Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
20.12.2005, 23.34

 

Saksassa todellinen vyönkiristys

Saksassa on saatu hallitus kokoon vihdoin ja viimein. Pikemminkin siellä soviteltiin vyönkiristyksen tapaa koskevissa erimielisyyksissä. Nyt on tullut arjen vuoro. Edessä toteutettavaksi on politiikka, joka kaatoi Schröderin linjan ja lähetti hänet torvien soitolla itkevänä kotiin.

Kansalle kivuliaita vaihtoehtoja julkaistaan virallisesti päivittäin. Viimeksi on tullut ns. "viiden viisaan miehen" Saksan taloutta koskevat ennusteet. Asiantuntijat olivat siinä kaikkea muuta kuin optimistisia. Heidän mukaan:

- Vuoden 2006 kasvuksi ennustetaan 1 prosentti. Tämä kasvu on parempi kuin tämän vuoden 0,8 %, mutta se on sopusoinnussa ensi vuotta koskevan IMF:n tehdyn alaspäin korjauksen kanssa.- Budjettivaje tulee olemaan 3,3 prosenttia BKT:sta. Huolimatta yrityksistä pudottaa sitä alle 3 % rajaa ei olla onnistuttu. Suuri vaje rikkoo jo käytännössä kumotun vakaussopimuksen ja kasvattaa hajoamistendenssit EU:ssa.

- Pahimpiin ennusteisiin kuuluu työttömyysprosentin jäykkyys. Se pysyy lähes 12 prosentin tasolla.

- Ainoa laskussa oleva indeksi on talouksien kulutus, joka laskee 0,3 % tänä vuonna ja 0,2 prosentilla v. 2006.

Ennen kun hallitus ehtii astua valtaansa virallisesti, sitä lyö sekä teollisuus oikealta että ammattiyhdistys vasemmalta. Koalitiohallituksen ensimmäinen naiskansleri julisti mielipiteensä Saksan talouden tilasta heti kättelyssä: "meillä ei ole harhakuvitelmia". Kansleri pyysi kansalta kärsivällisyyttä. Näin siis Angela Merkel tulevien vuosien näköaloista: "ennen leikkausta meidän on saatava potilas sellaiseen tilaan että se jää eloon". Se tietää pieniä v. 2006 toteutettavia toimenpiteitä.

- Kahden miljardin euron tukea annetaan neljän vuoden ajan talouden elvytykselle, pääasiallisesti tutkimukseen.

- Näin teroitetaan kirurgin veistä vuotta 2007 varten. Silloin kaavaillaan 35 miljardin euron leikkauksia. Tähtäimessä on budjettivajeen pudottaminen alle 3 prosenttiin BKT:sta.

- Näin ollen 10 miljardia säästyy leikkaamalla valtion menoja, ennen muuta työläisten, työttömien ja niiden vakuutusrahastojen tukia leikkaamalla.

- Toinen mokoma 10 miljardia säästetään yksityistämällä ja myymällä valtion omaisuutta.

- Sosiaalisektori tulee kärsimään kun siitä leikataan 5 miljardia.

- Verotulojen lasketaan kasvavan 10 miljardilla eurolla. Tämä tapahtuu nostamalla: a) Arvolisävero 16 prosentista 19 prosenttiin, b) ns. "rikkaiden veron" nostamista 45 prosenttiin. Tämä koskee yli 250 000 euroa vuodessa ansaitsevia, ja otettiin mukaan hallitusohjelmaan koalition "vasemman" siiven vaatimuksesta. Arvioiden mukaan tämä viimeinen on "ilotulitustoimenpide", sillä se ei tuo valtion kassaan edes yhtä kokonaista miljardiakaan.

Hallituksen edellytykset istua vallassa kautensa loppuun asti ovat vähäisiä.