Naiset on luokkataistelun ensimmäinen uhri

Aikamme erilliset naisasialiikkeet näkevät joskus ristiriitaa naisoikeuksia edistävien taistelujen ja työväenliikkeen välillä. Vallitsevan työn ja pääoman ristiriidan sijasta ne asettavat sukupuolten välisen keinotekoisen ristiriidan keskeiseksi ristiriidaksi. Tällä tavalla ei tunnusteta tosiasiaa, että naisten taistelujen suurimmat voitot on saavutettu työväentaistelujen osana eikä erillisinä luokkataistelunomaisesta luonteesta ulkopuolisena taisteluna.

Käsitykset, jotka näkevät naisen katoavana lajina ja erillisen suojelemisen tarpeen kohteena viime kädessä alistavat naista ja heidän visiot eivät mene porvarillisen yhteiskunnan ylitse, vaan päinvastoin integroituvat järjestelmään. Kapitalismi rappiovaiheessaan viettää kuolinkamppailunsa barbaarisimpia vuosia. Pyrkimyksessään pysyä elossa on tuhottava reaaliarvoja, joista yksi on työ. Osa työväenluokkaa on siirrettävä (useimmiten väkivalloin) reserviin ja loput on pakotettava tuottamaan arvoja orjatyönä. Seuraamukset kolmannen maailman ihmisille on vielä tätä kohtalokkaampia. Kapitalismilla ei ole varaa kehittää tasa-arvoa kehittäviä mekanismeja, päin vastoin. Tästä hyökkäyksestä työväenluokkaa ja koko kansaa vastaan tulee valitettavasti kärsimään enemmän nainen. Ei tarvitse kenenkään omata erikoista viisautta ennen kun toteaa, että nainen on kriisin aikana sorretumpi osapuoli kuin mies. Taistelu tasa-arvosta tänä päivänä kulkee kapitalismin kumoamisen taistelun kautta.

Historia

Melkein 150 vuotta on kulunut New Yorkin naiskapinasta. Tekstiilityöläisnaiset ja ompelijattaret menivät lakkoon. Vaatimukset olivat parempia työolosuhteita, inhimillinen päivänpalkka ja 8-tunnin työpäivä. Työnantajat tiiviissä yhteistyössä poliisin kanssa hyökkäsivät. Yhteenotot olivat verisiä ja niistä kirjattiin ammattiyhdistysliikkeen ensimmäiset naisuhrit, varhaiskapitalismin alttarille kaatuneita.

Vuonna 1919, maaliskuun 8. päivänä otettiin käytäntöön kansainvälinen naistenpäivä saksalaisvallankumouksellisen Klara Tsetkinin aloitteesta sosialistinaisten konferenssissa, Kööpenhaminassa. 8.3.1917 Venäjällä 200 000 tekstiilityöläisnaista aloitti vallankumouksen Pietarissa. Iskulause silloin oli: - Leipä - Alas sota - naisaseman parantamista. 1900-luvun alussa sosialistinaiset puhuivat naisen kaksinkertaisesta sorrosta, ja heidän mielestään taistelu naisen emansipaatiosta oli jakamaton osa kaikenlaista sortoa ja hyväksikäyttöä vastaan käynnistettävää taistelua. Se oli osa taistelua uudesta maailmasta. Se oli taistelua sosialismista. "Jokaisessa yhteiskunnassa naisen emansipaation aste on yleisen emansipaation luonnon suure". Näin lausui Rosa Luxemburg 12.5.1912 Stuttgartin Sosiaalidemokraattisen puolueen toisessa naiskokouksessa.

Tällaisia väittelyitä käydään toistuvasti, joskus hyvin jyrkästikin ja nämä lunastavat ison palan 1960-luvun ideologisen keskustelun kakusta. On kapitalismin ekspansion aika, siis länsimaailman osalta. Kaikki sen ajan liikkeet ja taistelut vaikuttivat yhdessä naisliikkeen kanssa ja se vaikutus huipentui 70-luvun tilanteeseen, jolloin kapitalismi ja imperialismi koki historiansa pahimpia tappioita. Yhtä aikaa tilanne pakotti kapitalismia luopumaan keinotekoisesta keynesiänismin naamiostaan ja siirtymään uusliberalistiseen vaiheeseen, globalisaatioon ja yhtä aikaa monetarismiin sekä korkeaan työttömyyteen ja hyvinvointivaltion purkuun. Pian sen jälkeen kaatui sodanjälkeisen kapitalismin toinen kainalosauva, vihollisystävänsä stalinismi. Vanha byrokratian nomeklatuuri vaihtoi vaatteet ja ryhtyi kapitalistiksi, rupesi restauroimaan kapitalismia kaikkialla. Molemmista prosesseista tuli ja tulee edelleen kärsimään tasa-arvo ja naisen asema yhteiskunnassa. Tämä on osoitus siitä, että 60- ja 70-luvun taistelut jäivät keskeneräiseksi ja sellainen on jokainen taistelu, joka ei mene loppuun asti.

Naisen asema nyt on paljon 70-lukua huonompi niin kolmannessa maailmassa kuin lännessä tai Itä-Euroopassa ja Kiinassa. Lännessä hyvinvointivaltio rakennettiin naisenemmistöisellä työvoimalla ja kun sitä puretaan siitä tulee kärsimään nainen eniten. Työttömyyden ja työnjoustavuuden kasvun ensimmäiset uhrit ovat naiset. Sen lisäksi kasaantuvat sosiaaliset ongelmat, avioerot, yksinhuoltajuus, seksismi, seksuaalinen ahdistelu työssä, ihmiskauppa jne. tulevat yhä rankemmin naisen ja erityisesti maahanmuuttajanaisen hartioille. Kriisin syventyessä naiset ovat myös ensimmäiset sotien ja pakolaisuuden uhrit kun nykysodissa siviiliuhrien luku on monikertaisempi sotilaiden lukuun verrattuna. Lista naisen sorron esimerkeistä on loputon.

Tämä hyökkäys on kuitenkin yksi epätasa-arvon muotoja luokkayhteiskunnan kudoksessa. Jos halutaan tehdä oikeita johtopäätöksiä, ongelma on käsiteltävä omaa taustaansa vasten. Näin ollen ongelman ratkaisu on, ei vain naisten, vaan koko työväenluokan käsissä. Nykyisten tuotantosuhteiden vallitessa tämä hyökkäys on saanut lumipalloilmiön muodon ja se koskee molempia sukupuolia. Siksi meidän kaikkien pitää olla solidaarisia tässä taistelussa.

Äänemme on yhdistettävä kaikkien maapallon liikkeiden äänten kanssa, väristä, rodusta, kansallisuudesta riippumatta sotaa ja imperialismia vastaan. Naiset sanoo: "Emme synnytä lapsia, jotta niistä tulisi tykinruokaa imperialistien suunnitelmissa. Synnytämme elämän, jotta olisi mahdollisuus tulevaisuuteen ja uneksimiseen".

Hyvää naistenpäivää 8.3.05

--Dimitris Mizaras