Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
20.12.2005, 23.34

 

Euroopan Guantanamot

07.12.2005

Yksi toisensa jälkeen monet EU:n maista ovat tiedustelleet CIA:lta lentokenttiensä luvattomasta käytöstä. Laajasti on myös levinnyt tieto siitä, että Euroopan komissio on kieltänyt EU-maita sallimasta CIA-vankiloita. Komissaari Franco Frattinin suusta on kuultu seuraamuksista, joita olisi odotettavissa mikäli Washington Post -sanomalehden syytökset pitävät paikkansa.

Frattinin mukaan seuraukset eivat voi olla sen vakavampia kuin äänioikeuden menetys, vaikka unionissa vankiloiden salliminen rikkoisi EU:n hyväksymiä ihmis- ja perusoikeuksia.

Condoleezza Rice, joka oli eilen neuvottelemassa USA:n kelkkaan menevän Angela Merkelin kanssa, ei kieltänyt eurooppalaisten Guantanamojen olemassaoloa. Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön mukaan todennäköisimpiä sijaintipaikkoja vankiloille ovat Puola ja Romania.

Miksi Eurooppa pelkää tutkimuksia?

Mitä enemmän salaisista vankiloista keskustellaan, sitä enemmän eurooppalaisia hallituksia näyttää huolestuttavan se, että CIA:n ja omien turvallisuuslaitoksien yhteydet paljastuisivat. Romanian Cogalecianun ja Puolan Zinto Zimanin lisäksi Euroopan neuvosto epäilee Tazarin tukikohtaa Unkarissa sekä Makedoniaa, Tbilisiä, Skodraa Albaniassa, Burgasia Bulgariassa ja lentotukikohtaa Markuletitch Moldaviassa. Neuvoston hallussa on myös tietoja "näkymättömien lentojen" reiteistä.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan maailmanlaajuisesti toimii yli 24 tällaista helvettiä. Washington Post puhuu sadasta vankilasta. Human Rights Watchin lisäksi epäilijöihin on liittynyt Saksan Spiegel ( http://www.spiegel.de/ ), jonka mukaan amerikkalaiset ylläpitävät salaisen vankilan UCK -terroristijärjestön entisen kasarmin tiloissa Kosovon Bonstilissa. Eri lehtien tutkimukset osoittavat, että ainakin 12 Euroopan maata on sallinut CIA:n näissä operaatioissa käytettyjen koneiden kauttakulun. Oikeuslaitosten taholla tutkimuksia ihmisten sieppauksista ja heidän kuljettamisestaan salaisiin vankiloihin on käynnissä Ruotsissa, Saksassa ja Italiassa.

Salaisten vankiloiden tarkkoja sijaintipaikkoja ei tiedetä. Samoin ei ole tarkkaa tietoa vankien tarkasta määrästä, pidätyssyistä tai pidätysajasta. Monet vangeista kuolevat amerikkalaisten "käsittelyssä". Koska tapauksia peittää salaisuuden verho, tapaukset rekisteröidään kadonneiksi eikä kuolleiksi. Termi on lainattu latinalaisen Amerikan historiasta.

--Dimitris Mizaras