Vapunaaton mielenosoitus ja mellakoinnit - kannanotto

Vappupäivän aattona järjestettiin Helsingissä toista kertaa euromayday-mielenosoitus, joka on kohdistettu työelämän epävarmuutta ja työsuhteiden silppuuntumista vastaan. Vaaditaan mm. perustuloa, joka olisi riippumaton työnteosta. Vaikka tämä prekariaatti-liike, joka oli mielenosoituksen järjestäjä, on luonteeltaan reformistinen, mielenosoitus muuttui melko radikaaliksi suomalaisittain. EK:n toimiston ikkunoita, kuten myös muutamien liikkeiden ja pankkienkin ikkunoita rikottiin, autoja naarmutettiin ja näyteikkunoita ja ajoneuvoja töhrittiin. Aggression kohdistuminen kulkueen aikana ensisijaisesti juuri EK:n päätoimistoon ei ole mikään ihme. Juuri kyseinen suurpääoman äänitorvi on ollut jatkuvasti aiheuttamassa toimenpiteitä, joilla työsopimusten muuttuminen prekaarisiksi on nopeutunut voimakkaasti. On itsestään selvää, että oikeiston raju hyökkäys tulee voimistamaan vastarintaa nopeasti. Voidaan hyvin lopettaa puheet pullamössösukupolvesta ja passiivisesta nuorisosta, mikä on pelkästään hyvä asia. Mielenosoituksen jälkeen myöhemmin illalla alkoi VR:n makasiineilla tapahtumaketju, josta olemme saaneet lukea eri medioista. Aktivistien yhteenotot poliisin kanssa olivat ilmeisen rajuja, ja tiedotusvälineet ovat mustamaalanneet toimintaan osallistuneita nuoria voimakkaasti.

Marxilainen työväenliitto osallistui euromayday-mielenosoitukseen omin tunnuksin. Vaikka emme ole olleet yhteistyössä tapahtuman järjestäjien kanssa, emmekä osallistuneet ilkivaltaan, emmekä makasiinien yhteenottoihin, näemme tarpeelliseksi tuoda julki oman kantamme kyseisiin tapahtumiin.

Tämä prekariaatin kapinaksikin kutsuttu liikehdintä on nähtävä ensisijaisesti tuloksena taloudellisen ja yhteiskunnallisen kokonaistilanteen muutosprosessista. Nopeimmin kasvava työväenluokan osa on juuri prekariaatti, eli epäsäännöllisissä työsuhteissa työskentelevät. Entistä suuremmat väestöryhmät tulevat tietoisiksi kapitalismin heille lupaamasta tulevaisuudesta, eli jatkuvasta epävarmuudesta, heikkenevistä työehdoista, työnantajien mielivallasta ja niin edelleen. Työväestön alemmat kerrokset ovat nyt heräämässä ja kokoamassa voimiaan yhteiskunnalliseksi subjektiksi. Tyytymättömyys ja viha vallitsevan järjestelmän epäkohtia kohtaan purkautuu sitten muun muassa mellakointina ja ilkivallantekoina.

Me emme näe tällaista mellakointia rakentavana tapana muuttaa yhteiskunnallista järjestelmää oikeudenmukaisempaan suuntaan. Prekariaattiliike pyrkii pääosin vain muuttamaan rahavirtojen suuntia kapitalistisen talouden sisällä. Vaatimuksiaan liike tehostaa näillä näyttävillä tempauksilla ja mielenosoituksilla. Näennäisestä radikaalisuudestaan huolimatta tavoitteet ovat täysin reformistiset. Ei kyseenalaisteta kapitalistista talousjärjestelmää sinänsä, vaan pyritään meikkaamaan tämän ikälopun hirviön kasvoja kivemman näköisiksi. Oikea tapa edetä, on pyrkimys rakentaa vallankumouksellista, kaikkien kapitalismin ikeen alla elävien työväenluokan eri osien ja heitä lähellä olevien muodostamaa rintamaa, joka toimii tinkimättömästi kapitalistista järjestelmää vastaan kaikilla yhteiskunnan sektoreilla, unohtamatta sen enempää poliittista, kuin taloudellista taistelua. Lopullisena ja ainoana pääasiallisena tavoitteena vallan haltuunotto, ja kapitalististen instituutioiden romuttaminen ja suurpääoman haltuunotto. Tästä huolimatta, meillä ei ole oikeutta tuomita aktivistien toimintaa. Kyseessä on työläisryhmät, joilla ei ole minkäänlaista edustajistoa missään ammatillisessa, eikä parlamentaarisessa elimessä. Ja toisaalta, nuoret prekaarit myös näkevät porvarillisen parlamentarismin todellisen taantumuksellisen luonteen, ja ovat myös menettäneet uskonsa vanhoihin näennäisen radikaaleihin kansalaisjärjestöihin, kuten Attac.

Oman yhteiskunnallisen aseman tiedostaminen, räikeät tuloerot ja yhteiskunnan arvomaailman nopea raaistuminen ovat tekijöitä, joiden valossa nuorten toiminta voidaan ymmärtää, ja jossain määrin hyväksyäkin. On syytä olettaa, että tätä mellakointia on viranomaisten taholta liioiteltu suuresti. On muka löydetty käyttämättömiä polttopulloja, tuotu esille näkemystä mellakoinnin organisoimisesta etukäteen jne. Koska illanvietto muuttui mellakaksi vasta virkavallan paikalle saapumisen jälkeen, on syytä olettaa, että ilman tätä poliisin interventiota ilta ja yö olisivat sujuneet hyvinkin rauhallisissa merkeissä. Porvarillinen roskalehdistö jälleen kerran nuolee suurporvarien ja heidän väkivaltakoneistonsa saappaita, ja asettuu häpeällisesti tukemaan valtaeliittiä nuoria työläisiä vastaan. Pidätetyille nuorille oikeuslaitos todennäköisesti langettaa kovia rangaistuksia, jolla pyritään pelottelemaan tulevien aktioiden mahdollisia osanottajia.

On tosiasia, että järjestelmällä on pakottava tarve kiristää kansalaisyhteiskunnan valvontaa, ja tukahduttaa kytevät kapinan alut mahdollisimman nopeasti. Järjestelmän herroja ja lakeijoita hirvittää ajatuskin siitä, että Suomen EU-puheenjohtajuuskauden suurtapahtuma syksyllä muuttuisi yhteenotoksi aktivistien ja järjestysvallan välille. Eliitti samaistaa etunsa EU:n ja suurpääoman etuihin, ja mikään ei saisi häiritä tätä kansanvastaisen politiikan toteuttamista. On myös selvää, että kapitalistisen järjestelmän antagonistiset ristiriidat nopeasti kärjistyessään johtavat väistämättä työväenluokan sekä pääoman törmäyskurssille keskenään. Aktivisteista on tehty nopeasti syntipukkeja, joiden toiminnalla ryhdytään pian perustelemaan kokoontumisvapauden rajoituksia, kansalaisjärjestöjen ja poliittisen vasemmiston toiminnan vapautta. Meidän kantamme on selvä. Näemme tämän uuden liikehdinnän luokkataistelun uusien muotojen hakemisena, ja ojennamme toverillisen kätemme nuorten taisteluhaluisimmille osille. Puolustamme loppuun asti kaikkia niitä kansalaisoikeuksia, jotka on aiempien vuosikymmenien kamppailuissa niin kovaan hintaan hankittu työväenliikkeen ja kansalaisaktivismin voimin. Samalla tuomme esiin välttämättömät siirtymävaatimukset, jotka ylittävät kapitalistisen talouden puitteet. Taistelemme järkkymättömästi porvarillisen valtion kaikkia alistamispyrkimyksiä ja militarisoimista vastaan!

Vaara, mikä piilee erillisessä prekariaattiliikkeessä, on sen mahdollisesti aiheuttama hajaannus työväenluokan keskuudessa. Jos prekariaatti nähdään erillisenä yhteiskuntaluokkana (mikä on virheellistä), on todennäköistä, että tämä liike toimii pääoman eduksi, asettamalla jälleen kerran työväestön osia toisiaan vastaan. Todellinen syy prekariaaatin muodostumiseen on kriisiytynyt kapitalismi, joka ei kykene enää tyydyttämään työväenluokan välttämättömiä perustarpeita edes kaikkein vauraimmissa provinsseissaan, kuten Suomessa. Ja on myös todettava, että tämän päivän kokopäivätyöläinen on helposti huomenna prekaari. Eikä tämä tarkoita kyseisen työläisen yhteiskuntaluokan vaihtumista. Työväestö ei ole homogeeninen yhteiskuntaluokka, eikä ole sitä koskaan ollutkaan. Mutta työväenluokan yhtenäisyyttä ja muuttamista yhteiskunnalliseksi subjektiksi pääoman valtaa vastaan tarvitaan tänään enemmän kuin koskaan.

4.5.2006

Marxilainen työväenliitto