Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
13.2.2006, 22.35

 

Eurokapitalismi: suuntaa oikealle

Sosialidemokratiaa vedetään oikealle - jos tämä ei seuraa, silloin se jää pois pelistä

Uusia tasapainoja etsitään Euroopan Unionissa viime vuoden järisyttävien tapahtumien jälkeen, jolloin unionin hajoamistendenssit voimistui. Saksa-Ranska akseli on enää historiaa, perustuslaki on historian roskakorissa, työväenluokka on näyttämässä, että suurtaistelujen vuodet ovat tulossa ja miljoonat maahanmuuttajat ovat sotapolulla.

Blair yrittää palata EU:n ytimelle ja sovitella viime vuoden kärjistyneitä ristiriitoja. Oxford-yliopistossa pitämässään puheessa hän kertoi, että uusi keskustaoikeistolainen sukupolvi on kypsymässä, että näin EU "lähtee ulos pimeästä huoneesta, jossa se oli ollut viime vuonna". Konsensus ja kommunikaation sillat oli Blairin slogaaneita samassa puheessa. Merkelin valinta ja Sakozyn leipominen presidentiksi Ranskassa on työntänyt Britannian oikeistolaisen demarijohtajan vielä oikeammalle. Samaan aikaan Merkelin lähestyminen Washingtonin imperialismiin pakottaa britit kiinnostumaan Euroopan asioista, ettei joutuisi siellä paitsioon. Mutta merkittävin opetus, uutta tilannetta tarkasteltaessa, on kapitalistien päättäväisyys siirtyä "radikaali" ratkaisujen pariin, ts. työväenluokan taistelujen väkivaltaiseen tukahduttamiseen.

Provokaatio Mohammedin pilakuvista kielii siitä. Tie on valittu ja kohta valitaan myös sopivat hallitukset ja presidentit siinä kulkemiseksi. Suomessa kaikkien puolueiden eliittipiirien käyttäytyminen presidentinvaaleissa vahvistaa tätä. Vain kansan terve "jääräpäisyys" onnistui estämään sen, ettei Niinistöä valittu. "Valistunut sosialidemokratia", eli oikeistodemarit tietävät sen. Joko maa ohjataan Nato -suuntaan ja niin oikealle kuin mahdollista, tai itse tippuu kärryiltä. Nyt paljastuu myös se, ettei mitään Halonen - Tuomioja -linjaa ole olemassakaan. Vaalitulos hajottaa voittajaa ja vahvistaa häviäjää, joka valmistautuu kostamaan ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Niiden vaalien nimi voi hyvin olla "porvariston kosto". Jos rupeaa kapitalismin isännöitsijäksi pitää tietää, että yhteiskunnallisen järjestelmän viitekehyksen sisällä ei löydy ratkaisua työttömyydelle, turvallisuudelle, maahanmuutolle, energiaongelmalle, ympäristötuholle ja joukolle muita käsiin räjähtäville ongelmille.

Sosialidemokratia on tämän EU:n uusien tarpeiden keskellä. Monessa maassa demarit ovat vallan kahvassa ja heille avautuu historiallinen haaste. Joko seurataan kapitalismin tarpeita loppuun asti tai tämä ei demareita tarvitse. Kapitalismin ollessa rappiovaiheessa ja historiansa pahimman kriisin keskellä sen tarpeet vaativat uusien tuulien puhaltamista. Tulevat skenaariot on paljon synkempiä kuin nämä, joiden toteuttamisen yritys kaatoi Schröderin viime vuonna Saksassa. Englannissa Blairin haaste kulkee puolueensa sisällä käynnissä olevan valtataistelun kautta. Ensi toukokuun kunnallisvaaleissa ratkeaa Blairin poliittinen tulevaisuus. Pääministeri on suuren dilemman edessä. Joko se onnistuu siirtämään labourin kurssin oikealle tai puolue tekee sen ilman häntä. Fakta on, että tällä hetkellä Blair on vieraantunut omasta puolueestaan niin paljon, että hän hakee välillä tukea konservatiiveilta eduskunnassa. Satavuotiaan labourin sisällä on vahva usko siitä, että Gordon Brownin on astuttava luotsin pallille.

Merkel

Kuin etukäteen sovittu kampanja sujuu projekti karismattoman ex-ddr:laisen muuttamiseksi sympaattiseksi hyväntahtoiseksi sovittelijaksi, joka muuttui tasapainoisemmaksikin heti vaihdettuaan kampausta. Merkelistä tehdään avainhenkilö, joka "vetää vanhan Euroopan" Bushin taakse. Ajat ovat muuttuneet, peli- ja pelleilyvaraa ei enää ole. Jenkkien intressit ovat eurooppalaisenkin imperialismin intressejä. Saksan ja sen kautta EU:n lähestyminen Yhdysvaltoihin helpottui sen jälkeen, kun Merkel kävi kaksi kertaa Ranskassa, jossa sanoutui irti tähänastisesta yhteisymmärryksestä suhteessa Irakin sotaan.

Näin ollen poliittista kehitystä seuranneille ei ollut yllättävää kun kansleri peräänkuuluttaa Naton uutta roolia Münchenin kokouksen jälkeen. Ainakin ranskalaisille tuli selväksi, että lommoja täynnä oleva Euroopan integraatio kulkenee eteenpäin Bushin akselin eikä EU:n sisäisten voimien kautta. Orastavan uuden vaiheen kynnyksellä Naton rooli pannaan uusiksi. Saksan kansleri haluaa nähdä Naton puuttuvan tilanteisiin Aasiassa, Afrikassa ja siellä missä on "kriisin pesäkkeitä". Merkel kehittäisi Naton suhteet Australiaan, Uuteen Seelantiin, Etelä Koreaan ja Japaniin jopa sotilaallisella tasolla.

Merkel vaatii Naton täydellistä uudistusta vuoteen 2009 mennessä. Lausuma on nähtävissä amerikkalaisten itsellensä kaavaileman uuden roolin yhteydessä. Uuden järjestyksen saavuttaminen tapahtuu vanhan järjestyksen järkyttämisen kautta ja siinä Yhdysvalloilla on aina sormensa pelissä. Jospa imperialismin tuhotyössä saavutettaisiin sellainen työnjako, että amerikkalaiset järisyttäisi maailmaa ja eurooppalaiset - Naton kautta - tulisi sitten toimimaan "rauhanturvaajina", turvaamaan siis rauhaa, joka olisi saavutettu sodan voittajan ehdoin.

Sellaisesta Natolle kaavaillusta uudesta roolista kielii myös Bushin ensi vuodelle ehdotettu budjettiesitys. Siinä säästökirves teurastaa koulutus- sosiaali- ja terveysmenoja ja kasvattaa budjettivajetta uusiin tähtitieteellisiin ennätyksiin. Odotettavissa oli se, että talousarvion sotilasbudjetti oli oma lukunsa. Siihen esitetään 6.9 prosentin kasvua. Mitä ei ollut ollenkaan odotettavissa on se, että nämä luvut eivät pidä sisällään menoeriä kesken olevia Irakin tai Afganistanin sotia varten. Satoja miljardeja dollareita tähän asti maksaneille sodille ei ole varattu tulevaisuudessa ollenkaan määrärahoja. Kaikki sotilasbudjetti on todennäköisesti tarkoitettu uusia sotia varten. Ei ole vaikea arvata, kenellä maksatettaisiin käynnissä olevien sotien juoksevia menoeriä. Muuta osoitetta ei ole kuin eurooppalaisten kumppaneiden.

Jos Blair ryhmittäytyy kohti euroydintä Merkelin vallan vastapoolina, Chiracin Ranska etääntyy siitä. Ulkoministerinsä suulla Ranska syytteli Merkeliä Nato-myönteisyydestä ja ehti aplodeerata Putinille, joka kutsui Palestiinan vaalien voittajan, Hamasin, Moskovaan viralliselle vierailulle. Bushin akselin taakse ryhmittäytyminen ei välttämättä korjaa hajotustekijöiden vaikutusta, vaan pikemminkin voimistaa sitä.

Taistelujen vuosi kaikkialla

Työläisten, koululaisten, opiskelijoiden ja ammattiyhdistyksen yhtenäisyys joustavia työsuhteita vastaan hämmästyttävää. Viime vuosien massiivisimpia mielenosoituksia järjestettiin ympäri Ranskaa viime viikolla. Niihin osallistuivat käsi kädessä työläiset nuorison kanssa ja yhdessä vastustettiin hallituksen politiikkaa koskien joustoja työsuhteissa. Mielenosoitukset puhkesivat yhtä aikaa kun eduskunta aloitti keskustelua koskien ns. "ensimmäisen työpaikan työsopimusta". Tämä lakiluonnos antaa työnantajille oikeuden irtisanoa työntekijänsä selittämättä syitä ensimmäisten kahden vuoden aikana.

Poliittinen jännitys on saattanut pääministeri Dominique de Vilpenin hankalaan asemaan. Vasemmisto on ehdottanut niin paljon muutoksia lakiluonnokselle, että mitä todennäköisemmin tämä ei sellaisenaan mene lävitse. Pääministeri on näin pakotettu turvautumaan poikkeuslakiratkaisuihin saadakseen suurpääomalle tarpeellisen lain voimaan. Työväenluokka ja nuoriso on valmis jatkamaan taisteluaan niin kauan kuin mahdollista. Jos ei saada lakiesitystä kaatumaan, niin sitten kaatuu Vilpen.

Suurmielenosoituksia Strasbourgissa ja Berliinissä Bolkesteinin ohjeita vastaan

Noin 35 000 saksalaista mielenosoittajaa marssi Berliinin kaduilla palvelujen avaamista ja palvelujen kilpailuun alistamista vastaan. Mielenosoittajilla oli ammattiliittojen punaiset lakit päässä ja he liehuttivat punalippuja. 15 000 työläistä sai kokoon ns. äärivasemmiston kutsu Strasbourgissa. LCR:n ja kommunistisen puolueen johtajat marssivat jättiläismäisen banderollin takana.

Julkisen sektorin ammattiliitot ilmoittivat toistaiseksi jatkuvasta työtaistelusta Saksassa. Lakolla työntekijät protestoivat sitä, etteivät ole saaneet palkankorotuksia viime vuosien aikana. Kyse on Saksan merkittävimmästä lakosta viimeisten 14 vuoden aikana. Lakko alkoi Baden osavaltiosta, jossa 10 000 työntekijää jäi työstä pois. Työviikon pidentäminen 38,5 tunnista 40 työtuntiin on pohja julkisen sektorin työntekijöiden lakon laajenemiseksi. Laajennetun lakon kestoksi suunnitellaan jopa kuusi viikkoa, mikä halvaannuttaisi normaalia menoa yhteiskunnassa täysin.

Vasemmisto

Kiihtyvät taistelumuodot ja -tahti asettaa vaatimuksia vasemmiston johdolle. Kehittyneen tason tilanteen asettamat vaatimukset ovat ristiriidassa virallisen vasemmiston reformistisen johdon ja ohjelman kanssa. Saksassa uusi Linkspartei -puolue on hajoamassa ennen kuin sitä on ehditty edes vielä perustaa.

Kapinamielialaa on esiintynyt WASG:n länsisaksalaisen jäsenistön keskuudessa. Jäsenistö vastustaa puolueensa fuusiota PDS:n kanssa ja vaatii asiasta jäsenäänestystä. Kapinalliset uhkaavat osallistua tuleviin maapäivävaaleihin omalla ehdokaslistalla. Näin ollen Lafontainen ja Gysin 8,7 prosentin saalis edellisissä vaaleissa haihtuu ilmaan. Uuden vallankumouksellisen puolueen perustaminen on elintärkeä tehtävä työväenluokalle.

--Dimitris Mizaras