Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
7.6.2006, 14.26

 

Somalia. Imperialismin herruus on päättynyt

Somalian viidentoista vuoden sisällissota näyttää lähestyvän loppuaan. Islamilaiset miliisit valtasivat eilen pääkaupungin Mogadishun ja karkottivat amerikkalaiset ja heidän marionettinsa. Traagisen maan ongelmat alkoivat paljon ennen sisällissodan alkamista, silloin kun monen muunkin Afrikan maan tapainen heimorakenteinen yhteiskunta päätettiin muuttaa kansallisvaltioksi länsimaisen mallin mukaan. Täysin ulkoakäsin lietsottu sisällissota on tähän asti maksanut jopa puolen miljoonan ihmisen elämän.

Vuonna 1991 kapinalliset kaatoivat CIA:n takuumiehen, Mohamed Siad Barrenin, joka oli ehtinyt hallita Somaliaa 22 vuotta. Isku oli kova ottaen huomioon sen, että ensimmäinen Persianlahden sota ja kokonainen Lähi-Idän invaasioiden uusi aikakausi oli vasta alkamassa.

Seuraavana vuonna vielä YK:n lippua heiluttanut imperialismi nousi maihin. Tekosyynä oli heidän tuomansa ruoka-apu nälänhätään, johon he olivat itse syypäitä. Amerikkalaiset olivat niin varmoja ylivoimastaan, että laittoivat pystyyn siihen asti mahtavimman mediaoperaation, mikä oli ikinä järjestetty. Sähköä saatiin omilla generaattoreilla ja invaasion suora lähetys piti välittää satelliitin kautta. Ja niin kävikin. Maailman kehittynein teknologia sai ikuistaa ja vielä välittää ympäri maailmaa ja reaaliajassa tiedon siitä, miten haavoittuvainen imperialismin koneisto on, kun se kokee syvän kriisin kouristuksia.

Vuonna 1993 maailma sai nähdä miehittäjien ruumiita sidottuna ja raahautuneina autojen perässä. Vastarinta oli voittanut. Vuoteen 1997 mennessä miehittäjä oli pakotettu poistumaan. Tämä oli amerikkalaisten sotien viimeinen suora ja sensuroimaton lähetys. Sen jälkeen kaikki "riippumatonkin" media on saanut kulkea amerikkalaisjoukkojen perässä ja välittää vain sen sensuroimia tietoja.

Sisällissota kiihtyi tämän vuoden aikana. Se päättyi kapinallisten marssilla pääkaupunkiin. Amerikkalaisten tukemista yhdestätoista sotapäälliköistä yhdeksän on paennut ja kaksi haluaa neuvotella. "Kansan voiton jälkeen tulemme palvelemaan rauhaa ja turvallisuutta" sanoi Mogadishun valloittaneiden islamistien päällikkö. Kärsineen maan väestö on väsynyt ja nälkäinen. Se kaipaa leipää ja rauhaa. Somalia on nyt eri voimien käsissä. Tulevaisuudesta ei ole varmuutta, mutta yksi asia on kuitenkin varma. Imperialismin herruus on alueella loppunut ja se on sinällään positiivinen asia.

Dimitris Mizaras