Hallituskriisi on kriisi koko puoluekentällä

Pienikin erimielisyys hallituskumppaneiden välillä johtaa nykyään uskomattoman helposti tilanteeseen, jossa hallitus on vaarassa kaatua. Erimielisyyksiä mielenkiintoisempi seikka on syyt, joista ollaan samaa tai useimmiten eri mieltä. Päivänpolitiikan analyytikot menevät harvoin niin syvälle, että todellisista syistä puhuttaisiin avoimesti. Yleensä syyksi mainitaan kulloinkin esillä oleva pragmaattinen tilanteen kehitys. Näin ollen kiista on joskus EU:n tukien leikkauksista luvatut kompensaatiot, kuntauudistus, presidentinvaalien tulokset, kysymys siitä kuka näyttää kenellekin kaapin paikan hallituksessa, uuden demarien johtajan ärsyttävä tapa johtaa, opposition halut profiloitua vaihtoehdoksi, vasemmiston kiima päästä hallitukseen hinnalla millä hyvänsä ja aikaisemmin työreformit, Jäätteenmäen töppäykset yms.

Kaikkien takana on kapitalismin isännöimiseen liittyvät ongelmat. Kriisi on monitasoinen ja säikeinen. Sisäänpäin se jakautuu moneen tasoon: on kriisi taloudellisella, poliittisella, kulttuuri-, moraali- ja hegemonian tasolla. Vaakasuorassa kriisin ulottuvuudet ovat universaaleja, se heijastaa globaali kapitalismin ongelmat ja umpikujat . Tässä mielessä Ranskan nuorison taistelut ovat mitä konkreettisemmalla tavalla suomalaisen nuorison ja yhteiskunnan ongelmia. Kun totesimme viime syksyllä samaa myös Ranskassa käydystä kurjien kapinasta, meille sanottiin että Suomessa ei voi näin käydä, sillä meillä on maahanmuuttajien asiat paremmin. Kysymys ei ole maahanmuutosta, CPE-laista, UPM:n irtisanomisista tai Heinäluoman johtamistavan oikuista. Kysymys on paljon vakavammasta asiasta, yhteiskunnallisen järjestelmän kyvyttömyydestä jatkaa enää samalla tavalla.

Poliittiset suhteet, puoluekenttä laidasta laitaan, koalitiohallitukset tai konsensushenki edustavat aikaisemman aikakauden kapitalismin vakauden sovittelumekanismeja. Kapitalismilla on enää uusi sisältö ja taipumus aiemmin tai myöhemmin vaihtaa ulkokuorensa, muotonsa. Tässä prosessissa kriisi iskee kaikille vallankahvassa oleville tai sinne haluaville tahoille. Siksi porvarillisella yhteiskunnalla ei ole tänä päivänä voittajia ja häviäjiä, kaikki ovat häviäjiä. Prosessit kohti puolueiden ja instituutioiden loppuun kulumista aiheuttavat hermostuneisuutta poliittisella kentällä, tappelut ovat yleisempiä ja niiden seuraamukset usein kohtalokkaita.

Keskustan hermostuminen on verrattavissa Vasemmistoliiton tilanteeseen: ollaan suljetussa kammiossa pohtimassa "onko tietä ulos" ja kammio on niin pimeä ettei näy toisten naamat, toverit ovat vihollisia. Näiden kahden puolueen yhteiskunnallinen perusta on yksinkertaisesti lakannut olemasta. Rakennemuutokset maaseudulla ja muutto keskuksiin on vähentänyt keskustan perinteisen tukipohjan. Kuntauudistus tulee vielä antamaan armolaukauksen puolueelle, joka historiallisesti on antanut panoksensa suomalaiselle kapitalismille. Ainoa lohtu keskustapuolueelle mahdollisen vaalitappion jälkeen on toivo siitä, että kokoomus huolisi sitä porvarihallitukseen. Tämä taasen hermostuttaa demarit, jotka yrittävät lobata kulissien takana kantojaan ja dominoida kehitystä, näyttää että ilman heitä mitään ei onnistu. Kyseessä ei kuitenkaan ole vain kabinettipeli. Kriisi on todellista ja hallitus ei ole koskaan ollut niin epävakaa kuin nyt.

Joskin keskustapuolueen on pakko nielaista kuntauudistus, nyt yritetään viedä siltä viimeinenkin ase kädestä. Se on ollut perinteisesti valtti huolehtia siitä, että tuet maaseudulle ovat kunnossa. Ja nyt kun EU leikkaa niitä, on kysymys "elämästä ja kuolemasta", että onnistuu saamaan tilalle kompensointia. Lobbarimestari Heinäluoman suullinen lupaus sadasta miljoonasta eurosta tai leikkauksien korvaamisesta 90 prosenttisesti osoittautui rauhoittavaksi lääkkeeksi. Tämä aiheutti sen, että ainakin neljä ministeriä uhkaili erota hallituksessa, mikä kaataisi hallituksen kertaheitolla. Heinäluoma sai tahtonsa läpi ja kävi sen jälkeen nöyrännäköisenä keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa selittelemässä kantojaan. Kun tuli sieltä ulos, hän oli kuin Suomen mestaruuden voittanut joukkue. "Kaikki on taas kunnossa, keskusta aisoissa". Kuitenkin ongelma on ja pysyy. Se, kuten muutkin ongelmat, ei ole mihinkään kadonnut, sen ratkaisu on vain siirtynyt tuonnemmaksi kevääseen. MTK:n johdosta poistuva Esa Härmälä sen sanoi osuvasti: "SDP on tehnyt eroa lipposlaisuuteen". Niin se on, siksi Lipponen vaihdettiin. Jos ei olisi vaihdettu kaikki tapahtuisi Lipposen johdolla.

Vasemmistoliitto

Samat yhteiskunnallisesti tarpeettoman puolueen elementit. Hyödyttömäksi muuttumisen prosessi alkoi siitä kun perinteinen SKDL:n kansanrintama vaihtaa vaatteet ja päättää laajentaa profiiliaan keskiluokan suuntaan. Itä Euroopan romahtamisten jälkeen nuoriso menetti luottamuksensa työväenluokkaan ja alkoi kiinnostua yhden asian liikkeistä. Vastaperustettu Vasemmistoliitto lakkaa viittaamasta luokkakantaisuuteen, lopettaa jopa vappumarssimisen ja lisää väreihinsä luokasta riippumattomia identiteettejä. Ripaus lisää vihreyttä, puoli kiloa feminismiä ja mielin määrin suvaitsevaisuutta ja kansainvälisyyttä, nämä ei maksa mitään. Tavoitteena oli vain äänet vaaleissa. Tuliko niitä; ei tullut, mutta kuihtumisen tahti oli tasaista, ei kutistunut kerta heitolla kasaan.

Tiehen, jota Vasemmistoliitto oli valinnut, liittyy hallitusvastuu. Niin oli myös vanhojen kansanrintamahallitusten suhteen, mutta silloin elettiin eri aikoja. Silloin kapitalismi kykeni vielä myönnytyksiin, edes inflatorisiin sellaisiin. Silloinkin työväenluokkaa narrattiin, mutta silloin pystyttiin siihen. Ja vielä pystyttiin puhumaan luokan nimessä. Nyt kapitalismi etsii likaisen työn urakoitsijoita. Hallitusvastuu tänä päivänä tarkoittaa nokkakolaria proletariaatin kanssa. Hallitusvastuu tarkoittaa työttömyyttä ja työsuhteiden huonontamista. Hallitusvastuu tarkoittaa edellistä vastaan nousevan vastarinnan silmitöntä kukistumista. Hallitusvastuu tarkoittaa poliisivaltiota ja kansalaisoikeuksien kaventamista minimiinsä. Hallitusvastuu tarkoittaa sotimista ulkomailla, esim. Kongossa ja Nigeriassa, Siemensin ja Shellin intressien puolesta. Hallitusvastuu tarkoittaa Nato -myönteisyyttä.

Vasemmistoliitto heittäytyi entistä oikeistolaisemmaksi kertaheitolla. Se ei kehittynyt näihin asemiin progressiivisesti niin kuin demarit tekivät. Puolue ei tarkoita eri asioita kannattavien ihmisten ja suuntausten ynnäystä, yhteissummaa. Vasemmistoliitossa on monta keskenään sopimattomassa suhteessa olevaa siipeä. On vanhojen SKDL:laisten siipi.

Tämä ei tavoittele mitään. Se pitää kiinni vain jostain kannoista ja kitisee kun niitä loukataan. Ei pyri johtoon eikä halua ajaa niitä kantoja läpi. On tyytyväinen änkyrän leimaan ja oppositioasemaan. Sitten on niitä jotka oikeutetusti kyselevät: "miksi pitää olla pieni. Jos ei ole jakolinjaa demareista, on sitten mentävä sinne". Vaikka Viialaisen ryhmä onkin demarien agentteja Vasemmistoliitossa, silti hän on oikeassa sanoessaan: "Vuoden 1918 kahtiajaon aiheuttaneita syitä ei enää ole". Totta on, että maailmanlaajuisesti työväenliike jakaantui silloin kahtia yhden kysymyksen pohjalta: pitäisikö kapitalismi kumota vai reformoida". Sen jälkeen kun kommunistiset puolueet rappioituivat ja muuttuivat vallankumouksen kätilöistä Stalinin suurlähettiläiksi, niin sitten oli enää vain kaksi reformismia, demarien ja stalinistien. Stalinismin romahtamisen jälkeen on sekin ero kaventunut. Siipiä riittää Vasemmistoliitossa. Femovihreä siipi jäänee ilman edustusta S-A Siimeksen lähdön jälkeen. Ojalakin kieltäytyi ja nyt äänekäs ryhmä on toistaiseksi orpo. Siimeksen lähtö ei tarkoita että siimesläisyys on lähtenyt. Se on siinä ja kohta saamme nähdä sen vastaiskua. Nuorten siipi tulee Arhimäen johdolla sanomaan, että sovittamattomia ristiriitoja voisi sovitella myös kuokkajuhlien edustajat. Loput jäsenistä edustavat välimaastoa. Mikään näistä ryhmistä ei ole homogeeninen. Jopa "änkyröissä" on eri sortin vanhoillisia. Nuorissa on Siimeksen kannattajia ja Naton vastustajia.

Demariystävällisiä lähtee liittymään sinne heti (Timo Roppola) ja on niitä jotka toimivat siltana. Siimes itse neuvotteli vuoden ajan demarien kanssa. Mistä? Hänen siirtymisestä demareihin? Vasemmistoliiton hajottamisesta? Siimeksen palkkiostako, uudesta työpaikasta Maailmanpankissa tai IMF:ssa? Siitä ei ole tietoa. Varma on vain se, että Vasemmistoliitto ei kuole siihen; se hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Raadonsyöjällä, demareilla ei ole toistaiseksi kiirettä. Puolueiden fuusio ei tule demarien osalta kysymykseen, tällainen hidas vuoto on parempi. Änkyröitä ei haluta mukaan. Lipponen ehti jo tyrmätä ajatuksen fuusiosta koska "vasemmistoliiton ongelmat vain siirtyisivät SDP:n painolastiksi".

Mikään ei ole muuttunut Siimeksen poislähdön vuoksi. Onpa se uusi vetäjä kuka hyvänsä, puolueen ohjelmaksi on omaksuttava Siimeksen puheenjohtajuusaikana laadittu uudistettu ja vesitetty vanha-uusi-ohjelma. Ohjelma sinällään sovittelee tai kärjistää ristiriitoja ja siksi siitä yritettiin pyöristää kulmat jo silloin kun vielä elettiin vanhan johtajan aikaa. Näin ollen Vasemmistoliiton 32-sivuisesta ohjelmasta tuli kahdeksansivuinen tiivistelmä. Ohjelman kohdat ovat ympäripyöreitä; siellä vaaditaan mm. työajan lyhentämistä ja vapaa-ajan lisäämistä. Siellä on myös teoreettisesti arveluttavia ja naurua herättäviä kohtia kuten tämä: "...me kannatamme markkinataloutta mutta vastustamme kapitalismia, koska kapitalismissa pääoma on demokratiaa vahvempi. Vastustamme globaalikapitalismia, joka vyöryy säätelemättä rajojen yli...". Suvi-Anne Siimeksen varmistimesta vapautettu käsikranaatin laukaus oli vain alkua. Lisää räjähdyksiä on luvassa, sillä käsikranaatti on heitetty ammusvaraston keskelle.

-Dimitris Mizaras