Johdanto filosofiaan

Miksi filosofiaa tarvitaan?

Alussa oli hiili, kivi ja kuva, joka kasvoi taiteeksi, joka kuvasi ja tutki taiteen keinoin todellisuutta. Taiteen keinot eivät kuitenkaan riittäneet totuutta janoavan Ihmisen selittämisen tasolle ja tiedon laajenevaan kenttään, joten avuksi tarvittiin todellisuutta paremmin ja tarkemmin selittävä teoreettinen lähestymistapa, tarvittiin filosofiaa. Filosofia eriytyi erityistieteiksi ja niitä nyt sitten riittääkin hamaan loppuun asti..

Filosofiaa itseään tulee tutkia historiallisena selittäjänä, teoreettisena tieteenä, olemisen peruskysymyksen ratkaisijana jne.. Filosofia taasen tutkii todellisuutta sen yleisissä, erikoisissa ja yksityisissä yhteyksissään ja suhteissaan todellisuuteen. Filosofia selittää tieteellisesti näiden tutkimustensa tuloksia, tekee johtopäätöksiä ja muodostaa teoriaa. Filosofia on erityistieteenä vain filosofiaa, sen eksaktisuus ei mene eksaktien tieteiden alueelle, sillä ne tutkivat tarkemmin omia alueitaan omilla metodeillaan, sen sijaan filosofia selittää ja tutkii näiden erityistieteiden keskinäisiä suhteita ja yhteyksiä omilla metodeillaan sekä toimii ajattelun ja totuuden tiedostajana.

Filosofiaa siis tarvitaan selittämään niitä yhteyksiä ja suhteita joita muut tieteet eivät tutki ja näiden erityisten tieteiden keskinäisiä suhteita ja selittämään näin saatuja ilmiöitä.

Ihminen filosofiassa on kohde ja toimija. Ihmisen olemisen suhteet todellisuuteen, luontoon, yhteiskuntaan ja itseensä ovat filosofian erityisalaa. Filosofia tutkii näitä kolmea suhdetta niissä itsessään ja niiden keskinäisiä suhteita toisiinsa dialektisen materialismin ja historiallisen materialismin metodilla. Tässä myös ilmenee se syy, miksi porvarillinen normatiivinen filosofia ei tutki todellisuuden keskinäisiä suhteita, sillä se ei hyväksy dialektisen metodin paljastavaa olemusta tiedostamisvälineeksi.

Filosofinen Ihminen, filosofiselle tasolle noussut Ihminen on todellisuuden tiedostamisessa omaksunut tieteellisen ja tietoisen tavan selittää todellisuutta ja vastaavasti arkiajattelun tasolla ollessaan Ihminen on vielä filosofisesti kehittymätön, koska hänen filosofinen metodinsa on vielä hänelle tiedostamaton prosessi.

Jokainen Ihminen on siis filosofi, mutta vain filosofisesta metodista tietoiseksi tulleet ovat tieteellisessä mielessä filosofeja. Tämä tärkeä jaottelu on Italialaisen filosofin Antonio Gramscin määrittelyn tulosta, ja hyvin onnistuneesti se kuvaa filosofisen tietoisuuden kehittymistä dialektisenä prosessina Ihmisen kehittyessä filosofiseksi tajuavaksi olennoksi.

No onko oppinut (koulu sivistynyt) ihminen sitten filosofi automaattisesti? - eipä tietenkään, ei edes suorittaessaan loppututkintoja filosofiassa. Vasta, kun Ihminen omaksuu filosofian tieteellisen tiedostusprosessin todellisuuden kuvaajana materialistisena eli filosofian dialektisen metodin, niin hän saavuttaa filosofisen tajunnan tietoisen ja käytäntöön takaisin palautettavan tason. Tällöin Ihmistä voidaan sanoa sivistyneeksi koska hän on filosofisena olentona oikealla metodilla todellisuutta sen todellisessa olemuksessaan oikein tiedostava ja selittävä.

Herää tietysti heti kysymys miksi mukamas näin, miksi Ihminen ei ole filosofi jos hän on kerran tutkinnon filosofiassa suorittanut. Vastaus sisältyikin jo edelliseen kappaleeseen, mutta se ei aivan riitä, sillä tämä todellisuus jossa nyt olemme on todellisuutta joka ei ole oikeaa todellisuutta, vaan luokkakantaista vääristynyttä todellisuutta ja se tarkoittaa, että tässä todellisuudessa elämme meille vieraan viitekehyksen alaisuudessa, koska tuotantotapa määrää tämän todellisuuden kapitalistista päällysrakennetta ja se määrää tajuntaamme. Tässä lauseessa ilmeneekin marxilaisen maailmankatsomuksen laajuus, filosofian-, kansantaloustieteen- ja sosialisminteorian keskinäiset suhteet toisiinsa ja niiden oma sisäinen olemus.

Huomaamme siis, että todellisuuden suhteet yksityisen ja yleisen välillä vaikuttavat meihin (me olemme se erikoinen) ja muovaavat meitä tahtomattamme. Tästä siis seuraa, että meidän tulee hallita ne metodit, jotka näyttävät meille todellisuuden vapaana tästä vieraasta viitekehyksestä.

Tämä selittää miksi meidän tulee hallita filosofinen materialistinen metodi, sillä vain silloin voimme hallita todellisuutta oikein sen todellisissa suhteissaan. Filosofiaa tarvitaan siis selittämään ja tiedostamaan todellisuutta oikein, vapauttamaan meidät vieraista selityksistä ja vääristä tulkinnoista. Joita riittää loputtomiin, koska vain pieni joukko Ihmisiä voidaan toistaiseksi saattaa oikean filosofian piiriin, koska todellisuutta ei tule (ei saa) tässä tuotantotavassa selittää oikein, kuin eksaktien tieteiden alueella pienen pienelle akateemiselle piirille. Sillä todellisuuden (totuuden) paljastaminen, kumoaa tämän tuotantotavan teoreettisen perustan, koska tämä tuotantotapa perustaa itsensä todellisuuden väärille tulkinnoille.

Totuutta ei siis tule kertoa, koska se tuhoaa valheen joka pitää valtaa todellisuudesta ja valheen jonka harrastustoiminta filosofiat (liberalismit, idealismi, fenomenologia jne. koskien tietysti kaikkia ns. muotifilosofioita) tarvitsevat olemassa olonsa perusteluksi.

Muistakaa hyvät veljet ja siskot, totuus on aina julmetun yksinkertainen ja sen selittämisen tulee olla sitä myös, ja juuri siksi se on oppineiden ja filosofisesti tiedostavien tehtävä.

--Hannu Rainesto

Yleiskatsaus filosofiaan

"Kaiken, uusimmankin, filosofian suuri peruskysymys on kysymys ajattelun suhteesta olemiseen." Näin toteaa Engels (1) katsauksessaan siitä, miten ihminen on pohtinut elämän, kuoleman ja sielun peruskysymyksiä kautta aikojen. Ajattelun suhde olemiseen on sama kuin ajattelun suhde luontoon. Päällimmäiseksi nousee kysymys näiden kahden ensisijaisuudesta. Onko jumala luonut maailman, ja ollut olemassa ikuisesi vai onko ihminen luonut jumalan. Riippuen siitä, miten tähän kysymykseen vastataan, filosofit jakautuivat antiikista asti kahteen leiriin. Ensimmäiseen leiriin kuuluvat, henkeä etusijalla pitävät idealistit ja jälkimmäiseen materialistit. Näihin kahteen leiriin kuuluvat myös eri painostuseroja omaavia koulukuntia. Termejä idealisti ja materialisti käytetään niiden filosofisessa merkityksessä eikä siten, että idealistilla on jotain ihanteita ja materialisti tavoittelee aineellisista nautintoa ja mammonaa jne.

Kykyä tiedostaa todellinen maailma kutsutaan filosofiassa "ajattelun ja olemisen identtisyys-kysymykseksi". Idealistit jaetaan karkeasti subjektivisteihin, jotka väittävät, että kaikki mitä aisteillamme koemme ei ole oikeastaan olemassa ( esim. Berkeley) ja objektivisteihin, jotka hyväksyvät todellisen maailman, mutta näkevät sen esim. "absoluuttisen idean tai hengen" heijastuksena (Hegel). Vastaavasti materialistit kuuluvat mekaanisen materialismin koulukuntaan, jotka näkevät ihmisen olevan osa luontoa, mutta eivät näe luonnon ja ihmisen keskinäistä vuorovaikutussuhdetta. He käsittävät ihmisen passiivisena luonnon tuotteena eivätkä ymmärrä sitä, että ihminen aktiivisella toiminnallaan muokkaa "objektiivista" todellisuutta olemalla samalla yhteydessä siihen ( esim. Feuerbach). Näiden kahden leirin välimaastossa sijoittuu joukko filosofeja, jotka kieltävät mahdollisuuden edes tiedostaa maailmaa. Tähän koulukuntaan kuuluvat esimerkiksi Hume ja Kant, joka uskovat, että objektiivinen maailma (oleminen) on toki olemassa, mutta se muodostaa "oliot sinänsä"- kategoriaa. Kaikki tämä on meidän tiedostamisen ulottumattomissa. Engels sanoo tätä koulukuntaa agnostisismiksi. Näkemys, että oleminen ja ajattelu ovat toisista erossa olevia asioita kutsutaan dualismiksi, kun taas monismi tarkoittaa näiden kahden asian ykseyttä.

Hegel kehitti dialektiikan, siis kehitti liikkeen yleiset lait, mutta hän näki ne absoluuttisen idean ja ajattelun liikkeenä, eikä meistä riippumattomina olemassa olemisen lakeina. Dialektiikalla Hegel ratkasi Kantin hengen ja materian kahtiajaon ja palautti ajattelun ja luonnon välisen ykseyden arvoonsa. Yhdistäminen tapahtui idealismista käsin. Hegelin oli vaikea ymmärtää, miten jokin voi olla absoluuttista maailmassa, jossa mikään ei voi olla absoluuttista ja liikkumatonta. Feuerbach näki tämän ristiriidan ja pahemmin kommentoimatta dialektiikkaa totesi, että etusijalla on luonto ja yksinkertaisesti jumala on ihmisen tuotos (2). Engels nimittää tällaisen metafyysiseksi materialistiseksi ajatustavaksi.

Dialektikassa oliot on nähtävä vastakohtiensa ykseytenä. Kaksi vastakohtaa ovat saman olion eri muotoja ja näiden keskinäisestä ja alituisesta törmäyksestä syntyy vuorovaikutus ja sitä kautta määrällisiä muutoksia. Kun riittävän monta määrällistä muutosta on tapahtunut syntyy murtumakohta, yhtenäisyys rikkoutuu ja laatu muuttuu. Tasapaino saavutetaan uudestaan, mutta uudelta perustalla. Kahden alkuperäisen vastakohdan ristiriita on muuttanut niiden olemusta, Olion itse- tai sisäinen liike on synnyttänyt synteesin (kieltämisen kieltämisen) ja määrä on muuttunut laaduksi. Tämä on dialektiikan tärkein laki.

Tähän asti idealismin kritiikki on ollut kristinuskon kritiikkiä. Marx yhdisti materialismin Feuerbachilta ja dialektiikan Hegeliltä ja rakensi oman maailmankatsomuksensa. Hän käänsi Hegelin päältään jaloilleen. Hegelin vallankumouksellinen puoli on dialektinen metodi, mutta hän näki, että se on "idean itsekehitystä". Marxin jälkeen dialektiikka muuttui, siitä tuli vain todellisen maailman liikkeen tietoperäinen heijastus" (1). Maailmaa ei pitäisi käsittää lopullisten olioiden, vaan nimenomaan prosessien yhdistelmänä.

Dialektisen materialismin perusteesejä:

1. Siihenastinen materialismi tarkasteli todellisuutta tai aistimaailmaa vain objektin tai havainnon muodossa, eikä refleksiivisesti inhimillisenä toimintana ja käytäntönä. (3)

2. Kysymys vastaako inhimillinen ajattelu esineellistä totuutta, ei ole teorian, vaan käytännön kysymys (3)

3. Materialistinen oppi, että ihminen on olosuhteiden ja kasvatuksen tuote, unohtaa, että olosuhteet muuttavat olosuhteita ja tätä tulee tarkastella kumouksellisena toimintana (3)

4. Ihmisolemus on yhteiskunnallisten suhteiden kokonaisuus (3)

5. Filosofit ovat vain eri tavoin selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen (3)

6. Dialektisen materialismin tietoteoria perustuu siihen, että tunnustetaan ulkoisen maailman olemassaolo ja sen heijastumisen ihmisen tietoisuudessa (4)

7. Päätelmä "oliot sinänsä" on muutettavissa "olioksi meitä varten" (4)

8. Maailman todellinen ykseys on sen aineellisuudessa (5)

9. Materia ilman liikettä on yhtä mahdoton kuin liike ilman materiaa (5)

10. Syy, välttämättömyys, lainomaisuus jne. on luonnonlakien, todellisen maailman heijastusta ihmisen tietoisuudessa (5)

11. Dialektiselle filosofialle mikään ei ole lopullista, ehdotonta tai pyhää (6)

12. Dialektiikka on liikkeen tiedettä, sekä ulkomaailman että inhimillisen ajattelun yleisistä laeista (6)

13. Dialektiikka sisältää sen, mitä sanotaan tietoteoriaksi (6)

14. Dialektiikka on kehitys, joka ikään kuin toistaa jo käydyt vaiheet, mutta toistaa ne eri tavalla, korkeammalla perustalla (kieltämisen kieltäminen), kehitys, joka ei kulje suoraviivaisesti, vaan ns. spiraalia myöten; hyppäyksellinen, katastrofinen, vallankumouksellinen kehitys; "asteittaisuuden katkeamiset"; määrän muuttuminen laaduksi; -sisäiset kehitysherätteet, joita erilaisten, tiettyyn esineeseen tahi tietyn ilmiön tai tietyn yhteiskunnan puitteessa vaikuttavien voimien ja tendenssien ristiriidat ja yhteentörmäykset panevat liikkeelle (6)

15. Elämänsä yhteiskunnallisessa tuotannossa ihmiset astuvat määrättyihin, välttämättömiin, heidän tahdostaan riippumattomiin suhteisiin, tuotantosuhteisiin, jotka vastaavat heidän aineellisten tuotantovoimiensa määrättyä kehitysastetta (6)

16. Ei ihmisten tajunta määrää heidän olemistaan, vaan päinvastoin. Kehityksensä määrätyllä asteella joutuvat yhteiskunnan aineelliset tuotantovoimat ristiriitaan olemassa olevien tuotantosuhteiden kanssa, siis omistussuhteiden kanssa (6)

17. Johtolanka, jonka marxilaisuus antoi, ja joka tekee mahdolliseksi löytää lainmukaisuuden yhteiskunnan näennäisessä labyrintissa ja kaaoksessa on luokkataisteluteoria (6)

18. Kaikista luokista, jotka nykyään ovat porvaristoa vastassa, vain proletariaatti on todella vallankumouksellinen luokka (6)

Muistiinpanoja Leninin filosofisista vihoista

Mistä tiedostaminen on aloitettava? Liikkeelle lähdetään objektiivisesta maailmasta, koska se on dominoiva ihmisluonteelle. Se dominoi, koska se on ollut olemassa ennen meitä. Me olemme muodostuneet sen tietyssä kehitysasteessa. (4)

Oliot ovat olemassa meistä riippumatta ja meidän ulkopuolella. Tiedostamisen aineelliset edellytykset ovat ulkomaailmassa, jossa niitä on ollut aina. Nämä lähtökohdat on tunnustettava, muuten sorrumme idealismille, jonka mukaan ulkomaailma on alun perin vain ajattelun (tai hengen) luomus.

Ulkomaailma heijastuu meihin aistiemme kautta; aistimet ovat tässä yhtymäkohta meidän ja ulkomaailman välillä.

Liikkeelle lähdetään ulkomaailmasta, todellisista voimista ja luokkataistelusta. On kaksi lähestymistapaa. Me etsimme ajattelun ja tiedon lähtökohdat historiasta kokonaisuudessaan ja näemme, että kapitalismi on yksi ohimenevä yhteiskunnallinen järjestelmä. Idealisti lähtee liikkeelle omasta itsestään ja tulkitsee maailmaa niillä abstraktioilla, jotka ovat hänen päässään, tai jotka ovat sopusoinnussa hänen intressien kanssa. Törmäys idealismin ja materialismin välillä on luokkakysymys. Törmäys yhteiskunnassa ei ole sanaleikki, vaan luokkataistelun kysymys.

Kaiken tiedon lähde on ulkomaailma. Kaikkien yhteiskunnallisten ongelmien lähde (myös vallankumouksellisessa puolueessa) on luokkayhteiskunnassa itsessään, eikä ideoissa tai hyvissä ja pahoissa tarkoitustukissa. (6)

Ajattelun ja kielen (joka on ajattelun yksi ilmaisutapa) lähde on inhimillinen käytäntö. Työ on myös käytäntöä (7). Ihminen kehittää uusia teorioita pyrkimyksessään muuttaa maailmaa. Valheita sanotaan pyrkimyksessä peittää tiettyjä käytäntöjä. Sanat, kuten myös tietoisuus, pursuavat käytännöstä ja heijastavat todellista elämää. Muuttuneiden sanontojen takana piilevät muuttuneet käytännöt. Tärkeää ei kuitenkaan ole se, mitä ihmiset sanovat, vaan mitä ne tekevät (4, s. 99, 100).

Ihmisen käytäntö (praxis) on aina objektiivista. Ihminen (subjekti) tulee objektiiviseen maailmaan ja siellä teoriansa ohjaa hänet ajattelemaan tietyllä tavalla (käytännön subjektiivinen puoli), mutta maailman muuttaminen on käytännön objektiivinen puoli. Ihmisellä on objektiivinen käytäntö silloinkin kun ei ole vielä ollut tietoisuutta. Ihminen on muuttanut luontoa ja luonto muuttanut ihmistä. Tämä on auttanut ihmistä kehittämään tietoansa. Ihminen on osa luontoa, mutta myös sen tuote.

Vuorovaikutuksellinen toiminta käytännön (työn) ja objektiivisen maailman välillä on jatkuvaa liikettä. Elämisen, hengissä selviämisen pakko auttoi ihmistä kehittämään ajattelun, tiedon, kielen. Kaikki tämä perustuu käytäntöön ja sen lähteenä on ulkomaailma.

Puoluetta ei voida erottaa työväenluokasta. Ne muodostava ykseyden yhden aineellisen olion. Analysoimalla puolueen käytäntöä etsimme ja luomme samalla suhdettamme työväenluokan kanssa.

Tietoteorian kulku on seuraavanlainen. Välittömästä havainnosta siirrytään abstraktiseen ajatteluun ja siitä sitten käytäntöön (eli praksikseen) (8 s. 135). Ihmisten käytäntöä suuntaa aina määrätty ajatustapa. Jollei se ole dialektinen materialismi, niin jäljelle jää vain yksi vaihtoehto - idealismi. Dialektiikan lait on todistettu päteväksi empiiristen tieteiden piirissä mm. fysiikassa. Puolue-yhteiskunta suhde on verrattavissa mikro- ja makrokosmoksen suhteeseen. Dialektisen materialismin mukaan maailman ykseys on maailman aineellisuudessa (materiassa).

Idealismin mukaan oliot koostuvat ainoastaan meidän aistimista (Berkeley). Kantin mukaan olioita sinänsä on olemassa, mutta niitä on mahdotonta tiedostaa, ja että ajattelu toimii muurina olemuksen ja sen ilmenemisen välillä, toisin sanoen meidän ja luonnon välillä (8 s. 75).

Agnostismin mukaan "välittömästi annettuna" on aistimus, mutta agnostikko ei mene pidemmälle, ulkomaailman todellisuuden materialistiseen tunnustamiseen, eikä maailman idealistiseen käsittämiseen meidän aistimuksemme (4, s. 102).

Välitön havainto on suhde (ja yhtymäkohta) yleisen ja erillisen välillä (8, s. 313). Dialektinen liike tapahtuu materialistille ulkoa sisäänpäin ja idealistille päinvastoin. Dialektinen liike on informaation virtausta. Yhteentörmäys alkaa aistimuksen kohdalla, jossa ulkomaailma joutuu kosketukseen meidän kanssa. Aistimus viittaa ykseyteen, mutta ero on myös ykseyden sisällä. Kosketuksen hetkellä vanha (abstraktiot) joutuu uuden kanssa kosketukseen, ja tämä aktivoi tietoa, joka meillä on jo entisestään.

Ajattelu on luonnollinen inhimillinen toiminto, kuten hengitys, syöminen jne. (8).

Oppiminen tapahtuu dialektisesti ja se on vaistomainen prosessi, kuten syöminen tai hengitys, mutta tietoinen tiedostaminen vie meidät olemuksen tasolle. Dialektinen ajatus "käsittää vastakohdat niiden ykseydessä" (8, s.80). Meidän tulee kouluttaa itseämme niin, että käytäntömme antaa tarvittavat eväät, joiden avulla aktivoituu jo olemassa oleva tieto; tästä vuorovaikutusprosessista tietomme rikastuu ja teoriamme kehittyy. Logiikka, joka on myös marxismin tietoteoria, se "muistuttaa (Hegelin mukaan) kielioppia, se on aloittelijalle toista, mutta kielen (ja kieliä) sekä kielen hengen tuntevalle toista. Se on toista sille, joka käy vasta käsiksi siihen ja yleensä tieteisiin, ja toista sille, joka niitä tutkittuaan palaa sen pariin" (8, s.81).

(1) Feuerbach ja klassisen filosofian loppu. Marx-Engels: Valitut teokset, osa 6 s. 398

(2) Feuerbach: Kristinuskon olemus

(3) Marx Engels: valitut osa 2 s. 63

(4) V. Lenin: Materialismi ja empiriokritisismi (siteeraten Engelsiä), teokset 14

(5) F. Engels: Anti-Dühring, valitut osa 5

(6) V. Lenin: K. Marx, teokset 21 (siteeraten Marxia), s. 40, 41, 42, 43, 45

(7) F. Engels: Luonnon dialektiikka, kappaleessa "Työn rooli apinan ihmistäisessä"

(8) V. Lenin: Teokset 38