Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
31.3.2006, 9.02

 

Euroopan unioni: Työväen taistelu levinnyt Ruotsiinkin

Tyytymättömyyden ja suuttumuksen suloinen kevät

Kapinakipinöiden pandemia?

Eurooppalaisessa kapitalismissa yksi maa matkii toista ja panee paremmaksi työväenluokan vastaisissa lainsäädännön muuttamisissa ja toimenpiteissä.

Samaan aikaan joukkoliike ottaa opiksi toisen maan liikehdinnän menettelystä ja taistelutahdosta ja ryhtyy perässä panemaan omallakin vuorollaan paremmaksi. Pitkästä aikaa uusi ilmiö, solidaarisuus, toteutuu spontaanisti käytännössä. Opiskelijat ja nuoret valtaavat katuja ja laitoksia yhdessä järjestäytyneen työväenluokan kanssa. Näin levisi Ranskan vielä ilmassa olevan räjähdyksen kaiku, ensin Saksaan ja Englantiin.

Saksassa monta viikkoa lakossa olevien julkisen sektorin työntekijöiden taistelu saa käytännössä tukea IG Metallista, joka aloitti varoituslakkoja. Lakon piiriin kuuluvat sellaiset jättialat kuten autoteollisuus, metalli ja elektroniikka. Perinteisen palkankorotuksen lisäksi tapetilla on myös nuorisotyöttömyys ja eläkeuudistukset. Nämä ovat työläisillä yhteisiä vaatimuksia, joita kapitalismi ei pysty tyydyttämään missään.

Britanniassa lakkoon meni 1,5 miljoonaa kuntahallinnon työntekijä, Kreikassa on ollut yleislakko ja Italiassa valmistaudutaan samaan suuntaan. Ja nyt on tullut Ruotsin vuoro.

Työläisten ennalta ehkäisevät iskut

Suuttumus ja levottomuudet Ruotsissa alkoivat Centerpartiet-liberaalipuolueen puheenjohtaja Maud Olofsson lausuttua, että Ruotsissa on otettava käyttöön CPE:n tapainen laki koskien nuorison työsuhteita. Olofsson uskalsi jopa tunnustaa, että hän on saanut inspiraationsa ranskalaiselta virkaveljeltään de Villepiniltä. Kaikki tietävät, että ensi syksyn eduskuntavaaleissa Centerpartiet voi voittaa yhdessä muiden liberaali- ja konservatiivipuolueiden kanssa ja näin ollen se voi muodostaa hallituksen. Siinä tapauksessa Ranskassa ehkä hylätystä laista voi tulla todellisuutta Ruotsissa, niin kuin Suomessa ratifioidaan jo hylättyä perustuslakia.

Viime tiistaina Göteborgissa joukko työläisiä hyökkäsi ja tuhosi Centerpartietin paikallistoimiston ikkunat.

Samainen joukko osoitti näkyvästi tukeaan ranskalaisten työväen ja opiskelijain taistelulle.

Myös Tukholman keskustaan kokoontui tiistaina n. 500 nuorta ja työläistä. Tämäkin mielenosoitus oli tarkoitettu Centerpartiet-puoluetta vastaan ja ranskalaisten tueksi. Tukholmalaiset marssivat ensin Ranskan suurlähetystölle, jonka edustalla ratsupoliisit torjuivat väkijoukon. Mielenosoittajat heittivät poliiseja kananmunilla ja lumipalloilla. Sen jälkeen suunnattiin kohti Centerpartietin toimistoa Tukholman vanhassa kaupungissa. Kulkiessaan sinne tuhoutui pankkien hallintolaitoksien ja Centerpartietin näyteikkunoita. Vaikka paikalla on paljon toimittajia, tiedotusvälineet "tukehduttivat" tapahtuman. Suomenkaan tiedotusvälineet eivät ole kuulleet tapahtumistaan mitään.

Eilen mieltään osoitti n. 200 ihmistä Kööpenhaminan Ranskan suurlähetystön edessä. Vastaava mielenosoitus pidettiin viime viikolla myös Dublinissa, Irlannissa.

--Dimitris Mizaras