Marxilaisen Työväenliiton kannanotto 21.10.2003

Eläköön Bolivian vallankumous!

Suurella kunnioituksella tervehdimme Bolivian työläisten, talonpoikien ja intiaanien kansannousua ja vanhan verisen amerikkalaismielisen vallan kaatamista.

Kapina alkoi viime syyskuussa presidentti Lozadan aiottua viedä maakaasua Meksikoon ja Yhdysvaltoihin. Tämä oli viimeinen pisara pitkään sorrosta kärsineen kansan lasissa. Kapinassa oli mukana tuhansia työväen ja talonpoikien yhdistyksiä sekä intiaanijärjestöjä, jotka ovat aikaisemmin taistelleet vuosikausia perusoikeuksistaan poliisin sorrosta huolimatta.

Kapina alkoi pääkaupungin köyhästä osasta, El Altosta, ja se kukistettiin väkivaltaisesti. Sen jälkeen alkoi liikehdinnän vyöry, joka tempaisi mukaansa kaiken. Tilinpäätös oli karmea, 80-100 kuollutta. Mielenosoittajat vaativat Lozadan eroa, ja tämä käski panssarit kaduille.

Valtatiet vallattiin, ja kapina sekä yhteenotot levisivät kuin tulipalo. Cochabambassa poliisi hajotti kyynelkaasulla munkkien ja nunnien järjestämän läpi yön kestäneen muistotilaisuuden kapinassa kaatuneille. Siinä vaiheessa peliin liittyi intiaanien tukema MAS-puolue, jonka edustaja Evo Morales oli saanut viimeisissä vaaleissa 19 prosenttia äänistä.

Cochabambasta oli kolme vuotta aiemmin tullut kapinan keskus, kun kansa ajoi pois kuuluisan amerikkalaisen Enron-yhtiön. Enron, joka jätti USA:n kansan sähköttä tekemällä konkurssin tekaistun kirjanpidon vuoksi, oli tällä kertaa jättänyt Bolivian vesihuoltoverkostot hoitamatta, sen jälkeen kun oli nostanut veden hintaa 500 prosenttia. Kansa kapinoi silloinkin ja hallitus määräsi poliisit ampumaan. Viisi poliisia pidätettiin, koska nämä kieltäytyivät ampumasta väkijoukkoon. Seuraavana päivänä julkaistiin uutisia, joiden mukaan kuusitoista sotilasta, jotka niin ikään kieltäytyivät ampumasta, oli teloitettu.

Kapitalismin ketju on ollut hauras ja paikoin rikki koko latinalaisessa Amerikassa. Näyttöä tottelemattomuudesta löytyy tuhansittain. Felipe Quispe edustaa kahta miljoonaa intiaania ja on istunut vankilassa viisi vuotta. Hän sanoi: "Me voimme anastaa vallan nyt. Me emme ole koskaan aikaisemmin saaneet vaikuttaa maamme asioihin. Imperialismi ja sen kapitalistinen järjestelmä on hävitettävä. Tilalle tulee luoda yhteisöllisyyteen perustuva yhteiskunta, jossa me voimme elää kaikki tasa-arvoisina". Tämä kannanotto on kaikkien bolivialaisten sydämissä.

Bolivian tapahtumat eivät tule sattumalta eivätkä yllättävänä hetkenä. Kapina on osa Bolivian vallankumousta, joka heijastaa luokkataistelun tämänhetkistä tasoa koko Etelä-Amerikassa. Koko alue kuohuu. Argentiinassa vajaa kaksi vuotta sitten alkanut kansannousujen sarja elää, kehittyy ja järjestäytyy. Siinä, missä aikaisemmin tarvittiin vuosien taisteluja ennen kuin minimivaatimuksia saatiin läpi, nyt muutaman päivän tai kuukauden mielenosoitukset riittävät kaatamaan presidenttejä. Argentiinassa porvaristo joutui vaihtamaan viisi presidenttiä kuukauden sisällä. Brasilia, alueen toinen jättiläinen, on pian samassa tilanteessa. Perässä tulevat Peru, Kolumbia, Venezuela ja muut. Bolivia on neljäs maa kolmen vuoden sisällä, jossa kaadetaan presidentti kansannousun seurauksena. Muut ovat De la Rua Argentiinassa, Alberto Fujimori Perussa ja Mahuad Ecuadorista.

Etelä-Amerikassa vallitsee tällä hetkellä kaksi linjaa. Toinen on reformismin linja, jota edustavat Kirchner, Lula ja Chavez. Tämä linja yrittää näyttää kansalle ystävällisiä kasvoja ja toisaalta pelastaa kapitalismia ja taata IMF:n ja Maailmanpankin etuja. Lainojen takaisinmaksu merkitsee ääretöntä kansan kurjistumista ja nälkää. Kurjistumisen ja nälän mukana tulevat poliisit ja armeijat. Imperialismin ainoa toivo on hämmentää ihmisjoukkojen mieliä ja perustaa myöhemmin sotilasdiktatuureja. Ensin sen pitäisi kukistaa voittamaton ja taisteluhaluinen kansa, mutta se ei ole helppoa. Kansa kapinoi, ja se tulee tekemään sitä vielä enemmän lähitulevaisuudessa. Kansannousu on toinen linja kapitalismin kriisissä ja umpikujassa. Tulee vielä kansojen vuoro ottaa käsiinsä omat kohtalonsa.

Carlos Mesa on Bolivian uusi presidentti. Vanha presidentti Gonzalo Sanchez de Lozada on lähtenyt maasta ja oleskelee nyt isäntiensä luona Miamissa, Yhdysvalloissa.

Epävarmassa ja paniikinomaisen euforisessa ilmapiirissä uusi presidentti, vaikka valittiin elokuuhun 2007 asti, lupasi ennenaikaisia vaaleja ja kansanäänestystä siitä, että pitäisikö viedä maakaasua Yhdysvaltoihin ja Meksikoon. Uusi presidentti, miljonääri liikemies, oli aikaisemman korruptoituneen hallituksen jäsen eikä kuulu mihinkään puolueeseen. Viime maanantaina Mesa veti pois luottamuksensa Lozadaan. Amerikkalaiset uskovat saavuttavansa vakautta Mesan kautta. Mesalla ei ole mitään mahdollisuuksia onnistua; teollisuus on konkurssissa ja pankkien luotto ei pelaa. Felipe Quispe antaa Mesalle 90 päivän aikaa, "sen jälkeen palataan takaisiin raivon ja kiihkon ideologiaan" (New York Times 20.10.2003).

Lozadan kaatamisen jälkeen monet mielenosoittajista menivät kotiin, mutta toiset jäivät. Vielä maanantaina 20.10. kymmeniä tuhansia työläisiä, talonpoikia, opiskelijoita ja intiaaneja marssi pääkaupungissa. Mielialat olivat tällaisia: "olemme onnellisia siitä, mitä olemme saaneet aikaan, mutta tämä ei ole ohi, pitää jatkaa taistelua".

Argentiinan kansannousussa karaistunut Partido Obrero on porvariston hallitusmanöövereitä vastaan ja kannattaa hallitusta, joka koostuisi kaikista niistä järjestöistä, jotka olivat mukana järjestämässä ja tukemassa yleislakkoa. Tällainen hallitus on ainoa vaihtoehto, jolla maa voi selvitä kriisistä. Sekä Lulan että Kirchnerin kanta Bolivian tapahtumiin oli sama, "puolustakaa demokratiaa" ja "perustuslaillinen vallansiirto", joka tukee Mesan vaihtoehtoa.

Olemme vakuuttuneita siitä, että tämä kapina on Argentiinan Saltan kapinan tavoin vain alkusoittoa tulevaan. Isompaa on tulossa. Silloinkin me olemme siinä samalla barrikadilla työläisveljiemme ja -sisartemme kanssa.

96 Eläköön Bolivian vallankumous

96 Heittäkää imperialismi ulos Etelä-Amerikasta

96 Perustakaa vallankumouksellisia sosialistisia hallituksia kaikkialla