Tuposta paperilakkoon - uudelle lakkojen sukupolvelle

Hallituksen mandaatin yli ulottuneet TUPO- sopimukset sitoivat työtätekevää ja työtöntä kansaa epäedullisen sopimuksen taakse viime syksyllä. Edellisen TUPO:n aikana oli vähennetty vain teollisuudesta monta kymmentätuhatta työpaikkaa. Kaikkien TUPO:a allekirjoittaneiden alojen lakot ovat seuraavaksi kolmeksi vuodeksi laittomia. "Tällaista Tupoa ei tarvitse tavallinen työntekijä" todettiin MTL:n kannanotossa 3.12.2004. TUPO-neuvottelut käytiin silloin erittäin onnistuneen bussilakon varjolla.

Voittanut "laiton" lakko pani alulle uutta lakkojen aikakautta. Siinä vaiheessa uutta oli se uskomaton määrä solidaarisuutta, jota osoitettiin lakkolaisille sekä oman alan että tavallisten ihmisten taholta. Lisäksi lakko oli laaja sisällöltäänkin. Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa joku lakkoilee ei paremman liksan puolesta, vaan joustavia työaikoja ja pätkätyötä vastaan.

TUPO:n ulkopuolelle jäänyt paperiliitto ja sen taistelu pani kapitalistisen järjestelmän miettimään tulevia ongelmiaan lähitulevaisuudessa. Nimittäin tämä yhden tärkeän seikan vuoksi. Tämän lakon jälkeen kaikki näkevät selkeästi että lakon tuloksia ei lasketa enää perinteisillä mittareilla. Tämä lakko voitti monessakin mielessä, joskin perinteinen saalis jäi laihaksi.

Tärkein lakon opetus on se, että sodan jälkeiset luokkien välisten ristiriitojen sovittelumekanismit ovat murentumassa. Toinen tärkeä opetus on se, että solidaarisuus, joka käsityksenäkin teki paluuta bussilakon yhteydessä, oli tällä kertaa omaa luokkaansa. Solidaarisuuden yleiseurooppalainen ja -maailmainen taso yllätti kaikki ja pelotti työnantajat, valtionedustajat ja Ay-byrokraatit.

Kolmas tärkeä opetus oli se, että tämä on tuntemamme ensimmäinen globaalitason vastaus talouden globalisaatiolle. Kun talous seuraa globaaleja sokeita lakeja, kun devalvaatioiden aika on ohi, kun valtiot ovat kyykyssä suurpääoman edessä, niin silloin työläisetkin vastasivat globaalisesti, työläiset ilmaisivat globaalisen kollektiivisen tahtonsa ja tekivät sen voimakkaasti.

Neljäs opetus on se, että tässä vastarinnassa kapitalismin projekteille (toistaiseksi vain lakkojen kautta) perinteinen työväenluokka tekee paluutaan. Toisen maailmansodan jälkeen suurten lakkojen historiaa leimaa se, että alussa eturintamassa seisoi tehdastyöläisiä (Arabian lakko 1948, Yleislakko 1956, Metallin lakko 1977, jne.). Myöhemmin pääpaino siirtyi ns. puhtaitten työntekijöiden leiriin. Tekniset (1977), julkisen sektorin työntekijät (1984), terveydenhoitajat (1995) tai lääkärit (2001) Työnantajien työsulku oli pelkkää uhkapeliä. He tiesivät, että eivät voi voittaa ja että kustannukset työsulusta tulee olemaan mittavat. Silti heidän kannalta ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Viidenneksi opetukseksi voi mainita käännekohtaa, jossa Helsingissä kokoontui (8.6.2005) ammattiliittojen edustajia kymmenistä maista. Nämä edustajat totesivat että maassa kuin maassa ongelmat ovat samankaltaisia niin Saksassa ja Itävallassa kuin Kanadassa ja Brasiliassa. Edustajat ilmaisi solidaarisuutta ja lupasivat käytännön toimenpiteitä suomalaisten paperityöläisten tueksi. Ruotsissa ammattiliitto julisti ylityöt heti kielletyksi. Tulokset saattoivat jäädä laihoiksi, mutta tällä kertaa kysymys ei ollut ihan siitä. Kaksi luokkaa asettui tässä vastakkain ja otti mittaa toisistaan. Tämä oli ensimmäinen erä uuden aikakauden taisteluissa.

Työväen Mielipide No: 6