Merkitseekö ALF-CIO:n hajaannus amerikkalaisen korporatismin loppua?

50-vuotis synttärit osoittautuivat laihoiksi ALF-CIO:lle. Neljä suurta ammattiliittoa erosi 13 miljoonaisesta keskusliitosta. Kapinallisten kirjoissa on kolmasosa keskusliiton jäsenmäärästä. Enää vain 12,5 prosenttia yhdysvaltalaisista kuuluu ammattiliittoihin. Keskusliiton 25. kokous päättyi Chicagossa. Kokous pidettiin pari viikkoa sitten.

Neljään kapinaliittoon kuuluu asenteiltaan militantti, tuttu Teamsters-liitto, jota kutsutaan maailman vahvimmaksi liitoksi ja Palvelualojen Kansainvälinen Liitto, joka on suurin ja nopeimmin kehittyvä USA:ssa. Palvelualaliittoon kuuluu yli 1,8 miljoonaa jäsentä. Jäsenmaksuja ALF-CIO on menettänyt 35 miljoonaa dollaria vuodessa. Kahtiajaon syyksi on ilmoitettu kahden osapuolen johtajien henkilökohtaisia erimielisyyksiä.

Nämä selitykset muodostavat vain seurauksen tilanteessa, jossa syy on kapitalismin ja sen kainalosauvojen kriisi. Oikeat syyt löytyy muualta. ALF-CIO on syntynyt reformisena järjestönä alusta lähtien. Osapuolet saivat alkunsa erään toisen kahtiajaon seurauksena vuonna 1935. Amerikan Työtätekevien Keskusliiton (ALF) ja Teollisuuden Työläisten Keskusliiton (CIO) välillä. Jälkimmäinen, vaikka se oli radikaalimpi, sai tukea presidentti Rooseveltiltä, joka oli oppinut Euroopan sosiaalidemokratiasta läksynsä siitä, miten työväenluokkaa tulisi käsitellä. Kaikista huolimatta CIO ryhtyi koviinkin lakkotaisteluihin ja työläisten rekrytointiin erityisemmin teräs- ja autoteollisuudessa. 30-luvun alkuun asti ammattiyhdistystoiminta oli USA:ssa kiellettyä. 40-luvulta lähtien ja sotaan tultaessa ammattiliitot kaksinkertaistivat jäsenmääränsä.

Kommunismin vastaisen hysterian seurauksena 50-luvulla CIO:n liittoja syytettiin siitä, että ne ovat kommunistien dominoimia. Kylmän sodan alussa CIO oli niin heikentynyt, että sen oli pakko fuusioitua taas ALF:iin vuonna 1955. Ammattiyhdistys USA:ssa on aina ollut korporatiivinen, siis sidottu valtioon ja monella siteellä. Yksi on siteet Demokraattisen Puolueen kanssa. Nämä valtion ohjat polveutuvat ay-liikkeen alkuaikoihin. Vaikka ammattiliittojen jäsenet edustavat vain 12,5% kansasta, perheet, joissa asuu yksi tai kaksi ammattiliittojen jäsentä edustavat 25% äänestäjäkunnasta ja niillä on tapana äänestää Demokraatteja. Vahvoja siteitä on välillä paljastettu ammattiliittojen johtajien ja CIA:n tai jopa mafian välillä. Korruptio ei ole näissä instituutioissa käsitteenä tuntematonta.

Näin ollen ei ole ihme jos työläiset ovat kyllästyneet ja ovat yhä enemmissä määrin menettämässä luottamuksensa tällaisiin johtajiin. Yhdysvaltain työministeriön mukaan vuonna 2003 ammattiliittoihin kuului vielä 12,9% ja vuonna 1983 20,1% työläisistä. Yksityisellä sektorilla ammattiliittoihin kuuluu vain 8 prosenttia työläisistä, kun vuosikymmeninä '60 ja '50 niihin kuului kolmannes työläisistä. Eräiden arvioiden mukaan tämä kahtiajako saattaa merkitä taistelevan työväenluokan uutta nousua. Omille teille lähtevillä liitoilla on tarkoitus keskittyä vaikeisiin aloihin, joissa harjoitetaan tietoisesti työläisvastaista politiikkaa; sellainen on esim. Wal-Mart, jossa työskentelee 1,3 miljoonaa ihmistä.

Kaikesta huolimatta Yhdysvalloissa on pitkä ja sisällöltään rikas taistelujen ja ay-järjestäytymisen historia. Tunnetuin ja radikaalisin Maailman Teollisuuden Työläiset (IWW) vie meidät ajassa 1900-luvun alkuun. Ammattiliiton lakot saivat kulttuuri-ihmisten ja älymystön sympatiaa ympäri maailmaa. Virkavallan yhteenotot liiton jäsenten kanssa ja siitä johtunut verenvuodatus ei ollut kirjaimellisesti ottaen mitään harvinaisuutta. Ei pidä myöskään unohtaa, että vappua juhlitaan ympäri maailmaa työläisten omana juhlana näiden v. 1886 Chicagossa kaatuneiden uhrien muistoksi. Mellakoissa vaadittiin 8-tunnin työpäivää, joka on tänä päivänä veitsen terällä ja yritysten kilpailukyvyn alttarilla.

--Kolumnin kirjoittanut TM