavat organisoitua ammattiliitoihin. Tämä antaa vallankumoukselliselle puolueelle mahdollisuuden saada heidätliikkeelle saadakseen torjuttua kriisin.

Millä nopeudella nämä tapahtumat oikein kehittyvät? Kukaan ei voi sitätietää. Voimme antaa ainoastaan yleisen suunnan, jota kukaan ei voi kiistää. Vain tämän jälkeen asettuu ohjelman esittelyn kysymys kohdalleen. Tietenkintämä on todella tärkeä kysymys, meidän täytyy soveltaa politiikkaammetietomme massojen psykologiasta ja pedagogiasta. Näin voimmepäämäärätietoisesti rakentaa sillan saavuttaaksemme työläisten tietoisuuden. Tällä alueella ainoastaan kokemus voi meitä opettaa. Jonkin aikaa joudummekovasti painiskelemaan saadaksemme työläisten huomion keskitettyä yhteenkohtaan: liikkuvaan palkka- ja työaika-asteikkoon. Amerikkalaisten työläisten empirismi salli poliittisten puolueiden nostaamuutamia perusideoita keskiöön. Näitä ovat mm verotuksen yhtenäistäminen, kahden rahametallin kysymys (kulta- hopea) jne. Nämä aatteet levisivätvauhdilla massoihin. Kun joukot tajuavat, että ihmelääkkeellä ei ole mitäänarvoa, omaksuvat he heti toisen. Me tänään voimme esitellä rehellistä lääkettä tähän tilanteeseen, joka eiole demagoginen, mutta se on kuitenkin erottamaton osa ohjelmaa ja vastaaehdottomasti tämän hetkistä tilannetta. Tilastotieteiden mukaan on kolmestatoista neljääntoista miljoonaa työtöntä. Todellisuudessa on laskettava noin kuudestatoista kahteenkymmeneen työtöntä. Nuoriso erityisesti on joutunut kurjuuden loukkuun. Herra Roosevelt pistää painoa nyt julkiselle työllistämiselle. Me kuitenkinhaluamme kaikille työtä, niin julkisia töitä tekeville kuin niillekin, jotkatyöskentelevät rautateillä, kaivoksissa, yms. Haluamme että jokainenpystyisi elämään ihmisarvoisella tavalla, elämäntason on oltavasamanarvoinen kuin on tänä päivänä. Vaadimme, että herra Roosevelt ja hänenpääomarahastonsa järjestävät julkiset työnsä niin, että kaikki pystyisivättyöskentelemään inhimillisillä palkoilla. Tämä on mahdollista palkkojen jatyöaikojen liikkuvalla asteikolla. Kaikkialla, kaikilla alueilla meidän onajateltava sitä tapaa, jolla esitämme nämä ideat. Tämän jälkeen onkäynnistettävä agitaation kampanja, jotta kaikki saisivat tietää, että tämäohjelma on sosialistisen työväenpuolueen ohjelma. Uskon että voimmekeskittää työläisten mielenkiinnon tähän kohtaan. Se ei kuitenkaan ole seainut kohta, mutta se on sovellettu tämän hetkiseen tilanteeseen. Muitakohtia voidaan lisätä sitä mukaa kun massat omaksuvat aikaisemmat. Byrokraatit tulevat sotimaan tätä vastaa. Jos massat omaksuvat tämän idean, fasistiset tendenssit organisoituvat vastatakseen siihen. Silloin on meidänjärjestäydyttävä ja kehitettävä itsepuolustuksen kaartit.

Uskon että aluksi työläiset tulevat hyväksymään vaatimuksemme palkkojen jatyöajan liikkuvasta asteikosta. Mutta mitä tämä vaatimus ytimeltääntarkoittaa? Käytännössä se on työn organisointisysteemin kuvaussosialistisessa yhteiskunnassa. Työajan ja palkan liikkuva asteikko ontyötuntien kokonaisluku, joka täytyy jakaa työläisten määränkokonaisluvulla. Jos esittelisimme sosialistisen yhteiskunnan idean hetialusta asti, keskiverto amerikkalainen työläinen sanoisi, että nämä ideatovat utopistisia, jotain Euroopasta tuotuja. Esitämme siis ohjelman kriisinratkaisuksi ja tämä takaa työläisille oikeuden ravintoon, oikeuden elääkelvollisissa asunnoissa kelvollisilla edellytyksillä. Tämä on yhtä kuinsosialistinen ohjelma yksinkertaisimmassa muodossaan ja näin yhä lähempänämassoja.

KYSYMYS: Kuinka voimme organisoida ohjelmalle kampanjan?

TROTSKI: Voisimme kuvitella että kampanja kehittyy seuraavaan tapaan: Aloittakaa agitaatiot esimerkiksi Minneapolisissa. Voittakaa pari kolmeammattiyhdistystä ohjelman kannalle. Tämän jälkeen lähettäkää edustajiamuihin kaupunkeihin ja ammattiliikkeisiin. Kun puolue on tehnyt ohjelmansulauttaakseen sen ammattiliikkeeseen, on taistelu jo puoleksi voitettu. Lähetätte edustajia New Yorkiin ja Chicagoon, samoihin ammattiyhdistyksiin. Kun taistelu on voitettu, kutsutte koolle erityisen kokouksen. Tämä pakottaaammattiyhdistysten byrokraatteja valitsemaan puolensa. Kokouksesta tuleenäin julkinen ja se antaa mahtavat mahdollisuudet propagandalle.

KYSYMYS: Voiko tämä ohjelma toteutua tänä päivänä?

TROTSKI: On paljon helpompaa syöstä kapitalismi vallasta kuin saada läpitodellista liikkuvaa työajan ja palkan asteikkoa kapitalistisen systeeminpuitteissa. Mikään esittämistämme vaatimuksista ei voi toteutua näissäpuitteissa, sen takia kutsumme niitä siirtymävaatimuksiksi: ne synnyttävätsillan, joka sallii meidän voittaa työläiset puolellemme ja todellisensillan, jonka avulla saavutamme sosialistisen vallankumouksen. Koko kysymyson siitä, miten mobilisoimme massat taisteluun. Työläisten, työntekijöidenja työttömien erottaminen toisistaan esimerkiksi asettuu tähänviitekehykseen. Meidän on löydettävä keinot ohittaaksemme tämänhajaannuksen. Idea erillisestä luokasta, työttömien luokasta, joka koostuuuusista alakasteista, on yksi asia, joka muodostaa psykologisiaesivalmisteluja fasismille. Jos työväenluokka ei onnistu ohittamaan tätähajaannusta, ennen kaikkea ammattiyhdistys rintamalla, fasismi on tehnyttehtävänsä.

KYSYMYS: Monet toverit eivät pysty ymmärtämään miksi tämä vaatimus ei oletoteutettavissa.

TROTSKI: Se on tärkeä kysymys. Tämä ohjelma ei ole yhden ihmisen ilmentymä. Se saa alkunsa bolsevikkien pitkästä kokemuksesta. Sitä käytämme hyväksi. Ohjelma on vallankumouksellisten kollektiivisen kokemuksenkonkretisoituminen. Se on vanhojen periaatteiden soveltamistatämänhetkisessä tilanteessa. Emme saa arvioida sitä kuin se olisi kiveenkirjoitettu, meidän on nähtävä se objektiiviseen tilanteeseen mukautettuna. Vallankumoukselliset pitävät aina reformeja ja saavutuksiavallankumouksellisen taistelun sivutuotteena. Jos tyydymme vaatimaan vainsen mitä voimme saavuttaa, hallitseva luokka ei anna muuta kuin kymmenyksensiitä, jos sitäkään. Jos pyydämme enemmän ja olemme asemassa asettaavaatimuksia, kapitalistit joutuvat myöntymään ja antamaan maksimin verran. Mitä taistelevampia ja vaativampia työläiset ovat, sitä enemmän he voivatvoittaa. Vaatimuksemme eivät ole vain tyhjiä iskulauseita, ne on välineitäporvariston painostamiseksi. Menneisyydessä, vanhoina amerikkalaisenkapitalismin hyvinä aikoina työläiset saavuttivat etuja ainoastaanheittäytymällä taisteluun empiirisesti ja militanttihengellä. Tämän hetkinen tilanne on hyvin erilainen. Kapitalisteilla ei ole edessäänlihavia vuosia. He eivät pelkää lakkoja, sillä on suuri joukko työntekijöitäjotka etsivät työtä. Tämän takia ohjelman on yritettävä yhdistää nämätyöväenluokan kaksi osapuolta, työntekijät ja työttömät. Yhdistämisen tekeejuuri liikkuva palkka- ja työaika-asteikko.

Keskustelu Trotskin kanssa työväenpuolueesta

KYSYMYS: Puolueessamme keskustelu siirtymäohjelmasta pyörii USA:ntyöväenpuolueen ympärillä. Jotkut toverit, lähtevät liikkeelle faktasta, että mikään ei osoita, että toivo tällaisen puolueen rakentamisesta ei olesyvälle juurtunut tunne massojen keskuudessa. He uskovat, että nyt ei oleoikea aika taistelulle tällaisen työväenpuolueen perustamiseksi. Nämätoverit uskovat, että jos työväenpuolue on syntymäisillään ja massatvaatisivat sitä laajalti silloin voisi esittää ohjelman, joka antaisivallankumouksellisen suunnan massojen liikkeelle. Koska ei kuitenkaantällaista prosessia ole käynnissä, tällöin meidän teesit olisivatopportunistisia. Voisimmeko selventää tätä hiukan?

TROTSKI: Uskon, että on hyvä muistaa työväenliikkeen ja erityisestiammattiliittojen historialliset perustapahtumat. Kehityksen muodotvaihtelevat paljonkin maasta toiseen. Joka maalla on oma erityinenkehityksensä, mutta tämä ei kuitenkaan estä meitä tekemästä yleistäluokittelua. Itävallassa ja erityisesti Venäjällä työväenliike alkaa poliittisenaliikkeenä, joka on rakennettu poliittiseen puolueeseen. Tämä oli ensimmäinenaskel. Syntymisen hetkestään lähtien sosiaalidemokratia on nähnytsosialistisen yhteiskunnan uudelleenrakentamisen hyvin lyhyellä tähtäimellä, mutta kapitalismi on löytänyt voimansa hengissä selviämiseen. Sosiaalidemokraatit olivat velvoitettuja, tämän pitkän ja suhteellisenhyvinvoinnin aikana, suunnata yrityksiään ammattiliittojen rakentamiseen. Sellaisissa maissa kuin Saksa ja Itävalta ja erityisesti Venäjällä, jossa eikoskaan oltu edes puhuttu ammattiliitoista, niitä on rakennettu ja johdettusuoraan poliittisista puolueista, sosiaalidemokraateista. Aivan toisenlainen kehitys oli latinalaisissa maissa ja erityisestiRanskassa ja Espanjassa. Näissä maissa poliittinen puolue ja ammattiliittoovat melkein vieraita toisilleen ja tietyssä mielessä kilpailuhenkisiätoisiaan kohti. Puolue on parlamentaarinen mekanismi. Ammattiyhdistykset, tiettyyn rajaanasti Ranskassa ja suuressa määrin Espanjassa, toimivat anarkistien johdolla. Iso-Britannia ja USA ja eri asteella Dominionit tarjoavat meille parhaatesimerkit keskustellaksemme kolmannen tyyppisestä kehityksestä. Englanti onammattiyhdistysten maa. Ensimmäiset liitot ilmestyivät noin 1700-luvunlopulla, vähän ennen Ranskan vallankumousta. (USA:ssa tämä tapahtuiteollisuuden ekspansion myötä). Englannissa työväenluokalla ei ollut omaaitsenäistä puoluettaan, ammattiliitot olivat ainoita organisaatioidenmuotoja. Todellisuudessa ne ovat työväen aristokraattien organisaatioita, ylemmän työväenluokan kerroksen. Englannissa olimme tekemisissä aristokraattisen proletariaatin kanssa, ainakin ylemmissä kerroksissa, koska Britannian porvaristo, jolla oli lähesmonopoli maailmanlaajuisilla markkinoilla, pystyi jakamaan murusetrikkauksistaan työväenluokalle käyttäen osan kansantuotetta. Ammattiliitotpystyivät temmata sitä porvaristosta. Noin vuosisadan olemassaolon jälkeenammattiliitot alkoivat rakentaa poliittista puoluetta. Kaikki tapahtuitäysin päinvastoin kuin Saksassa ja Itävallassa. Siellä puolue laittoityöväenluokan liikkeelle ja rakensi ammattiliitot. Englannissa taas olivatammattiliitot, jotka vuosisatojen olemassaolon ja kamppailun jälkeen olivatpakotettuja rakentamaan puoluetta. Mitkä olivat syyt, jotka laittoivat tämän muutoksen liikkeelle: Muutoksenselitys löytyy englantilaisen kapitalismin täydestä rappiosta, joka tapahtuiväkivaltaisella tavalla. Englannin puolueella oli vain 20-vuotinen historia: siitä alettiin puhua vasta maailmansodan jälkeen. Mikä oli sen muodostumisen syy? On selvää että selitys löytyy Englanninmaailmanlaajuisen markkinamonopolin hajoamisesta. Tämä alkoi noin1880-luvulla kilpailusta, jolloin vastakkain asettuivat yhdistynytkuningaskunta ja toisaalta Saksa ja Yhdysvallat. Porvaristo oli kyvytöntakaamaan proletariaatin ylemmän kerroksen etuoikeutetun aseman. Ammattiliitot menettivät tarpeellisuutensa elämisen ehtojen parantamisessaja sysäsi liikkeelle poliittisen aktiivisuuden, koska poliittinenaktiivisuus ei ole muuta kuin taloudellisen aktiivisuuden yleistämistä. Poliittinen aktiviteetti luo työläisten tarpeille yleisemmän muodon jakohdistaa vaatimukset ei porvariston yhdelle tai toiselle lohkolle, vaanporvaristoon kokonaisuutena kuten se on järjestäytynyt valtion sisällä.

Voidaan todeta, että nykyäänkin Yhdysvalloista on yhä löydettävissä nämäenglantilaisen kehityksen piirteet, kuitenkin vielä keskittyneemmässämuodossa. Tämä johtuu siitä, että Yhdysvaltojen historia itsessään on yksisuuri "lyhennys". Todellisuudessa Yhdysvalloissa ammattiyhdistyskehitys alkaa hetisisällissodan jälkeen. Ammattiliikkeet kuitenkin viivästyivät merkittävästipoliittisella sektorilla, vaikka niitä vertaisi englantilaisiin liittoihin. Useasti tällaisia olivat sekaliitot, jotka kokosivat työläisiä ja johtajiaeivätkä niinkään aktiiviset ja taistelunhaluiset liitot. Ne olivat todellasektorikohtaisia ja vähäisiä. Ne nojasivat osuuskuntiin ja suurteollisuudenkieltämiseen. Ainoastaan parina viimeisenä vuotena ilmestyivät todellisetammattiliitot Yhdysvaltoihin. Tämä uusi liike on CIO. Mikä on CIO:n ilmestymisen syy? Se on amerikkalaisen kapitalisminrappeutuminen. Iso-Britanniassa tämän rappion alku synnytti vainteollisuuden suuret ammattiliitot. Nämä liitot eivät ilmestyneet toiminnannäyttämölle ennen kuin oli aika, jolloin niiden piti olla läsnä kapitalisminrappeutumisen uudessa vaiheessa. Tarkemmin sanottuna voimme sanoa, ettäensimmäinen kriisi 1929-'33 antaa perustavanlaatuisen sysäyksen ja päätyyCIO: n muodostumiseen. Juuri organisoitumisensa jälkeen CIO joutuikohtaamaan toisen kriisin 1937-'38, joka jatkaa syvenemistään. Mitä tämä tarkoittaa? Ammattiliitot ovat alkaneet järjestäytyä jo pitemmänaikaa ja nyt kun ne ovat olemassa, seuraavat ne kuitenkin englantilaistenammattiliittojen kehitystä. Tämä tarkoittaa että tämänhetkisissäolosuhteissa, kapitalismin rappiossa, niiden on pakko kääntyä kohtipoliittista aktiivisuutta. Luulen että tämä on kaikista tärkein teema.

Tässä minulle esitetyssä kysymyksessä painopiste on siinä, että mikään eianna ymmärtää, että tällaisen puolueen rakentaminen olisi joku tunnejuurtuneena massoihin. Muistakaa, kun keskustelimme näistä asioista toistentovereiden kanssa, erimielisyyksiä oli paljon. En voi arvioida, että onkotällainen tunne juurtuneena massoihin vai ei: minulla ei olehenkilökohtaisia tuntemuksia enkä ole seurannut asiaa, jotka sallisivatminun arvioida ja todeta asiasta jotain. En usko että perusteemamme ontietää kuka ammattiliiton johtajista tai taistelijoista on valmiina tänään, ja millä asteella, rakentaakseen poliittisen puolueen. Tähän asiaan nojatenon todella vaikeaa kerätä objektiivista tietoa. Meillä ei ole keinojaorganisoidaksemme kansanäänestyksen. Emme pysty mittaamaan reaktiotehdotuksiimme, ennen kun olemme asettaneet tietyt ehdotuksetpäiväjärjestykseen. Ilman virheen tekemisen pelkoa voimme sanoa, että vallitseva tilanne onehdottoman määräävä tekijä. Ammattiliitot, sellaisena kuin ovat, eivät voiolla muuta kuin puolustavalla kannalla. Sillä vauhdilla kuin kriisi syveneeja työttömyys kasvaa menettävät liitot jäseniä ja kuihtuvat. Lakkokassatköyhtyvät. Velvollisuudet tulevat yhä painostavammiksi silloin kun varatovat vähissä. Tämä on fakta emmekä voi sille mitään. Ammattiyhdistysbyrokratia menettää suuntaansa yhä enemmän. Kenttätyöläisetovat yhä tyytymättömämpiä. Tyytymättömyys riippuu CIO:n herättämistätoiveista ja niihin uskomisesta. Tilanne on seuraavanlainen: Kolmen vuoden sisällä työttömien määrä kasvoineljällä miljoonalla ja heillä on kohdattavanaan vallitseva tilanne, jossaeivät ammattiliitot voi muuttaa mitään. Meidän on annettava vastaus tähäntilanteeseen. Jos ammattiliittojen johtajat eivät ole valmiita poliittiseenaktiivisuuteen, meidän on vaadittava että he kehittävät uuden suunnan. Joshe kieltäytyvät niin tuomitsemme heidät. Toistan tässä, mitä sanoin siirtymäohjelmasta kokonaisuudessa. Ensimmäinenongelma, joka meidän on kohdattava ei ole massojen tietoisuus vaanvallitseva tilanne. Meidän velvollisuutemme on tuoda kehittymättömämmätjoukot kohtaamaan velvollisuutensa, jotka määrittyvät vallitsevastatilanteesta, eikä psykologisista pohdinnoista. Sama tilanne tekeevälttämättömäksi työväen puolueen kysymyksen. Ettemme murskaisi luokantaisteluhalukkuutta, emmekä lannistaisi intoa, sillä liikkeen on seurattavauutta reittiä. Reitti on oltava poliittinen. Tämä on perustavanlaatuinenargumentti, joka meidän on esitettävä työväenpuolueesta. Kutsumme avuksemme Marxismin, tieteellisen sosialismin. Mitä todellisuudessatarkoittaa tieteellinen sosialismi?

Puolue, joka sitä pyytää avukseen, perustaakseen poliittisen linjauksen, eilähde liikkeelle subjektiivisista toiveista, osittaisista tendensseistä, tietoisuuden henkisestä tilasta, vaan objektiivisista tapahtumista, eriluokkien materiaalisesta tilasta ja heidän suhteistaan. Samalla tavoin ontehtävä, kuin tehdään tieteen eri aloilla, nojataan faktoihin. Vain tällämetodilla voimme laatia vaatimuksia, jotka vastaavat todellista tilannetta. Vain tämän jälkeen voimme mukauttaa vaatimukset ja tunnuslauseet joukkojenajattelutapaan. Jos tämän ajattelutavan ajattelisi olevan määrääväätosiasiaa, se ei kuitenkaan vastaisi tieteellistä politiikkaa vaanväliaikaista, demagogista ja kiipeävää politiikkaa. Joku voisi ihmetellä, että kuinka emme ole ennustaneet kehitystä 5,6 tai 7vuotta sitten. Miksi emme ole kamppailleet työväenpuolueesta menneisyydessä? Selitys on yksinkertainen. Marxilaisena, amerikkalaisen liikkeen perustajananeljännen internationaalin puolesta olimme täysin vakuuttuneita, ettäkansainvälinen kapitalismi on tullut rappionsa vaiheeseen. Aikakausi, jollaon ominaispiirteenä, että se on valitseva tilanne sinänsä, joka kouluttaatyöläisiä ja he ovat pakotettu sen jälkeen sosialistisen vallankumouksentielle. Tämä on yleinen tendenssi eikä Yhdysvallat luo poikkeusta. Yleinentendenssi ei riitä kuvaamaan kaikkia erityisilmiöitä. Kysymysten kysymys tässä onkin kehityksen rytmi. Tästä näkökulmasta, monetkeskuudessamme ja minä itse, arvioiden amerikkalaisen kapitalismin voimaa, että se jättiläinen voisi vastustaa sisäisiä ristiriitaisuuksiaan ja käyttäähyväksi eurooppalaisen kapitalismin rappiota voittaakseen itselleen pienenlepotauon. Mutta kuinka pitkäksi aikaa? Kymmeneksi tai ehkäkolmeksikymmeneksi vuodeksi. Olkoonkin niin tai näin en kuvittele, että tämäkärjistyneiden kriisien aika laukeaisi niin nopeasti, ja että nämä kriisitsyvenevät jatkuvasti. Kun keskustelin amerikkalaisten tovereiden kanssa noin8 vuotta sitten olin erityisen maltillinen oletuksissani. Näkökulmani oli, että kukaan ei voi ennustaa milloin amerikkalaistenammattiliikkeiden olisi pakko paeta poliittiselle areenalle. Sanoin, ettäjos kriisin aikakausi sijoittuisi noin 10-15 vuoden päähän, siihen mennessäme, vallankumouksellinen organisaatio, olisimme tulleet todelliseksivoimaksi, joka vaikuttaisi ammattiliitoissa ja tulisi keskeiseksi voimaksi: Tämän takia olisi hyvin abstraktista, pinnallista ja pedanttista julistaa30-luvulla välttämättömyyttä työväenpuolueen perustamiselle. Tämä merkkiolisi este puolueen kehitykselle. Näitä olemme pohtineet edellisen kriisinalussa. Emme osanneet ennustaa, että sitä kriisiä seuraisi vielä toinen yhäsyvempi, jonka voima olisi kymmenkertainen, koska se on edellisenuusiutumista. Meidän tulee pysyä ajan tasalla, ei eilisten ennustuksien pohjalta vaannykyhetken. Amerikkalainen kapitalismi on voimakas, mutta senristiriitaisuudet ovat vielä voimakkaampia. Sen rappio kehittyyamerikkalaisella nopeudella ja tämä luo uuden tilanteen uusilleammattiliitoille.- CIO:lle vielä enemmän kuin AFL:lle, koska AFL tuleevastustamaan paremmin, aristokraattiselle perustalle tukeutuen.

Meidän täytyy muuttaa ohjelmamme, koska vallitseva tilanne on muuttunut. Mitä tämä tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä, että olemme varmoja ettätyöväenluokka ja ammattiliitot adoptoivat työväenpuolueen tämän näkökannan? Ei, me emme ole yhtään varmoja! Aloittaessamme taistelun emme voi ollavarmoja että päädymme voittoon. Voimme vain sanoa, että iskulauseemmevastaavat sen hetkistä tilannetta. Edistyneimmät tahot ymmärtävät sen jajäljessä tulevat eivät pistä vastaan, vaikkeivät ymmärtäisikään. Minneapolisissa emme voi ehdottaa liitoille että tulisivat organisaation, Sosialistisen Työväenpuolueen, jäseniksemme. Tämä olisi hassua, jopaMinneapolisissa. Miksi? Koska kapitalismin rappio etenee kymmenen, satakertaa nopeammin kuin mitä puolueemme uskoo. Tämä on uusi vääntö. Vallitsevassa tilanteessa on olemassa tarve poliittiselle työläistenpuolueelle. Meidän puolueemme on kuitenkin hyvin pieni, sillä on vain vähänarvovaltaa organisoidakseen työläiset linjoihinsa. Tämän takia meidän tuleesanoa työläisille, joukoille: Perustakaa puolueenne! Emme voi puhutellajoukkoja liittymään välittömästi meidän puolueeseemme. Jos viidensadan henkilön kokous ilmaisee yksimielisyytensä ajatukselle, ettätyöväen puolueen perustaminen on välttämättömyys, ehkä viisi henkilöä vainon valmiina liittymään meidän puolueeseen, mikä osoittaa, että iskulausetyöväenpuolueen perustamisesta on lause agitaatiolle. Toinen iskulause, -liittykää puolueeseemme, on vain edistyneille henkilöille.

Pitäisikö meidän edistää vain toista näistä kahdesta iskulauseesta? Päinvastoin, pitää edistää molempia. Ensimmäinen, työväenpuolueen puolesta, valmistelee maaperää meidän puolueellemme. Jälkimmäinen valmisteleetyöläisiä, auttaa heitä etenemään ja näin avaa tien meidän puolueellemme. Toisessa tekstissä tulemme todistamaan, ettemme ole tyytyväisiätyöväenpuolueen yksinkertaiseen iskulauseeseen, joka ei ole kuitenkaan niinabstrakti enää, kuin se oli kymmenen vuotta sitten, konkreettisen tilanteenmuuttumisen vuoksi. Mutta todistamme, että se on idea, jonka täytyykonkretisoitua. Näytämme työläisille millaisen puolueen tulee olla. Itsenäinen puolue, joka ei tue Rooseveltiä tai Lafoletia, mutta on työvälinetyöläisille itselleen. Sen takia täytyy puolueella olla omat vaaliehdokkaatäänestysareenalla. Tämä työväenpuolue kanavoi ja johtaasiirtymävaatimuksiamme. Ilmeisesti emme esitä kaikkia yhtä aikaa, vaantoinen toisensa jälkeen, niin kuin vain mahdollisuudet avautuvat. Sen takiaen näe yhtään olennaista syytä kieltääksemme tämän iskulauseen. Iskulauseen kieltämisellä voi olla vain yksi psykologinen syy. Toverit, jotka taistelevat Lavstonen kannattajia vastaan, taistelevat puolueenpuolesta, abstraktin ja yleisen puolueen ideaa vastaan. Tämä on ilmeisenepämiellyttävää. On varmaa että stalinistit toisella puolen kutsuisivatmeitä fasisteiksi… Nämä kaikki kuuluvat taktiikan puolelle eikäperiaatteiden kenttään. Lavstone sanoisi, että olemme tulleet hulluiksi, mutta se ei ole mitään. Jalostaaksemme politiikkaamme, tukeudummetyöväenluokan tarpeisiin, emmekä Lavstone reaktioihin. Myös meidän kampailunkannalta Lavstone kannattajia vastaan, tämä on enemmänkin etu kuin haitta. Jos joutuisin kohtaamaan yhden heistä, selittäisin kantamme ja sen miksi neovat muuttuneet. Sanoisin sille: Sillä hetkellä hyökkäsitte meitä kohti. Selvä! Nyt, tässä asiassa, mikä teille vaikuttaa niin tärkeältä, me olemmemuuttaneet mieltämme. Mitä teillä on Neljättä Internationaalia vastaan? Uskon että tällä tavoin voisimme saada aikaan särön heidän keskuudessaan. Tästä näkökulmasta käsin en näe ainuttakaan estettä. Ennen kun lopetan, haluaisin tehdä korjauksen yhteen kohtaan. IskulauseTyöväenpuolueesta ei muodosta siirtymäohjelman yhtä osaa. Se on erillinenkohta.

KYSYMYS: Kuinka puolustamme työväenpuolueen tarvetta ammattiliitossa? Ehdotuksia tehdenkö?

TROTSKI: Miksipä ei? Jos olisin ammattiliitossa, ja tämä olisi sielläpinnalla, pyytäisin puheenvuoroa sanoakseni, että työväenpuolue onvälttämätön, koska vallitsevat olosuhteet vaativat tämän. On osoitettutoteen, että pelkkä talouden sektorilla toimiminen ei riitä. Tarvitaanpoliittista aktiivisuutta: Sanoisin heille että mielestäni tällaisetiskulauseet tarkoittavat jotain ja selittäisin, että juuri sen takiavaraudun palaamaan myöhemmin puolueen ohjelman sisältöön, mutta äänestäisinehdotusten puolesta.

KYSYMYS: Työläiset jäävät täysin välinpitämättömiksi, mitä tuleetyöväenpuolueeseen, heidän johtajansa eivät tee mitään ja stalinistitkannattavat Rooseveltiä

TROTSKI: Tämä luonnehtii aikaa jota elämme. Ei ole olemassa selkeästimääriteltyä ohjelmaa eivätkä työläiset tiedä mistä etsiä neuvoa uuden reitinlöytämiseen. On olemassa ehdoton tarve tämän apatian ylitse pääsemiseen. Onolemassa ehdoton tarve määrittää uutta politiikkaa.

KYSYMYS: Jotkut toverit ovat sen lisäksi keränneet tilastotietoja yrittäenosoittaa, että liike työväenpuolueen rakentamisen puolesta menettääkannatustaan työläisten keskuudessa.

TROTSKI: Meidän on erotettava yleinen linja osittaisista heilahduksista jamielialoista, jotka voivat yhtäällä vallita CIO:n sisällä eri hetkinä. Mitätulee taisteluhalukkuuteen, on totta että CIO näyttäytyy tuhat kertaavaarallisempana mitä muinoin kapitalistien silmissä. Johtajat kuitenkinpelkäävät tehdä pesäeroa, Rooseveltiin. Joukot odottavat ilman näköalaa. Työttömyys kasvaa. On mahdollista todeta, että liike työväenpuolueenrakentamisesta on menettänyt vaikutustansa vuoden sisällä. Ehkäpä stalinistienkin vaikutus kulkee tähän suuntaan. Se ei kuitenkaan olemuuta, kuin osittainen heilahdus vain, ja olisi vaarallista pohjautuaosittaisiin heilahduksiin, kun kuitenkin vähän ajan päästä perusvirta, jokanousee on toisenlaista. Silloin objektiivisen välttämättömyyden onlöydettävä subjektiivinen ilmaisunsa työläisten aivoista ja vieläkinsuuremmalla tarkkuudella, jos me siinä autamme. Puolue on täsmälleenhistoriallinen työkalu työläisten auttamisessa.

KYSYMYS: Eräät toverimme, jotka tulevat sosialistisesta puolueesta sanovat, että kun he olivat sosialistisessa puolueessa, kannattivat ideaatyöväenpuolueen rakentamisesta, mutta taipuivat meidän kantaan kun olivatkeskustelleet kanssamme. Pitäisikö heidän tänään palata taaksepäin?

TROTSKI: Kyllä, se on pedagoginen kysymys; se on koulu tovereille. Nyt hepystyvät lähestymään tätä työväenpuolueen kysymystä täydellisemmin jadialektisemmin.

--Leon Trotski