Millaista puoluetta proletariaatti tarvitsee

Logo:

"Aloittaessamme taistelun emme voi olla varmoja että päädymme voittoon. Voimme vain sanoa, että iskulauseemme vastaavat sen hetkistä tilannetta. Edistyneimmät tahot ymmärtävät sen ja jäljessä tulevat eivät pistä vastaan, vaikkeivät ymmärtäisikään"

Leon Trotski ______________________________________________________________________________

Mitä Lenin tarkoitti kun puhui siitä, että proletariaatin puolue on uudentyyppinen puolue. Entä minkälainen sen olisi oltava ja miksi. Mitä yhteistä on 1900-luvun alun sekä tämän päivän vallitsevan tilanteen ja olosuhteiden välillä? Onko puolueen rakentaminen tekninen asia? Tai kysyäkseni toisella tavalla, onko puolueen rakentaminen teorian vai käytännön piiriin kuuluva asia. Tässä on kysymyksiä, joihin pyrimme vastaamaan, koska siitä riippuu proletariaatin kohtalo tässä luokkien välisestä törmäyksestä johtuvassa yhä kärjistyvässä kriisissä.

Lenin lauseessa, "ilman vallankumouksellista teoriaa ei voi olla vallankumouksellista liikettä" sekä marxilaisenmetodin tosiasiassa että teoria on asioiden ja prosessien olemisen tiedostamista ja näiden dialektisessä suhteessa kiteytyy vallankumouksellisen puolueen olemus.

Puolue ei ole mekanismi yhden ihmisen laatiman ohjelman toteuttamiseksi. Puolue ei taatusti ole, kuten porvarilliset puolueet, samaa etuja ajavien yksilöiden junttaus yksittäisten intressien toteuttamiseksi. Puolue näkee, tutkii, analysoi, organisoi, propagoi ja agitoi. Se johtaa proletariaatin voittoon.

Ohjelma on tieteellisen analyysin tulos, siitä mitä yhteiskunta kokonaisuudessaan tarvitsee. Historiaa eivät kirjoita yksittäiset poliitikot tai virkamiehet. Historiaa kirjoittavat ihmisjoukot mm. työllään, luokkataistelullaan, sotiin joutumisellaan tai kapinoinnillaan. Mitään suurta yhteiskunnallista muutosta ei ole koskaan saatu aikaan ilman, että ihmisjoukot, työväenluokka ja proletariaatti tarkemmin sanottuna, nousevat esille tapahtumien näyttämöllä. Kuten ennenkin kollektiivista, teoreettista ja käytännöllistä instrumenttia yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi sanotaan puolueeksi.

Teoria tarkistetaan aina käytännössä ja vallankumouksellista teoriaa taas yhteiskunnan muuttamisen käytännön prosessissa. Näin on tapahtunut ennenkin historiassa kaikkien suurten kiistojen yhteydessä. Esimerkiksi Marxin pääoman analyysi johti päätelmään kapitalismin mätänemisestä, kriisiytimisestä, romahtamisesta, jne. Sitä hän ei itse ehtinyt elää ja nähdä sen toteutuvan. Tekemällä johtopäätöksiä Pariisin Kommuunista ja sen epäonnistumiseen johtuvista virheistä Marx totesi, että tulevan yhteiskunnan ylimenokausi on oleva proletariaatin diktatuurin vaihe. Se kirjoitettiin Gothan ohjelman arvostelussa, mutta piti odottaa vuoteen 1917 saakka, jotta se toteutuisi.

Vallankumouksen teoreetikkoja askarrutti kysymys siitä, mikä on tulevan vallankumouksen luonne. Voiko tosiaan imperialismin vaiheessa puhjeta porvarillis-demokraattisia vallankumouksia ja voiko porvaristo takapajuisissa maissa ratkaista demokraattiset ja taloudelliset ongelmat? Trotski kehitti Marxin ajatuksista jatkuvan vallankumouksen teoriaa. Silti senkin toteutumista piti odottaa vuoteen 1917 asti.

Lenin näki ja analysoi imperialismin kapitalismin korkeimmaksi vaiheeksi. Leninin johtopäätökset toteutuivat traagisesti kahdessa maailmansodassa. Yksi Leninin suurimpia oivalluksia, jonka ymmärtämiseen muilla teoreetikoilla meni pitkää aikaa, oli puolueteoria. Sekin toteutui vuonna 1917. Kaikki empiristit sekä positivismin eri suuntien kannattajat selittävät pinnallisesti, kuinka tämä kokemus leniniläisestä puolueteoriasta olisi juuri NL:n epäonnistumisen syy, ikään kuin virhe, joka ei saisi toistua. Kun keskustelemme NL:n epäonnistumisen syistä näemme, että asian laita ei ole näin. Monet näistä arvostelijoista ovat kuuluneet siihen leiriin, joka oli syypää tähän epäonnistumiseen ja tulevat nyt heittämään lapsen pesuveden mukana.

Yksi puolueen korvaamaton rooli on työväenluokan tietoisuuden kehittäminen. Siitä, miten tietoisuus meillä kehittyy, on arvokas perintö yli sata vuotta sitten kirjoitetussa kirjassa "Mitä on tehtävä". Leninin mukaan marxilaisuus ei ole mikään abstraktinen teoria vaan opas, joka ohjaa käytäntömme. Vuoden 1902 yhteiskunnan sisältö muodostuu sen ajan vallitsevista olosuhteista. Silti sama sisältö liittyy kokonaisvaltaisesti tänä päivänä eteemme avautuviin poliittisiin tehtäviin.

Kaikenlaiset reformistit ja postmodernistit eli kaikki ne, jotka erottavat sisällön muodosta kertovat meille, että kirjan teksti koskee ainoastaan sen ajan tilannetta. Huolellinen opiskelu saa meidän kuitenkin toteamaan, että tämänkään asian laita ei ole näin. Kirjaa suositellaan kaikille tovereille luettavaksi ja se löytyy Teosten numero 5:n osasta. Sivulla 367 lukee: "Me sanomme, että työläisillä ei voinutkaan olla sosiaalidemokraattista tietoisuutta. Se voidaan tuoda vain ulkoakäsin. Kaikkien maiden historia on todistuksena siitä, että yksinomaan omin voimiinsa työväenluokka kykenee luomaan vain trade-unistisen tietoisuuden so. vakaumuksen välttämättömyydestä liittyä liittoihin, käydä taistelua isäntiä vastaan, vaatia hallitukselta erilaisten, työläisille välttämättömien lakien julkaisemista jne."

Mitä on vaistovaraisuus

Vaistovaraisen tietoisuuden historiallinen alkuperä juontuu orjuusyhteiskunnan ajasta, jolloin työ jakautui ruumiilliseen ja älylliseen työhön. Vaistovaraisuudella tarkoitetaan yhteiskunnallisen kehityksen prosessia, jonka objektiiviset lainalaisuudet eivät ole organisoituneet ihmisen toimesta, vaan ne pysyvät näiden kontrollin ulkopuolella. Tämän prosessin seurauksena ruumiillista työtä tekevä, työläinen muuttui hallitsevien luokkien sorron kohteeksi. Alussa jaolla on ollut edistyksellinen merkitys, mutta myöhemmin paljastui mitä jyrkimpiä luokkataistelun vastakkainasetteluja. Älyllisen työn parissa työskentelevien keskuudesta muodostuivat ylläluokan ryhmät kun taas työläinen pysyi vain lestissään.

Marx ja Engels analysoivat "Saksalaisessa ideologiassa" näitä prosesseja ja päätyivät tulokseen, että oleminen määrää tajunnan eikä päinvastoin. Näin ollen yhteiskunnallisen olemisen olosuhteet määräävät yhteiskunnallista tietoisuutta. Työväenluokka on siis pakostakin altis porvarilliselle ideologialle. Proletariaatti pystyy vaistovaraisella toiminnallaan saavuttamaan hyvinkin radikaalin tietoisuuden, mutta tämä ei voi yksin mennä kapitalismin viitekehyksen yli. Proletariaatti voi jopa kapinoida. Kapinatietoisuus on korkein vaistovaraisen tietoisuutensa aste. Sosialistista tietoisuutta ei voi saavuttaa automaattisesti ja Lenin on selkeä että miksi: " Sosialismin oppi kasvoi niistä filosofisista, historiallisista ja taloudellisista teorioista, joita omistavien luokkien valistuneet edustajat, sivistyneistö, olivat kehitelleet". Marx, Engels, Lenin, Trotski ja niin monet muut tähän ryhmään kuuluvat ovat lähtöisin kaikista muista kuin työväenluokan riveistä. Proletariaatin teoreetikot hylkäsivät "oman" luokan intressit ja omistautuivat työväenluokan asiaan, joka on kapitalismin kumoaminen, yhteiskunnan uudelleen rakentaminen proletariaatin hegemonian alla väliasteena luokattomaan yhteiskuntaan siirtymiselle.

Sosialistisen tietoisuuden kehittäminen vaatii resursseja, jotka on riistetty proletariaatilta. Kapitalismin analyysin, joka ei lopu Marxin Pääomaan, kumousohjelman ja siirtymäohjelman laatiminen yhdessä kaiken muun strategiaan ja taktiikkaan liittyvän työn kanssa on tieteellinen tehtävä. Jotta proletariaatti saavuttaisi niin korkeita tietoisuuden muotoja, se tarvitsee työkalukseen uudentyyppisen puolueen. Puolue on objektiivisesti ykseydessä proletariaatin kanssa, puolue on osa proletariaattia, koska puolueessa kiteytyvät luokan itsenäiset intressit ja subjektiivisesti, koska se koostuu työläisistä ja se on osa työväenluokkaa. Proletariaatin valistuneinta osaa, joka järjestäytyy vallankumoukselliseksi puolueeksi, sanotaan etujoukoksi.

Edellisen lisäksi porvarillinen ideologia on dominoiva ideologia. Puolue, sen kaaderit, lehdistö jne. toimii vastapainona tähän ideologiseen dominoimiseen. Kaaderit, etujoukko ei pysty yksin toteuttamaan kapitalismin kumoamista saati sosialismiin siirtymistä, vaikka se olisi kuinka suuri lukumäärältään. Puolue on saavuttava ykseyttä proletariaatin kanssa myös mielialojen tasolla, ja tämä ykseys toteutuu vallankumouksellisen ohjelman omaksumisessa. Tätä Lenin tarkoitti käyttämällään, useimmiten tahallaan, väärin ymmärretyllä lauseella: sosialistinen tietoisuus tuodaan vain ulkoapäin.

Tämä on hyvää vastaus kaikille stalinismin perillisille, jotka jäivät orvoksi kun isännistä tuli kapitalisteja. Heille jäi ennestään valmis reformistinen ohjelma, eivätkä he tiedä, mitä sillä tekisivät. Nämä teoreettiset lähtökohdat ovat oiva vastaus myös niille, joita kutsumme liikehdinnän palvojiksi, movementisteiksi tai rank and file-stiksi. Lenin kutsui heidän vaistovaraisuudelle kumartajiksi. Kaikilla näillä on yhteinen piirre. Vain liike on tärkeä, puolueella ei ole niin paljon väliä. Heistä tulee liikkeen hännän perässä juoksijoita, joille mielenosoitukset ja liikehdintä on kaikki kaikessa.

Sosialistiliitto ja sen emopuolue Britannian SWP on tällainen vaistovaraisuudelle kumartaja. Se tietää hyvin, mitä vastustaa. Vastustetaan aina yhtä asiaa kerrallaan, koska on vain yksi kampanja käynnissä. Nyt se kampanja on sota. On vaikea määritellä, mitä Sosialistiliitto haluaa, lukuun ottamatta joitakin abstrakteja julistuksia "sosialismista alhaalta", yms. Toinen yhteinen piirre, joka yhdistää näitä kaikkia Attacin rakentajia Suomessa, on heidän "synnynnäinen" vastenmielinen suhtautuminen teoriaan. Heidän mielestään ei tarvita marxilaista kapitalismin analyysia, koska heidän toimintansa sopisi aina aikakaudella kuin aikakaudella tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ilman jatkuvaa vallankumouksellista teoriaa ja politiikkaa kehittävää kampanjaa työväenluokka ei pysty tietoisesti kasvamaan ulos vaistovaraisuuden vankilasta, jonka puolustusasianajajana toimii niin sosiaalidemokratia ja Ay-byrokratia kuin vasemmistokin, niin parlamentaarinen kuin myös ulkoparlamentaarinen.

Filosofisesti tietoisuus kehittyy niin, että prosessin lähtökohta on ulkoinen meitä ympäröivä maailma. Todellisuus, josta syntyy korkeampaa tietoisuutta synnyttäviä olosuhteita, kehittyy porvarillista ideologiaa tuottavasta matalamman tason todellisuudesta. Tämä tapahtuu teoreettisesti dialektisen prosessin kautta. Tässä prosessissa kehittynyt ja vaistovaraisen tietoisuus asettuvat välttämättömästi vastakkain.

Työväenluokka on vain yksi osa yhteiskunnasta. Proletariaatin kokonaisvaltainen vallankumouksellinen kasvatus voi tapahtua ainoastaan niin, että sen keskuuteen tuodaan ulkopuolelta muiden luokkien muissa luokissa tapahtuvia objektiivisia prosesseja. Tämä on yksi puolueen tehtävistä.

Mitä demokraattinen sentralismi on

Lenin jaksoi aina peräänkuuluttaa, että marxismi ei ole vain teoriaa vaan ennen muuta toimintamme opas. Tässä Lenin ei aliarvioi suuresti arvostamaansa teoriaa vaan haluaa korostaa Marxin teesiä, että tarkoituksemme on muuttaa maailmaa. Bolsevikkipuolueen rakenteet ja organisaatio ovat syvän teoreettisen pohdiskelun tuote. Demokraattinen sentralismi ei tarkoita sitä, että puolueen ylemmissä portaissa oleville johtajille pitäisi taata arvovaltaa. Tämä on stalinistinen käytäntö.

Demokraattisen sentralismin tavoite on varmistaa teorian ja käytännön ykseys (Filosofiset Vihkot). Ei saa olla teoriaa itse teorian vuoksi eikä sellaista käytäntöä, joka etenee sokeana ilman teoriaa. Demokraattinen sentralismi on tämän ykseyden työkalu. Marx painotti, että kysymys ei ole siitä, mitä yksittäinen proletaari luulee todellisuudesta vaan siitä, mitä työväenluokan - luokkana sinänsä - on tehtävä (Pyhä Perhe). Puolue ja luokka muodostavat vastakohtien kautta ykseyttä. Osana luokkaa, puolue toimii myös luokkaan kohdistuvan porvarillisen ideologian ja kapitalistisen yksityisomaisuuden paineiden vastakohtana.

Kapitalismi on historian sentralistisin järjestelmä. Ykseys tiedon ja toiminnan välillä on muodostettava, rakennettava ja asetettavaa. Se ei ole itsestäänselvyys. Tämän asian ymmärtämisestä ei riipu vain puolueen kohtalo vaan koko proletariaatin kohtalo. Kapitalismi ei tule kumotuksi vallankumouksen aatteesta. Toisaalta, se ei tule kumotuksi vain vallankumouksellisen puolueen toimesta. Kapitalismin kaataa työväenluokan vallankumouksellinen voima vallankumouksellisen puolueen johdolla.

Kapitalismissa proletariaatti taistelee porvarillisen ideologian taakka harteillaan. Emansipaatio tarkoittaa vapautumista ei vain porvarillisen ideologian sorrosta vaan myös yksityisomaisuuden herruudesta. Ei ole välimuotoja sosialistisen tietoisuuden ja porvarillisen ideologian välillä. Porvaristo harjoittaa ideologista herruuttaan vain tuotantovälineiden omistamisen kautta. Itse asiassa porvarillinen ideologia syntyi ja toimii yksityisomaisuuden valvonnan pohjalta. Tätä Marx tarkoitti sanoessaan, että vallankumouksen sydämellä (luokka) on tietoinen pää, johto.

Nyt pitää selvittää yksi tärkeä asia. Miten sentralismi ja demokratia sopivat yhteen? Miten voi sentralismi demokratisoida tai demokratia sentralisoida ilman että se? lakkaisi olemasta demokratiaa? Formaalilogiikan, empirismin eri haarojen tai pragmatismin pedanttisten kannattajien päähän ei mahdu demokraattisen sentralismin leniniläinen kaava. Heidän mielestä se on ristiriitainen, paradoksaalinen ja epäjohdonmukainen. Kysymys on siitä, että demokraattinen sentralismi ei ole joku mekaaninen käsitteiden yhdistelmä tai demokratian ja sentralismin summa. Se on (sinänsä) näiden kahden asian dialektinen synteesi, joka koostuu molemmista, mutta samalla se on erilainen kuin kumpikaan niistä. Riippuen olosuhteista toinen näistä vastakohdista väistyy ja toinen dominoi dialektista suhdetta. Järjestelmä ei ole mielivaltainen. Tarkoituksena on säilyttää puolueen joustavuus, mahdollisuus keskusteluun, demokraattinen päätöksenteko ja ideoiden vapaa liikkuvuus, silloin kun on demokratian vuoro. Vastaavasti on tarkoituksena säilyttää puolueen yhtenäisyys, lujuus, kurinalaisuus, taistelumielisyys, iskukyky jne., silloin kun on sentralismin aika.

Vuoden 1923 jälkeen muista syistä vakiintunut byrokraattinen systeemi ei voinut sietää tällaista johdon ja jäsenten välistä suhdetta ja se olikin ensimmäisiä asioita, jonka byrokraattinen kasti heitti roskiin. Päätöksiä tehtiin byrokratian käskyvallan osana alla. Demokraattinen sentralismi ei ollut enää mekanismi, jolla teoria tarkistettiin käytännössä. Marxilaisuudesta tuli dogmi, kaavaoppineisuutta ja kirjaviisautta. Tällöin marxismi ei ole käytännön opas, kuten sen pitäisi olla. Jos toimintaa ei ohjaa marxismi, niin silloin sitä johtaa joku muu ideologia, pragmaattisen politiikan teoria tai auktoriteettiin sopeutuminen.

Proletariaatti-puolue-ohjelma

Suhde näiden kolmen käsitteen välillä on, että jokaisen määrittäminen riippuu myös toisista käsitteistä. Kaikki kolme ovat tiiviissä suhteessa keskenään. Ohjelma on puolueen olemus. Mitään puoluetta ei voi väittää vallankumoukselliseksi, jollei sen ohjelmassa ole kohtaa sosialismista eikä vain sitä, vaan tarvitaan myös suunnitelma siirtymisestä sosialismiin. Puolue edustaa työväenluokan etujoukkoja. Puolue ja proletariaatti ovat dialektisessä ykseydessä (yhtenäisyydessä) etujoukon hallussa olevan ohjelman pohjalta. Näin Trotski kuuluttaa: "Mitä on puolue tänä päivänä? Mistä sen yhtenäisyys koostuu? Tämä yhtenäisyys on tapahtumien kollektiivinen ymmärtäminen, eli puolueen ohjelma. Nykytyöläiset (enemmän kuin alkukantaiset) eivät voi työskennellä ilman työkaluja; samalla tavalla ohjelma on puoleen työkalu". (http://www.mtl-fi.org/artikkelit/1057513336350850.html)

Proletariaatti, ilman etujoukkoa ja ilman ohjelmaa (eli ilman puoluetta), on tuomittu sinnittelemään kapitalistisen järjestelmän viitekehyksessä, eikä se voi koskaan rikkoa kahleitaan.

Puolueeseen liitytään vapaehtoisesti mikäli hyväksytään ohjelma ja säännöt, mutta kerran liityttyään jäsenen pitää taistella ohjelman toteuttamiseksi (puolueen sääntöjen mukaan.) Ohjelmaa ja sääntöjä voidaan muuttaa niissä elimissä mitkä on säännöissä määrätty. Vapaus ja vapaaehtoisuus käsitteet ovat dialektisessä suhteessa välttämättömyyden käsitteen kanssa. Koko demokraattisen sentralismin nerokas oivaltaminen perustuu tähän. Trotski tarkentaa samassa artikkelissaan: "Kuri on siis minun vapaan yksilöllisyyteni ilmennys. Meillä ei ole tässä mitään puolueen ja vapaan tahtoni välistä vastakkainasettelua, koska olen liittynyt puolueeseen omasta tahdostani. Tämä on myös ohjelman perusta; se ei voi pohjautua varman poliittisen ja morallisen perustan päällä, jos me emme ymmärrä tämän perustan olemusta".

Pienen järjestön ohjelma näyttää mielettömän suurelta. Ohjelmamme kohdat määrää objektiivinen todellisuus, joka perustuu tieteelliseen vallitsevan tilanteen analyysiin. Näin ollen ohjelmassa kirjoitetut tavoitteet eivät alkuvaiheessa ole sopusuhteessa järjestön jäsenmäärän kanssa. Järjestössä pitää keskustella, miten voisi keskittyä yhteen asiaan kerralla ja kampanjoida saadaksemme a) uusia jäseniä ja b) siteitä proletariaattiin.

Yksi kompastuskivi kaikille historian reformistisille puolueille on ollut ohjelman vesittäminen. Tämä johtui joskus porvarillisen ideologian paineista ja joskus tahallisesta vallankumouksen pettämisestä. Liukumista opportunismin suuntaan voi yrittää välttää jatkuvalla syventymisellä teoriaan ja jäsenten kouluttamisella; muuta "pelastumisen" keinoa ei ole. Tahallista ohjelman vesittämistä voi vain kritisoida ja selittää työläisille, mistä se historiallisesti johtuu. Miksi kaikenlaisilla stalinisteilla on ollut vuosikymmeniä reformistinen ohjelma? Stalinismista ei ole päästy eroon, vaikka me toistuvasti selitämme, että se on poliittisesti kuollut aate. Stalinismi on kuin C-hepatiitti, kuin nukkuva virus. Se voi olla pitkään oireeton ja sitten yhtäkkiä puhjeta. Tämä pätee erityisesti yhteiskunnissa kuten Suomi, jossa se on monopolisoinut vasemmiston kenttää vuosikymmeniksi. Täytyy väsymättä ja yhä uudelleen selittää joukkoliikkeelle stalinismin vaaroista, muuta neuvoa ei ole.

Toinen kompastuskivi ei ole ensimmäistä, ohjelman vesittämistä, kohtalokkaampi. Kyseessä on puolueen nurkkakuntaistuminen. Se on omaan tulkintaan tuudittautumista: Kyllä me olemme oikeassa, koska meillä on oikea analyysi siitä, mihin suuntaan tilanne kehittyy. Siten toistetaan vain yleisiä abstraktisia totuuksia eikä liitetä niitä mitenkään (yhteen) joukkoliikkeen toiminnan kanssa. Tämä sanotaan propagandismiksi, mikä on eri asia kuin propaganda. Siihen syyllistyi meidänkin liike sodanjälkeisen kapitalismin inflatorisen ekspansion aikana. Silloin elettiin kuitenkin teoreettisen valmistelun aikaa, jolloin käytännöntoimintaan oli hyvin vähän mahdollisuuksia. Nyt taas eletään aikaa, jolloin pitää ottaa myös käytännön askeleita eteenpäin.

Puolueesta, proletariaatista ja ohjelmasta puhuttaessa kysymys on viime kädessä vallankumouksesta, eli taiteenomaisesta taidosta organisoida se. Kun puhutaan puolueen jäsenmäärän kasvattamisesta, lehden perustamisesta, kassasta jne. kun puhutaan puolueen organisoitumisesta, puhutaan silloin proletariaatin organisoitumisesta tietyn ohjelman ympärille ja tiettyjä organisaation elimiä käyttäen. Trotski selittää miten yksinkertaisesti voi lanseerata tiettyä iskulausetta esim. itsepuolustuksesta ja miten itsepuolustusjoukot voivat muuttua vallankumouksen miliisiksi. (http://www.mtl-fi.org/artikkelit/1057513336350850.html)

Samaa pätee muidenkin siirtymävaatimusten suhteen. Kun kampanjoi tietystä vaatimuksesta, rakentaa samalla puoluetta paikallisesti ja valtakunnallisesti; rakentaa luokan keskuudessa siteitä, luokan kanssa taistelumuotoja, kasvattaa luokan ja puolueen kokemusta ja oma arvovaltansa. Mikään näistä eikä moni muukaan asia ei tapahdu itsestään, ne ovat ansaittavissa.

Koska ohjelmamme lähtökohta on vallitseva eli objektiivinen tilanne, joka kehittyy tietyllä tavalla huolimatta siitä, mitä me tai työläiset ajattelevat siitä. Ohjelma ei lähde liikkeelle proletariaatin useimmiten primitiivisestä maailmankuvasta vaan juuri tästä maailmankuvasta. Suurin kysymys on se, että miten tämä ohjelma saataisiin vuorovaikutussuhteeseen työläisten ajatusten kanssa, jotka ovat usein ristiriitaisia ohjelman periaatteen kanssa.

Yksi asia on varmaa. Päästääkseen irti kriisistä yhteiskunnan on välttämätöntä toteuttaa jokainen kohta ohjelmastamme. Tämä ei ole lupauksia täynnä oleva porvarillinen vaaliohjelma, vaan se on toiminnan ohjelma. Mikäli onnistumme työssämme ja jos proletariaatti omaksuu ohjelmastamme eri osia, samalla on tehty suuri harppaus proletariaatin tietoisuudessa. Ohjelman kehittyneet visiot ovat tulleet dialektiseen törmäykseen etujoukkojen ykseydessä olevan toisen osapuolen primitiivisen tietoisuuden kanssa. Vuorovaikutus syntyy ja vastakohdat käynnistävät prosessin, jossa toinen muuttuu toiseksi. Kaikki tämä ei tapahdu tyhjiössä, vaan praksiksen eli käytännön kasvatuksellisella areenalla käytännön poliittisessa kasvatustyössä.

Trotskin keskustelut puolueen jäsenten kanssa työväenpuolueesta, siitä miten siirtymävaatimuksia voi ehdottaa proletariaatille ja suhtautumisesta ammattiliittoihin yms. löytyy suomeksi tästäkin: http://www.mtl-fi.org/artikkelit/1058256015140351.html

Yhteisrintama: mitä se on

Yhteisrintaman politiikkaa määräävät yhtenäisen luokan kiistämättömät tarpeet taistella yhteiskunnan toista luokkaa vastaan. On ilmeistä että taistellessaan, erityisesti kriisin aikana proletariaatti ei pysähdy miettimään johtajiensa kannanottoja tai analyyseja. Proletariaatti ottaa yhteen milloin kapitalistien kanssa taloudellisesti (lakot) ja milloin valtion mekanismia vastaan fyysisesti (mielenosoitukset, valtaukset, yhteenotot). Näissä yhteenotoissa työväenluokka tuntee tarpeen yhtenäisyyteen ja ymmärtää sen välttämättömäksi. Tuhoon on tuomittu sellainen puolue, joka ei ota huomioon työläisten toiveita yhtenäisyyteen pääoman hyökkäyksen torjuntataistelussa. Näille johtajille puolue ei ole joukkotoiminnan elin vaan propagandaryhmä. Yhteisrintaman avulla voidaan proletariaatin yhtenäisyys taata poliittisen kentän sirpaloitumisesta huolimatta.

Erityisesti kapitalismin imperialistisen vaiheen aikana (1900-luvulla) yhteisrintaman puute on johtanut varmaan tappioon. Yleensä on havaittavissa, että proletariaatin tappioiden historia on edennyt käsi kädessä proletariaattia johtavien puolueiden rappeutumisen mukana. Kahdesta "suuresta byrokratiasta" ensimmäiseksi rappeutui sosiaalidemokratia. Jo ennen 1. maailmansotaa Saksan demarit olivat kehittäneet teorioita rauhanomaisesta sosialismiin siirtymisestä joskus hamassa tulevaisuudessa. He sopeutuivat kapitalismin olemassaoloon ja äänestivät porvariston sotabudjetin puolesta tukahduttaen vallankumouksen 1918.

Toinen "suuri byrokratia" muodostui historiallisesti täysin erilaisten olosuhteiden seurauksena. Kuin syöpä työväenvaltion kudoksissa, sai stalinistinen kasti vallitsevista olosuhteista olemassaolonsa sekä intressiensä perustan. Nämä intressit olivat erilaiset ja myöhemmin ristiriitaiset työväenluokan intressien kanssa. Koska byrokratian olemassaolo perustui NL:n eristyneisyyteen, ajoi stalinistien kasti tietoisesti koko olemassaolonsa aikana politiikkaa, joka tähtäsi status quon säilyttämiseen imperialismin kanssa. 1920-lvulla stalinismi boikotoi tietoisesti yhteisrintamaa, se ajautui nurkkakuntaisuuteen ja kutsui demareita sosiaalifasisteiksi julistaen: "Ensin tulee Hitlerin vuoro ja sitten meidän". Näin ollen sen jälkeen kun natsit nousivat valtaan, tämä stalinismin nurkkakuntalasisuus pelkurimaisuus taistelussa teki 180 asteen käännöksen: näkyvissä oli enää saman kolikon kääntöpuoli.

Uuden käänteen nimi oli kansanrintama. Siinä liittouduttiin porvarillisten puolueiden kanssa fasisteja vastaan porvarillisen demokratian puolustamiseksi. Kirjasessamme "Kansanrintaman historiallinen petos" olemme analysoineet, mihin kaikkiin onnettomuuksiin proletariaatin (onnettomuuteen) tämä stalinismin uusi käännös oikealle johti. [ http://www.mtl-fi.org/artikkelit/1072556300308738/node1.html ]

Kansanrintama ei ole sama asia kuin yhteisrintama. Kansanrintama pyrkii säilyttämään kapitalismin kääntämällä "demokraattisemman" osan porvaristoa äärioikeistolaisia osaa vastaan (1). Yhteisrintama toisaalta pyrkii yhdistämään työväenluokan rivit ja kasvattamaan joukkoja kapinoimaan kumotakseen kapitalismin.

Yhteisrintama on ainoa historian keksimä koulu, jossa työläiset voivat kasvaa ja ohittaa omat reformistiset ajatuksensa ja johtajansa. Lenin korostaa omille ultravasemmistolaisille tovereilleen: "..omaa kokemustamme ei pitäisi sekoittaa samaksi asiaksi joukkojen kokemuksen kanssa". Joukkoliike tarvitsee tiettyjä polkuja ennen kun päätyy tiettyihin johtopäätöksiin. Päätavoitteena tulee aina olla proletariaatin tietoisuuden kehittäminen. Yhteisrintama on marxilaisuuden koulu vallankumouksellisille. Pitää jatkuvasti analysoida, korjata taktiikkaa ja kuunnella tarkasti mitä joukoilla on sanottavaa jne. Yhteisrintamaa ei pitäisi ajatella (ikään) kuin se olisi joku byrokraattien liittolaispolitiikkaan tähtäävä suunnitelma, joka korvaa poliittisen taistelun propagandalla. [Lenin: "Vasemmistolaisuus" lastentautina kommunismissa. Teokset n:o 31]http://www.marxists.org/archive/lenin/works/1920/lwc/index.htm

Yhteisrintama on siis ruohonjuuritasolla toimiva sopimus. Pieni järjestö voi aloitta tutkimalla toimintansa eri mahdollisuuksia.

Taso 1: Yhteisrintama voi koskea aktivistien tynkäporukkaa , joilla on avainrooli joukkoliikkeessä esim. Ay-liikkeessä tai työttömien liikkeessä.

Taso 2: Yhteisrintama voi koskea tuhansien aktivistien toimintaa: globalisaation vastainen liike, sodan vastainen liike, kansalaisoikeuksia, peruspalveluita, koulutusta yms. puolustavat liikkeet.

Taso 3: Yhteisrintama voi koskea osaa tai koko proletariaattia koskevia liikkeitä esim. liikkeet: työttömien puolesta, pätkätyötä vastaan, täystyöllisyyteen tähtäämistä.

Sisällöltään yhteisrintama voi koskea:

a) konkreettisia vaatimuksia

b) keskustelufoorumeita

c) kampanjoita

d) vaaleja

Yhteisrintaman toteutus voi koskea tiiviimpää tai löysempää käytäntöä. Se voi alkaa yhdellä ehdotuksella ja jatkua keskusteluna eri toimintafoorumeissa ja päättyä laajaan joukkojen toimintaan. Yhteisrintaman aikaansaaminen sinänsä ei ole mikään eliksiiri. Ihmelääkkeitä luokkataistelussa ei ole. Kun yhteisrintamaa on saatu solmittua, on vallankumouksellisten työ vasta alussa. Tähän liittyy kaksi seikkaa:

a) yhteisrintaman kattavuus ja rintaman politiikan sisältö. Yhteisrintaman kattavuus liittyy siihen, että jos siihen osallistuvien puolueiden kaaderit edustavat kattavasti etujoukkoja silloin rintama edustaa suurta osaa proletariaatista. Ihanteellisinta olisi jos koko proletariaatti olisi rintamassa edustettuna. Työväenpuolueet ja järjestöt on oltava edustettuina yhteisrintamassa kentän yleiskokousten vaatimusten mukaan. Minimi edustus pitää taata jokaiselle järjestölle silloinkin kun sen kannatus olisi hyvin pientä (2).

b) Yhteisrintaman politiikan sisältö: on luonnollista, että kun proletariaatilla on kehittymätön vallankumouksellinen tietoisuus, niin yhteisrintaman johtoon valitaan reformisteja, Attacilaisia, opportunisteja tai korkeintaan stalinismin geenimanipulaatiosta muokattuja "uuskommunisteja". Jolleivät vallankumoukselliset pysty saamaan rintaman johdossa siirtymäohjelman vaatimuksia lävitse, niin ennen pitkää rintaman toiminta kuihtuu. Kokemukset sosiaalifoorumeista kielivät tämän asian puolesta. Me olemme resurssiemme mukaan osallistuneet niihin. Emmekä ole osallistuneet sillä tavoin, että propagandistisesti jakelisimme julistuksia ympäriinsä vaan järjestämällä omia tilaisuuksia niissä ja yrittämällä muuttaa niiden luonnetta. Sosiaalifoorumit tämän päivän johtonsa alaisena kykenevät vain kahteen asiaan. Joko ne hämmentävät mielialoja ja luovuttavat joukkoliikkeen aseettomana porvariston käsiin tai tyrehtyvät ja lopulta kuihtuvat. Tämän hetken sosiaalifoorumit edustavat proletariaatin pienen osan napanuoraa imperialismin vatsaan.

(1) Aivan kuin Karl Marx huomauttaa "Luis Bonaparten Brumairekuun 18."-kirjassaan: maailman historian kaikki suuret tapahtumat ja henkilöt esiintyvät kahdesti: kerran murhenäytelmässä ja toisen kerran farssissa". Tämän päivän kansanrintamat ovat kuin edeltäjiensä farssi. Nykyään kansanrintamat liittoutuvat fasistien kanssa liberaalisempaa porvaristoa vastaan rakkaan markan palauttamiseksi.

(2) Ensimmäisessä Suomen Sosiaalifoorumissa, Helsingissä, perustettiin pro - demokratia - rintaman. Keskustelussa Yrjö Hakanen ehdotti, että mukaan pitäisi hyväksyä järjestöjä vain sillä ehdolla, että nämä allekirjoittaisivat Porto Alegren peruskirjan. Peruskirja, jonka SKP on allekirjoittanut, tuomitsee kaikki vallankumoukselliset ja vapautussodat, joita ei käydä rauhanomaisesti.

Yhteisrintama: millainen ohjelma?

Millainen voisi yhteisrintaman ohjelmaluonnos olla, minimi-, maksimi- vai siirtymäohjelma? Kun rakennetaan proletariaatin yhtenäisyyttä herää kysymys, kumpi on ensisijainen puolue vai liike? Onko sellainen kysymys ylipäätään oikeutettua? Rakennetaanko puoluetta vai verkostoa, joka on kaiken lisäksi kovasti muodissakin. Tässä on joukko kysymyksiä konsanaan, jotka voidaan kiteyttää yhteen kysymykseen: mitä yhteisrintamassa on tehtävä. Siirtymäohjelmassa sanotaan: "On välttämätöntä auttaa joukkoja löytämään päivittäisen taistelun prosessissa silta nykyisten vaatimusten ja vallankumouksen sosialistisen ohjelman välillä. Tämän sillan täytyisi sisältää siirtymävaatimusten järjestelmän, joka juontaa juurensa tämän päivän olosuhteista ja työväenluokan laajojen kerrosten tämänhetkisestä tietoisuudesta, ja joka vääjäämättä ohjaa lopulliseen johtopäätökseen: vallan valloittamiseen proletariaatin toimesta".

Se mitä proletariaatti. tekee ja ajattelee, voivat olla suuressakin ristiriidassa keskenään. Kun joku kuuntelee, mitä kettutytöt puhuvat, hän voi ajatella: No, tämä on aikamme ilmiöitä. Kun pohtii, mitä kettutytöt tekevät ja miksi hallitseva eliitti ja sen lehdistö vihaavat heitä, niin on pakko nähdä, että tarkoittamattakin nämä tytöt tai tyhjän tilan vallannut asunnoton objektiivisesti kyseenalaistaa tuotantovälineiden omistusoikeuden. Kun Göteborgiin meidän mukaamme tulleet maanystävien tytöt levittivät animalian banderollinsa, he olivat täynnä harhaluuloja siitä että painostamalla kapitalismi (he eivät kutsuneet järjestelmää edes sillä nimellä) voi tehdä myönnytyksiä. Pois Lähtiessään he olivat täynnä vihaa porvarillista valtiota vastaan. He olivat oppineet jotain, ei kaikkea mutta jotain.

Nyt kuljetustyöläiset lakkoilevat pätkätyöläisten puolesta ja solidaarisuuslakot ovat tulleet takaisin. Bussikuskien matkaan lähtivät satamatyöläiset ja lentokentätkin olivat valmiina työnseisaukseen. Ennen muuta koko kansa tuki tätä lakkoa, koska pätkätyöt ovat kaikkien ongelma. Paperityöläisten tueksi oli työläisiä yli kymmenestä maasta valmiina lakkoilemaan. Tähän asti olivat byrokraattisen ammattiliitot boikotoineet lakkoja tai joutuneet johtamaan niitä niin, että pääsisivät rikkomaan niitä lähitulevaisuudessa. Vielä työläiset painostavat johtajiansa lähtemään mukaan lakkoon ja pian työläiset osallistuvat lakkoiluun ilman heidän johtoa.

Yksi tärkeä siirtymävaatimus, mistä täytyy pitää kiinni ja kampanjoida, on vaatimus työpaikkakomiteoista. Lakot voidaan koordinoida keskitetysti kentän valitsema toimikunta voi koordinoida lakkoja, mutta tärkeitä lakkopäätöksiä ei tehdä Ihalaisen kabineteissa vaan tehtaiden ja työpaikkojen kokouksissa. On yksi kysymys julistaa propagandistisesti, että "työläiset, heittäkää byrokraatit ulos liitoista", ja on toinen kysymys rakentaa byrokratialle vaihtoehtoisia elimiä. Kun kerran tehdaskomitea on saatu pystyyn, voidaan sen jälkeen vaatia komitean pysyvää olemassaoloa. Lisäksi voidaan vielä vaatia työläisten säännöllisesti järjestettäviä kokouksia, joissa työaikana keskusteltaisiin työelämään liittyvistä ongelmista. Näin siirtymäohjelmassamme: "Siitä hetkestä lähtien, kun komitea näyttäytyy, tehtaaseen on perustettu tosiasiallisesti kaksoisvalta. Syvimmältä olemukseltaan se edustaa siirtymätilaa, sillä siihen sisältyy kaksi sovittamatonta järjestelmää: kapitalistinen ja proletaarinen". Yhteisrintama toteutuu parhaiten työpaikkakomiteoissa työläisten ruohonjuuritason toimintana. Vastaavanlaisia komiteoita voidaan ajatella syntyvän lähiöissä, kouluissa, varusmiehillä, työttömillä jne. Komiteat voivat vaatia, ohjata taistelua, vallata tiloja tai tehtaita ja järjestää itsepuolustusta. Kun kaikki tämä tehdään valtiovallasta itsenäisesti, jokainen tällainen käytännön askel kehitetään silloin työläisen tietoisuutta räjähdysmäisellä tahdilla.

Neuvostot

Kaikki tämän päivän keski-ikäisistä ihmisistä muistaa Neuvostoliiton. Harva kuitenkin tietää, mitä neuvostot olivat ja mikä oli niiden tehtävä vallankumouksen alussa. Vielä vähemmän tiedetään siitä, milloin ja mistä miksi neuvostot rappeutuivat. Nuorten keskuudessa taittaa jopa kiinnostus olla aika vähissä. Mahtavatko edes vasemmistolaiset piirit tuntea neuvostojen historiallista roolia? Kaikki ne, jotka katuvat stalinistista menneisyyttään ovat hylänneet neuvostotkin. Osa niistä, jotka väittävät edelleen olevansa kommunisteja, kuten SKP, korvaavat neuvostot pienellä annoksella "kansalaisyhteiskuntaa", mitä tahansa se sitten onkaan . Toiset taasen, kuten KTP tai Kommunistiliitto, pitävät kiinni stalinismin neuvostojen irvikuvasta. Ikävää heillä on stalinismia ei neuvostoja. Juuri stalinismi tuhosi työväendemokratian toteuttajat, neuvostot.

Neuvostoja syntyy jo kapitalismissa ja ne voivat olla esim. tehdas- tai työpaikkakomiteoiden kehittyneempi muoto. Historiallisesti neuvostot muodostuvat taistelun, vallasta kamppailun, kapinan ja lopulta vallan harjoittamisen elimiksi. Ammattiliitot ovat yhteisrintaman perusmuoto ekonomistisessa taistelussa, neuvostot ovat yhteisrintaman kehittynein muoto. Neuvostossa itsessään ei piile mitään taikavoimia. Neuvostoissa ilmenee proletariaatin toiminta, jossa se esiintyy itsenäisesti luokkana, luokkana itseänsä varten. Neuvostot luovat organisatorisesti vain mahdollisuuden, jotta eri poliittisten suuntien työläiset toimisivat yhdessä.

Työläiset ovat valmiita taistelemaan, mutteivät ole sitä heti alusta. Työläiset ovat yhtä lailla valmiita myös rikkomaan suhteensa omien puolueiden kanssa ja liittymään vallankumouksellisten riveihin. Proletariaatin puolueiden yläpuolella toimivana organisaationa, yhteisrintama voi pitää suojeluksessaan koko työväenluokka. Kun organisaatio antaa yhtenäisyyden tarpeelle muodon, niin samassa on tehty neuvostojen historiallinen määrittely. Vallankumouksellisessa tilanteessa neuvostoissa kiteytyy proletaarisen yhtenäisyyden järjestäytymisen korkein ilmenemismuoto. Vallankumouksellisissa tilanteissa proletaarinen yhtenäisyys ja järjestäytyneisyys kiteytyvät ja ilmenevät juuri neuvostoissa.

Yksi vallankumouksellisten tehtävistä proletariaatin riveissä on päivittäinen toimiminen puolueen edustajana. Joukkoliikettä lähellä eläen muodostuu joukkojen mielialoista välitön käsitys. Siellä ollaan lähellä työväenluokan sykettä ja pystytään mm. ennustamaan kaikkia neuvostoihin johtavia siirtymävaiheita. Huolimatta siitä, mitkä ovat neuvojen muodostumisen välimuodot, kapitalismissa ne ovat luokan yhteisrintaman elimiä. Näin ollen neuvostoissa heijastuvat proletariaatin hyvät ja huonot puolet. Muistettakoon, että Venäjällä vuonna 1917 neuvostot tukivat porvarillista hallitusta kuuden kuukauden ajan. Proletariaatin vallankumouksen voitto voi syntyä vain ja ainoastaan, mikäli ja kun vallankumouksellinen puolue saa neuvostoissa enemmistön.

Valmisteluvaiheessa olisi virhe kutsua joukkoja perustamaan välittömästi neuvostoja, vaikka niistä pitäisi puhua. Se, miten eri organisaatiomuodot kehittyvät, riippuu proletariaatin tietoisuuden kehittymisestä. Propagandassamme voimme puhua sosialismista ja siihen siirtymisen eduista, voimme puhua kapitalismin kriisistä ja kuinka se johtaa tuhoon. Tässä kaikessa olemme oikeassa, kunhan vielä osaamme perustella sen hyvin. Työläinen kuitenkin ajattelee toisin: "Nuo ovat varmaan oikeassa, minä näen kaiken tämän. Mutta että vielä se vallankumous...".

Propagandastamme ei pidä antaa yhtään periksi, päinvastoin retoriikkaamme pitäisi kiristää. Propaganda kruunaa kaiken muun työmme ja lopulta tämän ansiosta työläinen tulee myöhemmin toteamaan: "Tuo puolue on aina puhunut totta, minä näen sen nyt". Pelkkä propaganda ei kuitenkaan riitä. Toimiessamme joukkoliikkeessä emme voi heittää pelkkiä abstrakteja iskulauseita tulevan yhteiskunnallisen järjestelmän paremmuudesta. Siihen tarvitaan konkreettisia ehdotuksia, jotka kehittävät proletariaatin tietoisuutta, paljastavat reformistien aikomuksia, rakentavat vallankumouksellista puoluetta ja valmistavat työläiset ottamaan seuraavan askeleensa eteenpäin kohti kapitalismin kumoamista. Pohtiessamme konkreettisia iskulauseita ja toimenpiteitä on mietittävä tarkkaan kahta asiaa:

(a) Järjestön ollessaan vielä pieni pitäisi alussa keskittyä vain tiettyihin piireihin. Propagandassa koko maapallon kenttä on vapaa, mutta tuskin toimiessa pystymme olemaan kaikkialla. kun olemme vahvistaneet olemassaolomme tietyn piirin sisällä, sitten piiri tulee auttamaan rakentamista muualle. Näin järjestö rakentaa ympyröitä ympärilleen, siis sekä vaikutuspiirejä että toimijoita. Järjestö elää näiden ympärillä olevien piirien kautta, mutta nämä kaksi asiaa, eli puolue ja sen ympärillä olevat piirit eivät ole keskenään identtisiä.

Puolueen ympärillä toimivista piireistä voitaisiin mainita yhtenä esimerkkinä Argentiinan Partido Obrero. Tämä Argentiinan Työväenpuolue on meidän kansainvälisistä järjestöistä vahvin ja kokenein puolue. PO on ollut pieni parinsadan jäsenen järjestö koko toisen maailmansodan jälkeisenä kapitalismin taloudellisen kukoistuksen aikana (puolue perustettiin vasta v. 1964). PO on taistellut diktatuureja ja niitä (Videlan diktatuuria) tukevaa stalinistista kommunistista puoluetta vastaan. Puolueen teoreettinen perintö on merkittävä. 1990-luvulla myös puolueen jäsenmäärä kasvoi. Raudanvahvat puolueet, kuten Kommunistinen puolue, kutistuivat. Vahvempi vanhan Morenon puolue hajosi kokonaan omaan näköalattomuuteensa. PO analysoi ja eli sitä päivää varten. Kansankapinan puhjettua PO moninkertaisti jäsenmääränsä, mutta ei siinä vielä kaikki. PO kasvatti juuria joukkoliikkeeseen.

Tällä hetkellä viime kesänä pidetyn sääntömääräisen kokouksensa perusteella PO:lla on toistakymmentätuhatta jäsentä. 38 miljoonaisessa Argentiinassa luku ei ole suuri, mutta silti PO on suuri puolue, sillä se on massojen puolue. Puolueella on ympärillään ne edellä mainitsemani piirit. Ensimmäinen piiri on kova ydin, keskuskomitea. Se valvoo, että sääntömääräisen kokouksen päätökset pannaan täytäntöön. Sitten ovat puolueen soluihin organisoituneet jäsenet. Nämä toimivat puolueen sääntöjen ja erityisesti demokraattisen sentralismin periaatteen mukaisesti. Sen jälkeen on neljä ympyrää, jossa sentralismi ei päde, mutta paikanpäällä käydessäni huomasin, että ne toimivat yhtälailla kurinalaisesti kuin PO:n jäsenkuntakin. Nämä kolme ympyrää ovat:

1) Toiminta paikallistasolla, joka pitää sisällään toiminnan maaseudulla.

2) Toiminta ammattiyhdistyksessä, joka pitää sisällään toiminnan tehdastyöläisistä taiteilijoihin ja psykiatreihin.

3) Toiminta nuorison keskuudessa. Nuoriso on juossut ja juoksee vieläkin kelissä kuin kelissä vallatusta tehtaasta toiseen vartiomassa valtauksia ja torjumaan poliisin mahdollisia hyökkäyksiä. Noin tuhat tehdasta oli viime kesänä yhtä aikaa vallattuina ja monessa niistä tuotanto oli käynnistetty työläisten ehdolla, mikä on pakkolunastusta parhaimmillaan. Tämä sankarillinen nuoriso oli viettänyt yökausia teltoissa tehtaiden pihalla.

4) Lopulta, PO: n suurin vaikutus on työttömien keskuudessa. PO:n työläisjärjestö Polo Obrero (Työväen Pooli, Napa tai Keskittymä), johon on liittynyt n. 35 000 jäsentä, on perustanut oman työttömien järjestön. Työttömät eivät voi vallata työpaikkojaan, koska niitä ei ole, ja siksi he valtaavat katuja. Näin ollen tästä katujen valtaamisesta johtuen heitä kutsutaan piqueterosiksi. Työttömät ovat osaa työväenluokka, vaikka porvaristo toisin yrittää vakuuttaa. PO:n piqueterosten, Piqueteros Nationalin piiri on valtakunnallinen. Tämän ja kaikkien muidenkin puolueiden pequeterosten yhteisrintamapiiriin kuuluu n. 300 000 jäsentä. Koko maan piqueteros-liike saa toimiessaan tukea vielä laajemmalta piiriltä, johon on arvioitu kuuluvan n. viisimiljoonaa proletaaria. Tietyn tason yhteisrintamaa on toteutunut jokaisessa näissä ympyröissä.

b) Ohjelmassamme olemme esittäneet kapitalismista sosialismiin siirtymäkauden ensimmäisen vaiheen. Ohjelman tieteellinen luonne perustuu siihen, että emme sovella sitä joukkojen tämän hetken tietoisuuteen ja mielialoihin vaan objektiiviseen tilanteeseen. Ohjelmasta pitäisi löytää vastauksia kaikkiin siirtymäkauden kysymyksiin. Vastaukset työttömyyteen on liikkuva työaika-asteikko, Ay-pomojen taisteluhaluttomuuteen ovat työväenkomiteat, firmojen ja pankkien kirjapitohuijauksiin ovat pankkisalaisuuden purkaminen, firmojen konkursseihin ovat niiden yhteiskunnallistaminen, tuotantoanarkiaan ovat suunnitelmat, poliisin ja valtion liikehdinnän tukahduttamistoimille ovat työläisten omat itsepuolustusjoukot.

Aina on pyrittävä esittämään kriisistä poispääsyn ratkaisua "jos joku kysyy". On toinen asia, miten näistä tunnuksista pitäisi taistella. Miten iskulauseet esitetään? Jos ohjelmaa laatiessa ei huomioida proletariaatin alikehittynyttä tietoisuutta, niin tässä työvaiheessa on se välttämättä huomioitava. Näin Trotski jatkaa keskusteluissaan siirtymäohjelmasta amerikkalaisten tovereiden kanssa: Onkin toinen kysymys millä tavoin esitämme ohjelman työläisille. Se on enemmänkin koulutuksellinen ja sanallinen kysymys, se on termien valinnankysymys.... Työläisten luokkatietoisuus viivästyy suhteessa tapahtumiin, mutta luokkatietoisuus ei ole rakentunut samoista aineksista kuin tehtaat, kaivokset ja rautatiet: se muotoutuu helposti muokattavista aineksista ja kriisin sekä suuren työttömyyden paineen alaisuudessa, se voi muuttua nopeaankin tahtiin...Tietenkin tämä on todella tärkeä kysymys, meidän täytyy soveltaa politiikkaamme tietojamme massojen psykologiasta ja pedagogiasta. Näin voimme päämäärätietoisesti rakentaa siltaa {objektiivisen tilanteen ja näin ohjelman ja työläisten tietoisuuden välillä, DM} saavuttaaksemme työläisten tietoisuuden...Tällä alueella ainoastaan kokemus voi meitä opettaa. Jonkin aikaa joudumme kovasti painiskelemaan saadaksemme keskitettyä työläisten huomion yhteen kohtaan: liikkuvaan palkka- ja työaika-asteikkoon.

Tehtävä ei ole helppo. Kysymys on kokonaisen suunnitelman laatimisesta. Ohjelman tunnuksia ei tule ehdottaa kaikkia yhtä aikaa. Ensin valitaan kenttä, jossa toimitaan. Sitten tutkitaan työläisten tai työttömien mielialoja ja mielipiteitä heidän omista ongelmistaan. Sen jälkeen yritämme ehdottaa, jossain tilaisuudessa tai kokouksessa, siirtymäohjelman tunnusta ja agitoida siitä. Siinä käytämme kaiken mahdollisen avun, järjestön kokemuksen, otamme muita tovereita mukaan ja levitämme printattua materiaalia yms. Jos ehdotus ei mene heti läpi (ja luultavasti se ei mene), emme kuitenkaan luovu siitä vaan jatkamme. Ajatus saattaa kypsyä mielialoissa myöhemmin. Siihen asti me voimme voittaa jonkun hyvän toverin puolellemme. Toimimme me sitten missä tahansa on proletariaatille oltava rehellisiä. Tiedämme esim. että Suomessa on yli puolimiljoonaa ihmistä vailla työtä. Mitä tarkoittaa, että pitää olla rehellinen. Mikään muu järjestö tai puolue ei kerro totuutta. Nämä ihmiset on tuomittuja olemaan ilman työtä ja kohta ilman sitä vähäistäkään korvausta. Mihin kaikkeen tämä vaikuttaa? Ensimmäisenä se vaikuttaa nuorisoon. Kun valmistautuu johonkin ammattiin tänä päivänä, ei voi olla lainkaan varma tulevaisuudestaan. Nuori laitetaan kilpailemaan muiden työläisten kanssa siitä kumpi saisi työpaikan kurjimmilla ehdoilla. Totuus on että työttömät ovat OSA työväenluokkaa. Totuus on myös se, että ammattiyhdistys ei puolusta heitä.

Työttömät siis on yksi alue, jossa ei ole perinteisesti järjestäytymistä. Järjestämättömyys voi olla tässä kuitenkin etu. Ay-byrokratian pihdit eivät kurista työttömiä. Tietenkin demarityöttömiä löytyy ja enemmän vasemmistoliittolaisia, mutta reformisteille on helppo heittää hanska ja haastaa heidät niin, että heidän todelliset aikomukset paljastuvat työttömien silmissä. Liikkuva työaika, jotta saisi kaikki työttömät töihin, on oikeudenmukainen tunnus ja vielä välttämätön. Työ pitää jakaa. Aloitamme agitaatiomme tällä vaatimuksella ja yritämme keskustella työttömien kanssa taistelukeinoista. Työttömät eivät voi mennä lakkoon. Lakkoon eivät voi mennä myöskään työttömyysuhanalaiset. Mikäli nämä ryhmät mielivät taistella, niin sitten pitää joko ryhtyä valtaamaan katuja ja estämään liikennettä ja ulkomaakauppaa, tai vaatia työssä olevilta solidaarisuustukea.

Näin tullaan taas aiheeseen, jossa haastetaan demarit ja muut byrokraatit ottamaan kantaa. Kampanjan voi aloittaa yhdestä työttömien yhdistyksestä. Kun joku yhdistyksen kokous tekee kannanoton asiasta, pitää sen jälkeen lähteä haastamaan muita työttömien yhdistyksiä tekemään samoin tai järjestämään yhteisiä tilaisuuksia, jossa pohdittaisiin, miten edetään. Työttömien syrjäyttäminen onnistuu mikäli muutetaan kaikista aktiivisimpien toimintaa ompelukerhoksi. Kuljetusalan lakko pätkätyötä vastaan ja paperityöläisten työtaistelut ja nimenomaan solidaarisuusaspektin esilletulo jälleen kielii siitä, että työssä olevien ja työttömien välinen yhtenäisyys on mahdollista. Vakituiset kuskit lakkoilivat pätkätyöläisten puolesta, jotta ei olisi koko alalla pätkätyötä ja paperityöläisten tueksi tuli ammattiliittoja toisesta kymmenestä maasta.

Kun taistelut käynnistyvät, on se tietoisuuden kehittämisen paras koulu. Tavoitteena voi olla pitkä marssi Rovaniemeltä ja monilta sivuhaaroilta Helsinkiin ja siellä leiriytyminen. Silloin voi turvallisuus kysymys nousta esille, varsinkin jos poliisi puuttuu asiaan. Turvallisuuskaartin rakentaminen on silloin ajankohtainen kysymys. Jos ensivaiheessa lähtee ehdottamaan kaartia, niin kaikki nauravat päin naamaa.

Vaatimukset ja tunnukset täytyy esittää porrastettuna. Viime kädessä tiedämme, että kapitalismi ei voi missään tapauksessa tyydyttää vaatimusta työajan liikkuvasta asteikosta, paitsi jos se haluaa tehdä itsemurhan. Tämä ajatustapa eteneminen askel askeleelta voisi soveltaa muillakin aloilla.

Siirtymäohjelman vaatimukset raivaavat tietä yksi toisensa jälkeen. Samanaikaisesti puolue rakentaa a)-kohdassa esitettyjä ympyröitä ja puoluetta. Yhteisrintama ehdotetaan jokaisessa vaiheessa vastauksena siihen, että me olemme pirstoutuneena. Yhteisrintama tarkoittaa, että toimimme jokainen puolue itsenäisesti, mutta iskemme yhdessä tietyn minimin yhteisesti hyväksytyn toimintaohjelman pohjalta. Yhteisrintamaa EI tarkoita sitä, että puolueet tekevät kukin omasta puolesta kompromisseja yhteensulautumista silmällä pitäen. http://www.mtl-fi.org/artikkelit/1057513336350850.html