Leninin viimeinen taistelu (1)

Tammikuussa tuli täyteen 80 vuotta Leninin kuolemasta. Vanhan stalinistisen propagandan mukaan Stalin oli Leninin paras oppilas. "Lenin opetti ja Stalin kasvatti meitä", toistivat väsymättä NL:n hallitsevan kastin megafonit, kommunistiset puolueet ympäri maailmaa. Trotski taas näytetään Leninin ja leninismin leppymättömänä vihollisena. Meidän molemmat kommunistiset puolueet, niin SKP kuin KTP:kaan, eivät vieläkään kohta viisitoista vuotta "reaalisosialismin" luhistumisen jälkeen suostu vetämään oikeita johtopäätöksiä siitä, mikä meni pieleen sosialismiin siirtymisen yhteydessä. SKP:n ujohko yritys lähestyä asiaa (2) ei mene pintaa syvemmälle; Hakanen analysoi siinä "virheet" ja sitä, mikä jäi tekemättä, "kritisoi" stalinismia ilman, että ymmärtäisi stalinismin ilmiötä ja sitä ilmiötä, miten viimeinen erkaantui leninismistä. Tämä ontuva stalinismin analyysi on merkittävin erottava tekijä SKP:n ja KTP:n välillä eikä SKP:n politiikka, sillä KTP on monessa asiassa vetämässä oikeistolaisempaa linjaa SKP:n nähden. KTP näkee NL:n romahtamisen syitä piilevän pikemmin stalinismin puuttumisessa ja etenkin ulkovaltojen agenttien aikaansaamisessa. Kirjoituksia viime vuosisadan merkittävimmästä tapahtumasta, lokakuun vallankumouksesta ja sen rappioitumiseen johtavista syistä on hyvin vähän kirjoitettu vasemmistopuolueiden lehdissä Suomessa. Kaikkien näiden tekopyhien kirjoitusten takana on yritys esittää stalinismi leninismin jatkeena, ja tämä on moderni tapa legalisoida stalinismi, tuoda sen vanhaa politiikkaa takaovesta joukkoliikkeen talon sisään. Tällainen logiikka sopii kaikenlaisille porvaristisen järjestelmän liberaaleille anarkisteista porvareille demarien kautta, jotka pitävät stalinismia leninismin järjellisenä seurauksena. Nämä kaikki edelliset ideologiset suuntaukset jättävät huomioimatta tosiasian, että sekä vastarinta stalinistiselle byrokratialle että merkittävin uhrien määrä tulee bolsevikkien vasemmasta siivestä, erityisesti vasemmisto-oppositiosta, joka järjestäytyi Trotskin lipun alle ja ympärille.

Joukko historiallisia asiakirjoja, artikkeleita, neuvoja tai määräyksiä paljastavat, että todellisuus on toisenlainen. Leninin viimeiset kaksi vuotta oli omistettu nuoren työläisvaltion elimistössä kasvavaa byrokratian syöpää vastaan, byrokratian, jonka pääedustajaksi muodostui Stalin. Tätä tukevat Leninin kirjoitukset löytyvät hänen Teostensa 45:nnestä osasta ja yleensä ovat maaliskuusta 1922 maaliskuuhun 1923 saakka. Maaliskuun kuudennesta päivästä lähtien 1923 jo sairaan Leninin terveys huonontui entisestään ja 10. maaliskuuta hän vaipui puhehäiriötilaan ja moni kuukautisen taistelun jälkeen tautia vastaan Lenin kuoli 21. tammikuuta 1924. Kominternin päätöksellä alettiin juhlia Leninin kuoleman merkkipäivää yhdessä saksalaisen vallankumouksen murhattujen johtajien Rosa Luxemburgin ja Kalle Liebknechtin kanssa. Kysymyksessä oli kolmen L:n juhla, jonka Stalin lakkautti myöhemmin. Edellä mainitut dokumentit, kuten myös monet muutkin sen ajan tekstit, jäivät vuosikymmenien ajan laajan lukijakunnan ulottumattomiin ja ainoastaan vuonna 1956 pidetyn 20. konferenssin jälkeen niitä alettiin julkaista, silloin kun byrokratian asema kansainvälisen luokkataistelun tasapainottavana tekijänä oli heikentynyt niin, että stalinismin piti vaihtaa naamio, hylätä stalinismin tiettyjä puolia pystyäkseen säilyttämään loput niistä. Leninin poliittinen testamentti, sihteereiden päiväkirjat ja muistiinpanot (3) ovat käytettävissä olevasta materiaalista tärkeimmät. Toisin kuin virallisessa propagandassa Leninin vastustajana näyttää olevan Stalin ja tiiviimmässä liittolaissuhteessa hänen kanssaan on Leon Trotski. Lenin näki nousevan byrokratian vaaran ja taistelemalla Stalinia vastaan oli päättänyt omistaa elämänsä viimeiset vuodet taisteluun muodostumassa olevaa kastia vastaan, jonka huipulla oli Stalin. Taistelu ei ollut helppoa. Leninin piti saada haltuunsa valtava määrä aineistoa, joka ei ollut helposti hänen ulottuvillaan. Hänen apunaan oli kuusi naista, vaimo Krupskaja, sisar Maria Iljitshna sekä neljä sihteeriä. Esille tulleet asiat eivät kuitenkaan ole olleet ihan uusia meille. Tiesimme miten asian laita on Trotskin kirjoituksista 20-luvulla Leninin kuoltua. Kolme suurta asiaa huolestutti Leniniä elämänsä viimeisinä vuosina. a) Nuoren neuvostovaltion byrokratisoitumisen vaara, b) kapitalismin taloudelliseen tunkeutumiseen liittyvät tehtävät toimenpiteet ja näin ollen ulkomaankaupan monopolin säilyttämisen välttämättömyys sekä c) eri kansallisuuksien välisten suhteiden säilyttäminen, ns. kansallisuuskysymys.

Taistelu byrokratiaa vastaan

Kahden johtajan, Leninin ja Trotskin piti taistella yhdessä nousevaa stalinistista diktatuuria vastaan. Puhuessaan Kommunistisen Internationaalin Neljännessä Kokouksessa Lenin kuvasi nuoren neuvostovaltion ongelmat: "Ensinnäkin maamme on takapajuinen, toiseksi sivistys on maassamme minimaalinen, kolmanneksi me emme saa apua. Yksikään sivistysvaltio ei auta meitä. Päinvastoin, kaikki ne toimivat meitä vastaan. Neljänneksi valtiokoneistomme vuoksi. Me otimme vanhan valtiokoneiston ja se oli meidän onnettomuutemme. Valtiokoneisto toimii hyvin usein meitä vastaan. Asia oli siten, että vuonna 1917, sen jälkeen kun olimme ottaneet vallan, valtiokoneisto sabotoi meitä. Silloin pelästyimme kovin ja pyysimme: "Olkaa niin hyvät ja palatkaa takaisin". Ja niinpä kaikki palasivat ja siinä on meidän onnettomuutemme. Meillä on suunnaton määrä virkailijoita, mutta meillä ei ole kylliksi sivistyneitä voimia kyetäksemme todella johtamaan heitä. Käytännössä käy hyvin usein niin, että täällä ylhäällä, missä meillä on valtiovalta käsissämme, koneisto jotenkin toimii, kun sitä vastoin alhaalla he määräilevät oman mielensä mukaisesti ja määräilevät niin, että heidän toimintansa muodostuu useinkin toimenpiteemme vastustamiseksi. Ylhäällä meillä on, en tiedä paljonko, mutta arvelen, että joka tapauksessa vain muutamia tuhansia, enintäkin joitakin kymmeniä tuhansia omia ihmisiä. Mutta alhaalla on satoja tuhansia tsaarilta ja porvarilliselta yhteiskunnaalta saamiamme virkamiehiä, jotka toimivat osaksi tietoisesti, osaksi tiedottomasti meitä vastaan". (4) Stalinin teorianvastaisuus ja empirismi sekä esim. Zinovjevin ja muiden bolsevikkipuolueen johtajien poliittinen konservatiivisuus toimi niin, että heistä tuli pikkuporvarillisille ja byrokraattisille yhteiskunnallisille voimille vetovoima ja "hihna" niiden voimien eteenpäin siirtymiselle, voimille, jotka viime kädessä heijastivat imperialismin paineita saarrettua neuvostovaltiota kohtaan.

Ulkomaankaupan monopoli

Pikkuporvariston ja imperialismin painostuksesta joukko johtajia, kuten Sokolnikov, Buharin ja Stalin itse, Leninin ollessa poissa, äänestivät (5.-6.10.1922) bolsevikkien keskuskomiteassa sellaisen päätöksen puolesta, että ulkomaankaupan monopoli saataisiin löysemmäksi. Kun Lenin sai tietää tämän, hän raivostui. Lenin piti ulkomaankaupan heikentämistä "torpendointina", kuten hän asian ilmaisi kirjeessään keskuskomitean jäsenille 1.10.1922. Tällainen avaisi ovet Venäjän markkinoiden resurssien varastamiselle ja se horjuttaisi työläisvaltion perustaa. Enemmistö keskuskomitean jäsenistä tuki Leniniä, mutta Stalin, joka oli äskettäin saanut pääsihteerin paikan kirjoitti: "Leninin kirje ei saanut minua taipumaan keskuskomitean oikeassa olosta ulkomaankaupan suhteen". Asia päätettiin ottaa uudelleen käsiteltäväksi 15.12. täysistunnossa, joka sitten lykättiin 18:nteen joulukuuta.

Kansallisuuskysymys

Samaan aikaan sijoittuu myös kansallisuuskysymys. Entisen tsaarin ajan Venäjän kaltaisessa maassa, jossa asuu valtava kirjo kansoja kansallisuuskysymyksen ratkominen oli mitä kriittisimpiä kysymyksiä. Stalin tarjosi byrokraattisen ratkaisun ja jätti moukkamaisesti huomiotta eri vuosisatoja tsaarin vallan sorrettujen kansojen kansalliset tunteet. Stalin ehdotti Ukrainan, Valko-Venäjän, Azerbaidzanin, Georgian ja Armenian sulauttamista Venäjän federaatioon niiden autonomista asemansa säilyttäen. Georgian kommunistit vastustivat sellaisia suunnitelmia. Myös Lenin vastusti Stalinin suunnitelmia ja ehdotti neuvostotasavaltojen liittoa, joka olisi taannut niille yhdenvertaisuuden ja itsemääräämisoikeuden eroamiseensa asti. Neuvostovaltion kohtalo riippui varsinkin näiden kahden kysymyksen ratkomisesta, eikä ole ihme, jos nämä askarruttivat kovasti Lokakuun vallankumouksen johtajaa. Lenin, joka oli sairautensa vuoksi poissa keskuskomitean kokouksesta lähetti varoitusviestin Kameneville: "Tov. Kamenev! Julistan elämän ja kuoleman sotaa suurvenäläistä sovinismia vastaan. Heti päästyäni eroon tästä kirotusta hampaasta, aion syödä sen kaikilla jäljellä olevilla hampaillani". Meidän täytyy vaatia ehdottomasti, että yhdistetyn keskuskomitean puheenjohtajana pitää olla vuorotellen venäläinen, ukrainalainen, georgialainen jne. Teidän Lenin" Stalin oli eri mieltä Leninin kanssa ja syytti häntä "kansallisesta liberalismista". Samalla kun Lenin valmisteli hyökkäystä Stalinin ympärillä muodostunutta ryhmää vastaan, terveydentilansa huonontui uudestaan ja tämä esti hänet osallistumasta keskuskomitean kokoukseen 13.12. ja neuvostojen edustajakokoukseen. Lenin ei lopettanut taistelua. Sänkyyn naulattuna vakavasti sairas Lenin organisoi taistelun. Hänen liittolaisenaan oli Trotski. Lenin kirjoittaa Stalinille tästä 15.12.1922: "KIRJE J. V. STALINILLE VKP(b):n JÄSENIÄ VARTEN Olen saanut likvidoitua (tehtyä) asiani ja voin lähteä rauhassa (tarkoitetaan muuttoa Gorgiin, jonne hän siirtyi lääkärien määräyksestä). Olen lopettanut myös sopimuksen Leon Trotskin kanssa ulkomaankaupanmonopolia koskevien katsomukseni puolustamisesta.... Vastustan päättävästi ulkomaankauppamonopolia koskevan kysymyksen pitkittämistä. Jos jonkin otaksuman vuoksi (siinä luvussa myös otaksuman, että minun osallistumiseni tähän kysymykseen olisi toivottavaa) herää ajatus asian lykkäämisestä seuraavaan KK:n kokoukseen, niin asettuisin mitä päättävimmin vastustamaan, sillä olen varma, että Trotski puolustaa katsomuksiani aivan yhtä hyvin kuin minä, tämä ensiksikin; toiseksi Teidän lausuntonne samoin kuin Zinovjevinkin ja huhujen mukaan myös Kamenevin vahvistaa, että osa KK:n jäsenistä on jo muuttanut aikaisempaa mielipidettään; kolmanneksi ja se on pääasia: jatkuvat heilahtelut tässä mitä tärkeimmässä kysymyksessä ovat kerrassaan sietämättömiä ja tekevät tyhjäksi kaiken työn"(5).

Leninin hyökkäys jatkui

Lenin kirjeenvaihto Trotskin ja Stalinin kanssa jatkui, niin kuin voi todeta tutkittuaan Teosten 45 osaa. Samana päivänä 15.12. Lenin kirjoitti: "L. D. TROTSKILLE Tov. Trotski! Katson meidän sopineen asiasta. Pyydän Teitä ilmoittamaan KK:n kokouksessa solidaarisuudestamme. Toivon meidän päätöksen menevän lävitse, sillä osa lokakuussa vastaan äänestäneistä siirtyy osittain tai täysin meidän puolellemme. Jos meidän päätös ei vastoin odotuksia mene lävitse, käännymme puolueryhmän puoleen ja ilmoitamme kysymyksen siirtämisestä puolueen edustajakokoukseen. Tiedottakaa minulle sitten, niin lähetän lausuntoni. Teidän Lenin. PS. Jos osoittautuu, että tämä kysymys poistetaan tästä KK:n kokouksesta (mitä en luule ja mitä vastaan Teidän on tietenkin meidän molempien nimissä kaikin voimin protestoitava), niin arvelen, että on kuitenkin käännyttävä neuvostojen edustajakokouksen puolueryhmän puoleen ja vaadittava kysymyksen siirtämistä puolueen edustajakokoukseen, sillä jatkuva horjunta on kerrassaan sietämätöntä. Kaikki minun Teille lähettämäni aineistot voitte jättää itsellenne kokouksen jälkeiseen aikaan" (6).

Ja heti tämän jälkeen: "L. D. TROTSKILLE Toveri Trotski Lähetän Teille Frumkinilta tänään saamani kirjeen. Minäkin ajattelen, että on ehdottoman välttämätöntä kerta kaikkiaan viedä päätökseen tämä kysymys. Jos tämän kysymyksen pelätään kiihdyttävän minua ja voivan jopa vaikuttaa terveydentilaani, niin arvelen sen olevan aivan väärin, sillä kymmenentuhatta kertaa enemmän minua vaivaa vitkuttelu, joka tekee politiikkamme kerrassaan häilyväksi yhdessä peruskysymyksistä. Siksi kiinnitän huomiotanne oheiseen kirjeeseen ja pyydän vakuuttavasti kannattamaan tämän kysymyksen viipymätöntä käsittelyä. Olen varma, että jos meitä uhkaa vaara jäädä häviölle, niin on paljon edullisempaa jäädä häviölle edustajakokouksen edellä ja nyt heti kääntyä edustajakokouksen puolueryhmän puoleen, kuin jäädä häviölle edustajakokouksen jälkeen. Ehkä hyväksyttävä sellainen kompromissi, että teemme nyt päätöksen monopolin vahvistamisesta ja asetamme kuitenkin kysymyksen puolueen edustajakokoukseen ja sovimme siitä nyt heti. Mitään muuta kompromissia emme mielestäni voi omien etujemme ja asian edun vuoksi hyväksyä missään tapauksessa (7)".

Kahden suuren vallankumouksellisen, Leninin ja Trotskin yhteinen hyökkäys pakotti Stalinin perääntymään bolsevikkien KK:n edessä. Leninin teesit ulkomaankaupasta vahvistettiin. Tyytyväisenä Lenin kirjoittaa Trotskille: "L. D. TROTSKILLE Tuntuu kuin asemat olisi onnistuttu valtaamaan ilman ainoatakaan laukausta pelkällä manöveroinnilla. Ehdotan jatkamaan hyökkäystä pysähtymättä ja sitä varten ajamaan läpi ehdotuksen, että kysymys ulkomaankaupan lujittamisesta sekä toimenpiteistä sen harjoittamisen parantamiseksi asetetaan puolueen edustajakokouksen käsiteltäväksi. Ilmoitettava tästä neuvostojen edustajakokouksen puolueryhmässä. toivon ettette ole vastaan ettekä kieltäydy tekemästä alustusta ryhmässä. Joulukuun 21.12. 1922 N. Lenin (8)

Ja vielä kaksi kirjettä, joita Lenin saneli sihteerilleen 5. ja 6. maaliskuuta 1923. Nämä ovat Leninin viimeiset älylliset työnsä, nimittäin sen jälkeen Lenin ei pystynyt enää puhumaan 21. tammikuuta asti. Leninin ajatuksia vaivaa kansallinen kysymys. Kuten ulkomaankauppaa koskevissa asioissa Lenin kääntyi Trotskin puoleen ja pyysi hänet puolustamaan hänen kannanottojaan. Samanaikaisesti Lenin katkaisee kaikki henkilökohtaiset suhteensa Staliniin. L. D. TROTSKILLE Ehdottoman salainen Käteen Kunnioitettu toveri Trotski! Pyytäisin Teitä vakuuttavasti ottamaan tehtäväksenne Gruusian kysymyksen puolustamisen puolueen KK:ssa. Kyseinen asia on nykyisin Stalinin ja Dzerhinskin "vainottavana", enkä voi luottaa heidän tasapuolisuutensa. Jopa aivan päinvastoin. Jos Te suostuisitte ottamaan huoleksenne sen puolustamisen, niin voisin olla rauhallinen. Jollette jostain syystä suostu siihen, niin palauttakaa minulle koko aineisto. Tulen pitämään sitä merkkinä kieltäytymisestänne Parhain toverillisin terveisin Lenin (Saneltu puhelimitse 5.3.1923)

TOVERI STALINILLE Ehdottoman salainen Käteen Kunnioitettu toveri Stalin Teillä oli röyhkeyttä kutsua vaimoni puhelimeen ja haukkua hänet. Vaikka hän sanoikin Teille suostuvansa unohtamaan sanotun, tämä tosiasia tuli kuitenkin hänen kauttaan Zinovjevin ja Kamenevin tietoon. En aio unohtaa niin helposti sitä, mikä on tehty minua vastaan, ja on sanomattakin selvä, että pidän vaimoani vastaan tehtyä tehtynä itseäni vastaan. Siksi pyydän Teitä punnitsemaan, suostutteko ottamaan sananne takaisin ja pyytämään anteeksi vai pidättekö parempana katkaista suhteet väliltämme. Kunnioittaen Lenin Maaliskuun 5. pnä 23.

Erillisenä paperilappuna, yhdistettynä tähän kirjeeseen, on sihteerin lisäämät lauseet: "Toveri Trotski, Vladimir Iljitsh pyytä minua lisäämään Teille puhelimitse välitettyyn viestiin, että toveri Kamenev on menossa Gruusiaan ensi keskiviikkona ja haluaisi tietää, tahtoisitteko Te lähettää sinne jotain henkilökohtaisesti nimellänne" 5. maaliskuussa 1923"

P. G. MDIVANILLE, F.J. MAHARADZELLE Y.M. Ehdottoman salainen Jäljennös tovereille Trotskille ja Kameneville Kunnioitettavat toverit! Seuraan asiaanne koko sielullani. Olen kuohuksissani Ordzhonikidzen röyhkeydestä sekä Stalinin ja Dzerzhinskin myötäilystä. Valmistelen teitä varten kirjelmiä ja puhetta. Kunnioittaen Lenin Maaliskuun 6. pnä 1923 (9) Nämä tekstit on pidetty kaapissa Stalinin toimesta vuosikymmeniä.

Poliittinen Testamentti(10)

Muistiinpanot, joita Lenin alkoi sanella 23.12. tähtäsivät, kuten hän itsekin mainitsee ensimmäisestä rivistä lähtien, ehdotukseen, jonka mukaan seuraavassa puolueen edustajakokouksessa suoritettaisiin joukko muutoksia poliittiselle järjestelmälle. Leninin mukaan puolueen yhtenäisyys oli vaarassa, ja puolueen suojelu oli ensisijainen tehtävä. Ensimmäinen toimenpide olisi KK:n jäsenmäärän kasvattaminen. Lenin ehdotti Gosplanin päätöksille lakisääteistä statusta toveri Trotskin ehdotuksen mukaisesti. Ensimmäinen muistiinpano toimitettiin välittömästi Stalinille, jotta hän kierrättäisi tämän poliittisen toimikunnan jäsenille. Stalin ei näyttänyt sitä kenellekään. Suurin vaara oli vallan huipulla olevien johtajien henkilökohtaiset suhteet. Näin ollen Lenin hahmottelee kuuden johtajan persoonia. Siinä puhutaan Buharinista, joka oli nuori ja suosiossa puolueessa, mutta hänen ajatuksensa ei ollut aivan marxilaista vaan pedanttista, eikä hän ollut koskaan ymmärtänyt dialektiikkaa, ja Pjatakovista, joka oli liian paljon kiinni asioiden hallinnollisessa puolessa. Kamenevista ja Zinovjevista sanotaan, että heidän kannanottoaan Lokakuun vallankumouksen yhteydessä ei pitäisi ottaa huomioon, kuten myöskään ei pitäisi koskaan käyttää hyväksi Trotskin ei-bolsevikkista alkuperää. Lenin, jonka terveys oli joulukuun lopulla huonontumassa, osasi aavistaa, että Stalin voisi käyttää hyväksi tulevaisuudessa vanhoja kaunoja ja erimielisyyksiä päästäkseen eroon vastustajistaan. Stalinista testamentissa sanotaan, että siitä asti kun hänestä tuli pääsihteeri, hän oli koonnut käsiinsä kohtuuttomasti valtaa, ja Lenin ei ollut varma siitä, osaisiko Stalin käyttää sitä riittävän viisaasti. Trotskin kykyjä Lenin kehui ja sanoi, että sillä hetkellä Trotski oli KK:n kyvykkäin toveri. Trotskin huonoja puolia on liiallinen itseluottamus ja taipumus asioiden hallinnolliseen hoitoon.

Tässä vaiheessa ensimmäiset muistiinpanot näyttävät tähtäävän tasapainojen sälyttämiseen. Buharin-Pjatakov asetetaan kolmannelle ketjulle ja Zinovjev-Kamenev toiseen. Stalinista varoitetaan ja Trotskia kohtaan Lenin on hieman ankara. Eihän sisällissodanaikaisesta käyttäytymisestä voi tehdä yleisiä johtopäätöksiä Puna-armeijan perustajan ja päällikön luonteenpiirteistä. Toinen syy, joka kielii siitä, että Lenin siinä vaiheessa tähtäsi KK:n voimasuhteiden säilyttämiseen, oli se että hänen sympatioitaan Trotskia kohtaan, joista kertovat Trotskille osoitetut lukemattomat pienet paperilaput, ei saisi näyttää. Tilanne kuitenkin muuttui toisten muistiinpanojen yhteydessä.

Tammikuun neljäntenä päivänä Lenin teki lisäyksen testamenttiinsa, lisäys, joka kumosi aikaisemmat huomautukset. Leniniä eivät enää kiinnostaneet aikaisemmat tasapainot, pikemmin hän tunnusti tosiasian niiden mahdottomuudesta. Tässä testamentin osiossa Lenin ehdottaa Stalinin riisumista kaikesta pääsihteerin vallasta, Lenin ehdotti Stalinille välittömiä potkuja. Kukaan vakavaksi itseensä mieltyvä tutkija, varsinkin jos on perehtynyt Leninin työskentelytapoihin ja mielialoihin, ei voi väittää, että Lenin menetteli tällä tavalla henkilökohtaisista syistä. Välikohtaus Stalinin ja Leninin/Leninin vaimon välillä oli voinut vaikuttaa ainoastaan heidän henkilökohtaisiin suhteisiin, muttei siihen, kenestä tulisi pääsihteeri. Leninin taktiikan muutoksen takana - kuten joulukuun lopussa kirjoitetuista teksteistä huomaa - on ollut se, että Lenin oli vakuuttunut Stalinin olevan niin kykenemätön asiain hoidossa, että Neuvostoliitto tuhoutuu. Testamentin salaaminen, sen käännösten väärentäminen, siihen liittyvät hämäävät huomautukset ja yritys saada Trotski huonoon valoon on yhteistä kaikille stalinisteille ympäri maailmaa. Valheilla, joita stalinismi tehtaili vuosikymmeniä, löytyy yhteiskunnallis-materialistinen perustaa. Nuorten joukkoliikkeen aktivistien täytyy tutkia työväenliikkeen suuria historiallisia kokemuksia ja opetuksia, joista suurin on Lokakuun vallankumous.

Filosofinen Testamentti (11)

Tänä päivänä on mahdotonta, että vallankumouksellinen liike pystyisi kyseenalaistamaan imperialistista kapitalismia ilman, että tutkisi Lokakuun vallankumouksen riemusta ja tragediasta johtuvia teoreettisia ja poliittisia opetuksia. Yksi asia, johon stalinismin lisäksi muutkaan liikkeet eivät kiinnittäneet riittävästi huomiota, on Leninin taistelu vallankumouksellisen politiikan filosofiselle perustamiselle. Kuten Trotski totesi, yhteiskunnallista luokkaa on mahdotonta kumota, jollei ensin kumoa sen hallitsevaa ajatustapaa/ideologiaa. Leninin kamppailu dialektisen materialismin puolesta siitä asti, kun hän kirjoitti teoksen "Materialismi ja empiriokritisismi" (1908) ja "Filosofisiin vihkoihin" asti on kapitalistisen riiston yhteiskunnan kumoamiseen tähtäävän toiminnan erottamaton osa.

Yksi viimeisistä Leninin artikkeleista, tavallaan hänen filosofinen testamenttinsa, on kirjoitus "Taistelevan materialismin merkityksestä", joka julkaistiin 12.3.1922 "Pod Znamenem Marksizma "-lehdessä nro 3 (Marxismin lipun alla). Tässä artikkelissa Lenin yrittää määrittää kommunistien perussuunnat ja tehtävät filosofian kentällä. Lenin ehdottaa hegeliläisen filosofian systemaattista kehittämistä ja yhdistyksen perustamista, jonka nimi saa olla materialistien "Hegelin dialektiikan ystävien seura". Lenin esittää myös liittolaisuutta taistelevan materialismin ja nykyajan luonnontieteiden edustajien kanssa. Hän kirjoittaa: "Siihen (liittoon) on kiinnitettävä enemmän huomiota. On muistettava, että nimenomaan nykyisessä luonnontieteessä tapahtuvasta perusteellisesta mullistuksesta saavat usein alkunsa taantumukselliset filosofiset koulukunnat ja koulukuntapahaset, suunnat ja suuntavivahteet. Siksipä luonnontieteen uusimman vallankumouksen esiin nostaminen, kysymyksen seuraaminen ja luonnontieteilijäin saaminen filosofisen aikakauslehden avustajiksi on tehtävä, jota ratkaisematta taisteleva materialismi ei voi missään tapauksessa olla taistelevaa eikä materialismia". s.218

Niitä vastaan, jotka luulevat voivansa seistä tieteen tai jopa materialismin maaperällä ilman filosofista perustaa Lenin varoittaa: "Ja ettemme suhtautuisi tiedottomasti tällaiseen ilmiöön, meidän on käsitettävä, että ilman painavaa filosofista perustelua mitkään luonnontieteet, mikään materialismi eivät kestä taistelua vastustaessaan porvarillisten aatteiden rynnistystä ja porvarillisen maailmankäsityksen valtaan pääsyä. Voidakseen kestää tämän taistelun ja käydä sen menestyksellisesti loppuun luonnontieteilijän on oltava nykyajan materialisti. Marxin edustaman materialismin tietoinen kannattaja, toisin sanoen dialektinen materialisti. Tämän tarkoitusperän saavuttamiseksi aikakauslehden 'Pod Znamenem Marksizma' työntekijäin on järjestettävä Hegelin dialektiikan järjestelmällinen tutkiminen materialismin kannalta,..."

Juuri tämän vuoksi Lenin ensimmäisen maailmansodan riehuessa (1914-1916) sulkeutui Bernin kirjastoon ja alkoi tutkia filosofiaa ja erityisesti Hegeliä ja sen "Logiikan tiedettä". Trotski teki samoin 1930-luvulla ja siitä syntyivät omat filosofiset vihkot. Marxilaisen materialistisen dialektiikan metodi oli Leninille ainoa tapa, jolla voisi rakentaa Bolsevikki-puoluetta, Kommunistista Internationaalia ja ratkoa ongelmat, joita työväenluokka kohtasi imperialismin ja maailman vallankumouksen aikakautena. Leninin neuvot "Pod Znamenem Marksizma"-lehdelle jatkavat taistelua, jota Lenin kävi idealistisia ajatuksia vastaan "Materialismissa ja Empiriokritisismissä" sekä "Filosofisissa vihkoissa". Leninin mielestä "dialektiikka onkin (Hegelin ja) marxilaisuuden tieto-oppi: Plehanov, muista marxilaisista puhumattakaan, ei kiinnittänyt huomiota nimenomaan kysymyksen tähän "puoleen" (tämä ei ole kysymyksen "puoli", vaan kysymyksen ydin)". (12) Pystyäkseen syventämään teoreettisiin kysymyksiin ja vastaamaan maailmansodan asettamiin vallankumouksellisiin tehtäviin, Lenin käänsi Hegelin ylösalaisin materialistisiin jalkoihinsa. Näin Lenin jatkoi tieteellisen sosialismin perustajien Marxin ja Engelsin työtä, ja vaikka hän ei ollut lukenut Marxin "Taloudellis-Filosofisia käsikirjoituksia" 1844, eteni samansuuntaisesti ja kehitti dialektista materialismia marxilaisuuden tieto-oppina.

Juuri tämän käsityksen dialektisestä materialismista Stalin ja hänen kannattajansa hylkäävät tähän päivään asti . Stalin korvasi marxismin tieteellistä maailmankatsomusta joukolla kodifioidulla (ja metafyysisillä) lainalaisuuksilla, joita hän sisällytti kuuluisaan Dia-matiin. Dialektiset lainalaisuudet sen sijaan, että ne olisi abstrahoitu ulkoisen aineellisen maailman alituisesta liikkeestä ja muutoksesta, muutettiin ikuisiksi absoluuttisiksi totuuksiksi, joita tuli soveltaa luonnon ja historian ilmiöille.

Päinvastoin Trotski oli se, joka taisteli Leninin rinnalla dialektisen materialistisen metodin puolesta, kuten näkee Leninin artikkelista "Taistelevan materialismin merkityksestä", toisin sanoen Leninin filosofisesta testamentista. Artikkelin ensimmäisessä virkkeessä lukee: "Aikakauslehden 'Pod Znamenem Marksizma' yleisistä tehtävistä on tov. Trotski jo sanonut 1.-2. numerossa kaiken oleellisen ja sanonutkin mainiosti". Tämä lause on monessa kirjan käännöksessä poistettu. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun stalinismin vääristelemisen koneisto sensuroi Leniniä. Trotski, josta Lenin oli sanonut 1917, että "siitä lähtien kun oli tunnustanut virheensä (koskien v. 1903 skismaa) ei sen jälkeen häntä parempaa bolsevikkia ole olemassakaan", oli ainoa, joka noudatti tätä neuvoa Leninin kuoleman jälkeen. Omassa filosofisessa testamentissa (Marxismin puolustuksessa), Trotski antaa sen neuvon ikään kuin perinnöksi seuraaville vallankumouksellisten sukupolville: "Kysymyksellä oikeasta filosofisesta opista, eli oikeasta ajattelumetodista on yhtä ratkaiseva merkitys vallankumoukselliselle puolueelle kuin hyvällä koneella on ratkaiseva merkitys tuotannon kannalta. Vanha yhteiskunta voi vielä puolustaa käyttämällä menneestä ajasta perittyjä aineellisia ja henkisiä metodeja. Mutta on ehdottomasti käsittämätöntä kumota vanhaa yhteiskuntaa ja rakentaa uusi, ilman että ensin analysoi kriittisesti nykyisen metodit". (13)

Ja vähän alempana: "On historiallinen kokemus se, että historian suurin vallankumous ei johdettu puolueesta, joka lähti liikkeelle pommien kanssa, vaan puolueesta, joka lähti dialektisen materialismin kanssa". (13) Valitettavasti stalinismi tukahdutti kaikenlaisen mielenkiinnon Hegeliin vasemmistolaisessa ajattelussa, varsinkin sen jälkeen kun byrokraattisen "patriarkaatin ylipapit" julistivat Hegelin preussilaisen totalitarismin puolestapuhujaksi ja natsismin edelläkävijäksi. Vasta 60-luvulla monoliittinen kanta murenee stalinismin kriisin syventyessä. Niin lännessä kuin idässäkin Marxin ja Hegelin välinen suhde ikään kuin keksitään uudelleen. Lukács, Korch, Marcuse ja frankfurtilaiset, Vazioulin, Kosik Zelenyui tai Mezárós antoivat tähän kukin oman panoksensa. Tänä päivänä täytyy nähdä vallitsevaa tilannetta myös Hegelin dialektiikan kritiikin kautta, tehdä uudelleen samaa työtä, jota tekivät Marx, Lenin ja Trotski.

Stalinin "testamentti" on epigoninsa itse

Marxin ajoista asti historiallisen materialismin kannattajat tietävät, että on mahdotonta edetä luokkataistelussa metriäkään eteenpäin ja määritellä aikansa näköaloja, ohjelmaa, strategiset ja taktiset tehtävät ilman, että ensin analysoitaisiin aikansa vallitsevaa todellisuutta. Sosialismiin siirtymisen ongelmien ja siihen liittyvien syiden analyysi, tapahtumien ymmärtäminen, on välttämätön tehtävä eikä se ole pelkkää historian kanssa leikkimistä, harrastusta. Olemme analysoineet Lokakuun vallankumouksen rappioitumisen syitä artikkelissamme "Reaalisosialismi" (14). Trotski kirjoitti ja analysoi stalinismia ahkerasti yli viidentoista vuoden ajan, vuodesta 1923, jolloin ilmestyi Pravdassa "Uusi kurssi" (15) vuoteen 1940, väkivaltaiseen kuolemaansa asti. Merkittävimmät johtopäätökset siitä teoreettisesta taistelusta sisältyvät hänen kirjaansa "Petetty vallankumous" (16). Trotski noudatti näin Leninin viimeistä toivetta, joskin hän olisi menetellyt samalla tavalla ilmankin Leninin neuvoa.

Stalinismia, kuten mitään muutakaan yhteiskunnallista ilmiötä, ei voida tarkastella vain ilmiönä, vaan meidän täytyy mennä pintaa syvemmälle ja etsiä ilmiöön vaikuttavien seikkojen olemusta ja niiden liikkeitä, materiaalista perustaa. Porvarillisen, ns. puolueettoman tieteen tutkijat tutkivat historian tapahtumia, ikään kuin päällysrakenteen tasolla ja tekevät sitten johtopäätöksiä; mutta marxilainen ei saa hetkeksikään väittää ymmärtävänsä historiankulkua, ellei lähde liikkeelle luokkataistelun tasolta. Vallankumouksen yhteiskunnalliset ristiriidat ovat luokkaristiriitoja. Näin ollen vallankumouksen rappion syyt eivät voi muuta olla kuin luokkaristiriidoista lähtöisin. Mitkä olivat luokat ja niiden voimasuhteet Venäjällä 1910- ja 1920-luvulla ja miten luokkataistelu ilmeni silloin käytännössä? Minkä luokan paineet ruumiillistuivat byrokraattisen kastin valtaannousuun ja mitä tyhjiötä yhteiskunnassa tämä tuli täyttämään? Historialliset samankaltaisuudet Ranskan vallankumouksen jakobiinien tappion ovat antaneet stalinismille nimet thermidor (17) ja bonapartismi. Bonapartistinen kasti, Stalinin johdolla ajoi oman eliitin poliittisia ja taloudellisia etuja, jotka olivat jyrkästi työväenluokan etujen vastaisia. Trotskin ennuste, että jos tämä byrokratian sekasikiö ei tule kaadetuksi vasemmalta, jollei poliittinen vallankumous kumoa stalinismia, niin sitten stalinismi jouduttaa yhteiskuntaa sellaiseen umpikujaan, jossa kaikki saavutukset menetetään, kaikki luhistuu, on valitettavasti toteutunut. Näistä seikoista on turha odottaa löytävänsä mitään Hakasen artikkelista ja ylimalkaan SKP:n teksteistäkään.

Kun Hakanen sanoo, että "NL:n hajoaminen on raskas isku" ja että "se on pakottanut arviomaan asioita itsekriittisesti" (18) hän sillä tarkoittaa, että heidän (SKP:n) on pakko olla itsekriittisiä sen asian kannalta, koska he olivat tämän taantumuksellisen ilmiön osapuoli. Itsekritiikkiä tarvitsee se, joka hyväksyy sen ilmiön oikeutuksen ja uskoo, että oma sitoutuminen siihen on ollut kritiikitöntä. Muutenkaan Hakasen kritiikki ei kyseenalaista kastin roolia ja sen itsenäisten etujen olemassaoloa, ei se edes näe, että kastia olisi sellaisena olemassa. Näin ollen koko kirjoitus joutuu ristiriitaan itsensä kanssa, koska kasti ei olisi kastia, mikäli pystyisi välttymään tietystä politiikasta, joka sitä määrittelee, ja sitä politiikkaa ei olisi, mikäli kasti ei sitä ajaisi. Mielenkiintoista on myös se, että vaikka thermidoriin johtuneita olosuhteita ei ole olemassa tänään, Hakanen yrittää selittää meille, miltä virheiltä pitäisi välttyä, jotta emme päätyisi samaan tulokseen. Tällä tavalla Hakanen pitää koko ajan stalinismia vallankumouksen oikeutettuna lapsena. Totuus on kuitenkin se, että jos stalinismi olisi ideologiana vallassa työväenliikkeessä ratkaisevana hetkenä, niin silloin vallankumousta ei tulisi, kuten kansanrintamapolitiikka historian kautta osoittaa (19).

Kirjoituksessaan Hakanen palaa Stalinin ja mensevikkiseen teoriaan vallankumouksesta kahdessa eri vaiheessa: ensin tulee porvarillisdemokraattinen ja sitten sosialistinen vaihe. Analysoidessaan rappioon johtavia "syitä" (jotka ovat oikeasti seurauksia) hän sanoo 1917 vuoden Venäjän tilanteesta: "...kesken jääneen porvarillisen vallankumouksen jatkona.......". Yksi syistä Hakasen mielestä on se, että helmikuun vallankumouksella ei ollut riittävästi aikaa toteuttaa porvarillista vallankumousta. Näin hän tekeytyy kuuroksi Leninin ja Trotskin kannanottoihin, että siirtymäkaudella (imperialismin aikana) porvarillisen vallankumouksen tehtävät lankeavat työväenluokan hartioille. Samalla kun Hakanen mainitsee Stalinin kaudella tehtyjä "virheitä", ilman että vaivautuisi koskemaan niihin johtaviin syihin, hän lopuksi toteaa:"... vallankumous, jonka piti johtaa... kohti valtion kuoleentumista, syntyikin valtiollisbyrokraattisen kerrostuman, jonka erityisintressit alkoivat vaikuttaa yhä enemmän myös politiikkaan. NL:n kommunistisen puolueen sisällä käytiin kyllä keskustelua, kilpailua ja kamppailua erilaisten suuntausten kesken, esim. leninistien ja stalinistien välillä" (20). Me näimme Leninin lainatuista sitaateista minkälainen se "keskustelu" sekä "kilpailu ja kamppailu" silloin oli. Mielenkiintoista on tässä Hakasen asettama leninismi versus stalinismia. Keitä ne leninistit olivat? Leninin asiakirjoista näkyy, että kysymys on Trotskista. Sitä ei voi kiistää, mutta ei Hakanen halua sanoakaan sitä ääneen. Tälläkö halutaan sanoa, että kiista leninismin, siis trotskilaisuuden ja stalinismin välillä oli vain hetkellistä, sen voitti Stalin ja, että se sittemmin meni ohi ja, että pitää katsoa mitä myöhemmin tapahtui siis, mitä muita virheitä on myöhemmin tehty, siis niitä virheitä joista Hakasen mielestä aina voisi välttyä. Näin luokkataistelun jatkuvuutta kyseenalaistetaan, ikään kuin taistelu bolsevismin ja stalinismin välillä olisi loppunut siihen, eikä olisi jatkunut siihen asti kunnes epämuodostuneet työläisvaltiot luhistuivat.

Totuus on se, että stalinistisen byrokraattisen kastin itsenäisten etujen mukaista oli status quon säilyttäminen imperialismin kanssa. Jaltassa taattiin imperialismille yhteiskunnallista rauhaa kansainvälisellä tasolla ja viimeistään silloin jokainen kommunistinen puolue kirjasi ohjelmaansa rauhanomaisen tien sosialismiin, eli muita tavoitteita kuin sosialismiin siirtymisen tavoitetta. Niin kauan kun imperialismi oli vahva, stalinismi sanoi työväenluokalle: "On kyllä totta, että meillä on liian voimakas valtiollinen sektori, mutta mitä sille voi, kun kylmä sota uhkaa meitä!". Mekanismit käytettiin sittemmin Itä-Euroopassa puhjenneita kapinoita vastaan Berlinissä (1953), Unkarissa (1956), Prahassa (1968) tai Puolassa 70-luvulla. Stalinismi ja kansanrintamat sabotoivat vallankumouksia ja tappiot vahvistivat sekä imperialismia että stalinismia. On turha Hakasen valittaa: "... kylmä sota ... korosti keskitettyä vallankäyttöä" (21). Stalinismin ja kylmän sodan välisestä suhteesta sopii kysyä: kumpi oli ensin, muna vai kana.

Tiivistäessään hajoamisen opetukset Hakanen toteaa: "Sosialistinen vallankumous ja sosialismi eivät ole vain valtiovallan valtaamista ja asettumista ..." (22). Ovelasti ja ilman että Hakanen ilmoittaisi ensin meille, hän palaa tämän päivän stalinismin epigonien reformistisiin tarpeisiin ja sekoittaa korttipakan uudelleen. Ei riitä, hän sanoo, että vallataan valtio, pitää rinnakkain kehittää muutakin rakenteita jne. Kuulostaa järkevältä ja jos on perehtynyt vähän Leninin ja Trotskin kirjoituksiin, jopa hieman uskottavalta. Huijaus piilee kuitenkin lauseen alussa. Sekä Lenin ja Trotski että Engels ja Marx, ennen heitä, ovat nimenomaisesti korostaneet kategorisesti, että porvarillista valtiota ei valloiteta eikä reformoida, vaan se murskataan ja tilalle rakennetaan toinen, toisenlainen (23). Hakasen tarjoama vaihtoehto on kapitalismi, joka on höystetty muutamalla lisärakenteella, Attacilla, Sosiaalifoorumilla yms. Hakasen mahdollinen toisenlainen maailma on kapitalistinen maailma (24).

Hakasen kirjoituksessa toisena opetuksena on se, että "vallankumouksen politiikan keinojen tulee olla sopusoinnussa sen tavoitteiden kanssa". Vaatisi enemmän tilaa pohtia sitä, pyhittääkö päämäärä keinot vai ei, yksiselitteinen ei-vastaus on kuitenkin puutteellista. Tämän Hakasen teesin taa jää syvälle piiloon tosiasia, että NL:n tapauksessa tavoitteet EIVÄT olleet vallankumouksen, vaan stalinismin tavoitteita. Se siitä aikaisemmasta leninismin ja stalinismin toisistaan erottamisesta, sillä se kesti vain hetken; Hakanen palaa takaisin omaan itseensä ja panee nämä kaksi asiaa samaan säkkiin taas. Emme epäilleet, että ennen pitkää hän käyttäytyisi näin.

Jatkossa Hakasen neuvot itsehallinnon tarpeellisuudesta ja markkinoiden säilyttämisestä, kuten myös ekologisen kehityksen huomioon ottamisesta ovat niin epämääräisiä, ettei lukija saa selvää, onko tavoitteita toteutettavissa joukkojen vai puolueen eliitin toimesta. Samaa polkua kulkee myös teesi: "sosialismi on entistä kansainvälisempi prosessi, ... mutta sitä ei saa asettaa kansallisen vastakohdaksi... myös globaalisaation oloissa" (25). Jää silkan arvailun varaan, mitä tämä tarkoittaa konkreettisesti. Kansainvälisempi prosessi mielestämme tarkoittaa a) vallankumouksen kannalta sitä, mitä sanotaan internationalismiksi. Se taas vaatii maailman vallankumouksellista puoluetta, Internationaalia. Komintern hajotettiin Stalinin toimesta, kun byrokraattinen kasti ei tarvinnut yleismaailmallista vallankumousta. Oliko se yksi stalinismin "virheistä"? Unohtiko Hakanen mainita sitä? Tuskin. Hakanen näkee varmasti, että Internationaalia ei tarvita, muuten hän taistelisi sen jälleenperustamisesta. b) sosialismin rakentamisen kannalta prosessi tarkoittaa kansainvälistä työnjakoa, suunnitelmataloutta yleismaailmaisella tasolla. Hakanen näkee kapitalismin pysyvän pystyssä ikuisesti ja sen takia hänen mielestä globalisaation kanssa on elettävä rinnakkain samalla tavalla kuin Stalin, Hrustsev, Breznev ja loput näkivät asian aikanaan.

Törkein tosiasioiden vääristäminen tapahtuu siinä, missä Hakanen sanoo: "Perestroika nousi talouden uudistamisen tarpeista. ... Käänteeseen vaikutti osaltaan se, että NL:n kommunisteilla puolueella ei ollut konkreettista uudistusohjelmaa" (25). Jos edellinen teesi otti yhden askeleen taakse stalinismin mökkiä kohti, jota se oli kritisoivinaan, niin tämä teesi hyppää nyt stalinismin syliin täysin rinnoin. Teesi ei näe, että kun perestroika tuli esille valtaopiksi, stalinismi oli hajalla ja että yksi sen osista lähti toteuttamaan uudistukset. Siis perestroika oli tullut stalinismin sisältä, kantoi samoja poliittisia, ideologisia ja metodologisia geenejä ja siksi se ei voinut mennä tämän pitemmälle. Stalinismin ylittäminen olisi voinut tapahtua kahdella tavalla; joko poliittinen vallankumous kumoaisi byrokratian ja asettaisi uudelleen neuvostodemokratian perustan tai kapitalismi restauroituisi maassa. Ainoa epäonnistumaan tuomittu tie ulos kriisistä oli se, että perestroika yrittäisi uudistaa maan, ilman että kumoaa byrokratiaa. Tietenkin puolueessa oli jyrkempiäkin linjoja, vanhoilliset, jotka yrittivätkin lopulta kaapata vallan. He epäonnistuivat siksi, että heillä ei ollut mitään annettavaa, heidän aika oli mennyt. Gorbatshov oli stalinismin viimeinen toivo ja kun tämäkin epäonnistui, niin ainoa tie byrokratian henkeen säilymisen kannalta oli se, että stalinistit muuttuisivat kapitalisteiksi ja kapitalismi palautettaisiin itse stalinismin toimesta. Kaikki jeltsinit ja putinit olivat puolueen lapsia. Tietoisesti Hakanen yrittää hämätä sanoessaan, että puolueella ei ollut konkreettista vaihtoehtoa perestroikalle. Stalinismi ei loppunut Stalinin kuolemaan, sen mätänemisen prosessi jatkui siihen asti, kun Gorbatshovin kädellä ja CNN:n kynällä NL:n hajoamisen asiakirja oli allekirjoitettu. Se, että Hakanen kannatti vanhoillista siipeä ei tee hänestä paljon enemmän kommunistia. Neuvostoliitto ei romahtanut siksi, että Stalinin linjasta olisi oltu luovuttu, vaan sen takia ei sitä tehty.

Hakasen ja SKP:n uusstalinismin viimeinen näyttö, viimeinen teesi on reformismin monumentti: "NL:n hajoaminen ei ole osoittautunut hyväksi myöskään suomalaisten kannalta.... Suomen talous on toisaalta joutunut entistä enemmän riippuvaiseksi globaalin kapitalismin työnjaosta ja suhdanteista", hän väittää (26). Hakasen stalinismin kritiikki riisuu "isä Aurinkoiselta" räsyiset vanhat vaatteet ja pukee sen uusreformismin kujeilla, se palauttaa sen haaksirikkoutuneen arvonsa säilyttämällä samalla sen oppeja. Hakanen itkee, että kyllä NL:n hajoaminen oli paha asia meidän kansalliselle kapitalismille, sillä idän kauppa romahti. Hakanen käyttää tässä porvareiden suosimaa sanontaa, me-muodossa puhumista. Hajoaminen ei ole hyväksi meille suomalaisille, siis luokkajako Suomesta häviää yhtäkkiä. Porvarillinen talous muuttuu "Suomen taloudeksi", ikään kuin meidän taloudeksi, ja se joutuu enemmän globalisaation eikä paikallisporvareiden hampaisiin. Vanha kunnon petollinen kansanrintamapolitiikka herää (18) taas henkiin tässä tapauksessa. Jos päätöksenteko siirtyy ulos Suomesta, niin silloin Hakasen kaltaisilla reformisteilla, joiden tarkoitus on vaikuttaa eikä kumota, mahdollisuudet tulla kuulluksi vähenevät huomattavasti..

Vielä kerran osoittautuu todeksi totuus, että vaihtoehto kapitalismille tulee syntymään stalinismin ideologisen vastakohdan riveistä, bolsevismin jatkajista. Sellainen on trotskilainen liike, joka ensi huhtikuussa kokoontuu Argentiinassa laittamaan perustuskivet Internationaalin rakentamiselle.

--Dimitris Mizaras

(1) Kirjoitus perustuu osittain Thodoros Koutsoumbosin artikkeliin Nea Prooptiki-lehdessä. http://www.eek.gr/eek11/Eek10/nea-prooprtiki/324/leninkatastalin.htm (2) Yrjö Hakanen: Marxismi 2000-luku-kirjassa (3) Julkaistiin v. 1963 neuvostoliittolaisessa historian aikakauslehdessä "Voprosy Istorii" (4) Lenin: Teokset nro 33 s. 418 (5) ibid. nro 45 s. 566 ja 567 (6) ibid. nro 45 s. 567 (7) ibid. nro 45 s. 568 (8) ibid. nro 45 s. 570 (9) ibid. nro 45 s, 572 (10) ibid. nro 36 s.571- 575 (11) ibid. nro 33 s. 212 (12) ibid. nro 38 s. 314 (13) http://www.marxists.org/archive/trotsky/works/1942-dm/ch03.htm (14) http://www.mtl-fi.org/jutut/20030223_reaalisosialismi.html (15) Trotski: http://www.marxists.org/archive/trotsky/works/1923-nc/index.htm (16) Trotski: http://www.marxists.org/archive/trotsky/works/1936-rev/index.htm (17) Vastavallankumous kaatoi Jakobinit thermidorkuun 9. päivänä (27.7.1794) (18) Marxismi ja 2000-luku s. 189 (19) Katso tarkemmin http://www.mtl-fi.org/artikkelit/1072556300308738/index.html (20) Marxismi ja 2000-luku (21) ibid. s. 192 (22) ibid. s. 193 (23) esim. Leninin Teokset nro 25 s. 419 (24) Marx kirjoittaa: "... ettei työväenluokka voi yksinkertaisesti ottaa haltuunsa valmista valtiokoneistoa ja mobilisoida sitä omiin tarkoituksiinsa". Hakanen tulkitsee: "Sosialistinen vallankumous ja sosialismi eivät ole vain valtiovallan valtaamista ja asettumista valtiollisen vallan käyttäjäksi" (alleviivaus minun). Yksi maaginen vain-sana ja Marxista on tehty Kautsky. (25) Marxismi 2000-luvulla s.194 (26) ibid. s. 195