Koalitioiden harhakuvat

On paljon muutakin EU:ssa vaakalaudalla; muutakin kuin integraation syvenemisen "hidastuminen", kuten haluaa meidän uskovan porvaristo lehdistöineen. Ranskan EI perustuslaille ei ollut pelkästään yksi kielteinen vastaus yhteen ylhäältäpäin tulleeseen kysymykseen. Mikään ei voi olla samaa EU:ssa tämän kansanäänestyksen jälkeen. Integraation voimat, kapitalistien ja monikansallisten yritysten projektit rakentaa vahvaa USA:n tapaista valtiota Euroopassa kohtaavat vastavoimansa.

Tämä vastavoima on eri muodossa ilmeneviä keskipakovoimia. Nämä keskipakovoimat edustavat des-integraatiota. Kysymyksessä ei ole abstraktiset voimat, jotka toimivat jossain ilman välisfääreissä. Kysymyksessä on luokkataistelu, työväenluokan keskipakkomylly, joka panee hanttiin. Jotta kapitalismin integraatio toteutuisi, pitäisi kyykyttää työläiset, perustaa keskiaikaisia työsuhteita, kaventaa kansalaisoikeuksia jne. Tämän lisäksi EU:n täytyy auttaa ontuvassa kapitalismin palautumisessa Venäjällä ja Kiinassa.

Työväenluokka panee siis hanttiin. Ei antanut periksi palveluvaltioiden alasajossa, vaikka niitä on teurastettu melkoisesti. Kapitalismilla ei näytä onnistuvan niin Maastrichtin ja Nizzan kuin Lissaboninkaan sopimukset ja perustuslait. Juuri tämä luokkataistelu on se voima, joka toimii dominoivana osapuolena tässä dialektisessä suhteessa, ja se asia ei ole vähäistä.

Huolimatta siitä onko työväenluokka tietoinen omasta voimastaan tai ei, se on saanut aikaan merkittäviä tuloksia. Kansanäänestyskysymyksessä roskakoriin ei ole pantu vain perustuslaki. Siinä samalla meni a) integraation selkäranka, akseli Ranska-Saksa ja b) saman akselin kaksi päätä erikseen; toisessa päässä upposi Chirac ja oikeisto ja toisessa Schröder ja demari"vasemmisto", joka ehti romahtaa omiinkin ristiriitoihin.

Nyt näköalat ovat mielenkiintoisia Euroopassa ja erityisesti Saksassa. Siellä on pian vaalit ja porvariston päätä särkee hallituskriisin mahdollisuus. Saako oikeisto riittävää enemmistöä? Ja vaikka saisi, mitä sitten? Mitä se sillä tekisi? Miten pitkään kestäisi uskottavuus? Schröder sentään kesti vähän aikaa vallassa, hän ei heti kaatunut. Tosiaan tämä vain vihreiden avustuksella. Miten tulevat nyt vihreät pelastamaan omaa kapitalismia, jos vallassa onkin CDU? Riittääkö heillä isänmaallisuutta senkin jälkeen, vai tarvitsevatko he demareiden rullaattoreita mennäkseen eteenpäin?

Yksi kiperä kysymys on se, että miten paljon Schröder häviää? Voittoon hän tarvitsisi ihmettä, mutta tuleeko hän kenties romahtamaan? Entä millainen tulee olemaan uuden vasemmiston kuvio? Minkälainen "oppositio" siitäkin syntyy? Tuleeko ex-stalinistit pelastamaan sosiaalidemokratiaa uppoamiselta?

"Koalitiohallitus CDU:n ja SPD:n välillä olisi pahin mahdollinen ratkaisu". Näin päättelee Deutsche Welle viime sunnuntaina. Kaikki nämä skenaariot johtuvat siitä, että mielipidemittaukset eivät lupaa enää keskusta-oikeistolle ja DDR:ssä syntyneelle johtajalleen helppoa voittoa. Lafontain näyttää hampaitaan ja pakottaa monia miettimään, että Kristillis-sosiaalis-demokratinen vaihtoehto olisi ainoa ratkaisu, joka pystyisi irrottamaan maan kriisin suosta. Todellisuudessa mikään voima, koalitio tai muu kuvio, ei pysty tähän. Ennen pitkää kaikki romahtaa ja jäljelle jää - toivottavasti - kaksi voimaa. Toiset tulevat kuulumaan niihin, jotka taistelivat kapitalismin pelastamiseksi ja toiset sen kumoamiseksi.

Vastaavanlainen tilanne on ollut vain kerran aikaisemmin Saksan historiassa. Kristillisdemokraatti Curt Kissingerin ja demari Willi Brandin välinen "suurkoalitio" vuosina 1966-69. Nyt kapitalismin tilanne on kuitenkin toinen. Silloin elettiin kapitalismin ekspansiivista vaihetta ja inflatorinen kasvu oli parhaimmillaan, joskin lähempänä loppuaan kuin alkuaan. Silloin Brandin sosiaalidemokratia oli nouseva voima. Nyt eletään kapitalismin rappion vaihetta, aikaa jolloin keynsenismiä seuraavakin periodi, protektionismi ja finanssi globalisaatio on loppumassa. Nyt Schröderin sosiaalidemokratia on jyrkässä laskussa niin, että kuilun pohjaa ei näy. Tämä huolestuttaa tietysti kovasti porvareita.

Saksalaisen kapitalismin pelastusta voi kuvitella ainoastaan mikäli yleismaailmaisen kapitalismin pelastamiseksi löytyy lääke. Ja päin vastoin: ei ainakaan eurooppalaista kapitalismia voi mikään pelastaa mikäli sen veturi, Saksa yskii kriisin ylämäessä. Kriisin oravanpyörässä kapitalismi voi juosta monta kilometriä, mutta todellisuudessa se polkee paikallaan. Ne jotka väittävät, että koalitio nyt tulee onnistumaan siksi, että se onnistui edes lyhyeksi aikaa silloin ennen, he tulevat pettymään.

Keskipakovoimat toimivat monella tasolla. Ne eivät hajota EU:n integraatioon tähtääviä pyrkimyksiä. Ne toimivat myös jokaisen maan sisällä, ja ne on Vanhasen hallituksen kriisin takana. Kun vanha ja perinteinen koalitiokulttuuri tuskin pysyy vallassa, niin miksi se onnistuisi siellä, missä ei ole mitään traditiota sellaiseen. Deutsche Welle tietää tämän totuuden varsin hyvin.

Meidän tulee tiedostaa myös samaa ja rakentaa ne voimat kapitalismin lopulliseen kaatamiseen. Vallankumouksellisen puolueen rakentaminen on nyt ajankohtaisempi tehtävä kuin koskaan.

--kolumni: TM