Piqueteros-liike: Aikamme ilmiö

Tarkasteltaessa piqueteros-liikettä, on mielenkiintoista aloittaa katsastamalla, miten porvaristo lehdistönsä kautta näkee sen. Media Argentiinassa on ryhtynyt kilparalliin siitä, että kuka saa parempia ehdotuksia piqueterosten eliminoimiseksi. Suomessa tiedetään hyvin vähän tästä liikkeestä ja silloinkin sitä pidetään argentiinalaisena ilmiönä ja pelkästään työttömien liikkeenä.

Taustat

Marxilaisina tarkastelemme aikamme ilmiöitä omaa materialistista perustaansa vasten. Ei työttömien liikkeenä yleensä, vaan työttömien liikkeenä tietyssä kapitalismin rappion vaiheessa, ja liikkeenä, joka on kehittänyt historiallisesti ainutlaatuisia piirteitä.

Entä mikä on aikamme? Jos imperialismin toinen periodi, keynseläisyys on taannut täystyöllisyyttä harjoittamalla inflatorista politiikkaa, sen vastakohta, uusiliberalismi on ajanut tahallaan alas teollisuutta ja suosinut työttömyyttä. Puhutaan deindustralisaatiosta. Syy siihen löytyy taas arvonlain kostosta, siitä kun arvonlaki on “pantu kaappiin“ eikä otettu huomioon vuosikymmeniksi. Marxin keksimä laki on kuitenkin toiminut kaapistakin käsin ja tulee nyt ulos kostamaan. Jos perehtyy marxilaiseen voiton laskutendenssilakiin näkee, että mitä enemmän kasvaa pääoman elimellinen kokoonpano (suhde pysyvän ja vaihtelevan pääoman välillä) sitä enemmän kapitalismin voitto laskee suhteellisesti. Sitä voiton laskua kapitalisti kompensoi lisäämällä tuotantoa. Siinä vaiheessa voitto laskee suhteellisesti, mutta kasvaa absoluuttisesti siihen asti kun markkinat kyllästyvät, eivätkä pysty “imemään“ enempää tavaraa. Silloin voitto laskee myös absoluuttisesti, ja tässä tilanteessa me nyt olemme. Näiden kahden vaiheen välisenä aikana pääoma pyrkii siirtymään vanhoista matalaa kokoonpanoa omaavista tuotantoaloista uusiin ja moderneihin aloihin. Joka kerta kun tällaisia siirtymisiä on tapahtunut, tapahtuu myös mullistuksia kansainvälisessä työnjaossa. Näin ollaan tultu aikaan, jolloin pääoman korkein kokoonpano on edustettuna it-teollisuudessa. Tämä on yksi vaihe pääoman historiassa eikä mikään erillinen kausi, joku tietoyhteiskunnan aikakausi, joka erottuu tähänastisesta kapitalismista, kuten kaikki kapitalismin postmodernistipuolustajat haluavat meidän uskovan. Onnistuuko siirtyminen korkeampaa kokoonpanoa omaavan pääoman kaudelle tai ei, kapitalismi ajaa joka tapauksessa alas vanhaa teollisuutta kannattamattomana. Näin syntyy suurtyöttömyys.

Nyt sitten tullaan ideologian kentälle. Jos ei ole hajuakaan kriisistä tekee mitä naurettavimpia johtopäätöksiä. Jos syyttää tästä ilmiöstä kapitalisteja ahneudesta (mikä pitää paikkansa), niin silloin päästää niitä kuin koiran veräjästä. Jos tietää mistä on kysymys eikä sano, että kapitalismin on pakko tuhota tuotantovoimia, jotta pystyisi pysymään hengissä, niin silloin tämä on petollista. Toiset taas väittävät (Soininvaaran vihreät, mutta myös monet aktivistitkin), että työttömyydestä voitaisiin päästä eroon kehittämällä palveluja. Tämä kanta ei ota huomioon sitä, että nämä palvelualat ovat sisäarvoa tuottamattomia aloja. Jos yhteiskunta ei pysty ammentamaan lisäarvoa tuottavista aloista, niin silloin ei pysty ylläpitämään palvelualojakaan. Yksi tuhottavista tuotantovoimista on työväenluokka. Työttömyys, syrjäytyminen, vieraantuminen työläisen olemuksesta ja kaikki näistä johtuvat seikat ovat vain TUHON ensimmäinen askel. Ennen pitkää tullaan vaatimaan fyysistäkin tuhoa. Tämä tosiasia on helposti näkyvissä jopa pohjoismaissa, jos osaa lukea rivien välistä. Siitä varoitti epäsuorasti esim. PTT:n tuleva toimitusjohtaja Pasi Holm sanoessaan, että “Suomi kaatuu, jos työttömyys ei hellitä“, jos siis ylläpidettävinä ovat sekä eläkeläiset, että työttömät.

Kriisi Argentiinassa on edennyt pitemmälle, ristiriidat ovat siellä kärjistyneempiä ja mielialat luokkataistelukentällä toista luokkaa suuren kansannousun ansiosta. Juuri sen takia kaikki porvarit ja suurin osa keskusta-vasemmistosta ehdottavat: “ulos kriisistä ei voi päästä, ennen kuin ollaan päästy piqueteros-liikkeestä eroon“. Kaikki ristiriidat porvarillisessa yhteiskunnassa katutaistelujen tasolla kulminoituvat ristiriitaan kapitalismi vastaan piqueterosit.

Etujoukot muuttuvat massiiviseksi joukkoliikkeeksi

Lehdistö Argentiinassa on huolestunut siitä, että piqueteros-liike aikoo osallistua vaaleihin. “Onko tämä piqueterosten historiallinen rooli“, kysellään. Median problematiikka on lisääntynyt sen jälkeen kun viime joulukuun 20. päivän Toukokuunaukion kokous keräsi valtavan määrän ihmisiä, jotka ylistivät kapitalismin kumoamisen puolesta puhuvia puhujia. Siellä salainen poliisi asetti pommeja, joiden räjähtämisen seurauksena loukkaantui 25 työläistä. Sen jälkeen Kirchnerin hallitus on puolustusasemissa piqueteroseihin nähden. Hyökkäys piqueteroseja vastaan tuli kahden kuukauden suurpääoman ja papiston toimesta käynnistetyn intensiivisen panettelukampanjan jälkeen. Pommit ilmaisivat porvariston syvän epätoivon tämän massiivisen liikkeen edessä.

Perinteinen vasemmistokaan ei suhtaudu liikkeeseen ystävällisemmin. Se on perustanut oppositioliikkeen, joka vastustaa piqueterosten vaalisuunnitelmia (1). Toinen “vasemmistolainen“ kuvio on Frede Ablio (Laaja rintama), joka ylpeilee piqueteros ja uruguaylaisten työläisten vastaisista kannanotoistaan. Tämä rintama on päättänyt mennä ensi marraskuussa hallitukseen ja näin hyväksymään ulkomaavelkaa, IMF:n kanssa tehdyn sopimuksen, palkkojen jäähdyttämistä ja armeijan mielivaltaa. Lukuisia muitakin esimerkkejä menee samaan muottiin: kaikkia askarruttaa miten ratkoa piqueterosten “ongelma“. Vasemmiston mukaan siitä pitäisi päästä rauhanomaisin keinoin ja oikeisto vaatii väkivaltaa.

Kysymyksen ydin on se, että piqueterosit esittävät vallankumouksellisia perspektiivejä kriisistä ulospääsemiseksi. Tämä on ensiarvoinen yksityiskohta. Piqueteros-liike on suurin kapitalismin vastaisen työväenliikkeen osa.

Piqueterosit on Argentiinan työväenluokan luoma liike ja se on luokkataistelun syvällisin historiallinen ilmaisu sitten gordobazon (2) jälkeen. Se edustaa järjestöä, jonka ympärille ryhmittäytyy 200-300 tuhatta työtöntä, pääasiallisesti naisia. Vaikka se koostuu monesta pienestä ryhmästä, jotka ovat joskus erimielisiäkin keskenään, silti ensimmäisen valtakunnallisen kokouksensa jälkeen heinäkuussa 2000, liike lakkasi olemasta paikallinen ja sai kansallisen luonteen pitäen sisällään ihmisiä maan kaukaisista kolkista asti.

Piqueteros-liike on koko maailman mittakaavassa työttömien mahtavin pyrkimys organisaation tasolla ja tämä seuraavista syistä: a) suuren lukumääränsä ansiosta, b) taistelunsa pitkäaikaisen olemassaolonsa ansiosta, c) maantieteellisesti suuren pinta-alan kattavuutensa ansiosta, d) liikkeen radikaalien vaatimusten ansiosta, e) vaikutuksestaan muihin yhteiskunnan luokkiin ansiosta ja f) liikehdintänsä laajasta ja sisällöltään edistyksellisen muotonsa ansiosta.

Monella tavalla porvaristo yrittää jakaa ja hallita työväenluokkaa. Yksi on reformististen ideologioiden käyttö. Toinen tapa on jakaa objektiivisesti luokka työssä oleviin ja työttömiin. Piqueteros-liike alkoi työttömien liikkeenä, mutta nyt on perusteltua väittää, että se on kieltänyt itsensä sillä tavalla, että se on jo yhtymäkohta työttömien ja työssä olevien työläisten välillä. Siinä missä muualla työttömät syyttelevät työläisiä siitä, että nämä riistävät heiltä työpaikkoja, piqueterosit laittavat itsensä alttiiksi, esim. valtaamalla konkurssin partaalla olevia tehtaita, puolustaakseen työssä olevien tovereidensa työpaikkoja. Ei ole ihme, että liike on piikki porvariston lihassa ja, kuten puolustusministeri Pampuro totesi tavattuaan amerikkalaista kollegaansa, myös imperialismin musta lammas. Imperialismin sotaministeri Ascorft, neuvoteltuaan Argentiinan hallituksen kanssa, näki tärkeäksi varoittaa piqueteroseista. Kuten todettu joukkotyöttömyys on sodanjälkeisen kapitalismin merkittävin yritys tuhota tuotantovoimia ja ennen muuta työväenluokkaa, ja työttömien massiivinen organisoituminen edustaa jättiläismäistä työväenluokan yritystä taistella kapitalismia vastaan luokan jälleenyhdistämisestä, elinvoimaisena historiallisena voimana.

On totta, että liike alussa oli protestoimisen tiedostamaton prosessi, mutta taistelunsa ja kokemuksensa kautta vähitellen liike on saanut luonteeseensa sopivaa tietoisuutta. Ajatellen porvaristosta riippumattomia voimia, liike on tänä päivänä etujoukkojen vahvin osa, varsinkin piqueteros-blokki ja Työläisten Kansallinen Kansankokous. Kysymyksessä on etujoukko, joka työskentelee viiden miljoonan työläisen keskuudessa, jos lukuun laskee työttömät, osa-aikatyöttömät, palkatta työtätekevät työläiset ja köyhyysrajan alapuolella elävät proletaarit.

Työväenluokan toimesta pakkolunastettujen tehtaiden työväen keskuudessa, piqueterosit ovat ainoa suuntaus, joka taistelee keinottelevan pääoman tehokkaasta kansallistamisesta, työväenkontrollista ja näin se vastustaa kapitalismin ongelmien ratkaisemista työväenluokan kustannuksella.

Piqueteros-liike oli syntymästään asti poliittinen liike. Sillä ei ollut reformistisia illuusioita, koska se joutui alusta asti kohtaamaan porvarillisen valtion raakuutta, hallitsevan puolueen mekanismeja sekä ammattiyhdistysbyrokratiaa, joka pyrki aina sabotoimaan sitä. Tämä työttömien mahtava liike on ristiriidassa ammattiliikkeen byrokraattien pysyvien työpaikkojen kanssa. Juuri tämän takia niin Duhalden, kuin Kirchnerin työministerit vaativat Ay-byrokratiaa mobilisoimaan väkeä kaduille piqueteroseja vastaan. Tämän asian valossa piqueterosten liike edustaa muutakin kuin työväenliikkeen asiaa, se on koko Argentiinan historian käännekohta; piqueterosit edustavat työläisten emansipaation toivetta peronismin ideologisista kahleista (3).

Työväenluokan pelastaminen kapitalismin tuhoamispyrkimyksistä, joka ei ole vain argentiinalainen ilmiö, menee kapitalistisen yhteiskunnan rajojen yli. Se tarkoittaa työväenluokan jälleenrakentamista ja -organisoitumista kokonaisuudessaan ja uudella perustalla. Taistelu oikeudesta työhön merkitsee törmäystä valtion kanssa oikeudesta tuotantovoimien omistamiseen.

Tämä antikapitalistinen ohjelma ei voi toteutua ainoastaan piqueteros-etujoukkojen toimesta, vaan se vaatii jättiläismassiivisen työttömien joukkojen, työssä olevien ja kurjien mobilisaatiota, vaatii voimia, jotka kokevat asemansa olevan työväenluokan rivien puolella. Piqueteros-liikkeen tarkoituksena ei ole se, että ne muuttuvat “vaalipuolueeksi“, vaan pääpaino on edelleen joukkoliikkeessä, joka sisältää ammattiyhdistysliikettä.

Joukkoliike

Piqueteros-liikkeen toiminnan maaperä on luokkataistelukenttä kokonaisuudessaan. Taistelu hallitusta vastaan poliittisin keinoin ei sulje pois sitä, että minimiohjelman vaatimuksia on jatkuvasti esillä. Näin törmäys virallisen ammattiyhdistysjohdon kanssa luo edellytykset byrokratian heittämisestä ulos ammattiliitoista ja oikean keskusliiton rakentamisesta. Ammattiliittobyrokratian rooli paljastuu päivä päivältä, viimeksi paljastunut De Jenarion suhde salaisen poliisin Delian kanssa tulee osoittautumaan byrokratian hautakiveksi. Sama pätee myös ulkomaavelan takaisinmaksamisen suhteen. Kirchnerin hallitus on luonut uuden hirvittävän suuren velan Menemin ja De la Ruan hallitusten saamien perintövelkojen lisäksi. Kymmenien miljardien dollareiden uusvelka tuli pelastamaan pankkeja ja vararikkopartaalla olevia yrityksiä. Paljon puhuttu kolmen prosentin BKT:n “ylijäämä“ on tarkoitettu IMF:n takavarikoitavaksi summaksi ja se tarkoittaa ensi vuodesta lähtien 13 miljardin peson menoa vuotta kohti. Oikeisto ja keskusta-vasemmisto tukee hallitusta ja ns. äärivasemmisto vaatii parempia ehtoja IMF:n ryöstösopimukselle. Piqueterosit vaativat kaikkien IMF:n kanssa tehtyjen sopimusten hylkäämistä, budjetin ylijäämä pitää kohdistaa kokonaisuudessaan julkisiin investointeihin, töihin, joiden suunnittelu ja toteutus tapahtuisi työväenluokan kontrollin alla.

Kuitenkaan työväenluokan tuho ei rajoitu ainoastaan työllisyyden tasolle. Koulu-, sairaala- ja kodittomuusprojektit ovat romahtamassa. Kuntia rasittaa korruptiosta johtuvat paineet, ja ulospääsyä tästä ei ole näkyvissä näköpiirissä.

Piqueterosten toimesta liikkeelle lähteneiden korttelikokousten täytyy ottaa ohjat omiin käsiinsä uudelleen. Näiden kokousten johdon pitää olla työväenluokan johdon kontrollin alla. Kaikkien vanhaa järjestelmää tukevien pitää lähteä, vanha iskulause “que se vayan todos“, kaikkien pitää lähteä, nousee uuteen arvoon.

Piqueterosit ovat toteuttaneet 2 336 mielenosoitusta vuonna 2002 ja 1027 mielenosoitusta vuoden 2003 tammikuun ja lokakuun välillä. Piqueterosit ovat vallanneet tehtaita ja ovat lähettäneet vartioita puolustamaan vallattujen tehtaiden työläisiä. Tällaisia vallattuja tehtaita on Argentiinassa edelleen lähes tuhat. Ennen muuta piqueterosit ovat pakottaneet hallituksia eroamaan, ja ensin Duhalden sekä sitten Kirchnerin hallituksia perääntymään ja lykkäämään taantumuksellisia projektejaan.

Valtateiden valtaukset ovat katkaisseet maan kahtia ja tämä on aiheuttanut sen, että piqueteros-liikkeestä on tullut myös johtava voima taisteluissa, jotka lähtivät liikkeelle sellaisten voimien toimesta, jotka eivät kuulu piqueterosten piiriin. ABC:n toimittaja arvioi piqueteroseja olevan yli 200 tuhatta ja luku tekee niistä työttömien liikkeen historian merkittävimmän järjestön. Ei siis ihme, että kun ABC:n toimittaja kysyi hallituksen edustajilta “mitä te aiotte tehdä piqueterosten suhteen“ kukaan muu ei halunnut vastata, paitsi sisäasiainministeri Fernades, joka sanoi: “piqueterosit täytyy hävittää“

Lähitulevaisuudessa työttömien määrä tulee kasvamaan niin huomattavasti, että niiden merkitys vallankumouksessa proletariaatin osana tulee olemaan suuri. Piqueteros-liikkeen kokemukset ja opetukset niiden taistelusta on analysoitava. Liike ennen pitkää rantautuu Eurooppaankin. Meillä ei ole varaa olla seuraamatta ja tutkimatta tämän mahtavan liikkeen kokemuksia.

--Dimitris Mizaras

(1) Sopimus IU:n (Yhdistynyt vasemmisto) ja sosialistisen puolueen (joka on Ibaran hallituksessa) välillä

(2) Gordoban alueella tapahtunut kansannousu

(3) Kysymys miten kansan tietoisuus kehittyy niin, että ihmiset kasvavat vuosikymmeniä kestäneiden illuusioiden yli (kuten peronismi Argentiinassa tai kemalismi Turkissa) on mielenkiintoinen ja siihen on vakavasti perehdyttävä