Ranskan jälkeen saksalainen umpikuja

Vaihtoehtojen puute saksalaisessa ja yleiseurooppalaisessa yhteiskunnassa oli näkyvissä jo ennen vaaleja. Vaalien tulos sinetöi kuin viestin, josta kansanäänestys Ranskassa aikaisemmin kertoi. Ei ole ensimmäinen kerta historiassa, jolloin järisyttävien tapahtumien lähtölaukkaus tapahtuu Ranskassa.

Laajanmittainen hyökkäys kansan oikeuksia ja elinehtoja vastaan ovat viimeisiä pisaroita protestihuudon lasissa. Umpikujasta huolimatta kaikilta porvarisuunnilta tuleva viesti on edelleen samaa. Hyökkäys uudistusten nimissä on jatkuttava. Euroopasta olisi rakennettava linnake, jossa kaikki sosiaaliset saavutukset on peruttu ja jonka talousmoottorit on saatu kilpailukykyiseksi amerikkalaisen talousmahtiin nähden. Kaikki tämä on tapahduttava yleismaailmaisen nykykriisin olosuhteissa kylmänsodan jälkeisessä kaaosmaisessa yhteiskunnassa.

EU:n perustuslaki sai luottamuksen ja kannatuksen koko Ranskan Viidennen Tasavallan eliitistä. Maan presidentti, hallitus, oikeisto ja demarioppositio tukivat lakiluonnosta. Opiskelevan nuorison, ammattiyhdistyksen, työttömien ja eläkeläisten joukkoliikkeet sanoivat EI. Samalla kaikui pauhaava EI porvarillisen yhteiskunnan legitimiteetille, oikeutukselle. Kriisi johon koko Euroopan porvaristo suistui kevätkesällä nyt vain syvenee. Saksan veturi yskii.

Vaaleissa saksalaiset tuomitsivat sosiaalidemokraatit. Ei Schröderille on ei eläketurvan ja työsuhteiden joustoille, ei kasvavalle työttömyydelle, ei Hartz IV-uudistuksille, ei Agenda 2010-suunnitelmille. Vaaleissa saksalaiset sanoivat ei myös oikeistolle Saksan Thatserina esiintyneelle Merkelille, joka ratsasti äärimäisen uusliberaalilla ohjelmalla. Vaalien vahvin puolue ei pysty liittolaistensa kanssa muodostamaan hallitusta. Vihreiden toivot vaalivoitosta, joka antaisi heille vaa'ankielen asemaa osoittautuivat turhiksi. Tappion jälkeen entinen "vasemmistolainen" ja nykyinen Kosovon sodan ristiretkeilijä, Joschka Fischer jättää puolueen johdon ja ehkä politiikankin. Lopulta vasemmistodemareista ja stalinismin perillisistä koostuva vasemmistopuolue sai äänistä merkittävän osuuden.

Niin kuin Ranskassa myös Saksassa vaalien edeltävää aikaa luonnehtii yhteiskunnallinen liikehdintä. Suuria lakkoja nähtiin erityisesti järjestäytyneen työväenluokan parista. IG-Metal ja autoteollisuuden työläiset taisteli Itä-Eurooppaan karkaavaa pääomaa vastaan. Juuri nämä taistelut vaikuttivat demareiden hajaannustendenssien vahvistamiseksi. Merkel ei pystynyt voittamaan vaikka olikin selvässä johdossa monta kuukautta ennen vaaleja. Tappio oli kivuliain ei vain Saksan vaan koko Euroopan oikeistolle annettu korvapuusti.

Kipu koskee myös kaikkia niitä, jotka harjoittavat uusliberaalia politiikkaa oikeiston vasemmalta. Toni Blair ei salannut tuskaista yllätystään vaalien tuloksesta. Ranskasta, EU:n Barroson suulta ja kansainväliseltä mediamaailmalta tulee samoja sävelmiä. Miten käy nyt Saksaan? Entä EU:hun?

On itsestään selvää, että mikä tahansa koalitio, vaikka kuinka räsymaton tai sateenkaaren värikäs skaala olisikaan, on se epävakaa ja romahdusaltis. Kaikki nämä hallituskuviot mukaan lukien historiallista oikeisto-demari-koalitio ovat merkki kapitalismin heikosta pohjasta ja epävakaudesta. Junttaukset koalitioissa on valmisteltu jo ennen vaaleja. Kirjoitimme siitä "Koalitioiden harhakuvat" -kolumnissamme http://www.mtl-fi.org/artikkelit/1123972864892005.html.

Näiden heikkojen hallitusmuodostumien on mahdotonta porrastaa suurpääoman vaativia työväenvastaisia hyökkäyksiä. Kierrätettävillä kanslereilla tai ei, uusilla ennenaikaisilla vaaleilla tai ilman porvariston vaihtoehdot ovat mitättömän vähissä. Miksi ennenaikaiset vaalit ratkaisisivat ne ongelmat, joita äskettäin pidetyt vaalit eivät onnistuneet? Hallituksen kumoaminen alhaalta ja vasemmalta on aina päiväjärjestyksessä. Tällainen ratkaisu kärjistäisi yhteiskunnassa vallan kriisiä entisestään.

Poliittinen halvaantuminen johtuu luokkayhteiskunnan polarisaatiosta Saksassa. Saman aikaisesti kapitalismin integraatio ja sen leviäminen itään päin nykii. Yhteiskunnallisen vastarinnan Eurooppa, proletariaatin punainen Eurooppa nostaa päätään rosvojen, kapitalistisen riiston ja imperialismin sotien Eurooppaa vastaan.