| Marxilainen
Työväenliitto http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org 1.10.2005, 12.30 |
Kriisin merkit Norjan vaaleissa
Muiden indikaattoreiden lisäksi myös Norjan vaalit ennustavat ja vahvistavat samoja tendenssejä, mitä nähdään toteutuvan myöhemmin myös Saksassa.
Kansa äänesti niin, että kaikkien puolueiden kannatusluvut heitteli tavalla, jonka läpi paistavat vain epävakaisuuden merkit. Toisin kuin Saksassa demarit saivat enemmistöhallituksen. Tästä huolimatta kahtiajako näkyy yhteiskunnassa. Ensimmäistä kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen on Norjaan saatu demarien johdolla enemmistöhallitus, vaikka vaalitulos oli demarien huonoin sitten 20-luvun.
Enemmistöhallitus muodostaminen onnistui vihreiden ja sosialistisen "venstren" punavihreän koalition avulla. Sosialistinen venstre, sikäläinen Vasemmistoliitto menee ensimmäistä kertaa hallitukseen oltuaan meidän vasemmistoliittoa hieman pitemmällä Naton hyväksynnässä.
Polarisointi yhteiskunnassa näkyy äärioikeiston äänisaaliin rajusta kasvusta. Edistyspuolue ei ole enää pieni protestiliike, vaan se on noussut Norjan suurimmaksi porvaripuolueeksi. Sen johtaja Carl I. Hagen odottaa nyt hetkeä, jolloin pääsee sanelemaan poliittisen elämän pelisääntöjä.
Kaikki tämä tapahtuu aikana, jolloin Norja pursuaa öljyrahaa. Työttömyys on miltei nollassa ja YK:n mittareiden mukaan se on maailman paras paikka elää. Tämä ei ole ristiriidassa yleisen tyytymättömyyden kanssa. Norjaan heijastuvat muun Euroopan ja maailman tendenssit eikä se voi olla poikkeuksena mikään lintukoto. Näin ollen rikkauksista huolimatta keskustelu julkisista palveluista painottuu niiden supistumiseen ja taipumus julkisen vaurauden yksityistämiselle ei poikkea Suomessa käytettävästä keskustelusta.