Kapitalismin tila tänään ja vasemmiston tietoisuus

Talous, kriisi ja kapitalismin palautuminen

Tänä päivänä ei tarvitse kaukaa hakea tietoa siitä, että yhteiskunta on syvässä kriisissä. Porvaristo itse myöntää sen avoimesti ja ehdottaa, milloin porkkanalla ja milloin kepillä, työväenluokalle sellaista kuria, jonka toteuttamiseksi tarvitaan kovan luokan diktatuuria. Pitää olla sokea tai parantumaton pyrkyri, ettei näkisi tätä syvää umpikujaa, kriisiä, joka yhä syvenee kiihtyvällä vauhdilla. Pörssiromahduksia, fiktiivistä rahaa, Kiina ilmiötä, skandaaleja, korruptiota, terrorismia, kansannousuja, alituisia sotia, poliittista epävakautta, kansalaisoikeuksien kaventamista, työtä nälkäpalkalla, pätkätyösuhteita ja pitkäaikaistyöttömyyttä ovat muutamia muotiin tulleita sanoja tällä vuosituhannella.

Taloudellinen kriisi alkoi todellisuudessa 1970-luvulla sen jälkeen, kun inflatorinen toisen maailmansodan talouden laajentuminen oli ehtynyt. Vakaus oli taattu myös stalinististen valtioiden status quon säilyttämiseen tähtäävillä takuilla. Taloutensa ehtyminen pakotti imperialismin vaihtamaan kurssinsa, kääntymään uusliberalismiin ja järkyttämään siihenastiset tasapainot. Tämän seurauksena ja sisäisten ristiriitojen vauhdittamana epämuodostuneet työläisvaltiot romahtivat. Totalitaaristen järjestelmien luhistuminen vei mukaansa kaikki työväenluokan saavutukset Venäjän ja Itä-Euroopan alueella. Lännessä juhlittiin kylmän sodan päättymistä ja mm. Saksassa oikeastaan riemuittiin yhdistämisestä. Harva osasi vielä silloin havaita sitä, että kylmän sodan loppu merkitsisi pian ison aikakauden alkamista, jossa luonteenomaista on kuumien sotien jatkuva käyminen. Saksa oli nielaissut "puuhevosen".

Ongelmaksi ei osoittautunut vain Itä-Saksan mukanaan tuomat taloudelliset ongelmat, vaan se, että kapitalismin palautuminen ei ollut helppo prosessi Saksassa eikä muuallakaan. Viisitoista vuotta muutosten jälkeen ja huolimatta näiden valtioiden lainsäädännön vaihtamisesta, valtavan suuren markkina-alueen avautumisesta, yhteiskunnan hallussa olevan pääoman yksityistämisestä, jättimäisten luonnonresurssien ryöstämisestä, NL:n hajoamisesta moneen osaan, kapitalismi ei ole ratkaissut omaa kriisiänsä, historia ei ole loppunut, vaan se nyt vasta alkaa. Päin vastoin kapitalismin tila on pahentunut sen jälkeen kun tämä uusliberalistinen kausi, finanssipääoman globalisaatio on päättynyt niinikään.

Kapitalismin palautumisen prosessi on edennyt Itä-Euroopassa nopeammin kuin Venäjällä tai Kiinassa, mutta se on kaukana siitä, että se olisi täydentynyt. Venäjällä yritykset ja maa on yksityistetty, sosiaalinen eriarvoisuus ja uusrikkaiden luokka on syntynyt, mutta ohjat on vielä byrokratian käsissä. Maa elää myymällä kallista öljyä, mutta voitot investoidaan ulkomailla, pääomaa ei kasaannu ja luottojärjestelmä ei pelaa. Sen lisäksi Putin on nykyään lakkauttamassa alueellista itsehallintoa ja keskittämässä sekä valtaa että resursseja omiin käsiinsä ja samalla oligarkkeja on vankilassa. Byrokratia toisella kädellä yksityisti yhteistä omaisuutta ja loi oligarkkien luokan ja toisella kädellä taas estää niiden täysin lännen mielen mukaisen vapaan toimintansa, joka merkitsisi kapitalismin palautumista ja byrokratian purkamista. Kapitalistinen restauraatio kulkee Venäjän moneen osaan pirstoutumisen ja Putinin kastin imperiumin murskaamisen kautta. Juuri tämän takia USA:n tukikohtia on perustettu Venäjän "vatsanpohjan alueille".

Myös Kiinassa on otettu askelia kohti kapitalismia. Siellä kaikki tapahtuu stalinistien johdolla, ilman että näiden tarvitse vaihtaa "vaatteita", kuten Venäjällä. Perustuslakia on muutettu niin, että se takaa ulkomaalaisille yrityksille omistusoikeutta ja Kiinan työväenluokan hyväksikäyttämistä. Ilman Kiinan otettuja askeleita kapitalismin suuntaan, viimeksi mainittu olisi jo romahtanut kaikissa kolmessa keskuksessaan Yhdysvalloissa, Japanissa ja Euroopassa. Kiina toimii tällä hetkellä veturina talouden kasvussa. Tämä on antanut pääomalle uusia riistonmahdollisuuksia ja on kärjistänyt työn kilpailua niin ko. maissa, kuin lännessäkin. Kiinasta on tullut kaksijakoinen maa. Panostamalla talouden kasvulle, byrokratia Kiinassa on ostanut yhteiskuntarauhaa. Luokkajako, joka on suoritettu siellä, on vailla vertaa. Uusia ristiriitoja on tullut aikaisempien lisäksi kasaantumaan yhteiskunnan kudokselle Kiinassa. Rytiköyhällä maaseudulla asuu enemmistö ihmisistä, jotka on korruptoituneen hallinnon ja mafian ikeessä. Samanaikaisesti moderneissa suurkaupungeissa asuu uusrikkaat ja tämä houkuttelee kymmeniä ja satoja miljoonia työläisiä jättämään maatilkkunsa ja muuttamaan itärannikolle. Valtava sosiaalinen ongelma on käynnissä tällä hetkellä Kiinassa. Lännessä tuottamaton pääoma siirtyy Kiinaan jättäen taakseen karua työttömyyttä. Globalisaatio on globalistanut myös köyhyyden ja tuonut kurjuuden keskuksiin. Väistämättä se globalistaa myös vastarinnan.

Yhdysvalloissa viimeisen kahden vuoden kasvu perustui kulutukseen, joka on saatu aikaan alentamalla veroja minimaaliselle tasolle ja sotateollisuuden investoineille. Veroalennukset kuitenkin rahoitettiin velkarahalla, tätä konstia käytetään EU:ssakin. Budjetin vajeet katetaan velalla Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja muualla. Ruotsi elvyttää jopa noususuhdanteessa, vaikka työttömyys on vain viisi prosenttia ja työllisyysaste ennätyksellisen korkea.

Tämäkin konsti on kuitenkin tullut tiensä päähän. Halvalla lainalla velkojen kierrättämisen ja budjettimenojen rahoituksen aikakausi on loppunut. Alkava aika on nousevien korkojen aikaa USA:ssa ja vuoden loppuun mennessä myös Euroopassa. Itä-Euroopan maissa ei ole velkoja (Puolaa lukuun ottamatta), mutta niillä on niin suuria budjettivajeita, että niiden on pakko turvautua lainaamiseen vajeiden korjaamiseksi, ja nämä tulevat olemaan kalliin rahan lainoja. Vajeiden supistaminen ilman velan lisäämistä tarkoittaisi budjetin kutistamista, esim. lopettamalla eläkkeet; Saksa, jossa työväenluokka parasta aikaa on sotajalalla, näyttää tässä asiassa tietä.

Suurimpia ylitsepääsemättömiä ristiriitoja on se, että fiktiivisen pääoman laajentuminen ja velkaantuminen (sekä kuluttajien, että sijoittajien), kuten myös ei tuottava pääoma (rajallinen ja keinotteleva) ylittää reaali-, eli aineellisen pääoman arvon. Kriisien aikana taipumus saavuttaa reaalitasoaan johtaa romahduksiin. Kiina voi antaa kapitalismille hyvin vähän elinaikaa, mikäli se ei itse romahda aikaisemmin "sekatalouden" omaan mahdottomuuteen.

Eräs tärkeä tekijä, joka vaikeuttaa kapitalistisen talouden tilaa on Lähi-itä. Irakissa Bush on käytännössä hävinnyt sodan. Kovasti mainostettu öljyn hinnan lasku (sodan alussa puhuttiin alle 20 dollarin tynnyrihinnasta) ei ole koskaan tullut. Päin vastoin tämä kiipesi pilviin ylittäen välillä 50 dollarin rajan. Kestämättömiä kustannuksia kasaantuu ja lisää tulee kun sinne lähetetään lisää sotilaita.

Eurooppa

Viimeisten vuosikymmenten kapitalistinen kehitys on kärjistänyt ristiriitoja. Yksi niistä on tuotannon ja markkinoiden kansainvälinen luonne ja kansallisvaltioiden olemus rajojen vankilassa. Tämän seurauksena kapitalistinen anarkia on kasvanut. Pääoma yhtäältä ei mahdu kansallisrajojen sisälle ja toisaalta tarvitsee niitä kun kysymys on sen herruudesta.

Euroopan Unioni on täydellisesti epäonnistunut luomaan eurooppalaista pääomaa. Sirpaloituminen on eurooppalaisen pääoman identiteetti. Sirpaloitumista esiintyy huolimatta Keskuspankista tai eurosta. Eritahtinen kehitys ja pääomien välinen kilpailu Euroopassa asettavat sen alempaan asemaan kilpailussa amerikkalaisten kanssa.

Koko EU-projekti on defensiivinen prosessi. Eurooppalainen porvaristo on yrittänyt vuosikymmenien ajan sopeutua ympärillä tapahtuviin muutoksiin. Pakkoyhdistymisellä porvaristo on joskus yrittänyt hillitä työväenluokan etenemistä sodan jälkeen, joskus ratkaista ylituotannon kriisiään, milloin vähentää tullimaksuja kilpaillakseen amerikkalaisten kanssa, joskus sopeutuakseen Itä-Euroopan muutoksiin ja joskus laajentuakseen siihen suuntaan.

Nälkä on vain kasvanut siitä, että Bush ei ollut varaamassa niille tippaakaan Irakin öljystä. Epäonnistunut puuttumisen kykenemättömyys Balkanin sodissa vei Keski-Aasian öljykentät vielä kauemmaksi, Balkanille rakennetut öljyputket jäi ja tulee jäämään lähitulevaisuudessakin kuiviksi. EU kehittyy kovan imperialismin suuntaan ja puheet demokratian rakennelmasta on pelkkää puppua.

Uusi sopeutumisen vaihe on nimillä perustuslaki, liittovaltio ja oma armeija, vaikka aikaisempien vaiheiden tavoitteet ovat vielä toteuttamatta. Eurooppalainen pääoma ei voi selviytyä kansainvälisessä kilpailussa ilman, että leikkaa rajusti sosiaalisaavutuksia. Tämä toteamus pakottaa porvaristoa rajoittamaan demokraattisia ja ylipäätään kansalaisoikeuksia.

Eräs ilmaisin, joka puhuu siitä, että hajottamisvoimat ovat dominoimassa integraatioon tähtääviä, on eurovaalien mittari. Kaikkialla Euroopassa kansalaiset äänestivät istuvia hallituksia vastaan, paitsi kahdessa maassa, joissa uusi hallitus oli valittu vähän aikaisemmin. Suuri pettymys porvaristolle oli nukkuvien puolueen kasvu, erityisesti Itä-Euroopan maissa, vaikka nämä olivat vasta otettu mukaan tähän roistojen perheeseen. Pois vaaleista jäi paikoin jopa 80-90 prosenttia äänioikeutetuista. Kolmen uuden maan hallituksen kaatuminen - Unkarissa, Tshekissä ja Puolassa - on osa tätä prosessia. Porvarillinen lehdistö otsikoi: "EU kaataa pääministereitä Itä-Euroopassa".

Perustuslaki ja armeija

Uusi perustuslaki on yhtäältä federalistinen, mutta toisaalta minimitason sellainen. Alkuperäinen luonnos on vesitetty viime kesäkuussa eurovaalien kylmän suihkun shokissa. Yksimielisyyttä näytti olevan mahdotonta saavuttaa ja jopa komission puheenjohtajan pallillekin löytyä sopivaa henkilöä. Yksi ilmeinen jako Euroopassa on atlantistien ja ei-atlantistien välillä. Lopulta kisan voitti atlantisti ex-maolainen portugalilainen Barroso, joka ryhtyi sovittelemaan ja tasapainottamaan ristiriitoja. Prodin virkakautta ei tarvinnut pidentää. EU:n suurin ongelma on legitimiteetti.

Perustuslain tärkein tavoite on yhteinen puolustus, joka on yksimielisen päätöksenteon päässä. Konsepti hyväksyttiin viime kesäkuussa. EU:n armeija on 100 prosenttisesti Nato-yhteensopiva ja se pitää sisällään automaattisen avunannon pykälän.

Armeijan tehtäviin kuului ennen alueen puolustaminen. Nyt armeija puolustaa etuja ja "arvoja" kaukaisissakin maissa. Alustava toimintakyky pitäisi olla jo ensi vuonna ja täysivalmius v. 2007. Marraskuun 22. päivänä pidetään konferenssi, jossa kukin maa esittelee mitä joukkoja taisteluosastoihin asetetaan. Osastoja tulee olemaan 9 kpl, kussakin 1500 sotilasta, ja nämä voivat osallistua samanaikaisesti kahteen eri operaatioon. Etupiiri ulottuu 6 000 km Brysselistä, Keski-Afrikkaan ja Lähi-itään. Kapitalismi on kirjattu perustuslakiin, joka on Suomen perustuslakia ylempi. Vanhasen hallitus on hyväksynyt selonteossaan option ja haaveillaan jo yhteisistä joukoista Ruotsin tai Viron tai molempien kanssa.

Muualla viisi EU:n maata perusti yksikön "kriisihallintatehtäviin". Ranska, Espanja, Italia, Hollanti ja Portugali ilmoittivat kykenevänsä lähettämään nopeasti joukko-osastonsa (EGF, European Gerdarmerie Force) eri puolille maailmaa, EU:n, YK:n ja jopa NATO:n pyynnöstä. Perustajamaat puhuvat santarmiyksiköstä, joka sopisi poliisityyppisille joukoille, esim. Balkanilla. Osaston päämaja sijoitetaan Italian Vicenzaan. Suomella ei ole resursseja osallistua toistaiseksi, mutta "emme halua rajata kokonaan pois liittymistä myöhemmin", kuten puolustusministeriön viestintäjohtaja Jyrki Iivonen sanoi.

Tästä huolimatta Suomessa eliitti yksimielisesti väittää, että EU ei ole muuttumassa niin ratkaisevasti, että siihen tarvittaisiin kansanäänestyksellä hankittua kansan hyväksyntää, kuten niin monessa muussa maassa tapahtuu.

Saksalaiset kadulla

Porvariston pimeimpiä projekteja yritetään ajaa läpi miltei kaikkialla keskustavasemmiston hallituksien avulla. Schröder ja Saksan sosiaalidemokraatit (SPD) näyttää tietä. Kun tilanne näytti siltä, että Agenda 2010-projektia oli vaikea saada läpi, otettiin käyttöön muita konsteja. Se pilkottiin moneen osaan ja vaihdettiin sille nimi. Autoteollisuuden johtajan Hartzin nimeä kantavan listan ensimmäiset kolme osaa menivät läpi ilman merkittävää vastarintaa. Hartz IV-suunnitelma on kuitenkin tappotuomio työväenluokalle ja sen erottamattomalle osalle, työttömille ja eläkeläisille.

Suunnitelman mukaan yli vuoden työttömänä olleiden pitää tulla toimeen ensi vuoden alusta 345 eurolla kuukaudessa. Tästä summasta "puolet menisi bussilippuun", sanoi autonkuljettaja Bernt Engel. Viime tammikuusta alkaen hallitus jäädytti eläkkeet ja korotti sairaskulujen omavastuuosuuksia. Samalla se poisti monia lääkkeitä ja hoitoja korvausten piiristä. Mikä on lääke kapitalismin selviytymiselle, on myrkky kansan elämisen edellytyksille. Pahin "lääke" on irtisanomissuojan heikentäminen ja ansiosidonnaisen turvan lyhentäminen. Ennen työttömyyskorvausta sai 32 kuukauden ajan ja se oli 67 prosenttia palkasta. Nyt se putoaa 18 kuukauteen, jonka jälkeen joutuu uuden systeemin piiriin, eli pahimmillaan tulot putoavat 345 euroon kuukaudessa. Työttömyysaste on lännessä 10% ja idässä 20%.

Kansalle näyttää selvältä tällä hetkellä, että Helmut Kohlin lupaukset yhdentymisen yhteydessä olivat silkkaa valetta. Samanpalkkaisuuslupaus on toteutunut ei länsisaksalaisten, vaan puolalaisten kanssa. Puuhevosen teoria alkaa näyttää todelta. Näitä kurjia avustuksiakaan ei saa ennen kun on päässyt eroon omaisuudestaan. Omaisuudeksi lasketaan asunto, auto, henkivakuutussäästöt, mökit, puutarhapalstat, lasten pankkitilit ja jopa korut. Jos työttömän omaisuutta ei pystytä realisoimaan hänen elinaikanaan, niin silloin valtio perii takaisin antamansa avustukset lapsille tulevasta perinnöstä.

Tämäkö lääke korkealle työttömyydelle, jos jokaista vapaata työpaikkaa kohden on lännessä 20 ja idässä 30 työnhakijaa? Miten päästään työttömyydestä jos suuryritykset (Siemens tai Chrysler) pidentää viikkotyöajan 35 tunnista 40 tuntiin ilman palkanlisää ja vielä ammattiliittojen suostumuksella? Tällä tavallahan työttömyys kasvaa. Kyllä vaan, mutta herra Hartzilla on lisää lääkkeitä demarien apteekissa. Kaikkien työttömien, ja edellisten toimenpiteiden seurauksena työttömäksi jääneiden, pitää mennä töihin. Avoimia työpaikkoja tulee syntymään reilusti. Jokaisen on koulutuksestaan ja työkokemuksestaan huolimatta pakko ottaa vastaan työtä yhden euron tuntipalkalla. Satujenluku päiväkodeissa, vanhusten auttaminen, siivous- ja aputyöt, koululaisten avustaminen, uinninvalvominen, jne. on hommia, joiden on kelvattava kaikille pakosta, tarkoituksena työttömien poistaminen kortistosta. Viranomaiset saavat Hartz IV:n mukaan tehdä kotikäyntejä, ilmoittamatta ennakkoon siitä työttömälle, tai tarkistaa hänen pankkitilejään. Karvaimpia lääkkeitä on työttömyysavun ja sosiaaliavun yhdistäminen, joka käytännössä lopettaa työttömyysavustusmahdollisuuden kokonaan.

Hartzin-lista, joka on moneltakin osin identtinen Sailaksen listan kanssa, on saanut luonnollisesti Saksan työväenluokan takajaloille. Maanantain mielenosoitukset ovat keränneet satojatuhansia ihmisiä kaduille, erityisesti Itä-Saksan alueella. DDR:n kaatamista muistuttavat joka viikon mielenosoitukset eivät halua tyytyä vähempään kuin ei tällä kertaa argentiinalaiseen tyyliin "que sen vayan todos"- ulos kaikki, vaan "Schröder muss weg"-Scgröderin on erottava. Maanantaimielenosoitusten kohtalo on tärkeä koko Euroopan työväenluokan kannalta. Jos demarit ja porvarit voittavat työläisiä ja pakottavat heidät elämään tällä tavalla, niin silloin vuorossa on työväenluokka kaikkialla. Suomessakin porvaristo seuraa tarkasti sitä, miten tämä malli yritetään saada lävitse. Suomen työväenluokan ei pitäisi odottaa hetkeäkään. Meillä on tarpeeksi vastaavanlaisia porvariston yrityksiä hyökätä saavutuksia ja oikeuksia vastaan. Jos eri maassa järjestettäisiin mielenosoituksia eri päivinä joka viikko, niin silloin koko EU:n alue olisi yhtä suurta jatkuvaa mielenosoitusta.

Suomi

Maassamme "keskustelua" käydään Saksan tyyliin. Politiikkaa pitää tarkistaa, vakuuttavat niin porvarioppositio ja hallituskin kuin työnantajat ja pankkiirit. Lehdistö tuhlaa mustetta saadakseen meidät uskomaan, että pitäisi tehdä ikäviä päätöksiä, joita kansa kammoksuu ja vastustaa. Vetoaminen joskus jäihin pantuun Sailaksen listaan on nykyään päivittäistä. Kun kirjoittavat puuttumisesta saavutettuihin etuihin, antavat ymmärtää, että kysymyksessä olisi jotain ylimääräistä, luksusta, jota ilman voi elää. Todellisuus on kuitenkin toinen. Pois ollaan viemässä meidänkin maassa elämän perusedellytyksiä.

Työministeriö on asettanut työryhmän etsimään keinoja työttömien "aktivoimiseksi". Kalliomäki sanoo Polemiikki-lehden haastattelussaan, että haluaa siirtää työmarkkinatuen maksamista Kelalta kuntiin. Tämä voi, ainakin Kalliomäen mukaan, toimia kannustimena, jotta kunta järjestäisi työpaikkoja työttömille. Minkälaisia ja miten? Ja miten kunnat selviäisivät tästä kustannustaakasta? Viime vuonna Kela maksoi 900 miljoonaa euroa työmarkkinatukea ja kunnat toisen mokoman 500 miljoonaa sosiaaliavun muodossa. Mikäli summa ei kasva ensi vuonna, mistä kunnat säästäisivät n. miljardin euron rahaa? Kasvattamalla velkaako, yhdistämällä työttömyyskorvauksen toimeentulotukeen, vai järjestämällä työpaikkoja euron tuntipalkalla, Schröderin malliin?

Tarja Filatov myöntää eduskunnassa, että selvitys koskee vain työttömiä, jotka ovat saaneet 200 päivää ns. passiivista tukea. Tämä tarkoittaa, että työttömyyskorvaus pitäisi lopettaa 200 työttömyyspäivän jälkeen. Edelliset kaksi esimerkkiä, työttömyyskorvauksen reilu leikkaaminen ja työllistämisvastuun siirtäminen kunnille muistuttaa Hartzin lääkkeitä ja pitäisi tulla hylätyksi työväenluokan toimesta. Kun Sailaksen lista oli vaikea saada läpi kokonaisuudessaan, niin laaditaan pikku-Sailas-lista.

Pankkiiri Erkki Liikanen oli myös valaiseva. Tämän konstin nimi on "tehokas työnteko". Kun investoinnit laskevat pääoman maastapaon seurauksena, tuottavuus pitää nostaa, hän vakuuttaa. Mutta miten tuottavuutta voisi nostaa? Siinä on kaksi keinoa: joko työaikaa pidentämällä, tai työtahtia kiristämällä, tahi sitten molempia. Jälkimmäistä on jo harjoitettu viidentoista vuoden ajan. Sekä yksityinen, että varsinkin julkinen sektori ovat kiristäneet työtahtia äärimmäisilleen. Saranat natisee kun työntekijöiden kunto on tutkimusten mukaan saatu rempalleen. Jäljelle jää työajan pidentäminen Schröderin suunnitelmien mukaisesti. Kaiken takana on kapitalismin universaali kriisi, jota yritetään lastata työtätekevien hartioille. Kapitalismi ei kykene tänä päivänä takaamaan inhimillisiä elämisen ehtoja ihmiskunnalle. Kapitalismi on aina ollut ahne ja tavoitti voittojensa maksimoimista, mutta nyt paitsi ahne se on myös kykenemätön. Tämä toisaalta ei tarkoita, että työväenluokan pitäisi tinkiä vaatimuksistaan. Ei ole kansan syytä, jos yhteiskunnallinen järjestelmä on rappiolla, eikä pitäisi missään nimessä alistua maksamaan sen aiheuttamaa vahinkoa.

Muodissa on myös jauhaminen väestön ikääntymisestä. Kaikki suunnitellut hyökkäykset pannaan tämän asian piikkiin. Johannes Koroma sanoo selväsanaisesti talouselämä-lehdessä: "Suomi on kriisissä". Pankkiiri Matti Louekoski kirjoittaa Kaleva-lehdessä: "En pidä mahdollisena nykyisen palvelujärjestelmän ylläpitämistä tulevaisuudessa ilman verotuksen tason huomattavaa kiristämistä". Valtiovarainministeriön mukaan sellaista korotusta ei pidettäne mahdollisena. Siksi sopeutusohjelma on "suunniteltava ja ajettava sisään ajan kanssa". Helsingin Sanomat kertoo meille 23.9.2004: "Isojen kaupunkien pitkäaikaistyöttömiä ei työllisty millään konstilla". Voiko selkeämmin sanoa samaa, mitä vallankumoukselliset ovat väittäneet kaikki nämä viimeiset vuodet? Saman lehden pääkirjoitus toteaa samana päivänä: "...työttömyysturvan porrastus on välttämätön , koska kannustaa työttömiä aktiiviseen työnhakuun". Mihin hakuun? Olemassa olevien avointen työpaikkojen hakuunko?

Porrastus kannustaa vain työn keskeiseen kilpailuun. Toisen ihmisen työllistäminen tarkoittaa toisen työttömyyttä. "ole aktiivisempi kuin muut", sanotaan työttömille. "Tällä viet jonkun työpaikan", sanomme me. Ainoa, joka jää ratkaisematta on työttömyys kokonaisuudessaan. Tällä uudella kaavaillulla systeemillä pääsevät vain työttömyyden kustannuksista. Entäs työttömät? Maksumieheksi tietty, taas. Peruspäivärahalla elävät saavat sentään 9 sentin korotuksen. Näin korvaus nousee 23,16 eurosta 23,25 euroon. Tästä "huikeasta" summasta menee 20 prosentin veroa, ja korotus puhtaana on 7,2 senttiä.

OECD:n tutkimuksen mukaan "suomalainen paiskoo töitä selvästi enemmän kuin siskot ja veljet Euroopassa ja lähes saman määrän kuin Yhdysvalloissa" (Kunta ja Me, 12, 2004). Saman lehden referoiman raportin mukaan voidaan palata 1950-luvun tilanteeseen, jolloin vuosittainen työaika oli sama kuin Koreassa nyt. Tämä tarkoittaisi paluuta kuusipäiväiseen työviikkoon ja hyvästit kahdeksan tunnin työaikaan. Tämä merkitsisi paluuta sata vuotta sitten vallinneeseen tilanteeseen, jolloin paiskittiin 3000 tuntia vuodessa. Osa-aika työ kasvaa myös jatkuvasti. Palkkojen osuus on kymmenessä vuodessa laskenut yli 10% alle 50 prosenttiin.

Kansanterveyteen käytetään Suomea vähemmän osuutta BTK:sta vain Puolassa, Luxemburgissa ja Sloveniassa.

Talous on jonkin verran kasvanut, mutta investoinnit eivät. Yksi syy tähän on se, että kasvu perustuu kulutukseen. Niin kauan kun eri konsteilla onnistutaan pitämään ns. kuluttajan luottamusta yllä, esimerkiksi veronalennuksella, talous kasvaa, mutta se ei ole tervettä kasvua. Toinen syy, miksi investoinnit laskevat on se, että pääoma pakenee maasta. Köyhtyvä Suomi antaa tukea jättiyrityksille, kuten Nokialle, jonka pääkonttori on maassa, mutta muutoin 90 prosenttisesti se on ulkomailla, 64 miljoonaa euroa. Salcomp sai 30 miljoona euroa tukea sillä ehdolla, että tuotanto pysyy maassa. Yhtiö lähti maasta kuitenkin sopimuksen päätyttyä. Wärtsilä sai 3,1 miljoonaa euroa, mutta heti sen jälkeen siirsi diesel-moottorien tuotannon Triesteeseen. Ojala-yhtymä ja Microcell päätyivät Singaporeen. Piippolan tehdas, Kannuksen tehdas, Kyrelin tehdas, Flextronics, Oulaisten tehdas, ja lista sen kun jatkuu. Pörssiyrityksistä 2/3 on myyty aleverotetuilla myyntivoitolla ulkomaille.

Ulkopolitiikkaa ohjaa uudet doktriinit, joista saa lukea hallituksen turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Asiakirjassa paistaa läpi uuden ajan kapitalismin tarpeet. Aluepuolustus jää toiseksi, joskin vielä tämän hallituksen aikana Natoon ei mennä, jos on uskomista eliitin vakuutuksiin. Rauhankumppanuus Naton kanssa säilyy ja uusia sanoja lanseerataan muotiin. Globaalivastuu, avaa oven kauas Suomen rajoista puuttumiselle, transatlanttisuus jättää oven raolleen Natolle, yhteiset perusarvot kirjataan perustaksi ideologisille sodille, kansainvälinen oikeus rankaisee vastustajia ja ns. "aktiivinen ja kokonaisvaltainen konfliktikoneisto- ja kriisihallintapolitiikka" kiteyttää kaikki yhteen lauseeseen. Tämän jälkeen demarit ja porvarit ovat valmiit laittamaan yleismaailmaisella tasolla toisten maiden asioita kuntoon globaalikapitalismin tarpeiden nimessä. Selonteon joutuvat hyväksymään demareiden "vasemmistolaiset" presidentti Halonen ja ex-pasifisti Tuomioja.

Ohjelma on laaja. Siihen on kirjattu merkityksettömiäkin tavoitteita, pikku-juttuja samalla tavalla kuin kaikissa muissakin taantumuksellisen sisällön listoissa. Tavoitteena on hämätä kansaa. Näin ollen kansalaiset voivat sitten sanoa: "onhan siinä hyviäkin kohtia, eipä kannata suhtautua siihen kieltävästi". Tartuntataudit, opinto-ohjaukset ja jopa liukastumiset on nyt ehkäistävä kun meillä on uusi turvallisuusohjelma. Näihin pieniin juttuihin ei ole kuitenkaan a) mitään toimenpide-ehdotuksia ja b) toteutukseen ei varata penniäkään rahaa.

Jäljelle jää terrorismin ehkäisy. Ihmisten liikkumisen ja tekemisten valvontaa on jo lisätty merkittävästi. Katukamerat, puhelujen ja sähköpostin seuranta, yms. toimenpiteet ovat jo synnyttäneet ensimmäiset väärinkäytökset ja skandaalit, joiden seurauksena eroaa Supon johtavia henkilöitä. Poliisin työsarka tämän asian osalta on kasvanut niin merkittävästi, että välillä on suurellisesti keskusteltu turvallisuusministeriön perustamisesta. Kapitalismin sisäistä vihollista tarkkaillaan tiukasti. Tämä on järjestelmän lääke työttömyydelle, eriarvoisuudelle, köyhyydelle, turvattomuudelle, ja paljon muille ongelmille.

Ulkoisesta vihollisesta huolehtii euroarmeija, jonka osana me olemme. Ensimmäiset osastot ruotsalaisten kanssa ollaan jo perustamassa. Sen jälkeen nämä ovat lähtövalmiina. Matkan määränpää ulottuu kuuteentuhanteen kilometriin Brysselistä. Armeija on Nato-yhteensopiva ja tehtävänä on juosta ympäri maailmaa kuudentuhannen kilometrin säteellä sotimassa eurooppalaisen imperialismin intresseistä. Entä sitten kun nämä intressit ei mene yksi yhteen amerikkalaisten intressien kanssa?

Vasemmisto

Vasemmisto on aikanaan perustettu puolustamaan työväestön etuja ja vastustamaan kapitalismia. Kun kommunistisen manifesti kirjoitettiin, valistuneet työväenluokan edustajat taistelivat perustaakseen puolueita kapitalismin kumoamiseksi. Tämä tapahtui sekä kansallisella tasolla, että kansainvälisesti. Ensimmäisen Internationaalin hajottua anarkistien toimesta, luokan etujoukot perustivat Toisen Internationaalin. Sitä mukaa kun kapitalismin kumoaminen viivästyi, vaikka tämä joutuikin välillä kokemaan yksittäisiä tappioita, työväenluokan puolueet ja Internationaalit rappeutuivat ja pettivät tavoitteensa. Toisen Internationaalin tuki ensimmäiselle maailmansodalle teki Kominternin rakentamisen tarpeelliseksi ja tämän rappeutuminen ja muuttuminen stalinismin suurlähettilääksi sai vallankumoukselliset perustamaan Neljännen Internationaalin.

Vallankumoukselliset eivät valitse olosuhteita, joiden puitteessa tulevat toimimaan. Neljäs Internationaali joutui toimimaan todella vaikeiden olosuhteiden alla. Se perustettiin 1938, toisen maailmansodan aattona ja sen jälkeen kun Stalin ja Hitler olivat, kumpikin omista lähtökohdista lähtien, eliminoineet työväenluokan parhaita edustajia ja johtajia. Näin ollen ja toisin kuin aikaisemmin Internationaali perustettiin aikana, jolloin työväenluokka ei ollut hyökkäämässä, vaan se oli kokenut karvaita tappioita. Stalinismi oli pettänyt vallankumousta lukuisissa maissa, vakiinnuttaen samalla oman asemansa ja intressinsä.

Sodan jälkeen stalinismi oli objektiivisesti heikentynyt ja tämä ilmeni monesta seikasta. Itä-Euroopan maissa kapinoitiin vaatien työväendemokratiaa ja elimiä (neuvostoja), joiden kautta voitaisiin valtaa käyttää. DDR:ssä 1953, Unkarissa 1956, Stalinista tehty pesäero byrokratian toimesta samana vuonna, Prahan kevät 1968, Puola 1981 on merkittävimmät esimerkit. Lännen työväenluokan tietoisuudessa stalinismi oli kuitenkin vielä vahva kaatuakseen. Voitto Natsisaksasta ja lokakuun vallankumouksen arvovallan laiton anastaminen yhdessä oppositioäänien puutteen kanssa olivat syitä tämän kastin ylläpitämiseksi. Lisäksi kapitalismin keinotekoinen inflatorinen kehitys, joka oli tapahtunut stalinismin avulla, tarjosi oivat kehittymisen mahdollisuudet mille tahansa reformismille. Siitä oli jo kauan, kun nämä puolueet eivät tavoittaneet valtaa proletariaatille. Samanaikaisesti koko "inflatorisen kukoistuksen" aika ei ole koskaan otollista vallankumoukselliselle sanomalle.

Suuri osa siitä, mitä oli jäljellä Neljännen Internationaalin riveistä, yritti sopeutua uuteen tilanteeseen eikä aina menestyksellisesti. Eeppisiä tappeluita Trotskin teoreettisesta perinnöstä, loputtomia skismoja ja sirpaloitumista, rapauttivat Internationaalin organisatorista kudosta. Olemme analysoineet muualla näitä prosesseja pyrkimyksenä todistamaan miksi 4. Internationaali pitää jälleenperustaa. Suomessa ei ole koskaan ollut minkäänlaista trotskilaista liikettä. Historialliset syyt ovat syypäitä tähän. Porvarillinen demokratia oli heikko sodan loppuun asti ja stalinistinen dominointi huolehti sen jälkeen niin, että monoliittisuus pysyi 1990-luvulle asti.

Poliittinen vallankumous epämuodostuneissa työläisvaltioissa ei onnistunut vapauttamaan yhteiskuntaa stalinismin syövästä ja pelastamaan sosialismia, sankarillisista yrityksistä huolimatta. Järjestelmät luhistuivat, stalinismi kaatui, mutta pesuveden kanssa meni lapsikin. Mullistukset synnyttivät suurta toivoa kapitalismille kahdestakin syystä. Ensinnäkin Itä-Euroopan maissa, Neuvostoliitossa ja myöhemmin Kiinassa avautuisi valtavat markkinat ja vapautuisi merkittävät luonnonvarat riiston kohteina länsimaiselle pääomalle, mikäli kapitalismin restauraatio niissä maissa onnistuisi. Toisaalta romahdukset aiheuttivat sen, että työväenluokan tietoisuus potee tappiomieltä ja hämmennys valtasi mielialat. Kaikenlaisia "historian loppu" -tapaisia teorioita keksittiin. Kapitalismi alkoi viedä leipää työtätekevän kansan suusta purkamalla hyvinvointivaltiota. Suomessa prosessi alkoi heti 90-luvun alussa.

Sosiaalidemokratia

Hyvinvointivaltio oli rakennettu imaginaarisen talouden rahalla ja sitä edesauttoivat molemmat reformismin aatesuunnat, demarit ja stalinistit. Nyt stalinismi oli poliittisesti kuollut ja demareille ei jäänyt jäljelle mitään perinteistä roolia näyteltäväksi. Työväenluokan kannalta ikävät elintason alasajotoimenpiteet olisi mahdotonta suorittaa pelkästään porvariluokan voimin. Maailmanlaajuisella tasolla porvariston taantumukselliset projektit ruvettiin toteuttamaan niin sanottujen keskusta-vasemmistohallitusten kautta, käytännössä demarien avustuksella. Suomessa SDP ei petä nykyään työväenluokkaa samalla tavalla kuin ennen, eli niin, että ei aja kapitalismin kumoamista. Tänään demarit on terävin porvariston pamppu luokkaa vastaan. Kansan tietoisuutta ajatellen tämä tulee merkitsemään paljon lähitulevaisuudessa. Enää luokan ei tarvitse kasvaa yli sen, että ajaako SDP sen etuja, vai ei. Nyt on nähtävissä (selkeämmin Saksassa), että SDP tulee hyökkäämään luokkaa vastaan myös fyysisesti käyttämällä valtion väkivaltaista koneistoa kukistaakseen luokan orastavia taisteluja. Työttömyys, leikkaukset, isoveljen valvonta, Bushin sodan puolustaminen, maan ajaminen Natoon, euroarmeijan rakentaminen ja paljon muuta on Lipposen juntan vallankaappauksia. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan mahdollisuus pitää vielä toistamiljoonaa työläistä kiinni vakuutusyhtiössä nimeltä SAK. Ammattiyhdistysbyrokratia ei voi kuitenkaan hallita tilannetta pitkään ja pitää sillä tavalla työväenluokkaa ikeensä alla. Kun ansiosidonnaista tullaan purkamaan, niin silloin avautuu kaksi vaihtoehtoa. Joko luokka tulee eroamaan massiivisesti tästä valtioon integroidusta (korporatiivisesta) järjestöstä, tai työläiset tulevat heittämään byrokraatit ulos ammattiliitoista ja muuttavat niitä taistelujärjestöiksi, sen sijasta että ne olisi selän taivuttamisen laitoksia, niin kuin ne nyt ovat.

Vasemmistoliitto

Vasemmistoliitto on oikeistolaisin stalinismin perillinen. Vanhan SKP:n poliittinen ja taloudellinen konkurssi vaikutti SKDL:on ratkaisevasti. Samalla tavalla kuin muuallakin Euroopassa, liike muutti nimensä ja alkoi etsiä uutta poliittista identiteettiä muuttuneessa tilanteessa. Sen jälkeen kun neuvostobyrokratiaa ei ollut enää olemassa, ei ollut nähtävissä mitään eroa demareiden ja tämän stalinismin perillisten kanssa. Pyrkimyksessään tekemään pesäeroa menneisyytensä kanssa siirtyivät oikealle ja kosiskelivat keskiluokkaa. Prosessi oli alkanut aikaisemmin, silloin kun puolue (vanha SKP) oli jakaantunut enemmistöläisiin, eurokommunisteihin (lue eurostalinistiin) ja vähemmistöläisiin, ns. taistolaisiin. Keskiluokkaa on hyväillyt perinteisesti osittain Kokoomus ja osittain sosiaalidemokraatit. Nyt tämä epähomogeeninen kasti sai uusia kosijoita.

Puolueen ideologista pohjaa laajennettiin pystyäkseen miellyttämään kaikkia. Näin ollen siihen otettiin mukaan osa niin sanotuista ex-taistolaisista, Ay-aktiiveja, nuorisovihreitä, vanhoja enemmistöläisiä, demareita lähellä olevia sosialisteja, feministejä jne. Vanhaa ideologiaa kumotaan ja tarkistetaan vielä kerran. Siimes vakuuttaa, että "meillä ei enää kelpaa -ismit, tavoitteena on vain arvot". Kun EU rakentaa armeijaa, jolla on kapasiteettia käydä kahta sotaa yhtä aikaa kuudentuhannen kilometrin säteellä Brysselistä, perustelu on sama: "ei puolusteta enää aluetta ja rajoja, vaan arvoja". Tämän jälkeen on luonnollista, jos Siimeksen jengi vetää Vasemmistoliittoa EU:n nopean toiminnan joukkojen taakse. Tämä on ensimmäinen askel, ennen Naton hyväksymistä. Vasemmistoliiton rooli on demarien roolia likaisempi, koska kansa mieltää sen olevan demareita vasemmistolaisempi. Halla ja hämmennys voivat osoittautua kohtalokkaaksi, jollei lähdetä välittömästi armottomamman kritiikin tielle. Puolueen ns. vasemmistosiipi on vaarallisempi ja sen takia pitää olla kritiikkimme ensimmäinen kohde.

Taikatemput eivät ole nostaneet VL:n kannatusta, joka laskee jokaisten vaalien jälkeen. Työkansa ajattelee: miksi äänestää vasemmistoliittolaisia tekemään samaa työtä kuin demarit, jos voi äänestää demareita suoraan. Osa puolueesta haluaa jo fuusioitumista demaripuolueen kanssa. Skismoja Vasemmistoliiton sisällä tulee tapahtumaan ja tämä on väistämätön asia. Vasemmistoliiton ainoa tavoite on, miten se voi olla hallituksessa, jopa sellaisen hallituksen sisällä, joka kurittaa kansaa, niin kuin ne ovat jo kahdessakin otteessa tehneet.

Vihreät

Vihreitä ei voi pitää työväen- eikä vasemmistolaisena puolueena. Liike syntyi keskiluokan toimesta, ja alusta asti tavoitteisiinsa kuului luonnonsuojelu kapitalismin raamien sisällä. Pian kuitenkin liikkeestä tuli puolue ja nykyään se on valtaa käyttävä instituutio. Tästä syystä puolueen piti täydentää ohjelmansa niin, että se kattaa muitakin yhteiskunnan osa-alueita. Tämä on ollut vaihe, jolloin paljastui "liikkeen" oikeat kasvot. Saksassa demarien apupuolueena vihreät ovat ajamassa leikkauksia, jotka ovat saaneet aikaan maanantaimielenosoitukset. Suomessa Soininvaaran kengänkiillottajayhteiskunta hirvittää. Sen lisäksi esim. Helsingissä julkisen liikenteen yksityistäminen ei olisi onnistunut ilman vihreiden liittoa kokoomuksen kanssa. Suomessa vihreät ovat lähempänä kokoomusta kuin demareita.

Suomen Kommunistinen Puolue

SKP on stalinismin toinen perillinen ja niitä harvoja puolueita Euroopassa, joka haluaa säilyttää vanhaa nimeä ja historiaa. Olemme analysoineet suomalaisen stalinismin kehitystä artikkelissamme "Kansanrintaman historiallinen petos (1). Stalinismi ei ollut vallankumoukseen ja proletariaatin diktatuuriin tähtäävä puolue, niin kuin porvaristo on halunnut aina saada kansaa uskomaan. Päin vastoin stalinismi on ollut este siihen. Neuvostobyrokratian kaaduttua stalinismin oli pakko pukeutua uusiin vaatteisiin ja säilyttää vanhasta ideologiasta kaikki se, mitä oli pelastettavissa. Tämä on ilmeistä jos lukee Hakasen artikkeleita neuvostojärjestelmästä. Kuten olemme todenneet (2) hänen kritiikkinsä on pinnallinen, päästää stalinismin kuin koira veräjästä ja haluaa vakuuttaa siitä, että "virheistä" on opittu, eikä porvariston tarvitse SKP:tä pelätä. SKP:n ohjelmassa on maininta sosialismista ja siihen viitataan juhlissa ja seminaareissa. Ohjelmaa siitä, miten sosialismiin siirryttäisiin on turhaa etsiä puolueen kirjoista. Arkipäivän poliittiset linjaukset eivät mene kapitalismin yli, vaan rajoittuvat sen painostamiseen, jotta tämä tekisi enemmän myönnytyksiä.

Kunnon reformismin mallin mukaan SKP vaatii Tobinin veroa, lyhennettyä työaikaa, enemmän liksaa, paluuta kansallisen kapitalismin päätöksentekoon ja vanhaan markkaan. SKP vaatii kontrollia kapitalismille, toimii Attacin rakentajana ja ymmärtää internationalismin samalla tavalla kuin stalinismin aikanakin; se tarkoittaa solidaarisuuden osoittamista ja kansainvälisiä vieraita vuosikokouksiinsa. Siitä asti kun Internationaali oli lakkautettu stalinismin toimesta, SKP ei näe mitään työväenluokan maailman puolueen rakentamisen tarvetta.

Puolue ei myöskään näe kapitalismin kriisin olevan niin syvää, että tämän on pakko ryhtyä näinkin laajoihin hyökkäyksiin työväenluokan elintasoon ja kansalaisoikeuksiin. SKP:n mukaan hyökkäykset johtuvat kapitalistien ahneudesta ja kasvottomasta globalisaatiosta. Sota on Bushin ja sen jengin mielipuolisuuden syytä nyt kun neuvostobyrokratia ei ole toimimassa vastapoolina.

Paitsi Hakasen peitetyn stalinismin suuntaus SKP:n sisällä, on myös niitä, jotka väittävät, että romahdukset eivät johdu stalinismista, vaan viimeisen puutteesta. Lopuksi puolueessa on niitä, jotka yrittävät siirtää eri linjaussuuntien vaa'an Kommunistisen Työväenpuolueen suuntaan. Orastava yhteiskunnan radikalisoituminen tulee tekemään tasapainottavana tekijänä toimivasta Hakasen roolista erittäin vaikean. Eri suuntaukset SKP:n sisällä tulevat suhtautumaan eri tavalla vallitsevan tilanteen asettamiin tehtäviin. Käytännössä ideologinen kirjo tulee toimimaan hajottavana tekijänä, samalla tavalla kuin Vasemmistoliitossa.

Kommunistinen Työväenpuolue

KTP on eronnut SKP:stä neuvostobyrokratian lojaalisuuden pohjalta. KTP on korvannut neuvostoisäntien puutetta syleilemällä Pohjois-Korean klikkiä. Kuulostaa vähintään farssilta, että Suomessa joku voi palvoa Juche-aatteen kulttia. Puolueen jäsenten ja ystävien raportit esittävät Pohjois-Korean sosialismin luvattuna maana ja johtajan henkilökultin demokratian suurimpana saavutuksena. Kotimaanpolitiikassaan KTP on erittäin nationalistinen, eikä epäröi liittyä kansanrintamaan äärioikeistolaisten ryhmittymien kanssa. Neuvostobyrokratiaa koskevaa kritiikkiä lukuun ottamatta, monessa muussa asiassa KTP on SKP:n kanssa samoilla linjoilla, mikä selittyy näiden kahden puolueen yhteisestä alkuperästä.

Sosialistiliitto

SL tyypillisesti on niitä järjestöjä, joita kutsutaan liikehdinnän palvojaksi. Movementismi on sitä, että liike on kaikki kaikessa ja puolueella, siis johdolla ei ole suurta merkitystä. SL:n kotisivuilta on turha etsiä mitään kapitalismin analyysia, järjestön mielestä kriisiä ei ole olemassakaan. Mielenosoitusten järjestäminen on järjestön pää- ja ainoa tehtävä. Kun itse järjestö määrittelee tavoitteitaan, se sanoo järjestävänsä protesteja ja foorumeja, vastustaa sotaa, fasismia, rasismia jne. SL määrittelee itseänsä sosialistiseksi eikä kommunistiseksi. Se että kertoo vallankumouksen tapahtuvan ja sosialismin rakentuvan alhaalta päin on järjestön syvällisin analyysi. SL on kimpassa SKP:n kanssa rakentamassa Attacia.

Vallankumouksellisten tehtävät

Vallankumouksellisen marxilaisen johdon ensimmäinen tehtävä on aikakautemme tarkka ja tieteellinen analysointi. Kapitalismin palautumisen vaarat Venäjällä ja Kiinassa on tiedostettava ja otettava huomioon. Samaten on otettava huomioon työväenluokan tietoisuuden tila Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Meidän tehtäviin ei kuuluu "mariseminen" ongelmista eikä riemuitseminen imperialismin yksittäisistä tappioista. Meidän tehtäviin kuuluu ymmärtää. Vallankumouksellisten pitää tiedostaa myös sitä, mitä tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa. Työväenluokan ja koko kansan ja nuorison taisteluihin, keskusteluihin, elämään ja toimintaan on osallistuttava. Selkeä ohjelma siitä, mihin maailma ja Suomi on menossa, on esitettävä kansanjoukoille ja taisteltava siitä, että luokka hyväksyy sen ohjelman. Samalla kun itse taistelee eturintamassa, on esitettävä siirtymävaatimuksia ja taisteltava niiden puolesta. Vallankumouksellista puoluetta ei pysty rakentamaan näiden prosessien ulkopuolella. Joukkojen kasvattaminen vallankumouksellisen ohjelman ympärille ja kaadereiden kouluttaminen on kaksi asiaa, jotka menevät käsi kädessä. Erityisesti toiminta työttömien keskuudessa on ensisijaisimpia tehtäviä.

Marxilainen Työväenliitto

MTL on nuori ja nuorten toimesta perustettu järjestö, jonka tavoitteena on, edellisiä keinoja käyttäen, avata tie toisenlaiseen maailmaan, joukkojen emansipaation tie. Lyhyen toimintakaarensa aikana MTL on saanut paljon aikaan sekä käytännön, että teorian talolla. Osallistuimme Göteborgin, Genovan ja Istanbulin kansainvälisiin aktioihin, sodan vastaisiin mielenosoituksiin, lukemattomiin tilaisuuksiin ja kaksiin vaaleihin. Mielipide-tiedotteesta ja kotisivuilta (3) näkyy valtavan suuri määrä työtä teorian saralla.

Kriisin analyysista paljastuu, että kapitalistinen talous ja demokratia ovat ehtyneet.

Työväenluokka ja köyhä kansa ei aio alistua kohtaloon, johon porvaristo yrittää sen määrätä. Yhteiskunnan radikalisoituessa joukot menevät rajoittuneisuutensa ja historian asettamien alemmuuskompleksien ylitse ja ottavat kohtalonsa omiin käsiin. Vallankumouksellisen puolueen on oltava ennen muuta internationalistinen. Sekä analyysin, että toiminnan lähtökohtana on kapitalismi kokonaisuudessaan.

Viime huhtikuussa Marxilainen Työväenliitto oli mukana Argentiinassa pidetyssä kongressissa, jossa laitettiin peruskivet Neljän Internationaalin jällenperustamiselle. Ongelmien yhdistäminen kehittyneessä lännessä ja periferiassa ja maailmanlaajuinen toiminta maailmanpuolueen johdossa on asia, jota ilman ei voida edetä senttiäkään eteenpäin. Internationalismi on kirjaimellisesti elämän ja kuoleman kysymys tänä päivänä.

Näin ollen MTL taistelee pääoman pakkolunastamiseksi ja Euroopan Yhdistyneiden Sosialististen Valtioiden perustamiseksi.

--Dimitris Mizaras

(1) "http://www.mtl-fi.org/artikkelit/1072556300308738/index.html

(2) Leninin viimeinen taistelu, alaotsikossa: Stalinin "testamentti" on epigoninsa itse. http://www.mtl-fi.org/artikkelit/1076681165185215.html

(3) http://www.mtl-fi.org