CRFI:n kongressin ohjelma

I. Kapitalismin kuolinkamppailun aikakauden uusi vaihe

1. Ajallemme ominaiset historialliset erityispiirteet ovat määrittyneet Neuvostoliiton hajoamisessa ja kapitalismin eriasteisen palautumisessa Venäjällä, Kiinassa sekä entisissä epämuodostuneissa työläisvaltioissa. Vaikka nämä maat aina kuuluivat kapitalistisen talouden piiriin makrotasolla, on näiden maiden katoaminen lisännyt pääoman vallan leviämistä niin maantieteellisesti kuin sosiaalisesti ennalta näkemättömässä mittakaavassa.

Näissä maissa kapitalismin palautuminen on antanut lisäpontta maailmanlaajuiselle työväenluokan keskinäiselle kilpailulle, kun sadattuhannet työläiset osallistuvat maailman työmarkkinoille. Pääoman pakkolunastus ja muu vallankumouksellisin keinoin tapahtunut kilpailun rajoittaminen oli selvä merkki työväenluokan taistelun etenemisestä kapitalisteja vastaan maailman tulojen uudelleenjakamisen puolesta.

2. Pääoman herruuden palautuminen entisiin työläisvaltioihin lopettaa proletariaatin kauan kestäneet vallankumoukselliset yritykset byrokraattisten hallintojärjestelmän voittamiseksi. Entisten työläisvaltioiden poliittiset vallankumoukset hallitsevia byrokraatteja vastaan 1953 - 1989 olivat tuotantovoimien kapinan ensimmäinen esiintyminen. Nämä tuotantovoimat ovat kehittyneet suunnitelmatalouden sisällä, vastavallankumouksellisten byrokratian aiheuttaman suunnitelmatalouden epämuodostumisen kuristavaa otetta vastaan. Kuitenkin vastavallankumouksellisen byrokratian solmimat ja kasvavat taloudelliset, poliittiset sekä diplomaattiset suhteet imperialismin kanssa aiheuttivat sen, että nämä poliittiset vallankumoukset muuntuivat nyt tarkoituksellisesti tuotantovoimien kapinaksi maailmanlaajuista pääomaa vastaan. Kapitalismin restaurointi kokonaisuudessaan, siis riippumatta yksittäisistä tuloksista eri maissa, merkitsee tuotantovoimien historiallista taantumaa, jota määräävät jo olemassa olevat sosiaaliset suhteet.

Byrokraattisten hallintojärjestelmien mukaantulo kansainväliseen ulkomaanvelkajärjestelmään, heidän hallitusten lukuisat myönnytykset IMF:lle, kansainväliset sopimukset, jotka saivat byrokratian sitoutumaan yksityisomaisuuden ja kapitalistisen markkinoiden turvaamiseen (Helsinki, 1975, Hong Kong luovutus, 1982). Kaikki nämä ovat selviä osoituksia siitä, että byrokraatit kulkevat kohti kapitalismin palauttamista. Valtiokoneiston irtaantuminen Kiinassa ja Puolassa tapahtui kulttuurivallankumouksen" ja 1970-luvun lopussa tapahtuneiden tehdasvaltausten nimissä vastaavanlaisesti. Tämä jätti jälkensä muutoksessa oleviin sosiaalisiin valtajärjestelmiin, jotka jäivät vaille "kolmatta" vaihtoehtoa, valitessaan kapitalismin restauraation ja proletariaatin vallankumouksen välillä.

Tämä vallankumouksellinen kriisi osoitti niin "sosialismi yhdessä maassa" - politiikan ehtymisen kuin maailmankapitalismin umpikujankin. Ne tapahtuivat kun sodan jälkeinen, niin sanottu, kansainvälisen kapitalismin buumi oli vetäytynyt vuosikymmen kansainvälisestä 1971-75 talouskriisistä johtuen, joka avasi kapitalismin suhteellisen jatkuvan rappeutumisen kulkua.

3. Kapitalismin palauttaminen, joka on vielä alkutekijöissään, on levittänyt mukanaan kansainvälisen pääoman nimissä tapahtuvaa riistoa. Entisten työläisvaltioiden avautuminen on tarjonnut pääomalle uusia riistomahdollisuuksia, jotka koskettavat satoja miljoonia ihmisiä (Kiina), tai esimerkiksi mahdollisuuden Venäjän kehittyneen teknologisen pohjan varastamiseen. Tämä jonkinmoinen ratkaisu maailmanmarkkinoiden kyllästymiselle on saanut aikaan vain yhä suurempaa maailmanmarkkinoiden kyllästymistä.

Näyttää siltä, että tälle laajenemiselle läheisesti yhteydessä on myös kansainvälisten pääomamonopolien välisen kilpailun voimistuminen. Tehtävänä on näiden "uusien" markkinoiden valloittaminen sekä maailmanmarkkinoiden uudelleenjako.

Pääoman saavuttama suurempi maantieteellinen liikkuvuus on vain korostanut proletariaatin sisäistä kilpailua kansainvälisellä tasolla. Työläisten keskinäisestä kilpailusta on tehty ilmeisen näkyvää. Epäsuorasti se tapahtuu tuotantovoimien riiston, halvan työvoiman ja suoremmin maahanmuuttoaaltojen avulla. Takapajuisemmissa maissa maatalouskriisistä ja pienten tuottajien romahduksesta johtuvat liikakansoittumiset vain pahenevat, samalla kun metropoleissa silmiinpistävä sosiaalinen alennustila syvenee.

Nyt kun pääoma kohtaa kapitalismin palautumisen omine menetelmineen, ovat sen perustavanlaatuiset tendenssit voimistuneet: vaurauden keskittyminen yhteen napaan ja sosiaalinen kurjuus toiseen. Talouden anarkian painottuminen maailmanmarkkinoilla sekä finanssipääoman ja kaupallisen kriisin seurauksena kansankerroksen ja pienyrittäjyyden likvidoiminen, maatalouden kriisin kärjistyminen ja maaseutuväestön kapinointi, suurempi takapajuisten valtioiden itsenäiseen kehittymiseen perustuva rajoittaminen. Ja vielä lopuksi, näiden indikaattoreiden myötä maailma ajautuu kohti uusia sotia ja vallankumouksia.

Kapitalismin historiallinen kriisi on restauraation myötä kärjistynyt sen sijaan, että se olisi lieventynyt. Syy tähän on epämuodostuneiden valtioiden romahduksissa joka on tapahtunut kapitalismin yleismaailmaisen kriisin puitteissa. Sivilisaation tasolla Itä - Saksasta Venäjään avautuu todellinen alennustila. Ulkomaalaisen pääoman ryntääminen Kiinaan on muodostanut kuilun maailman talouden ja Kiinan historiallisen takapajuisuuden välillä, avaten näin tietä mullistavaan kehitykseen. Tämä kehitys aiheuttaa vaurauden polarisaation kanssa vielä vallitsevana olevan valtiollisen talouden tuhoa ja jättiläismäistä maatalouskriisiä. Toisaalta kehittyneimmät taloudet kärsivät sarjasta finanssikriisejä, jotka ovat toinen toistaan laajempia ja intensiivisempiä, johtaen monopoleja ja kokonaisia kansakuntia vararikkoon sekä poliittisiin levottomuuksiin. Ensimmäistä kertaa EU:n eloonjääminen poliittisena olemuksena on vaarassa. Pääoman historiallinen kriisi on kärjistynyt, mikä vahvistaa tendenssiä vallankumouksellisten tilanteiden ja yhteiskunnallisten vallankumouksien luomiseksi. Pääoman itsetuhon tendenssi on ilmeistä.

4. Vaihe, joka avautui epämuodostuneiden valtioiden romahtamisen myötä on purkanut kansainvälisten suhteiden järjestelmän siitä kun se muodostui sopimuksilla sodanjälkeisenä aikana. Samanaikaisesti se on aiheuttanut mitä syvimpiä kriisejä. Kylmän sodan "diplomatian arkkitehtuurin" ehtyminen on uuden vaiheen - luokkien välisten kokonaissuhteiden ilmaisu. Puolueet, jotka olivat sidoksissa Moskovasta käsin ohjattuun mekanismiin, ovat pidemmän välin yrityksessään epäonnistuneet itsensä kierrättämisessä kansallisiksi reformistisiksi puolueiksi. Yleisesti ottaen nämä puolueet ovat mätänemisen vaiheessa.

Samalla tavalla ovat romahtaneet venäläisen byrokratian asiakasvaltiot erityisesti Balkanilla, Lähi-idässä, Keski-Aasiassa ja Afrikassa. Kapitalismin palautuminen entisessä NL:ssa ei ole aiheuttanut ainoastaan yleistetyn talouden järjestämättömyyttä, vaan se on edesauttanut kansallisten antagonismien esille tulemista, jotka piilivät näiden entisten poliisivaltioiden pinnan alla. Keski-Aasian ja Kaukasuksen kansakunnat ovat muuttuneet maailmanlaajuisen imperialismin jättiläismäiseksi kiistakentäksi. Kansainvälisten poliittisten suhteiden tasolla uutta vaihetta kaikkialla maailmassa luonnehditaan yleisistä valtionkriiseistä ja sodista käsin.

II. Imperialismin ideologia nykyvaiheessa

5. Viralliset ja epäviralliset akateemikot määrittelevät kehitteellä olevan nykyvaiheen "globalisaationa" ja antavat kapitalismin palauttamiselle entisissä työläisvaltioissa "edistyksellistä" historiallista luonnetta. Kuitenkin pääoman globaalistuminen on ilmiö, joka on saavuttanut huippunsa aikoja sitten maailmanmarkkinoiden täydellisen muodostumisen myötä sekä imperialismin esiinnousemisen myötä. Globalisaatio ilmaisee kapitalismin rappeutumista eikä sen nousua. Historiallinen taantuminen, joka kulminoituu kehitteellä olevan kapitalistisen restauraation kanssa, sai alkunsa byrokratian vastavallankumouksesta, joka oli maailmanlaajuisen kapitalistisen talouden painostuksen ilmentymä "yhteen" tai useampaan historiallisesti takapajuiseen maahan rajoittuneelle "sosialismille".

"Globalisaatio" pääoman restauraatio siellä mistä se oli pakkolunastettu, ei tarkoita edistystä, vaan historiallista askelta taaksepäin. Tämä johtaa historiallisten ja yhteiskunnallisten saavutusten hukkaamiseen niissä maissa ja myös kansainvälisellä tasolla. "Glolbalisaatio" näkyy sosialistisen perspektiivin tuhon ideologisena ilmentymänä siitä huolimatta, että sosialismi on ollut proletariaatin historiallinen saavutus luokkataistelun viimeisen kahdensadan vuoden aikana.

Tämä tuomitsee byrokratian toimesta johdettuja ei-kapitalistisia maita väliaikaiseen pääoman voittoon, ja kertoo pääoman kyvystä mullistaa tuotantovoimia ainakin toistaiseksi. Tämä peittää yhtäältä pääoman sisäisen ristiriitaisen luonteen ja toisaalta sen, että kapitalismi on järjestelmänä historiallisesti mennyttä, kuten myös sen tosiasian, että kapitalismin edistämä tiede ja teknologia (ei tietoisena yhteiskunnallisena tavoitteena, vaan ihmisten työn riiston maksimoimisena) kärjistää sen ristiriitoja ja tekee niistä entistä räjähtävämpiä.

Kiertoilmaisu "globalisaatio" pyrkii yhtäläistämään esikapitalististen talousmuotojen hävittämisen, joka toteutui yleismaailmaiselta pääomalta nousukautensa historiallisena vaiheena ja valtion kontrollissa olevan omaisuuden ja suunnitelmatalouden tuhoamisen monopolipääoman mädäntymisen vaiheessa.

Se esittää maailmanmarkkinoiden kapitalistista yhdentymistä näköalana, joka ei ole vielä täydentynyt eikä todellisuutta. Tämä on ehdyttänyt sen historiallisia mahdollisuuksia ja kykyä synnyttää räjähtäviä taloudellisia kriisejä, yhä suurempia sosiaalisia katastrofeja ja vielä katastrofaalisempia sotia. "Globalisaatio" kiistää, että restauraatiolla on vain väliaikainen luonne, jonka lopputuloksen ratkaisee kehitteellä oleva yleismaailmallinen kriisi.

6. Samalla tavalla "globalisaation" ideologinen harhakuva peittää kokonaan kapitalismin sisäänrakennettuja sitä hajottavia tendenssejä. Esimerkiksi, fiktiivisen pääoman uskomaton laajentuminen, julkinen ja yksityinen velkaantuminen niin sijoittajien ja kuluttajien keskuudessa, rahallinen ja keinotteleva pääoma ylittää aineellisen pääoman arvon ja johtaa jopa valtioiden budjettien romahduksiin. Pääomamarkkinoiden ennennäkemättömän laajentumisen muodossa fiktiivisestä pääoman kehityksestä muodostuu ylivoimainen keino kokonaisten valtioiden, työläisten ja keskiluokkien pakkolunastukseksi.

Kansainvälisten investointien kasvu, joka on maineikkaan globalisaation yksi ominaispiirteistä, ei edusta uutta historiallista teollistumisen vaihetta, jota ajaa eteenpäin työvoiman suurempi kansainvälinen jakaantuminen, mutta todellisuudessa se on suurten kapitalististen kartellien loismaista kehitystä. Tämä kieroutunut kehitys korvaa takapajuisten valtioiden teollistamisen perustamalla maquiladoseja (jättimäisiä työleirejä) sekä perustamalla tehtaita vain tuotteiden kokoamista varten. Kaiken tarkoituksena halpatyövoiman riisto ja näiden maiden luonnonvarojen hyväksikäyttäminen.

Kokonaiskuvaltaan näiden tendenssien seuraamuksena on tavaroiden ja pääoman krooninen ylituotanto. Kehityslinja johtaa kohti suurta taloudellista lamaa, deflaation yleistymistä sekä korkeampaa ja pysyvämpää työttömyyden tasoa, mitä on koskaan nähty kapitalismin historiassa. Ns. globalisaation abstraktion sisälle sulautuvat kaikki pääoman muodot "yleismaailmaisena pääomana". Tällä tavalla salataan tämä pääoman historiallinen vaihe, joka perustuu loismaiseen kehitykseen ja tulojen riistoon.

7. Viimeisten vuosikymmenten kapitalistinen kehitys on kärjistänyt ristiriitoja tuotantovoimien ja markkinoiden, kehityksen kansainvälisen luonteen ja pääoman, monopolien ja valtioiden kansallisen luonteen välillä. Lyhyesti sanottuna kapitalistinen anarkia on kasvanut. Pääoman kansallisten piirteiden vahvistuminen paljastaa sen, että näillä anteeksipyytävillä ilmaisuilla kuten "ylikansallinen", "monikansallinen" tai "globalisaatio" ei ole termeinä lainkaan neutraalia sisältöä. Pääoman kansallinen luonne ilmenee tunnusmaisesti amerikkalaisen pääoman saavuttamasta herruudesta, etupäässä pankki-investoinneissa.

Euroopan Unioni on nimenomaan epäonnistunut eurooppalaisen pääoman luomisessa verrattuna amerikkalaiseen, japanilaiseen, ranskalaiseen, italialaiseen, saksalaiseen tai jopa kreikkalaiseen pääomaan. Euroopassa ei ole päästy yli monopolipääoman sirpaloitumisesta edes Keskuspankin tai yhteisen valuutan perustamisella. Edellä mainittu yritys on kärjistänyt Euroopan kansallisten talouksien eritahtisen kehityksen ristiriitoja. Tämä pyrkimys, oman valuutan perustamiseen dollarin kanssa kilpailemiseksi, kielii pääoman kansainvälisestä kilpailusta, joka muotoutuu kansainvälisten konfliktien, diplomaattisten vastakkainasettelujen ja sotien alkutekijäksi (EU:n rajojen sekä sisä-, että ulkopuolella). Eri kansallisten talouskartellien välillä solmitulla liittoumalla on ohimenevä luonne. Joidenkin kansallisten ryhmien keskinäinen törmäys aiheuttaa toisten hajaannusta. Tämä on yleistä taloudelliselle kriisille. Enemmän kuin koskaan kansallisvaltiot ovat monopolien työkaluja kamppailussa maailmanmarkkinoiden herruudesta. "Vapaat markkinat"-politiikan seurauksena tämä ilmiö on kärjistynyt. Se estää heikompia kansakuntia mahdollisuudesta itsesuojeluun erilaisten poliittisten toimenpiteiden kautta ja näin nämä maat alistuvat mahtivaltioiden-erityisesti Yhdysvaltojen- sovittelemisen armolle.

8. Euroopan Unionin muodostuminen ei ole ollut lineaarinen (yhdensuuntaisesti etenevä) historiallinen prosessi. Vaan eri vaiheissaan se on edustanut eurooppalaisen imperialistisen porvariston pyrkimystä sopeutua yleismaailmalliseen kapitalistiseen kriisiin ja sen muuttuviin olosuhteisiin. Samankaltaisia nimiä käyttäen Euroopan Unioni edustaa erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä selviytyäkseen paineistaan.

Milloin hillitäkseen yhteiskunnallista vallankumousta sodanjälkeisenä aikana; milloin yleisenä kehyksenä, joka salli vanhojen kansallisvaltioiden jälleen vahvistamista kahden maailmansodan jälkeen, kansallisvaltioiden, jotka ovat ainoa pääoman herruuden konkreettinen muoto; milloin ratkaistakseen ylituotannon kriisiä tullimaksujen osittaisella kumoamisella; milloin pyrkimyksenä organisoida taistelua amerikkalaista pääomaa vastaan yleismaailmaisen kriisin puitteessa ja milloin vahvojen valtioiden, erityisesti Saksan, pyrkimyksenä sopeutumaan NL:n ja Itä-Euroopan valtioiden romahtamiselle sekä Idän ja Venäjän uusien markkinoiden anastamiseksi. Eurooppalainen imperialismi on rakentanut joukon "käytäviä" (kuljetuksia, tieväyliä, putkia) tarkoituksena yhdistää Länsi-Euroopan Kaukasukseen ja jopa Keski-Aasiaan, käytävät, jotka kulkevat Balkanin niemimaan valtioiden kautta.

Kuitenkin tämän taloudellisen kriisin ja työväen taistelujen painostuksesta keskipakovoimat dominoivat yhä enemmän keskihakuisia voimia. Kansallisvaltioiden välisen kilpailun hyväksikäyttäminen amerikkalaisen finanssipääoman toimesta uhkaa Eurooppaa murtumisella. Tämän imperialismin sisäisen taistelun lähteenä toimii yleismaailmainen kriisi kokonaisuudessaan, Balkanista, Venäjältä, Kaukasuksesta Kaukoitään, Irakiin ja Palestiinaan asti kansalliset konfliktit ja sodat ilmaisevat yhä enemmän eurooppalaisen pääoman ja jakaantuneina olevien valtioiden, sekä Yhdysvaltojen välistä ristiriitaa. EU:n murtumisen ilmenemismuodot ovat kärjistyneet viljellen hämmennystä niiden keskuudessa, jotka pitävät hajaannusta peruuttamattomana asiana ja ennustavat sille loputonta edistystä.

9. Keskipakovoimat ja kehitteellä olevat konfliktit amerikkalaisen imperialismin kanssa ovat vaikuttaneet poliittisten kriisien kehitysrytmiin varsinkin vanhalla mantereella. Tämä tendenssi kokonaisuudessaan asettaa naurunalaiseksi kaikki ne, jotka ovat imperialistisen Euroopan integraation ja "demokraattisemman rakennelman" kehityksen puolesta. Eurooppalaisten monopolien tunkeutuminen itään on vahvistanut EU:n imperialistista suuntausta, ja se on kärjistänyt kilpailua kansainvälisten kartellien välillä Balkanin ja idän valtioiden yhteiskuntien hajaantuessa; samalla se on vahvistanut pääoman valtioiden hyökkäystä proletariaatin elinehtoja vastaan lännessä.

Taloudellinen kriisi, joka aiheutti amerikkalaisen finanssikuplan räjähtämisen vuoden 2002 alussa, aiheuttaa myös akuuttisia seuraamuksia EU:lle, erityisesti lamatendensseissä, joita ilmenee Saksassa, Ranskassa ja Italiassa. Näiden maiden asemien menettäminen amerikkalaisen pääoman hyväksi on johtanut porvariston ja proletariaatin vastakkainasetteluun, koska eurooppalainen pääoma ei voi selviytyä kansainvälisessä kilpailussa ilman, että leikkaisi suurissa määrin joukkojen sosiaali- ja työsaavutuksia. Hyökkäys sosiaaliturvaa ja terveydenhuoltoa vastaan on avannut väkivaltaisten yhteenottojen vaiheen Euroopassa. Tila "demokraattiselle perustuslaille" imperialismin viitekehyksessä kutistuu yhä enemmän. Euroopan Unioni, jonka pitäisi sen puolesta puhuvien ihannoimana olla tie kansallisrajojen ja rajoitusten ylittämiseksi ja tuotantovoimien kehittämiseksi, on lyhyessä ajassa todistanut, että se on jarru tälle kehitykselle. Tietyllä tavalla romuttuu kaikki yritykset huikean EU:n kapitalistiselle kehitykselle luonteenomaisen eriarvoisuuden sopeutumiseksi yhtenäisen instituutionalisen kehyksen sisällä.

Neljäs Internationaali tuomitsee Euroopan Unionin imperialistista luonnetta ja tämän leviämistä Itään. 4. Internationaali korostaa, että imperialismin valtaa tendenssi poliittista taantumusta eikä demokratiaa kohti, ja alleviivaa, että imperialismi on epäonnistunut pyrkimyksessään ohittaa kansallisten rajojen historiallisen kompastuskiven, mikä jarruttaa tuotantovoimien kehitystä ja luo lisää esteitä siihen.

Lopuksi 4. Internationaali painottaa selkeällä tavalla, että imperialismin tendenssit ja tendenssi, joka kärjistää ristiriitoja johtaa luokkataistelun tehostamiselle Euroopassa. Näiden tekijöiden kokonaisuus tarkoittaa kulkua kohti vakavia poliittisia kriisejä EU:n maissa, jopa kohti sellaisia kriisejä, jotka nostavat esiin kysymyksen vallan anastamisesta.

Näiden raamien sisälle Neljäs Internationaali sijoittaa poliittisen kriisin Ranskassa huhtikuussa 2001, jossa niin oikeiston kuin vasemmistonkin perinteiset puolueet olivat lamaantuneet massiivisen erityisesti nuorison toimesta suoritetun liikehdinnän seurauksena. Kriisistä paljastuu, että imperialistinen demokratia on ehtynyt. Tämän asian pohjalta 4. Internationaali tuomitsee "demokraattisen ja sosiaalisen Euroopan puolesta"- iskulauseen taantumuksellisen luonteen ja tukee proletariaatin taistelun ehdotonta ajankohtaisuutta pääoman pakkolunastamiseksi ja Euroopan Yhdistyneiden Sosialististen Valtioiden perustamiseksi.

10. 1970-luvulla alkaneella yleismaailmaiselle taloudelliselle kriisille tunnusomaista oli se, että se syntyi sodanjälkeisenä aikana tuotannon yleisen kehityksen käyrän käännekohtana. Ennen muuta, aikakautta luonnehtii joukko räjähtävän laajoja syklisiä lamoja, jotka toimivat yhdessä ennennäkemättömien finanssikriisien kanssa Yhdysvaltojen tavattoman velan spekulatiivisten "kuplien" räjähtämisen seurauksena. Elvytykseen tähtäävät toimenpiteet, firmojen ja kuluttajien velan kasvattamisella aiheuttaa lisää räjähdyksiä. Finanssiromahdukset 1997-2000 välisenä aikana panevat loppupisteen keinottelun syklille, joka lähti liikkeelle NL:n romahtamisesta johtuvasta "euforiasta". Yleismaailmainen talous kokonaisuudessaan luonnehditaan suurimpien kriisien ja deflaation tendensseistä. Yleismaailmainen politiikka vuorollaan riippuu näistä talouden tendensseistä.

11. Sota Balkanilla, Afganistanissa, Irakissa, Kaukasuksella, Palestiinassa ja monessa Afrikan maassa on avannut uuden imperialististen sotien aikakauden kansainvälisellä tasolla. Sodat osoittavat vääräksi kaikki väitteet siitä, että universaali kapitalismin globalisaatio ja sen idyllinen luonne merkitsisi taloudellista, rauhallista ja luonnollista ylivaltaa tässä historiallisessa vaiheessaan. "Globalisaation" luhistuminen sekä käytännössä, että ideologisesti ilmenee sen eri ristiriitojen esiin työntymisenä, kuten kulttuurien törmäyksenä, kansallisen eheyttämisen tarpeellisuutena ja terrorismin vastaisena sotana, joita esitetään maailmansotana ilman kansallisvaltioiden välisiä konflikteja.

Tämä uusi sotien aalto on uuden teurastuksen ajan valmisteluvaihe. Ennen muuta se on pääoman umpikujan selkeä ilmenemismuoto, se ei pidä sisällään ainoastaan yksinkertaista kilpailua öljystä ja Keski-Aasian raaka-aineista. Kysymyksessä on sen tosiasian kyseenalaistamaton esilletulo, että kapitalismin restauraatio on väkivaltainen ja sotien kautta tapahtuva prosessi. Ohjenuorana toimii taistelu NL:n hajoamisen tyhjäksi jääneen tilan taloudellisesta ja poliittisesta valtaamisesta, ja kapitalismin palautumisen valvonta Kiinassa. Törmäyskurssissa olevista ryhmittymistä se, joka onnistuu pakottamaan hegemoniansa restauraation päälle tulee määräämään eri imperialistien välistä voimasuhdetta. Taistelulla Itä-Euroopan ja Aasian markkinoista on näin taipumus muuttua imperialismin sisäiseksi törmäyskurssiksi. Tämä törmäys heijastaa jättiläismäistä kriisiä luokkien välisistä suhteista jokaisen valtion sisällä ja johtaa kriisin ja luokkataistelun kehittymiseen kaikkialla, puolisiirtomaat mukaan lukien.

Historiallisen perspektiivin näkökulmasta nykyvaihe on osa kokonaista vaihetta, joka alkaa ensimmäisestä maailmansodasta ja sitä seuranneista vallankumouksista, pääasiallisesti lokakuun vallankumouksesta v. 1917. Tämän aikakauden kohtalokkaat ristiriidat imperialististen sotien ja vallankumouksen välillä löysivät tietään ulos toisen maailmansodan muodossa. Yhtäältä puna-armeijan voitto natseista, Kiinan vallankumouksen voitto, NL:n leviäminen Itä-Eurooppaan ja monet vallankumoukset siirtomaissa toimivat esteenä imperialismin pyrkimyksissä löytää ratkaisua palauttamalla kapitalismi Neuvostoliitossa. Toisaalta vallankumouksen tappio Euroopassa, sodasta kärsineen kapitalismin jälleenrakentuminen ja byrokratian herruuden pitkittyminen työläisvaltioissa estivät maailmanlaajuisella tasolla historiallisen mahdollisuuden toteutumista sosialistisen vallankumouksen kautta. Viimeisellä periodilla, poliittinen vallankumous, byrokratian kaatuminen ja maailmanlaajuinen kapitalismin kriisi murskasivat "rauhanomaisen rinnakkaiselon" ja "järjestelmien yhdensuuntautumisen". Nykyinen historiallinen vaihe asettaa dilemman. Toinen vaihtoehto on kapitalismin palautumisen saattaminen valmiiksi sotien, barbarian ja massojen yhteiskunnallisen alennustilan kautta. Toinen vaihtoehto on sosialistisen vallankumouksen voitto, joka mitä todennäköisemmin kehittyy kapitalismin palautumisesta aiheutuvien katastrofien kautta. Vallankumous tällä tavalla löytää hedelmällisempää maaperää imperialismin kansakuntien sisällä. Reformistit ja keskustalaiset kiirehtivät pyyhkimään pois sotien ja vallankumousten aikakauden ja saarnaamaan "ikuisen rauhan" sarastusta.

III. Proletariaatin johto

12. Ainoa ratkaiseva tekijä kriisille, johon ihmiskunta on joutunut on proletariaatin johdon kriisin ratkaiseminen. Tämän kriisin ratkaisijaksi nousee yleismaailmaisen työväenluokan johdon rakentaminen. Siitä, kun työväenluokan etujoukko on voinut puhua proletariaatin historiallisen johdon nimessä, on kulunut melkoisesti aikaa. Työväenluokan kokemat tappiot, sekä ne, jotka ovat hajottaneet luokan organisaatiot, että ne ei vähemmän merkitykselliset poliittiset tappiot, ovat aiheuttaneet takaiskuja työväenluokan luokkatietoisuudelle. Lopuksi, poliittisen vallankumouksen tappio on aiheuttanut työläisvaltioiden rapautumista.

Kansojen keskuudessa on tapahtunut pikkuporvarillisten ja nationalististen tendenssien renessanssi, jopa näiden tahojen mitä vastavallankumouksellisemmissa muodoissaan. Niin sanotut työväenluokan perinteiset järjestöt useimmiten ovat menneet porvariston palvelukseen, jopa itse imperialistisen porvariston palvelukseen. Stalinistiset puolueet ovat aika kivuliaalla tavalla kierrättäneet itsensä imperialistisystävälliseen demokratismiin. Taistelevan työväenliikkeen voimakas esilletulo tai mikä tahansa aito kehityssuunta, joka vaatisi "paluuta historialliseen alkuperään" ei heijastu lainkaan näiden perinteisten järjestöjen riveissä. Järjestöt, jotka tavalla tai toisella väittävät puolustavansa Neljättä Internationaalia ovat antaneet periksi tälle luokkatietoisuuden taantumalle ja useimmiten varaavat itsellensä roolia, joka on tarkoitettu demokraattisen pikkuporvariluokan näyteltäväksi. Tämä tapahtuu jopa siellä, missä porvarillisen demokratian ja kansallisen identiteetin puolustaminen on taantumuksellisinta, eli itse imperialistivaltioiden sisällä.

Kuluneet vuosikymmenet ovat Toisen Internationaalin romahtamisesta asti asettaneet maailman proletariaatin johdon kriisin uuteen päiväjärjestykseen. Kolmannen ja Neljännen Internationaalin perustamisesta asti on jäänyt proletariaatin uudelle sukupolvelle täytettäväksi tämä väliaikainen tyhjiö. Joidenkin ryhmien toistuva väite, että ne edustavat vallankumouksellista jatkuvuutta ei kerro mistään muusta kuin siitä, että kysymyksessä on nurkkakuntainen usko, jonka tarkoitus on peittää ideologisen rapeutumisen monimuotoisuutta.

Työväen Internationaalin rakentamisen, joka tavoite on Siirtymäohjelmaan kiteytetty merkittävin ohjelmallinen kohta, olosuhteet ovat kokeneet monia vastoinkäymisiä. Näiden vastoinkäymisten yli voidaan mennä laajan maailmanlaajuisen taistelun puitteissa.

13. Seattlen massiivisen mielenosoituksen jälkeen on maailmaan kehittynyt suuri imperialismin vastainen taisteleva liike (Seattlen kansa). Tämän liikkeen taisteleva esilletulo on yksi merkittävimmistä muodoista nykyisessä yleismaailmallisessa kriisissä. Tämä globalisaation vastainen liike heti ensiesiintymisessään, tuomitsi kansainvälisen finanssi- ja kauppapääoman organisaatioiden totalitarismin ja mobilisoi välittömästi suuria mieltään osoittavia joukkoja imperialistista sotaa vastaan Balkanilla ja Irakissa. Objektiivisesti ottaen tämä taisteleva liikehdintä on poliittisiin kriiseihin puuttumisen yksi muoto, jonka eri kansat ovat järjestäneet. Tämä kriisi on vaikuttanut suuresti vastavoimallaan sotaan sekaantuneisiin imperialistisiin voimiin. Vaikka työväestön oma nuoriso hallitsee tässä liikkeessä, ei työväestö itse osallistu siihen luokkatietoisena joukkona, siis omin tunnuksin ja vaatimuksin ja järjestöin.

Joissain tapauksissa kuitenkin ammattiyhdistysbyrokratia on lähtenyt mukaan työväestön joukkoon, mutta tämän toiminnan tarkoitus on ollut siirtää taisteleva liike imperialismin leiriin. Kaikista esteistäkin huolimatta ei ole epäilystä siitä, että tämä kriittinen poliittinen vaihe on työväenluokan nykysukupolven kypsymisen vaihe. Liikkeen oletettu monisuuntaisuus ei estä sen sisällä toimivan organisoituneen poliittisen suuntauksen ohjausta. Tämä poliittinen ohjaus ajaa finanssipääoman säätelyä ja pasifismia sekä haluaa muuttaa liikkeen "yleisen mielipiteen" painostamisen todelliseksi poliittiseksi tekijäksi, ja jopa YK:n puolesta esiintyjäksi. Liikkeen monisuuntaisuuden sisällä on monia erilaisia trendejä, Yhdistynyt Sihteeristö mukaan lukien, ja siksi yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden puute on hämmentävän suurta. Näin ollen liikkeen toinen suuntaus Ranskassa on vapaakauppaa vastaan maataloudessa, muka pienviljelijän puolustamiseksi, niin toinen suuntaus onkin samaan aikaan vapaakaupan puolesta, jos kyseessä on alikehittyneet pelkät maatalousmaat, joita hallinnoivat Cargill tai Dreyfus.

Liike tuomitsee pääomaa sääteleviä kansainvälisiä järjestöjä, mutta samanaikaisesti se vaatii säätelyä, kasvavan kapitalistisen anarkian hillitsemiseksi ja jopa köyhyyden poistamiseksi. Liike hylkää globalisaation "kansallisen identiteetin" puolustamisen nimissä, mutta vastustaa jopa sorrettujen kansojen nationalismia, vedoten samanaikaisesti toisenlaisen globalisaation tarpeellisuuteen. Liike on yhtä aikaa rodullinen, kosmopoliittinen ja liberaali (imperialistinen). Se kritisoi FTAA (NAFTA), mutta se puolustaa Mercosuria, jota dominoivat suuryritykset, jotka käyttävät sitä siltana Yhdysvaltojen tai Euroopan kaupallisen yhteistyön solmimiseen. Liikkeen kansainvälisistä foorumeista tulee yhä enemmän erityisesti eurooppalaisen imperialismin edustajien puhujakorokkeita. Nämä foorumit ovat usein pankkien ja suurpääoman "dialogin" sovittelijoita.

14. Brasilian PT:n pro-imperialistinen poliittinen kurssi on takaisku, josta kapitalisen globalisaation vastaisen liikkeen hallitseva virtaus vaikenee. Tämä hallitseva virtaus puolustaa aikaisempaa Nelson Mandelan ANC:n kokemusta, joka hallitsee maata eteläafrikkalaisten monopolien edustajana. Bertinotti, yksi tämän virtauksen päähahmoja haluaa päästä yksimielisyyteen vasemmiston kanssa (Italiassa) ja osallistua samaan hallitukseen Oliivipuun kanssa. Virtaus, joka puhuu "toisenlaisesta globalisaatiosta", on epäjohdonmukainen vedotessaan pasifismiin Irakissa, mutta ei Balkanilla ja osittain ei Afganistanissa. Virtaus ehdottaa sodan väkivallan vastustamista rauhanomaisin keinoin, mutta se on ennen muuta pluralistisiin (monialkuperusteisiin) mielipiteisiin perustuva liike, joka on kykenemätön muuttumaan taisteluntekijäksi ja vaihtoehdoksi sotaa käyville imperialismin voimille. Alterglobal-liike luokitellaan movementistiseksi (liikkeiden liike), eli se vastustaa maailman- ja erityisesti työväenluokan puolueen rakentamista. Toisin sanoen tällä ei ole mitään ehdotusta vallan anastamisesta ja se välttää kaikki ne keinot, joiden avulla se voisi taistella vallasta. Todellisuudessa se vastustaa niitä raivokkaasti. Käytännössä tämä hyödyntää vakiintunutta kapitalismin valtaa. Tällä tavoin liike tunnustaa, että se kieltäytyy näyttelemästä itsenäistä roolia yleismaailmaisen kriisin sisällä, ja että se ei voi puuttua siihen paitsi yleisesti ja empiirisesti, niin myös tapauskohtaisesti.

Alterglobal-liike kieltää pääoman mätänemisestä johtuvien vallankumouksellisten tilanteiden ilmenemisen mahdollisuuden. Liike tuomitsee näiden tilanteiden muuttamista vallankumoukselliseksi sekä työväenluokan historiallista polkua kohti vallan anastamista. Liikkeen "trotskilainen" siipi (Yhdistynyt Sihteeristö) lisää siihen, että lokakuun vallankumouksen myötä alkanut vallankumouksellinen kausi on päättynyt. Tällainen kysymyksen asettaminen ammentaa juurensa 70-luvun eurokommunismista ja vielä ennen tätä "sosialismi yhdessä maassa"-teoriasta. Kaikesta huolimatta, vielä aikana jolloin vallitsee kapitalistinen restauraatio, luokkatietoisuuden vastahakoisuus ja pitkään vallinneiden proletariaatin historiallisten saavutusten menettäminen, ovat pääomien ylitsepääsemättömät ristiriidat johtamassa vallankumouksellisten tilanteiden syntyyn. Tehtävänä on syntyneiden tilanteiden ratkaiseminen työväenluokan kannalta positiivisesti ja näiden muuttaminen työläisten toimesta proletariaatin vallankumouksiksi. Sekä vallananastaminen proletariaatin toimesta ja työväenluokan diktatuurin perustaminen yleismaailmaisella tasolla.

15. PT:n hallituksen kokemus leimaa kohtalokkaasti kaikkien Sao Paolon Foorumin puolustajien haaksirikkoa. Sao Paolon Foorumi on muuttunut työläisten taistelujen ja moraalin jarrutekijäksi. Brasiliassa se muodosti hallituksen ja nimitti siihen suurimman määrän kapitalisteja maan historiassa. Äskeisessä vallankumouksellisessa kriisissä Boliviassa se vaikutti ratkaisevasti siihen, että nykyinen johto hyväksyi parlamentaarisen ratkaisun. Brasilia on tämän lisäksi muuttunut Evo Moralesin ja imperialismin väliseksi linkiksi eikä se ole ottanut vielä lainkaan kantaa Chavesin puolustamisen puolesta Venezuelassa. Päin vastoin se toimii imperialismin ajoneuvona Venezuelan kriisin sovittelemisessa. Edeten vielä pidemmälle sekä Brasilian, että Argentiinan hallitukset löysivät itsensä Haitin miehittämisen eturivistä. Se, mitä nyt on tapahtumassa PT:n kanssa on Keski-Amerikan ex-sissirintamien kehityksen toistoa, erityisesti FSLN Nicaraguassa ja FMLN El Salvadorissa. Yhtäältä sissiliikkeestä demokratismiin siirtyneiden ammattilaisten pikkuporvareiden imperialismille ystävällinen luonne ja toisaalta potentiaalisesti vastavallankumouksellinen ammattiliittojen byrokratian luonne, molemmat vahvistuvat Brasilian PT:n kohtalon kautta. Ohjelmallisesti tulee todistettua demokratisoitumisesta puhuvien ehdotusten imperialistisystävällinen luonne, jos mahdollisuus sosiaalisesta kehityksestä nähdään sorrettujen maiden parlamentaarisessa kehyksessä, maissa, joissa kansallisen itsenäisyyden ja sisäisen kapitalismin kehityksen puutteen vuoksi, ei ole saavutettu demokratian historiallista perustaa.

Omien johtajien ja byrokratiansa valtioon sulautumisen pitkän ajan jälkeen, PT:sta on tullut puolue, joka ansaitsee porvariston ja imperialismin täyden luottamuksen. Tämä sulautuminen peitettiin kosmeettisesti teorialla siitä, että kysymyksessä on "poliittisen rakentamisen suuri kykeneväisyys". Demokratisoituneen vasemmiston osallistuminen kapitalistisen valtion instituutioihin on vielä kerran paljastunut poliittisen rapeutumisen ylivoimaiseksi tekijäksi. Päinvastaista on Partido Obreron (Argentiina) osallistuminen parlamenttiin ja itsehallintoelimiin. Sitten Santa Kruzin perustuslaillisen kokouksen, Saltassa ja Buenos Airesissa vuoden 1995 ja 2001 vaaleihin asti on ollut valtion instituutioiden vallankumouksellista hyväksikäyttöä ja palvellut järjestön tietoisuuden vallankumouksellista kehitystä.

PT:n poliittinen haaksirikko on johtanut tiettyihin erilaistumisen prosesseihin demokratisoituneen vasemmiston sisällä, joskin nämä ovat toistaiseksi rajallisen toiminnankentän prosesseja. Kysymyksessä ei ole sosialistista erilaistumista, koska tämä (PT) ei harjoita kritiikkiä demokratisoituneeseen ohjelmalliseen perustaan tai PT:ta luoneisiin opportunistisiin olosuhteisiin. Nämä olosuhteet pakottivat työväenluokan massiivisen liikkeen siirtymään vaalien areenalle ja proletariaatin organisaation institutionaalisen normalisoitumisen kehyksessä, joka on sen ajan diktatuurin toimesta avattu prosessi. Brasilian kokonaistilanteen potentiaalisen luonteen ymmärrys on poissa tästä erilaistumisesta. PT:n johto pitää hallitukseen nousunsa perussyynä vallankumouksellisen tilanteen puutteen. Tämä "puute" voi kuitenkin aiheuttaa finanssiromahdusta, ja joka voi lyhyesti sanottuna johtaa " argentinazo"-vaaraan, jonka nähtiin toteutuvan Boliviassa.

PT:n hallitus on aiheuttanut Latinalaisen Amerikan vasemmiston ja työväenluokan sisällä poliittista kriisiä, jonka yksi uusi versio tulee olemaan Frente Ampliossa, Uruguayssa. Tämän kriisin vastapainoksi edistämme vallankumouksellisten puolueiden rakentamista yhtäältä demokratismin tai kansallisen ja sisällöltään porvarillisen anti-imperialismin peräänantamattoman kritiikin kautta ja toisaalta kehittämällä agitaatiomme työväenluokan ja kansan sisällä, erityisesti kaikista eniten sorrettujen, kuten työttömien ja maattomien talonpoikien keskuudessa, perussiirtymävaatimusohjelman pohjalta.

PT:n ja Chavesin hallitusten kokemuksen pohjalta, Latinalaisessa Amerikassa vaadimme: kaikkien kapitalistiministereiden pois ajamista niistä hallituksista, joiden johdossa on vasemmisto; kaikkien siteiden purkamista IMF:n kanssa; kieltäytymistä ulkomaanvelan takaisinmaksusta; pankkien ja suurien maatilamonopolien kansallistamista työväen valvonnan alla; kapitalistien sabotaasiin vastaamista valtaamalla tehtaita ja asettamalla niitä työväenhallinnan alle; porvariston asevoimien korvaaminen työläisten ja talonpoikien aseellisilla voimilla; mantereenlaajuista taistelua Latinalaisen Amerikan Yhdistyneiden Sosialististen Valtioiden puolesta tähtäävän taistelun edistämiseksi.

IV. Imperialistisotien ja sotien vastaisen taistelujen aikakausi

16. Imperialistinen sota Balkanilla on avannut kansainvälisten kriisien, sotien ja vallankumousten uuden periodin. Neljäs Internationaali ei aseta samalle viivalle sotaan osallistuvia eri luokkia, kuten pasifismi tekee. Internationalismissa tuomitaan sodat tietyn yhteiskunnallisen järjestelmän tuotteena, joka johtuu tämän yhteiskunnan "räjähtävän luonteen" sovittamattomista ristiriidoista. Sota ei ole yksinkertaisesti jonkun hallituksen erikoinen taipumus. Kapitalistinen tuotantotapa ja kilpailu eri kapitalistiryhmien välillä synnyttää sodan, joka on kapitalismin taloudellisen herruuden ja kansallisen sorron työkalu. Neljäs Internationaali sotii sotaa vastaan yhteiskunnallisen vallankumouksen metodilla. 4. Internationaali korostaa velvollisuuttamme luokitella sodat yhteentörmäävien kansojen yhteiskunnallinen rakenne huomioiden.vastaan järjestämällä yhtäältä oman maan sorrettujen sisällissotaa hegemonista porvaristoa vastaan, ja toisaalta kehittämällä vallankumouksellista yhteistyötä "vihollismaiden" työläisten kanssa.

Internationaali vastustaa myös taantumuksellisina sorrettujen kansojen välisiä sotia, ja vaatii näiden maiden työläisten välille toverillisuutta ja yhteisrintaman rakentamista imperialismia vastaan. Tuomitsemme paikallisten porvariluokkien ahdasmielistä ahneutta ja tämän ahneuden hyväksikäyttöä imperialismin toimesta. Imperialismi vahvistaa tällä tavalla puolisiirtomaaherruuttaan. 4. Internationaali tukee ehdoitta kaikkia sorrettujen kansojen sotia imperialismia vastaan ja osallistuu näin käytännössä sorretun kansan rinnalla tähän sotaan. Samalla tavalla Internationaali tukee joukkotaistelua niitä imperialismin sotilaallisia ja poliittisia pyrkimyksiä vastaan, joita imperialismi kohdistaa sorrettuihin Internationaali sotii imperialististen valtioiden välistä sotaa kansoihin.

Sorrettujen kansojen keskuudessa Internationaali tukee poliittista ja sotilaallista yhteistyötä niiden omien ryhmien kanssa, jotka taistelevat imperialismia vastaan käyttäen kansan menetelmiä ja toimii yhteistyössä niiden kanssa, ilman että luopuisi milloinkaan omasta poliittisesta itsenäisyydestään. Yhtäällä on kansallisella tasolla vallitsevat tilanteet, jossa yleismaailmaisen imperialismin sorto yhdistyy koloniallisen tai sisäisen kansallisen sortajan kanssa. Tämä on porvari- tai pikkuporvariluokan johto, kuten Balkanilla, Syyriassa ja Persian lahden maissa. Toisaalla on tilanteet, joissa sorretut kansat elävät veristen diktatuurien oloissa. Näiden kahden tilanteen välillä vallitsee vain aste-ero. Kaikissa näissä tilanteissa kannatamme imperialismin vastaisen taistelun yhtenäisyyttä. Tämä pitää sisällään myös yhteistyötä käytännön tasolla paikallissortajien kanssa kansainvälisiä sortajia vastaan, ilman että olisimme milloinkaan luopuneet vaatimuksesta kansallisesta vapaudesta ja poliittisesta demokratiasta paikallisia sortajia vastaan. Kansainvälisen imperialismin tappio on välttämätön edellytys kansallisen vapauden saavuttamiseksi. Tuemme entisen Jugoslavian kansojen yhtenäisyyttä NATO:a vastaan ja samalla kosovaarien, makedonialaisten ja montenegrolaisten kansallista vapautta Balkanin sosialistisen federaation puitteissa (johon kuuluvat myös Albania, Romania, Kreikka ja Bulgaria).

Edistämme kaikkien Irakin kansojen yhtenäisyyttä jenkkien imperialistista liittoumaa vastaan kuin myös turkmeenien ja kurdien kansallista vapautta. Tuomitsemme kurdijohdon ylitsepääsemättömät ristiriidat kurdikansan kannalta. Ristiriidat ilmenivät siksi, että alue on hyväksytty Irakin federaation osana amerikkalaisen protektoraatin vallan alla. Kurdikansan kansallinen vapaus ja yhtenäisyys edellyttää ennen muuta Turkin kurdien kanssa yhtenäisyyden oikeutta (kuin myös Syyrian, Iranin ja Irakin), oikeutta, joka on yhteensopimaton Turkin kapitalismin, jenkkien imperialismin ja Naton herruuden kanssa. Imperialismin karkottaminen Irakista vaatii kaikkien Lähi-idän sorrettujen liikehdintää niiden itsemääräämisoikeuden ja vapautumisen puolesta ja se tuo esille taistelun Lähi-idän Sosialistisesta Federaatiosta.

17. Lähi-idän keskeinen historiallinen kysymys on Palestiinan itsemääräämisoikeus, yhtenäisyys ja itsenäisyys. Irakin sota käydään viitekehyksessä, jossa imperialismi pyrkii toistuvasti hävittämään palestiinalaisten kansalliset oikeudet. Imperialismi on "oksastanut" alueelle hirviömäisen toimeksiantajavaltion, sionistisen valtion, joka sijaitsee alueen kansojen kansallisen vapautuksen ja kehityksen antipodeina (vastajalkaisena). Lähi-idän kansallinen itsenäisyys on yhteensopimaton sionistisen valtion kanssa. Imperialismin tappio nykyisessä sodassa pyyhkäisisi pois sionistisen valtion Lähi-idän näyttämöltä. Palestiinan kansan taistelu määritellään uudelleen Lähi-idän kansallisena vapautumisena. Kansa on voittanut tämän oikeuden elävällä taistelulla modernia imperialismin sortoa vastaan. Sionismilla ei ole edistyksellistä luonnetta. Sen historiallinen tehtävä on ollut alkuperäiskansojen taloudellinen ja alueellinen riisto, joka rahoitettiin kansainvälisen tahon toimesta, joka omistaa 99% haltuunsa otetusta maasta. Sionismi on vastavallankumouksellinen este juutalaiskansan vapaalle ja kokonaisvaltaiselle kehitykselle.

Juutalaisten sosiaalinen tilanne on huonontunut suunnattomasti yhtäältä kansainvälisen kriisin ja toisaalta maahanmuuttajajuutalaisten ja arabien keskeisen kilpailun seurauksena. Juutalaiskansan uusi kohtalokas umpikuja voidaan ratkaista ainoastaan arabityöläisten yhdistymisen ja sionistivaltion poliittisen tuhon kautta takomalla yhtenäistä Palestiinan Sosialistista Tasavaltaa historiallisen alueen kokonaismittakaavassa, Jordanjoen kummallakin puolella. Neljäs Internationaali tuomitsee kannan, joka väittää, että sionismin jättimäinen militarisoituminen asettaa ylipääsemättömän esteen palestiinalaisten kansalliselle taistelulle ja, joka tuomitsee palestiinalaisjoukot tyytymään pitkään historialliseen kompromissiin sionismin kanssa. Päinvastoin painotamme sitä, miten keinotekoinen ja altis sionismi on ja korostamme, että sen kohtalo riippuu maailmanlaajuisen kriisin kehittymisen tuloksesta. Poliittinen taistelu sionismia vastaan ei rajoitu vain Lähi-idän alueelle, vaan sillä on kansainvälinen luonne niin islaminuskoisten, kuin myös juutalaisten, varsinkin nuorten ja työläisten keskuudessa. Taistelu rasismia ja antisemitismiä vastaan pitää käyttää muslimi- ja juutalaistyöläisten yhdistämiseksi, jotta taistelu maailmanimperialismin ja sionismin karkottamisesta Lähi-idästä etenisi.

18. Neljäs Internationaali tuomitsee imperialismin sekulaarisen ja sortavan luonteen valtioissa, jotka ovat itse kauan sitten menneet kansallisen muodostumisensa ja papistonvastaisen taistelun vaiheen yli, mutta ovat tänä päivänä sortamassa muita kansoja ja kansallisuuksia. Imperialististen valtioiden uskonnollisella puolueettomuudella, ja niiden demokratialla on sortava sisältö. Ja tämä ei ole taisteluase papiston pimiötä vastaan, vaan ateismia ja tiedettä vastaan. Se on myös sortavien valtioiden valtauskontojen taisteleva työkalu sorrettujen valtioiden uskontoja vastaan. Länsimaalainen sekularismi toimii myös valtioiden ja virallisen historiallisen kirkon välisten joka päivä yhä voimistuvien siteiden peitteenä, kuten tapahtuu Vatikanissa. Finanssipääoman herruuden ollessa vallitsevana, nämä siteet ovat historiallisesti tiiviimpiä nyt kuin aikana, jolloin valtion erottaminen kirkosta ei ollut vielä tapahtunut. Kokonainen kirjo firmoista ja säätiöistä, jotka rahoittavat kirkon aseman taukoamatonta vahvistumista koulutus- ja sosiaalialoilla, varmistavat kasvavan tiivistä kirkon ja valtion välistä suhdetta. Ranskan imperialistisen valtion hyökkäys nuorisoa ja työläisiä vastaan, jotka eivät omaksu (tässä erityisesti muslimit) vallitsevaa uskonnollista vakaumusta, osoittaa tämän selvästi. Tämä toiminta on pääoman työkalu proletariaatin eri osien yhtenäisyyttä vastaan ja näin se vahvistaa vallitsevan uskonnon ei-kannattajien tunnustuksellista trendiä. Maalliset imperialistiset valtiot varustautuvat uskonnollisella puolueettomuudellaan, ei uskontojen pimiötä vastaan, vaan kommunismia ja ateismia vastaan.

Tilanteet jossa tämä puolueettomuus voi johtaa törmäykseen ääriuskonnollisten suuntauksien kanssa ei pienennä sitä tosiasiaa, että puolueettomuus on yhtä kuin imperialistisen porvariston poliittinen herruus, kuten virallinen uskonto finanssipääomasta saatavan tuen muodossa osoittaa. Samankaltaiset tavoitteet työväenluokan jakamisessa, näkyvät erityisesti imperialistisissa ja kehittyneissä maissa. Valtion toimesta edistettävässä monikulttuurisuuden ylenemisessä väittäen, että se näin suojellaan uskonnollista "moninaisuutta". Todellinen päämäärä on maahanmuuttajien ja näiden jälkeläisten eristäminen jonkun sortin gettoon, jota valvoo byrokratia ja valtion herruus. Näin ei paljastu se väkivalta joka tuottaa eriarvoisuutta johon maahanmuuttajat joutuvat niin muodollisten oikeuksien kuin sosiaalisten olosuhteiden kannalta. Neljäs Internationaali kutsuu imperialististen valtioiden työväenluokkaa vahvistamaan siteensä islaminuskoisiin työläisiin, pääomaa vastaan, yhteisen luokkataistelun kautta ja käyttämään tätä taistelua ja siihen tarvittavaa organisaatiota vapautuakseen ja vapauttaakseen luokkaveljet ja -sisaret kaikesta uskonnollisesta pimiöstä. Ennen muuta on vapauduttava hallitsevan kirkon pimiöstä ja kaikesta ryhmäkuntien välisestä pappisylivallasta. Neljäs Internationaali varoittaa roomalaiskatolisia työläisiä huijauksesta, joka on poliittisen tasa-arvon vaatimusten takana ja asettaa etusijalle sosiaaliset vaatimukset pääomaa vastaan. Pitää vaatia tasa-arvoa työläisten pitkän historiallisen taistelunsa kuluessa saatujen saavutusten pohjalta. Neljäs Internationaali esittää esimerkkinä Bolivian kansan vastustuksen katoliselle pappisylivallalle. Vetoaa vastustuksen lipuksi alkuperäiskansojen miljoonien ihmisten osallistumista yhteiskunnalliseen vallankumoukseen. Vastustuksen ei tule rajoittua pelkästään kansallisen individualismin puolesta käytyyn taisteluun, jolla ei yksin ole todellista tulevaisuutta kapitalismin alla.

19. Neljäs Internationaali torjuu kaiken arabityöläisten poliittisen alistumisen oman porvariston ja feodaaliluokkien alla, alistuneisuuden joka lepyttää työväenluokkaa arabialaisen kansakunnan nimessä. Korostetaan sortajia vastaan käydyn poliittisen taistelun merkitystä ottaen huomioon eri arabivaltioiden erikoispiirteitä. Korostetaan, että taistelun kansallisesta vapautumisesta voi olennaisesti voittaa vain vallan anastamisen kautta ja työläisten toimesta. Laitamme siis, ensisijaiseksi taistelun arabialaisen porvariston, feodaaliluokkien ja niiden hallitusten kaatamisen. Palestiinan kansallinen vapautus on kohdannut jättiläismäisen johdon kriisin. Pikkuporvarillinen johto kokonaisuudessaan on tehnyt kompromisseja imperialismin ja sionismin kanssa. Ns. palestiinalainen itsehallinto muodostaa poliittisen esteen taistelussa sionismia vastaan ja koko alueen työläisten yhdistämisessä. Ja erityisesti Syyrian-, Libanonin- ja Jordanian yhdistämisessä imperialismin hyökkäystä ja puolifeodaalisia, porvarillisia ja pikkuporvarillisia diktatuureja vastaan. Neljäs Internationaali asettaa täyden energiansa vallankumouksellisen työväen puolueen rakentamiselle Palestiinassa.

20. Nykyisen imperialismin sodan yhteydessä tuomitsemme yhteistyön imperialismin ja Venäjän kapitalismin palauttamista ajavan byrokratian kanssa Afganistanin kansaa vastaan. Näiden seurauksena Nato saa vuokrattua sotilastukikohtia Keski-Aasiasta. Yhteistyö on Venäjän byrokratian vaihtokauppa, jolla se ostaa oikeuden jatkaa yhtä kovimpia ja väkivaltaisimpia sotia Tsetsenian kansaa vastaan. Tuomitsemme myös sen, että tämä sorron sota käydään keskeneräisen neuvottelun puitteissa Venäjän byrokratian ja jenkkien imperialismin välillä. Tämän seurauksena imperialismi kykenee laukaisemaan uusia syrjäisiä sotia, joilla olisi kansainvälisiä ulottuvuuksia Kaspianmeren ja Kaukasuksen ympärillä olevan alueen taloudellista ja poliittista pilkkomista varten. Etusijassa on öljyn hyväksikäyttö ja kuljetus. Neljäs Internationaali tukee tsetsenikansan sissisotaa Venäjän sortajaa vastaan. Venäjää tukevat Euroopan Unioni ja Yhdysvallat. Neljäs Internationaali puoltaa tsetsenien itsemääräämisoikeutta ja itsenäisyyttä ja kutsuu kaikki Kaukasuksen kansat taistelemaan yhdessä jenkkien, Naton, EU:n imperialismia ja Venäjän byrokratiaa vastaan, Kaukasuksen Sosialistisen Federaation rakentamisen puolesta.

21. Sodanvastaisen taistelun pääkenttä pitää olla metropoleissa (keskuksissa). Sodanvastainen taistelu on aiheuttanut mahtavia massiivisia liikehdintöjä ja hallituskriisejä imperialismissa. Tämä on tapahtumassa jo Espanjassa ja Italiassa ja pienemmässä mittakaavassa myös Isossa Britanniassa. Sota vaikuttaa hajottavasti kansojen sosiaalisiin saavutuksiin Euroopan valtioissa, joilla on ongelmia kasvavien budjettivajeiden kanssa (Italia on aloittanut kulttuurisen perintönsä myymisen). Imperialismin ryövärisodasta saadut voitot eivät pysty korvaamaan edes niitä sodan kustannuksia, jotka rasittavat kansallisia budjetteja. Budjetit ovat kokeneet iskuja sekä eläketurva- ja terveydenhuoltojärjestelmät ovat vararikon partaalla, niin yksityisessä kuin julkisessakin sektorissa.

Sodan bisnessopimusten monopolisointi amerikkalaisten taholta ja Yhdysvaltojen tuhlaus sodan rahoittamisessa ja talouden elvyttämisen valmisteluissa on tapahtunut julkisen velkaantumisen kasvattamisen kautta, mikä kärjistää edelleen eurooppalaisten haavoittuvaisuutta. Nämä ristiriidat kärjistyvät omalla vuorollaan edelleen yhtäältä USA:n imperialismin ja toisaalta Ranskan, Saksan ja osittain Englannin imperialismin ristiriitojen vahvistumisesta. Tällä tavalla kasaantuvat yhteen kaikki ne tekijät, jotka aiheuttavat yhä suurempia poliittisia kriisejä ja yhä suurempaa merkitystä omaavia kansanliikkeen aaltoja. Neljäs Internationaali korostaa, että pasifismi ei kykene lopettamaan sotia, jotka väistämättä syntyvät systeemistä, joka perustuu ihmisen hyväksikäyttämiseen. Neljäs Internationaali tuomitsee tämän hyväksikäytön homeopaattista ja anesteettista luonnetta. Me, vallankumoukselliset, taistelemme rikollisen sodan muuttamisesta mitä intensiivisimmiksi poliittiseksi kriisiksi keskuksissa. Selitämme joukoille, että nämä kasvavat poliittiset kriisit johtuvat heidän johdonmukaisesta sodanvastaisesta toiminnasta ja heidän yhteiskunnallisista taisteluista. Kriisit eivät ole se pienempi paha suhteessa liikkumavapauteen, joka on sodanjatkamisen kannalta porvariston tähtäimessä; kriisit ovat otollisin viitekehys, jonka sisällä voimme lopettaa sodat vallankumouksellisen työväentoiminnan kautta.

Taktiikassaan sotaa vastaan Neljäs Internationaali esittää lakkoa ja imperialismin sotilaiden lähetysten boikotointia ja kehittää agitaationsa imperialismia vastaan sotavoimien sisällä vaatien kaiken sotaa edistävän pääoman välitöntä pakkolunastamista ilman korvausta ja sen asettamista työväen kontrollin alaisuuteen. Alussa voidaan kansallistaa sotateollisuus, mutta myös öljy- ja lääketeollisuus sitä mukaa, kun ne on tuomittu kansainvälisesti. Kun työläisten organisoinnissa ja tietoisuudessa tapahtunut kehitys sallii, poliittiset kriisit on muutettava vallankumouksellisiksi kriiseiksi. Taistelu sotaa vastaan kiihdyttää luokkataistelua kehittyneissä kapitalistisissa valtioissa.

22. Imperialismi on käynyt sotansa tähän asti demokratian suojelemana ja sponsoroimana. Sen ei ole tarvinnut turvautua fasismiin. Eikä tässä kaikkea; imperialismi on toiminut rajoittavasti tai hajottavasti fasismiystävällisiä tai kansallisimperialistisia purkauksia kohtaan, esim. Saksassa, Tanskassa, Ranskassa ja Itävallassa. Imperialismi on pitänyt Keskustavasemmiston äärioikeistolaisia vallankaappauksia parempana vaihtoehtona. Tämän päivän valefasismin liikkumavara vanhalla mantereella on rajoitettua, koska se edustaa EU:n kansallisopposition suuntausta. Tämä suuntaus on edelleen yksi porvariston pääaseita taistelussaan paremmista asemista globaalimarkkinoilla, joilla voi kilpailla muiden kanssa kapitalismin palauttamisesta idässä. Porvaristo ei suunnista Euroopassa kohti sotaa eri kansallisintressien välillä, vaan pikemmin kohti vahvimpien valtioiden poliittista johtokuntahallintoa (direktoraatti). Tällä hetkellä keskuksissa, niin Euroopassa kuin sen ulkopuolellakin, demokratia palvelee imperialismia paremmin. Tämä osoittaa miten suurta on sosiaalidemokratian, ay-byrokratian ja vasemmalle kallistuvan pikkuporvarillisen luokan yhteistoiminnan aste.

Tarjoamalla työväenbyrokratialle vapauden marginaaleja marginaalista vapautta imperialismi pitää byrokratian imperialistisen politiikan ja sotansa panttivankina. Tämä ei ole millään tavalla rauhan synonyymi, puhuttaessa porvarillisesta ja vielä vähemmän imperialistisesta demokratiasta. Imperialistinen sota ja demokratia ovat molemmat riippuvaisia yhteiskunnallisen rauhan säilymisestä keskuksissa. Siinä määrin kuin sekä kapitalismin, että sodan ristiriidat horjuttavat "yhteiskunnallista rauhaa", myös demokraattinen järjestelmä horjuu samassa määrin. Pääoman objektiivisten ristiriitojen säätelyn ja puskuroinnin mahdollisuudet eivät ole työväenbyrokratian ulottuvilla. Näin ollen jos byrokratia haluaa säilyttää yhteiskunnallisen rauhan, vaikkapa vähemmän suosituissa olosuhteissa, sen täytyy turvautua kapitalismin hyökkäyksen kohtaavien massojen jakamiseen, työväenjärjestöjen lamaannuttamiseen ja ehdottoman tai ehdolliseen antautumiseen pomoille ja valtiolle. Juuri tämä on mitä ay-liike ja vasemmisto on tehneet Euroopassa ja Yhdysvalloissa (ALF-CIO). 90-luvun puolestavälistä lähtien amerikkalaisten liittojen johto on ollut reformistisen keskusta-vasemmiston käsissä. Tämä johto meni niin pitkälle, että jopa flirttaili "globalisaation vastaisten" mielenosoitusten kanssa. Ay-johdon vasemmistosiipi on kyllä yrittänyt tuoda esille Työväenpuolueen rakentamisen tavoitteen, mutta tämä uusi johto on ollut jenkki-imperialismin vahva linnake koko nykyisen yleismaailmaisen kriisin aikana.

"Yhteiskunnallisen rauhan" horjumisen laajuus tulee ilmi kahdesta seikasta. Yhtäältä on massojen kasvava kurjistuminen ja toisaalta yhdessä massiivisen pitkäaikaistyöttömyyden kanssa on kansalaisoikeuksien kaventamisen tendenssi, joka saa poliisivaltion tunnuspiirteitä "terrorismin vastaisen taistelun" nimissä. Erityisesti Pentagon pyrkii tekemään terrorismin vastaisuudesta tekosyyn alistaakseen toisten maiden armeijoita. Näiden syiden vuoksi tuomitsemme porvarillisen demokratian absoluuttista riippuvaisuutta imperialismista ja kutsumme taisteluun muodollisten demokraattisten oikeuksien ja järjestäytymisvapauden puolustamiseksi imperialismin sisällä. Tämä sisältää rajattoman sodan- ja kansallissorronvastustamisen oikeuden puolustamista vallankumouksellisia metodeja käyttäen.

Tuomitsemme "terrorisminvastaisen sotaretken", sotaretkenä historiallisesti takapajuisten kansojen kansallista itsenäisyyttä vastaan. Tuomitsemme, että metropolien poliittista taantumusta ruokkii tämä kansallinen alistuminen ja korostamme, että kansojen taistelu kansallisesta vapautumisesta on muodollisen demokratian puolesta käytävän taistelun korkein muoto.

V. Kapitalistisen restauraation tulokseton luonne

23. Pääoman rekonstruktion valtava eteneminen entisissä työläisvaltioissa ei tarkoita millään tavalla historiallisen prosessin päättymistä. Tämän määrittelyn teoreettinen merkitys piilee tosiasiassa, että tämä vaikuttaa yleismaailmaisen kriisin määrittelyyn. On tärkeä tehdä ero pääoman kehityksen eri vaiheiden ja erityisesti niiden yhteen punoutumisen välillä. Tähän perustuu konkreettinen historiallinen analyysi. Se että valtionomaisuutta on ennennäkemättömässä määrin siirtynyt muutaman yksityisen haltuun ei ole poistanut erityisen vahvaa sovittelijan roolia vanhan järjestelmän lapsesta, valtion byrokratiasta. Tämä byrokratia on kapitalististen valtioiden byrokratioita paljon vahvempi, jopa niidenkin, joiden talous on kansallistettu suurelta määrin. Tämä on riittävän selkeää niin Venäjän kuin Kiinankin suhteen, mutta tiettyyn pisteeseen asti se pätee myös joissakin Itä-Euroopan maissa.

Kuubassa tämä sovittelu on paljon itsenäisempää. Kuubassa kapitalismin palautuminen on seurannut rajoitettujen ulkomaainvestointien tietä, eikä siellä ole tapahtunut olennaisesti valtion omaisuuden siirtoa, joskin julkinen vauraus on yhden yhtiön käsissä, puolustusvoimien käsissä, jotka ovat valtion osa, mutta ei valtiota itse. Kiinaan on tunkeutunut valtava määrä ulkomaapääomaa ja on kasaantunut valtava määrä yksityistä pääomaa. Silti valtion varat on vallalla yksityispääomaa nähden, erityisesti pankkialalla. Ex-työläisvaltioilla ei ole vielä muodostunut kapitalistien luokkaa, vaikka yksityinen pääoma hallitsee taloutta. Yksityispääoman välittyminen tapahtuu pääasiallisesti byrokratian kautta ja se riippuu tämän byrokratian hallinnollisesta mielenlaadusta. Parlamentit eivät muodosta edustuksellisuutta, eli kapitalistisen luokan poliittista välittymistä. Myöskään ei ole kauppa-alan kapitalisteja, joiden hallussa voisi olla yhtäältä kansainvälisten ja toisaalta kotimaan markkinoiden suhteiden monopolisointi. Kiinassa, Venäjällä ja Kuubassa tämä välittyminen tapahtuu suurimmalta osin valtion byrokratian kautta. Valtion omaisuuden monopolisoiminen voi olla vain askel kapitalistiluokan muodostumisen suuntaan, mutta se ei ole tämän synonyymi. Pääoma jatkaa muodostumista kotimaamarkkinoilla valtion omaisuuden ja resurssien ryöstelyn kautta. Vaikka on olemassa huomattavastikin vaihtelevia harmaan sävyjä voidaan sanoa, että pääoma ei ole vielä hallitseva yhteiskunnallinen voima. Toisin sanoen se ei voi tehokkaasti alistaa kaikkea yhteiskunnallisen työn muotoa pääoman kasaantumiseksi.

Kiinassa, jossa tämä pääoman yhteiskunnallinen dynamiikka on suurempi, tätä roolia ei näyttele kansallinen, vaan ulkomaapääoma. Kiinalaisen kansallisen pääoman kehittynein ilmentymä on Hong Kongissa ja se ulottuu pitkin rannikkoa etelään asti. Samoja ristiriitoja ilmeni näyttävällä tavalla näiden "sui generis" - siirtymämuodostumien sisällä Yukos ja Sibneftin öljykartellien osittaisessa lunastamisessa valtion toimesta. Venäjän byrokratian hallitus toimii kansainvälisen öljypääoman ja Venäjän öljyresurssien välittäjänä. Se on joutunut toimimaan tällä tavalla koska Venäjän oligarkia oli ryhtymässä siirtämään omaisuutta kansainväliselle pääomalle, ilman että itsellä olisi siihen tarvittavaa pääomaa, jotta pärjäisi kansainvälisessä kilpailussa. Maailmanlaajuinen kriisi on vaikuttanut ratkaisevasti oligarkian osittaiselle pakkolunastamiselle, koska maakaasun ja öljyn resurssit, kuljetus ja jakotapa nostavat esille kriisienkysymyksen Kaukoidässä koskien toimituksia Kiinaan ja Japaniin, Pohjoisessa koskien toimituksia Yhdysvaltoihin, Keski-Aasiassa ja Kaspianmerellä koskien niiden öljyvaroja, Kaukasuksella koskien kuljetuksia Eurooppaan, pääpainon ollessaan Ukrainan ja Valkovenäjän kautta kulkevien öljyputkien kysymyksessä. Kuten on aina ennenkin käynyt Venäjän historiassa tälläkään kertaa ei voi solmia suhteita kapitalistisen lännen kanssa yhteiskunnallisesti itsenäisen pääoman kautta.

24. Omistuskysymystä ei ole vielä ratkaistu vallankumouksen poliittisen historian tärkeimmissä kansakunnissa, Kuubassa, Kiinassa ja Venäjällä. Venäjällä Neuvostoliiton jalokivet, jättiläismäiset teknologisteolliset kompleksit ovat (jotkut niistä kokonaan) valtion omistuksessa. Entisessä Jugoslaviassa jopa protektoraatiksi muuttuneilla alueilla löytyy unohdettua valtion omaisuutta. Restauraation puitteessa ja kapitalismissa tapahtuvien yksityistämisten välillä on muutakin kuin vain aste-ero ja syyt tähän ovat: a) että mittakaava on toisenlainen, b) tämän mittakaavaeron paino maailmantaloudessa ja vallan uudelleenjakamisessa kansainvälisten kapitalististen monopolien kesken, c) että sosiaalinen katastrofi orastaa kymmenille ja sadoille miljoonille ihmisille.

Tämä omaisuuden muutos kapitalistiseksi Kiinassa on ollut Venäjää helpompaa suuren ja nykyaikaisen teollisuusvaltion puutteen vuoksi. Silti ratkaisematta on vielä valtion käsissä olevan finanssi- ja luottomonopolin ja maata vuokrasopimuksilla käyttävien miljoonien viljelijöiden maatalousomaisuuden kohtalo. Valtion pankit ovat konkurssin partaalla ja niiden kasapäin korvaamattomat lainat ovat Kiinan BKT:n suuruisia. Valtion pankkien yksityistäminen edellyttää valtion osittaista vararikkoa, mutta myös kymmenien tuhansien haaksirikkoutuneiden teollisuusfirmojen ja kymmenien miljoonien irtisanomisten uhkaa. Näiden yritysten pelastaminen olisi katastrofaalista, koska se aiheuttaisi superinflaation ja finanssituhon. Finanssikatastrofi johtuisi silloin pääoman vetäytymisestä ulkovaluuttoihin, joita Kiina on investoinut eri maiden julkiseen sektoriin velaksi. Kapitalismin palautumista luonnehtivat mahtavat ristiriidat tulevat paljastumaan tulevien finanssikriisien valossa, joita kaikki nyt ennustavat ja olemaan samanlaiset kuin se, joka oli tapahtunut paljon pienemmässä mittakaavassa vuosina 1997-99, silloin kun Aasian kriisi aiheutti Venäjän kriisin ja Jeltsinin hallituksen kaatumisen sen jälkeen.

Maan yksityistämisen näköala avaa tien maanviljelijöiden karkottamiselle maaseudulta, joka on paikallisen byrokratian käsissä. Byrokratia käyttää talonpoikia hyväksi tappavien verojen, korkojen ja lahjuksien kautta. Kiinassa agraariomaisuuden keskittäminen on jo käynnissä yhtä aikaa maanviljelyn sektorissa tapahtuvien kapinoiden kiihtymisen kanssa. Perustuslaillisten oikeuksien myöntäminen yksityisomaisuudelle tähtää lainsäädännöllisen kehyksen vakautumiseen, jonka sisällä alkutaipaleellaan oleva finanssin, teollisuuden ja maan yksityistäminen etenisi.

Pohjimmiltaan kapitalismin palautuminen ei voi koskaan tapahtua sisäisenä elimellisenä prosessina. Kapitalismi on saavuttanut kehityksensä historiallista vaihetta, joka rajaa tätä mahdollisuutta. Kapitalismin palautuminen voi avautua ainoastaan kansainvälisenä prosessina finanssipääoman hegemonian alla. Yleismaailmallinen pääoma etenee kuitenkin tässä tehtävässään oman luonteen mukaisesti. Pääoman on pakko lähestyä kapitalismin restauraatiota ja yrittää vaikuttaa siihen ohjaamalla sen kohti kansainvälistä taistelua maailman markkinoiden valvonnasta ja hegemoniasta, kuten myös kohti vaikutuspiirien jälleenjakamiseen tähtäävää monopolia, jonka restauraatio aiheuttaa. Tällä tavalla käynnistyy eräs merkittävä ristiriita. Yhtäältä kehittyy tendenssi uusiin markkina-alueisiin tunkeutumiselle ja tämä kiihdyttää kilpailua olemassa olevien maailmanmarkkinoiden hallitsemiseksi. Toisaalta esiintyy tendenssi, joka heikentää kapitalismin restauraatiota, heikentää yleismaailmaista kilpailua ja estää uusia kilpailijoita tulemasta siihen. Kapitalismin tunkeutuminen ex-työläisvaltioihin ohjautuu työvoiman, luonnonvarojen ja teknologian matalasta kustannushinnasta, jotka kärjistävät kilpailua vakiintuneiden monopolien kesken maailmanmarkkinoilla. Tämän kärjistyvän kaupallisen, finanssi- ja poliittisen kilpailun lopputuloksista näiden monopolien ja vastaavien valtioiden kesken riippuu suurissa määrin massiivinen taloudellinen jälleen-siirtomaistaminen entisten työläisvaltioiden sisäalueilla. Toisin sanoen kapitalismin palautuminen muodostuu jättikriiseistä ja vallankumousten konkreettisista tapahtumista.

25. Entisten työläisvaltioiden työläisillä on edessään laaja poliittisten tehtävien kirjo. 1) Taistelu byrokratiaa vastaan samaten kuin byrokratian ryöstely etuuksien keräämiseksi eivät ole kadonneet kapitalismin restauraation tendenssien seurauksena, vaan ne ovat päinvastoin vain kasvaneet. 2) Taistelu kapitalismin palautumista vastaan on yhtäältä seikka, jossa pääomasta pakkolunastetun omaisuuden yksityistäminen on alkuvaiheessaan; toisaalta yksityistämiset muodostavat pitkiä prosesseja. Taisteluissa työläisiä vastaan kapitalistit ovat saaneet valtion omaisuuden hallintaansa sovittaakseen sen työn hyväksikäyttöön tuotannon ja markkinoiden uusien olosuhteiden sisällä. 3) Taistelu pääomaa vastaan.

4. Internationaali hylkää teesit jotka:

a) kutsuvat byrokratian tukemiseksi, siksi että tämä olisi muka joku pieni este kapitalismin palauttamiselle tai koska tämä muka lieventäisi työn hyväksikäytön kiihdyttämisen tendenssiä. Päinvastoin me korostamme byrokratian loismaisuuden kärjistymistä ja sen taipumusta kehittää tiiviitä suhteita kansainvälisen pääoman ja sen räjähtävien ristiriitojen kanssa. Tämä hämmentävä teesi byrokratian roolista ilmenee parhaiten Kuuban suhteen ja vähiten Kiinan. Teesi on tullut takaisin Venäjästä puhuttaessa, Putinin ja oligarkian jännitteen seurauksena, joka muodostui Jeltsinin hallinnon aikana. Ottaen huomioon eri maiden erikoisolosuhteita ja nykyisen poliittisen tilanteen ominaisuuksia, Neljäs Internationaali asettaa esille kysymyksen olemassa olevan byrokratian kaatamisesta ja sen korvaamisesta työläisten ja talonpoikien hallituksella, joka vastaa proletariaatin diktatuuria, byrokratian murskaamista, pääoman pakkolunastamista ja työväenneuvostoihin perustuvan hallintojärjestelmän luomista.

b) valtion omaisuuden kokonaisuudessaan yksityistäminen ja yhteiskunnallinen seka- tai osuuskuntaomistusjärjestelmän luominen asetetaan vastakkain. Tämä teesi väittää, että yhteys yksityispääoman kanssa on välttämätön päästääksemme ylitse historiallisen takapajuisuuden, jota byrokratia ei ole pystynyt ratkaisemaan, tai on jopa pahentanut. Tämän historiallisen tavoitteen saavuttamiseksi lyhyemmässä tai suhteellisen pidemmässä tähtäimessä yhteistyön perspektiivi kansainvälisen tai kansallisen pääoman kanssa taloudellisella tasolla riippuu monenlaisista tekijöistä: ensinnäkin neuvottelut tulee käynnistyä työläishallituksen eikä byrokraattisen diktatuurin toimesta ja toiseksi on otettava huomioon kansallisten tekijöiden lisäksi myös kansainväliset, kuten yleismaailmaisen vallankumouksen tilanne ja näköala, vallankumouksen voiton kannalta. Siirtymän yhteiskunnallinen luonne määrittyy valtion yhteiskunnallisesta luonteesta. Kun valtio on joutunut byrokratian käsiin, massiivinen yksityistäminen ei anna takeita aikaisempien yhteiskunnallisten saavutusten pelastamiseksi, vaan niiden hävittämiseksi kapitalismin hyväksi.

c) kapitalismin palautumisen niin todelliset kuin potentiaaliset tuhoisat tulokset selitetään sillä, että byrokratia on säilynyt eikä tehokasta edustuksellista demokratiaa ole luotu. Todellisuudessa edustuksellista demokratiaa ilman byrokratiaa ei ole historiallisesti olemassa. Sen lisäksi demokratian poliittinen historia, eli yksilöiden yhteiskunnan herruus näyttää, että on kasvamassa yhä suurempi valtion valvonta yksilöihin. Vaatimus muodollisesta demokratiasta loi ideologisen mekanismin, joka johti kapitalismin restauraation käynnistämiseen. Tämä ideologia peitti valtion vaurauden pakkolunastamista byrokratian, oligarkian ja kansainvälisen pääoman toimesta.

Perätön väite, että 1900-luvulla suuret yhteiskunnalliset proletaariset vallankumoukset ja erityisesti vuoden 1917 vallankumous haaksirikkoutuivat rauhanomaisen progressiivisen ja asteittaisen prosessin kautta, on osoittautunut vääräksi. Monien asiaan vaikuttavien tekijöiden ansioista kapitalismin palautuminen avaa tietä kansainvälisten jättiläismäisten yhteiskunnallisten levottomuuksien tulolle. Siinäkin tapauksessa vaikka kapitalismi voittaisi, tämä saisi aikaan vain sen, että historian kronometrin kulku hidastuisi. Tämä ilmaistaisi uudelleen pääoman ja työn välistä taistelua uusien historiallisten olosuhteiden sisällä. Uudenlaiset olosuhteet kilpailussa, jossa vauraus keskittyy yhä harvempiin käsiin, tuotannon yhteiskunnallisessa luonteessa, kriiseissä, pääoman ratkaisemattomissa ristiriidoissa, toisin sanoen tämä päättyisi taas sosialistisen vallankumouksen uuteen aikakauteen.

VI. Sosiaalikriisi kehittyneissä kapitalistisissa maissa

26. Yleismaailmaisen kriisin vaikuttavin ilmeneminen on porvariston kyvyttömyys säilyttää työlainsäädäntö- ja sosiaaliturvajärjestelmiä. Nämä em. järjestelmät ovat aikaisemmin saatuja kansan perussaavutuksia, joita on saatu vallankumouksellisten taistelujen ansiosta ennen sotaa ja sodan jälkeisenä kautena. Tämä porvariston kyvyttömyys tottelee voiton suhdeluvun laskua, mikä on historiallista kapitalismissa. Tämä lasku taasen heijastaa pääoman kyvyttömyyttä kasaantua oman perustan pohjalta. Kapitalismin kasaantumisen kriisin puhkeaminen vaatii proletariaatin riiston asteen tehokasta kasvattamista. Tästä johtuu työn joustavaksi tekemisen tendenssi kaikissa eri muodoissa, kuten myös joukkotyöttömyys. Tästä johtuu myös sosiaaliturvan (terveydenhuolto, eläkkeet) tuhoaminen, sillä tämä on osa työvoiman kustannuksista ja sitä on supistettava tehokkaasti. Valtion budjettikriisi on tämän tilanteen heijastus. Ennen muuta valtio yrittää hoitaa pääoman kriisiä siirtämällä verotaakkaa kuluttajille, yksityistämällä valtion omaisuutta, julkisen velkaantumisen kautta ja ääritapauksissa inflaation ja superinflaation kautta. Sen jälkeen korkojen ja velansaamisen sekä suuremman verotaakan rajoittuneisuus aiheuttavat kriisejä valtion taloudelle ja julkisille palveluille.

Yksityistäminen edustaa porvariston yritystä yhdistää sosiaaliturvan rahoitusta kapitalismin voittojen piiriin. Tällä tavalla se tuhoaa lainsäädäntöä, jonka mukaan valtio on vastuussa työläisten sosiaaliturvasta. Kriisin aikana porvariston "ihanne" on työvoiman kustannusten kitkeminen kapitalismin voittojen suhdannesuuntaan (eli tappioihin). Näin nousee esille mitä äärimäisin ehdotus palkkojen määrittelemisestä voittojen osina. Kasvava työttömyys ja palkkojen suhteellinen lasku aiheuttavat merkittäviä vähennyksiä sosiaalivakuutuksen eri muotoihin. Monessa maassa yksityistämiset kärjistivät kriisiä sen jälkeen kun valtiolle jäi vähemmän varoja sosiaaliturvaa varten. Tästä tuli hirmuinen työläisen takavarikoimisen työkalu, koska tämän seurauksena tulot rahoittivat suuria kapitalismin liiketoimintaa ja ennennäkemättömiä finanssikeinotteluja. Vuoden 2000 pörssiromahdus omalla vuorollaan aiheutti yksityisten sosiaalivakuutusyritysten romahduksia, erikoisesti niitä yrityksiä, jotka kattoivat korvauksia ja eläkkeitä. Tämänhetkisessä kuviossa julkinen ja yksityinen sosiaaliturva ovat konkurssissa samanaikaisesti.

Mitä tulee terveydenhuoltosektoriin, kustannustaso on kasvanut suunnattomasti siitä syystä, että lääkemonopolit korjaavat supervoittoja koska terveydenhuoltoa on yksityistetty. Siitä lähtien kun terveydenhuolto on sovitettu kapitalismin firmojen luonteeseen, tämä aiheutti kustannusten valtavaa kasvua. Kapitalismin puolestapuhujat selittivät tätä kriisiä suhteellisella väestön vanhentumisella, jonka johdosta eläkkeelle pääsyä pitää myöhäistää. Tämän teesin voi todistaa hetkessä virhepäätelmäksi. Työttömyyden ja eläkeiän yhtäaikainen kasvu merkitsee yksikertaisesti joukkotyöttömyyden nousua. Turva jota eläkkeelle päästettäviltä riistetään on annettava työttömille. Todellisuudessa työtön kuitenkin hylätään myös. Vastavuoroinen riippuvuus yhtäältä sosiaali- ja työoikeuksien ja toisaalta kapitalismin kriisin välillä ilmenee siitä, että samalla, kun työn tuottavuus kasvaa pääoma vaatii työpäivän pidentämistä, työtahdin kiristämistä ja palkkojen vähentämistä. Samalla, kun kasvaa kapasiteetti sosiaalivaurauden luomiselle, pääoman vaatimus suuremmalle sosiaaliselle kurjuudelle vahvistuu myös.

Ilmeiseksi tulee siis asia, että työläisen suhteellinen riisto (kehittyneempää teknologiaa käyttäen), mutta myös absoluuttinen riisto (suurempi työnjoustavuus) rajoittavat yhä enemmän pääoman arvon toteutumisen mahdollisuuksia. Ulospääsy tästä ristiriidasta, joka tulee aina olemaan ylimenevä, piilee yhtäältä kapitalismin palautumisessa entisissä työläisvaltioissa ja toisaalta pääoman arvon alentamisessa, jotta sen tuotannollinen sovellus olisi voittoisa. Ensimmäinen ulospääsy merkitsee sotia ja kansainvälisiä katastrofeja, jälkimmäinen taas ennenkuulumatonta taloudellista kriisiä, koska arvon alentaminen edeltää vararikkoa.

27. Työläisten elinehtoja määrittävä sosiaalisaavutusten puolustaminen vaatii historiallisen mittakaavan taistelua, joka nostaa esiin kapitalismin kumoamisen kysymisen. Ammattiyhdistysbyrokratian epäonnistuminen kompromisseissaan saa kriisin näyttämään ilmeisemmältä. Säilyttäviä kompromisseja olisivat sosiaalivakuutuksen säilyttäminen ja vaihtokauppana yhä suurempi panos työläisten toimesta, avustuksien pienentäminen, eläkeiän nostaminen kuin myös se, että hyväksytään laajojen työehtosopimusten kaventuminen pk-yritysten tasolla tapahtuviin paikallistason sopimuksiin.

Neljäs Internationaali vaatii sosiaalisaavutusten puolustamista siirtymävaatimusten kautta. Sosiaaliturvaa koskien me asetamme vaatimuksen yksityisten eläkejärjestelmien kansallistamisesta ilman hyvityksiä kapitalisteille. Kontrolloimisen on tapahduttava työläisten silmien alla. Eläkkeen, jota työläinen maksaa palkastaan koko työelämänsä ajan, tulisi maksaa kapitalisti, kuten palkkojenkin yhteydessä menetellään. Eläkeiän pidentäminen voisi osoittautua positiiviseksi tekijäksi vanhenevan ihmisen elämänlaadulle, mikäli elettäisiin järjestelmässä ilman työttömyyttä ja jossa työnorganisointi tapahtuisi työläisten itsensä kontrollissa. Henkilökohtaiseen työllistämiseen liittyisi myös koulutus, terveys ja vapaa aika. Kaiken tulisi tapahtua sellaisen yhteiskunnan puitteissa, joka on vapaalle päätöksenteolle avoin. Julkiseen terveydenhuoltoon ehdotamme työväenkontrollia lääkemonopoleille ja julkiselle terveydenhuollolle työväenhallintoa, jota rahoittaisi työnantajapuoli. Terveydenhuollon ja eläkkeiden puolustaminen merkitsee monopolisen pääoman kyseenalaistamista.

Työttömyyden vitsauksen edessä me vastustamme irtisanomisia, me puolustamme työajan liukuvaa asteikkoa (kokonaistyöajan jakaminen yhtiössä, ilman palkan vähentymistä). Laskemme yhteen kaikki työtunnit koko yhteiskunnassa kansallisen työaikapankin kautta, joka sisältää sekä työtätekevät että työttömät, heidän kykynsä, erikoistuneisuuden, asuinpaikan, sukupuolen ja iän. Jos työajan ja palkan liikkuva asteikko on haaste yksityisomaisuudelle, niin työtuntien jakaminen koko yhteiskunnan kesken on haaste valtion tasolle. Pääomalla on taipumus pidentää työpäivää ja tehostaa sen rytmiä, katkaista lepo- ja lomajaksoja, järjestää epävirallisia työsopimuksia ay-sopimusten ulkopuolelle ja vähentää niin sovittuja kuin minimipalkkoja. Tälle tendenssille ehdottamme: palkka- ja työaika-asteikon vähimmäisliukumaa vastaamaan perheiden perustarpeita, työtuntien vähentämistä, palkallista lomaa kaikille, irtisanomisten kieltämistä, toistaiseksi voimassaolevia työsopimuksia, työväentoimikuntien kautta työläisten työolosuhteiden valvontaa, työläisten edustajakokouksia; joissa edustajat ovat valittavissa ja takaisin kutsuttavissa.

Neljäs Internationaali tuomitsee v. 1995 Ranskassa sovitun 35-viikkotunnin rajoituksen, koska sitä tarjottiin kompensaationa nimellispalkkojen jäädyttämiselle, rajoittaen ylityön tunnustamista ja sallien sen arvioimisen vuositasolla ja loukaten näin 8-tunnin työpäivän ja kollektiivisen loman oikeutta. Työttömyys ja pätkätyöt ovat Ranskassa lisääntyneet ja työväenluokan tila on huonontunut. Työviikon lyhentämisestä pitää tulla taistelun työkalu työttömyyttä vastaan. Sen lisäksi täytyy kaikki irtisanomiset kieltää ja kaikkea työpäivän tai työrytmin tehostamista tulee vastustaa. Tämä voi onnistua palkkojen ja työajan liukuvalla asteikolla ja työväen valvonnalla. Vain työläisten oma valvonta voi määrittää onko työviikon vähentymisen sosiaalinen tulos työläisten kannalta edistyksellistä.

28. Suurten teollisuusmaiden proletariaatti on ollut, Etelä-Koreaa lukuun ottamatta, suhteellisen poissa yhteiskunnallisista ja kansallisista taisteluista. Kuitenkin jotkut yhteenotot, kuten esim. FIAT:in valtaukset v. 2002 tai käynnissä olevat valtaukset Espanjassa, merkitsevät muutosta tähän tendenssiin. Sosiaalisilla puskureilla on taipumus romahtaa erityisesti Euroopassa, kun siellä kärjistyy työn ja pääoman välinen ristiriita. Neljäs Internationaali taistelee paikastaan eturintamassa kaikissa sosiaalisesta tai kansallisesta sorrosta johtuvissa taisteluissa ja kaikkien luokkien, ryhmien tai kansallisuuksien sisällä, jotka kärsivät sorrosta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Taistelu pääomaa vastaan sisältää kaikki ne ristiriidat ja antagonismit, jotka syntyivät tai vahvistuivat kapitalismin maailman herruudesta, ja joiden sisällä syntyy vuoroittainen riippuvuuden suhde. Mikäli Englanti olisi voitettu v. 1982 Malvinas-saarten sodassa, niin Thatcherin hallitus ei olisi voittanut hiilikaivostyöläisiä vuonna 1985. Brasilian, Paraguayn ja Argentiinan tilattomat, Bolivian ja Kolumbian "koka" talonpojat, Meksikossa ja ympäri maailmaa murhattavat ja pahoinpideltävät naiset, henkilöpaperittomat maahanmuuttajat, täyttä oikeutta koulutukseen ja työväenliikkeeseen osallistumiseen vaativa nuoriso, erityisesti talonpoikainliike ympäristönsuojelun ja sen tilan parantamisen liike, liike yksilön oikeuksien puolesta poliisivaltiota vastaan (jota ovat itse asiassa jokainen kapitalistisen valtion liikkeet joiden rinnalla Neljäs Internationaali taistelee). Neljäs Internationaali puuttuu näihin taisteluihin, ei vaatimalla yksittäisiä ratkaisuja (jollaisia ei edes ole olemassa), vaan luodakseen kansainvälisen liikkeen sosialistisen vallankumouksen saavuttamiseksi. Etujoukot voivat hakea paikkansa kansainvälisen teollisuusproletariaatin militanttiriveistä ainoastaan osallistumalla poikkeuksetta taisteluihin kaikkia sorronmuotoja vastaan.

Tehtaiden sulkemiset ja teollisuuskriisin ajankohtaiseksi tuomat tehdasvaltaukset tulevat kasvamaan seuraavalla kaudella. Tehdasvaltaukset ovat tuoneet historiallisesti esille joukon kysymyksiä, jotka liittyvät yleisesti taistelun olosuhteisiin. Kun valtaus liittyy konkurssiin, tehtaan sulkemista ja joukkoirtisanomisia vastustetaan vaatimalla yhtiön pakkolunastamista ja sen toimimista työläisten vastuun alaisena. Tällaisissa olosuhteissa Neljäs Internationaali esittää vaatimuksen kapitalistien pakkolunastamisesta ilman korvausta, heidän omaisuuden takavarikoimista ja yhtiön uudelleen käynnistämistä valtion varoin ja työläisten isännöimisen alaiseksi. Riippuen yleistetyn taistelun asteesta ajankohtaiseksi nousee vallattujen ja työläisten hallinnon alla olevien tehtaiden yhteisen rintaman rakentaminen. Näin voimme vaatia vaihtoehtoisia korottomia pankkilainoja työväen valvonnan alla oleville tehtaille niiden käyttökustannuksia varten. Tällä tavalla työläiset puuttuvat myös pankkien toimintaan ja finanssi- ja luottojärjestelmän kansallistamiseen ilman erillistä korvausta. On selvää että tehtaiden tai joukkotehtaiden työväen isännöinti ei tule onnistumaan kapitalistisen järjestelmän puitteessa. Tämän vuoksi neljäs Internationaali varoittaa, että valtion puuttuminen ja jopa valtauksen tai työväen hallinnan alla olevan tehtaan valtiollistaminen voi vaarantaa työväen hallinnointia kun yleiset olosuhteet ovat vallankumouksellisia tai esivallankumouksellisia. Tämä voi toimia proletaarista vallankumousta vastaan.

Hallinnon alla olevien tehtaiden kansallistamista yhtäältä ja työväen osuuskuntien yksilöllistä ratkaisua tai itsehallintoa vastaan toisaalta, Neljäs Internationaali esittää: a) valtauksen ja työväen hallinnan alla olevien tehtaiden yhteisrintamaa, b) yksityis- ja valtion pankeille puuttumista, joka sisältää myös finanssi- ja luottosysteemin kansallistamista, jotta onnistuisi työväen hallinto itse ja koko työväenluokan liittouma yhteisen vaatimuksien listan ja poliittisen lakon perspektiivin ympärillä. Neljäs Internationaali tekee eron yhtäältä ulkomaapääomaa vastaan kohdistuvien porvarillisen ja anti-imperialistisen edistyksellistä luonnetta omaavien kansallistamisten ja toisaalta kansallistamisten välillä, joiden tähtäimessä on työväen hallinnon korvaaminen ja kohdistuvat proletariaatin itsenäistä toimintaa vastaan. Tehtävä, jolla on suurta merkitystä tässä kriisissä on työttömien järjestäytyminen. Tällainen järjestäytyminen, paitsi että lieventää pääoman aiheuttamaa työläisten keskeistä kilpailua, voi myös muuttua vallankumoukselliseksi arsenaaliksi.

Työttömät edustavat joukkojen epätoivoisinta osa. Se on lyöty kovimmin maahan ja se ruumiillistaa itse pääoman hajoamista. Se että työttömissä piilee vallankumouksellinen potentiaali selittää ay-byrokratian sitkeää työttömien organisoimisen vastustamista, vaikka se olisi välttämätöntä työläisten välisen kilpailun lieventämisen kannalta. Samalla kun etujoukko yrittää organisoida työttömät, se muuttuu painostavaksi voimaksi ammattiliitoille ja muuttaa ko. työttömien järjestöjä työttömyyttä, irtisanomisia ja joustavia ehtoja vastaan taistelevien työläisten solidaarisuusliikkeeksi. Tämä etujoukko pystyy lähestymään kokonaisuudessaan työväenluokkaa ja kaikista etenevimmällä tasolla. Työttömien perusvaatimus on oikeus elämään ja työhön, eli yhtäältä heidän turva työttömyyden seuraamuksiin ja toisaalta työpaikan varmistamiseen.

Valtion yrityksille Neljäs Internationaali vaatii työttömyysturvan muuttamista jonkinlaiseksi sosiaaliseksi asiakasavustukseksi sekä työttömien työväenkontrollia kaikille työttömiä suojeleville toimenpiteille ja jokaiselle sosiaalihuollon muodolle. Me tuomitsemme maailmanpankin ja kansalaisjärjestöjen pyrkimykset, jotka puolustavat hyvinvointia pystyäkseen siten valvomaan työttömiä esim. muuttamalla sosiaalihuollon suunnitelmat sosiaaliriiston muodoksi, joka asettaa vastakkain työttömät niiden kanssa joilla on työpaikka. Me tuomitsemme perusteellisesti kansainvälisen ja erityisesti Brasilian, Argentiinan ja Ranskan keskustavasemmiston kampanjan, joka on omaksunut uusliberaalisen vaatimuksen kansalaispalkasta. Tämä ylläpitopalkan tavoite on julistanut joukkotyöttömyyden hyväksytyksi tilanteeksi sen jälkeen kun työttömän perheelle on myönnetty nälkäavustus. Näitä avoimia ja uppiniskaisia hyökkäyksiä työläisten elämänehtoja vastaan Neljäs Internationaali taistelee työttömyyden lopettamiseksi jakamalla uudelleen työajan, maksamalla samansuuruista minimipalkka kuin perheen perustarpeiden kustannukset, suojelemalla työttömiä, valtaamalla konkurssinuhan alla olevia tehtaita, palkan ja työajan liikkuvalla asteikolla, ammattiyhdistyksen ja työttömien järjestöjen valvonnan alla toimivien julkisen sektorin töiden käyttöönotolla, asettamalla progressiivinen verotus pääomalle sekä keskittämällä kaikki resurssit työläisten valvonnan tai hoidon alla olevien järjestöjen käsiin suuren sosiaalisen kriisin helpottamiseksi.

Neljäs Internationaali vetoaa kiinnittämään huomiota naisten ja nuorison erityisen etevään dynaamisuuteen työttömien liikkeissä ja järjestöissä. Tämä toiminta johtuu siitä, että naisia ja nuoria työttömyys koettelee kovasti. Naisten toiminta ei muuta ainoastaan työttömien taistelun kuvaa, vaan myös yhteiskunnallisen ilmapiirin sen kokonaisuudessaan järkyttäen yhä enemmän kauhistunutta pappisvaltaa ja sen kannattajia. Työttömän naisen läsnäolo luokkataistelussa on mennyt feministisen liikkeen rajojen ylitse, ottaen siihen mukaan taistelun pääomaa vastaan. Naisen toiminta vaikuttaa työväen etujoukkojen muodostumisessa yhtäältä liittymällä yhä suuremmaksi vallankumoukselliseksi potentiaaliksi ja toisaalta toimimalla niin, että korjaa syrjäytymisen tendenssejä, joka esiintyy miesproletariaatissa kun tämä on työttömänä ja erityisesti pitkäaikaistyöttömänä. Neljäs Internationaali sisällyttää johtopäätöksiinsä naisen läsnäolon suunnatonta merkitystä sorrettujen taistelussa, tervehtii sen panosta ja vetoaa seurausten irtisaamiseksi proletaarisen etujoukon rakentamisen kannalta.

Hyökkäys sosiaaliturvaa vastaan, tehtaiden sulkeminen, yhä suurempi työnjoustavuus, palkkojen pienentäminen johtavat merkittävien taistelujen ja vaatimusten aikakauteen. Varsinkin näissä olosuhteissa, Neljäs Internationaali kutsuu kaikkia jopa taantumuksellisimmissa ammattiliitoissa toimivia perustamaan niiden sisällä luokkataisteluryhmiä ja sisällyttämään taisteluun ei ay-liitoon kuuluvia ja vaatien heille päätösvaltaista ääntä kokouksiin. Lakkokomiteoita täytyy rakentaa saman alueen eri tehtaiden koordinoimiseksi riippumatta siitä, mihin ammattiliittoon työläinen kuuluu. Tällaisen väliintulo -metodin perustalla on byrokratian pois kitkeminen ammattiliitoista ja vallankumouksellisen luokallisen ammattiyhdistysjohdon luominen. Orastavien suurten työläistaistelujen kuluessa byrokratian läsnäolo johdossa vaarantaa voiton mahdollisuuksia herroista ja valtiosta.

VII. Vallan, puolueen ja Internationaalin kysymys

29. Katsastaen maailman tilannetta kokonaisuudessaan on selvää, että porvaristo ei voi jatkaa hallitsemistaan tähänastisella tavalla. Yleiset sosiaaliset olosuhteet ovat tulleet kestämättömäksi ihmisjoukoille. Näistä olosuhteista nousee esille kysymys vallasta. Vaikka se vaihtelee huomattavastikin eri maissa, on kysymys vallasta luonut maiden välille vuorovaikutussuhteita.

Imperialismin umpikuja Irakissa on aiheuttanut merkittävän poliittisen kriisin amerikkalaisen porvariston, valtion ja jopa Bushin hallituksen sisällä. Sama tapahtui, joskin jyrkemmässä muodossa Espanjassa, kun kansa osallistui tähän asti suurimpaan imperialismin ja sodanvastaiseen mielenosoitukseen. Talouden umpikuja EU:ssa on johtanut Italian porvariston hajaannukseen. Se on aiheuttanut murtoja jopa sille osalle, joka tukee Berlusconia ja hänen hallitustaan erityisesti kun ammattiliikkeen liikehdintä kasvaa. Kukaan ei voi myöskään kyseenalaistaa Ranskan ja Saksan hallitusten kriisiä massiivisten taistelujen syventyessä. Myös muualla, eri maanosassa, imperialismin painosti Boliviaa mikä johti kansan vallankumoukseen viime lokakuussa.

Lulan tuliterän hallituksen rapautuminen (Brasiliassa) on silminnähtävä. Aristedeen järjestelmän romahtaminen on johtanut Haitin sotilaalliseen miehittämiseen. Harvainvalta, joka tukee vallankaappausta Chavesia vastaan kiihdyttää edelleen kriisiä. Kansanjoukkojen köyhimmät osat jatkavat liikehdintäänsä Venezuelassa nationalistisen hallituksen tueksi. Kirchnerin hallituksen armonaika Argentiinassa on jo umpeutunut kymmenen kriisikuukauden jälkeen. Finanssipaineiden kasaantuminen Kaukoidän kattilassa on saanut suuret kansalliset monopolit kaataman Etelä-Korean presidentin. Monopolit tuntevat olonsa uhatuksi amerikkalaisen finanssipääoman tunkeutumisesta uusille apajille. Lähi-itä on ruutitynnyri, joka on valmis rähähtämään, erityisesti Saudi Arabian, Iranin ja Syyrian kohdalla.

Neljäs Internationaali eriytyy muista vallankumouksellisista suuntauksista ennen kaikkea maailmantilanteen luonnehtimisesta. Tilannetta käsitellään sen kokonaisuudessaan ja kaikissa eri näköalojen valossa. Huomioon otetaan tilanne eri kansojen ja luokkien välisistä vastavuoroisista suhteista, kuten myös erilaisuuden historialliset ominaispiirteet ja erikoisuudet. Kansainvälinen tilanne esittää kysymyksen vallasta riippuen eri maista ja muutosten rytmeistä.

30. Tämän luonnehdinnan pohjalta vaatimus työläis-talonpoikaishallituksesta on täysin pätevä ja ajankohtainen siirtymävaatimus. Iskulause tarkoittaa ennen muuta politiikkaa, joka taistelee kehittämään joukkojen tietoisuutta niin perinteisten kuin massojen taistelujen varrella syntyneiden uusien järjestöjen kautta. Kysymys vallasta asettuu vielä niin, että kansan toiveiden täydellinen tyydyttäminen vaatii työtätekevien itsensä anastamaan vallan. Kun ( taistelun kuluessa ja tässä taistelussa saadun kokemuksen pohjalta) nämä järjestöt lunastavat poliittisesti arvovaltaisen aseman yhteiskunnassa, me esitämme työväenhallinnon organisointia näissä järjestöissä, jotta he pystyisivät valmistelemaan välitöntä taistelua poliittisesta vallasta.

Se mahdollisuus, että perinteinen johto ottaisi vastuun taistelussa vallasta, on poikkeuksellinen, jopa joukkojen vallankumouksellisen painostuksen alla. Neljäs Internationaali varoittaa siitä, et joukot, heidän järjestönsä ja johdot laitetaan samalle viivalle, sillä suhteet näiden seikkojen välillä ovat ristiriitaisia. Poliittisten tai vallankumouksellisten kriisien aika kärjistää näitä ristiriitoja. Näissä periodeissa luonteenomaista on yhtäältä perustavanlaatuinen muutos joukkojen tietoisuudessa ja toisaalta vanhoihin poliittisiin suhteisiin perustuvan johdon eloonjäämisvaiston herkkyys. Tämän kannalta vaatimus työläishallituksesta on Neljännen Internationaalin käyttämä metodi, ei antaakseen vanhalle johdolle uuden selviytymismahdollisuuden, vaan saavuttaakseen johtoaseman joukkojen kesken sekä heidän vallankumouksellisten ja militanttikaadereiden järjestöissä. Parlamentarismi on ollut pitkään mätänemistilassa ja valtion oikea hallinto on lujasti kapitalismin monopoleihin kytköksissä ja kourallisella byrokraatteja valta käsissään.

Siitä huolimatta osallistuminen parlamenttiin (ja tietenkin vaalikampanjointi) on tärkeää toimintaa mukaan lukien ajat, jolloin eletään vallan kriisiä tai esivallankumouksellisluonteisia periodeja. Osallistumisen ei tulisi tarkoittaa vain arkipäivän agitaation vahvistamista, vaan myös propagandaa, eli työläisten militantimpien ryhmien kasvattamista. Parlamentista on tullut valtion harjoittaman vehkeilyn peite joukkoja vastaan massojen edustuksellisuuden sijasta. Tämä vahvistaa välttämättömyyden osallistua parlamenttiin pystyäksemme systemaattisesti paljastamaan sen. Ilman vallankumouksellista työtä porvarillisessa parlamentissa on mahdotonta tehdä todellista työtä massojen keskuudessa. Olosuhteissa, jossa vallankumouksellinen etujoukko, siellä missä se toimii, on äärimmäisenä vähemmistönä. Sen vaikutus pysyy vain ammattiyhdistysalueella ja tällöin on välttämätöntä käyttää hyväksi kaikki tilaisuudet sekaantuaksemme vaalikampanjoihin ja parlamenttiin.

Pelkkä ammattiyhdistysaktivismi, jopa johdonmukaisin sellainen, voi muuttua ekonomistisen metodologian synonyymiksi. Toisaalta, osallistuminen vaaleihin ja parlamenttiin voi avata tiet todelliselle sosialistiselle politiikalle, joka voi kohdata kapitalismin ongelmat kokonaisuudessaan, eli kaikkien yhteiskunnallisten luokkien ja valtion ongelmat. Se että parlamenttityö pitäisi alistaa massojen suoralle toiminnalle ei vähättele parlamentaarisen työn merkitystä. Tämä alistaminen tarkoittaa sitä, että parlamenttia tulee käyttää propagandan, agitaatioon ja järjestäytymiseen vallankumouksellisena puhujakorokkeena. Kokemuksemme osoittaa, että vallankumouksellisten läsnäolo parlamentissa herättää joukoille mielenkiinnon parlamentarismiin, jota ei ole vielä ollut.

Nämä odotukset luovat mahdollisuuden harpata askeleen eteenpäin kohti parlamentarismin harhojen ehtymistä. Vallankumouksellisten kansanedustajien läsnäolo vahvistaa yleistä tendenssiä "katujen painostuksen" lisäämisen parlamentille. Näin ollen osallistutaan suoraan toimintaan, joka valloittaa etualaa lukemattomissa maissa. Parlamentarismin mätäneminen, joka ei ole muuta kuin porvarillisen valtion ja kapitalistisen yhteiskunnan mätänemistä, ilmenee "edustuksellisuuden kriisinä" tai "politiikan kriisinä". Tällaisten termien käyttö kielii siitä, että sorretut eivät vielä ymmärrä parlamentarismin luokkaluonnetta, eivätkä he näe käynnissä olevia kriisejä luokka-antagonismin luonteen seurauksena. Tällainen tietoisuuden epämuodostuma vahvistuu entisestään kun pikkuporvaristo näyttelee suhteettoman suurta roolia tuotantoprosessissa. Tällöin vallankriisi näyttää muodolliselta kätkien perustavanlaatuista sosiaalista sisältöään. Nykyisten taistelut ja kriisit opettavat, että tällaisissa tapauksissa iskulause perustuslakia säätävästä riippumattomasta kokouksesta voi saada suuren poliittisen roolin. Suuri merkitys syntyy, jos iskulause ymmärrettäisiin "edustuksellisuuden kriisissä" kyseenalaistetun parlamentin sekä kansallisten ja kunnallisten toimenpanoelinten kaatamiseen pyrkivänä iskulauseena.

Iskulause tulee myös ymmärtää yhdyssiteessään taisteluun, joka tavoitetaan työläishallituksen ja proletariaatin diktatuurin siirtymävaatimusten ja kokonaisohjelman kautta. Tämän iskulauseen poliittinen paino on suurempi maissa, joissa parlamentarismi ja demokratia ei ole kasvattanut pysyviä tai ei-pysyviä juuria ja lisäksi maissa, joissa juurten pitkänaikainen läsnäolo on liitetty kriiseihin tai vallankaappauksiin, eli siellä, jossa tunne yleisen äänioikeuden puolesta on vahva. Valtion mätäneminen on monessa maassa tehnyt "poliittisen vallankumouksen" välttämättömäksi. Se on tapahtunut ennen kuin tietoisuus yhteiskunnallisen vallankumouksen tarpeellisuudesta on kasvanut. Tärkeätä tässä on se, että tämä iskulause palvelee yhtäältä joukkojen liikehdintää ja toisaalta välttämättömyyttä puuttua vallan kriisiin.

Kaikista tärkein seikka on se, että tämä on välttämätön, jotta työväen etujoukko ei eristäytyisi ja jäisi ainoastaan propagandistiselle tasolle samanaikaisesti kun poliittinen kriisi on käynnissä. Käynnissä oleva kriisi on osaa yleisempää historiallista kriisiä. Tämä yleisempi kriisi seuraa toisistaan erotettavia vaiheita ja rytmejä, erityisesti suhteessa siihen, miten joukkojen tietoisuus kehittyy tapahtumista saadun kokemuksen pohjalta. Valtion poliittisen kriisin irrottaminen sen konkreettisesta historiallisesta sisällöstä kapitalismin kuolemantuskan momenttina on ruokkinut virtausta, joka asettaa vastakkain parlamentarismin ja "suoran demokratian". Se siis tuomitsee porvarillisen demokratian edustuksellisesta asemastaan, koska se siirtää kansan ylintä valtaa itsenäisille edustajille. Yleisessä mielipiteessä "suoralla demokratialla" on taipumus vallata asemia "osallistuvalta" tai "sosiaaliselta demokratialta".

Kauppatavarana ollessaan työvoiman on täydellisen riippuvainen pääomasta ja tällöin pääoman täydellinen diktatuuri työpaikoilla muodostaa sosiaalisen despotismin hallintojärjestelmän. Tällaisessa järjestelmässä suora demokratia lähenee autonomisen yksilön luonteen valhetta, joka on ominaista fetissiperustuslaillisuudessa. Aikana jolloin, enemmän kuin koskaan, porvarillinen yksilöllisyys on muuttunut raunioksi, on "suoralla demokratialla" vähemmän elintilaa kuin koskaan. Se rappeutuu väitteessä, että parlamentarismin yli voidaan mennä kansanäänestysmenetelmien kautta. "Suoralla demokratialla", joka on tänä päivänä muodissa, on kosketuskohtia sellaisen anarkismin kanssa, jolla on kontakteja pikkuporvarilliseen luokkaan. Eikä sillä löydy yhteistä sen anarkismin kanssa, jolla on yhtymäkohtia työväenluokkaan. Jälkimmäinen alistaa suoran demokratian proletariaatin vallankumoukselle ja solmii näin kontakteja proletariaatin diktatuuriin kanssa.

Työväenhallitus, joka on tullut valtaan taistelemalla työläisten perusvaatimuksista sekä porvarillisen valtion poliittisesta kriisistä, joutuu välittömästi vastakkain koko tämän valtion vastustuksen kanssa. Valtio edustaa porvariston luokkadiktatuuria. Työväenhallitus voi siis olla vain väliaikaishallitus kulkiessaan kohti proletariaatin diktatuuria. Sen mahdollisuudet selviytyä riippuvat porvariston aseistariisunnasta, työväenluokan aseistamisesta ja kapitalismin tärkeimpien monopolien pakkolunastuksesta. Jotkut, kuten Yhdistynyt Sihteeristö, puhuvat "työväenvallasta", vastustaen samalla proletariaatin diktatuuria. He eivät tiedä mistä puhuvat. Todellisuudessa he valehtelevat tietoisesti. "Työväenvalta", joka kieltäytyy riisumasta porvariston aseista ja aseistamasta joukkoja ei voi säilyä hengissä.

"Työväenvallan" kannattajien nousu hallitukseen ovat määränneet olosuhteet joiden vallitessa ei heillä olisi edes mahdollisuutta isännöidä porvarillista valtiota, saatikka muuttua eräänlaiseksi porvariston työväenhallitukseksi. Työväenhallitus joka nousee valtaan siirtymävaatimuksista käydyn taistelun seurauksena joutuu törmäyskurssille kokonaisen valtion mekanismin kanssa, hallinnollisen, juridisen ja kunnallisbyrokratian, vastaavan oikeudellisen aparaatin kanssa. Kapitalistinen valta täytyy murtaa työpaikoilla, jossa pääoman oikea valta sijaitsee. Koska valtion mekanismin on pakotettu murtamaan täydellisesti, on työväenhallituksen myös pakko aloittaa sortoon perustuvien sosiaalisuhteiden muuttamista, suhteiden joihin valtion olemus perustuu. Tällä tavalla rakennetaan uusi valtio työväen kollektiivisen kokonaisvalvonnan muodossa. Tämä pitää sisällään työväenneuvostojen hallituksesta yhtiöiden ja terveyden, hallitsemisen, kulttuurin työväenhallintoon asti. Kaikki toteutuu yleisen sosiaalisen suunnittelun kautta. Hallitsevien ja hallittujen työnjaon murtuminen tarkoittaa valtion hajottamisen alkua. Kaikista työväenluokan nimeen vannovista suuntauksista Neljäs Internationaali on ainoa, joka taistelee työväen- tai työväen- ja talonpoikaishallituksesta, sanan täydessä historiallisessa merkityksessä. Kyse on siis porvarillisen valtion tuhoamisesta ja proletariaatin diktatuurin perustamisesta. Neljännelle Internationaalille työväenhallitus ja proletariaatin diktatuuri ovat synonyymeja ja se käyttää niitä sellaisenaan joukkojen sisällä käydyssä agitaatiossaan.

Neljännen Internationaalin historiassa vaatimusta työväenhallituksesta, joka asetettiin perustavassa kokouksessa, on vääristelty varhaisista ajoista asti. Ainakin 50-luvulta lähtien se lakkasi olemasta proletariaatin diktatuurin synonyymi. Näin vaatimus perinteisten järjestöjen hallituksesta korvasi Neljännen Internationaalin strategian. Seuraava askel oli asettaa vaatimus työväenhallituksesta parlamentaariselta perustalta, kuten tapahtui Vasemmistounionin kanssa Ranskassa 1970-luvulta lähtien. Vielä oli raskauttavampaa se, että kyseessä oli kansanrintamahallitus kun mukaan otettiin radikaalipuolue. Stalinistipuolueiden eurokommunismiin kääntymyksen myötä proletariaatin diktatuuri korvattiin teoreettisella tasolla "sosialistisen demokratian teorialla", joka sovitti yhteen työväenhallituksen ja parlamentarismin tai porvarillisen valtion. "Sosialistisen demokratian teoriaa" käytettiin pystyäkseen kaunistamaan Moskovan byrokratian siirtymistään kapitalismiin. Tätä palvelivat iskulauseet oikeusvaltiosta, perustuslaillisesta järjestelmästä tai vapaista vaaleista. Trotskilaiseksi itseänsä nimeävien järjestöjen sateenkaarista löytyy laaja kirjo teesejä valtiosta, mutta kaikki ne ovat hylänneet vaatimuksen proletariaatin diktatuurista. Teoreettinen alennustila on saavuttanut sellaisen tason, että jotkut näistä suuntauksista puolustivat kansallisia imperialistisia valtioita, väittäen että nämä valtiot edustavat sivilisaation saavutuksia ja että niitä pitää suojella yhtäältä "globalisaatiolta" ja toisaalta periferisaatiolta (alueen eriarvoistumiselta). Äskettäinen Ranskan LCR:n proletariaatin diktatuurin- ohjelmakohdan poistaminen järjestön säännöistä on pitkän poliittisen kehityksen huippukohta. Tämä huippukohta pitää sisällään paitsi Yhdistyneen Sihteeristön, myös kaikki ne suuntaukset, jotka syntyivät Neljännen Internationaalin skismasta 1950-luvulla.

Neljäs Internationaali torjuu proletariaatin diktatuurin ja byrokratian käsitteiden samaistamista. Kyseessä ei ole vain ero näiden kahden menettelytapojen välillä, vaan ero, jolla on yhteiskunnallinen sisältö. Byrokratia puolustaa proletariaatin diktatuuria omien intressien sisällä, joka tarkoittaa myös sitä, että näiden intressien puolustuksessa byrokratia sotii työväenluokan sosiaalista ja poliittista johtoasemaa vastaan. Puolustaen omia intressejä, byrokratia avaa tien kapitalismin palauttamiseksi, kuten on jo tapahtunut. Byrokratia muuttuu kapitalismin palautumisen toimijaksi. Me torjumme myös ihmisoikeuksien "harrastelijoiden" yritykset punaisen vallankumouksellisen terrorin ja valtion terrorin välisestä samaistuttamisesta. Tämä on ikivanhan vulgaariuden toistumista, joka laittaa samalle viivalle vallankumouksellisen väkivallan taantumuksen kapitalistisen valtion väkivallan kanssa. Jopa siellä missä proletariaatin vallankumous on voittanut, ylivaltaa harjoittava valtio joutuu kohtaamaan kapitalistisen valtion. Kansainvälinen valtioiden verkosto ei epäröi hyökkäämään proletariaatin valtiota vastaan, käyttäen organisoitua valtiosysteeminsä väkivaltaa, joka on vakiintunut aikoja sitten.

Sisällissota pakottaa aina vallankumousta militarisoimaan instituutionsa. Näissä olosuhteissa se rajoittaa työläisdemokratiaa samalla tavoin kuin sodassa valta keskittyy yhden esikunnan ympärille. Proletariaatin diktatuuri kärsii näin ympäristöstään johtuvista vaikutuksista. Työläisdemokratiana proletariaatin diktatuuri kukoistaa kun vallankumouksen kansainvälinen kehitys on laajempi. Mitä suurempia proletariaatin perimät taloudelliset ja kulttuurisen resurssit ovat, sitä parempi on poliittinen valmistelu ja porvariston kumoamista ajanut luokkataistelun koulu. Jokaisesta piiritetystä kaupungista voi tulla Masada. Samoin kuin Lenin sanoi: kehittyneiden valtioiden proletariaatti tulee onnistumaan paremmin.

31. Poliittinen taistelu on taistelu puolueiden välillä ja niin on myös taistelu vallasta. Yhteiskunnallinen vallankumous ja erityisesti proletaarinen vallankumous ovat historiallisia ilmiöitä, joihin tiivistyy ja päättyy ihmisen sivilisaation vaihe. Vallankumous ei voi alkaa ilman tämän historiallisen luonteen tiedostamista eikä ilman että tämä tietoisuus muuttuisi ohjelmaksi. Ennen vallankumousta saattaa esiintyä jopa äärimmäisen tiheää kapinointia ja kansannousuja ennen kuin tietty yhteiskunnallinen elin saavuttaa rappionsa. Kuitenkin yhteiskunnallista riistoa ja valtaa kukistamaan pystyvä vallankumous on mahdoton ilman ohjelmaa ja organisaatiota. Kapitalismi ei salli sivistyksen yleistä kehitystä proletariaatin poliittista valmistautumista. Päinvastoin, se edistää riistettyjen välistä riitelyä ja kilpailua. Ainoastaan työväen etujoukko voi ottaa vastaan tehtävä vallankumouksellisen proletariaatin muodostamiseksi.

Vallankumouksellisen puolueen strategisen roolin korvaamattomuuden vuoksi taistelu puolueen rakentamisen ideaa vastaan ja puoluetta vastaan on pääoman perimmäinen voimavara. Se ilmenee demokratiaan tai sosialismiin kallistuvasta kamppailusta. Kuten aina luokkayhteistyössä käy yleisesti ja kansanrintaman tapauksessa erityisesti moventismi (liikehdintä itsetarkoituksena) on pääoman viimeinen tyyssija proletaarista vallankumousta vastaan.

Rakennettavana on puolue eikä nurkkakunta, ei vallankumouksellista järjestöä eikä parlamentaarista federaatiota, ei taistelun organisaatioita eikä propagandan piirejä. Puolueella on oltava juuria työväenluokan ja joukkojen sisällä sekä luokan ja maan historiassa. Kansallisilla erikoispiirteillä on erityinen rooli vallankumouksellisten puolueiden strategioissa. Ottaen huomioon kaikki nämä vaatimukset, vallankumouksellisen puolueen kehitysmuodot voivat esiintyä monena variaationa. Nykyisen vallankumouksellisen etujoukon hajaannuksen takia, 4. Internationaali painottaa nykyistä maailman kriisin avaamaa uutta vallankumouksellista vaihetta ja alleviivaa sitä tosiasiaa, että kapitalismin restauraatio kärjistää maailman kriisiä ja kehittää vallankumouksellisia yhteenottoja suuremmassa mittakaavassa kuin tunnemme ja jopa kehittyneissä maissa. Internationaali painottaa myös kommunismin historiallisten ohjelmien pätevyyttä, vuoden 1848 kommunistisesta manifestista, Kolmannen Internationaalin neljän ensimmäisen kongressin ohjelmista lähtien ja Neljännen Internationaalin siirtymäohjelmaan asti ja kutsuu kaikki vallankumoukselliset ja heidän järjestöt kehittämään kansainvälistä ohjelmaa, joka ottavat huomioon viimeisten vuosikymmenten perustavanlaatuiset muutokset.

Vallankumouksellisen työväen Internationaalin rakentamisella on selkeä historiallinen alkuperä, mutta ei organisatorista jatkuvuutta. Neljännen Internationaalin Yhdistynyt Sihteeristö on kokonaisuudessaan muuttunut demokratiaan kallistuvan pikkuporvariston liitteeksi jopa imperialismin maissa. Tulevaa työväen Internationaalia muotoilee suuren mittakaavan historialliset tapahtumat ja on turha spekuloida sen luonteenpiirteistä. Siitä huolimatta on mahdotonta taistella tulevasta Internationaalista ilman ohjelmaa ja puoluetta.

Vetoomuksemme välittömästä Neljännen Internationaalin perustamisesta tarkoittaa sitä, että me hylkäämme politiikan, joka perustuu passiiviseen odotukseen suurien tapahtumien edessä. Tästä johtuu ehdotuksemme vallankumouksellisen etujoukon uudelleen ryhmittymisestä kansainväliseksi puolueeksi, joka taistelee tulevasta suuresta vallankumouksellisesta työväen Internationaalista.

Eri nurkkakuntien metodi on olosuhteiden muodostamista Neljännen Internationaalin perustamiseksi. Sanallisesti on poliittiset erimielisyydet ratkaisu. Todellisuudessa erimielisyydet kytevät pinnan alla. Me taas nostamme esille kansainvälisen vallankumouksellisen puolueen, Neljännen Internationaalin järjestäytymisen selkeästi kaikkien poliittisten erimielisyyksien rajaamisen pohjalta. Kansainvälisen puolueen rakentaminen on ohjelmallista, joka erottaa vallankumoukselliset marxilaiset nurkkakunnista.

--Hyväksytty Buenos Airesissa 20.-22.4.2004