Espanjalaisten murhaaja kukkaruukkujen kirous

Pirun kukkaruukku sekä pahanlaatuinen vaasi hyviä voimia vastaan.

Kuten varmasti tiedättekin, 4. helmikuuta joutui huostaan otetuksi ja pidätetyksi ryhmä nuoria espanjalaisessa Barcelonan kaupungissa, Sant-Pere-més -kadulla sijaitsevan talon ulkopuolella. Tapahtumasta on eriäviä versioita, mutta kaikkia yhdistää samat keskinäiset tapahtumat.

Nuoret tulivat pirskeistä ja poikkesivat tälle kadulle, jossa törmäsivät toiseen juhlaseurueeseen. Katu oli kapea, eivätkä he voineet paeta. Juhliminen ei nähtävästi ollut sallittua, joksi poliisi saapui paikalle. Osa naapureista antoi tukensa poliiseille ja toiset osoittivat eriävät mielipiteensä näiden toiminnasta erinäisten talon korkeuksista alas heitettyjen esineiden, virtsan ja kattiloiden välityksellä. Niinpä, tapahtumat, useampi todistaja vahvistaa, johtivat poliisin puuttumiseen hyökäten talon edustalla riitelevien nuorisoryhmien kimppuun. Kaikki alkoi yhden kukkaruukun putoamisesta erään poliisin päälle. Tämä loukkaantui vakavasti, ja se olikin lähtölaukaus iskujenmyrskylle sikisokin kaikkia paikalla olevia kohtaan.

Tämän filosofisen taiston pohjilta tulemme seuraavaan lopputulokseen:

Jos jossakin polemiikkisessa tilanteessa emme ole samaa mieltä toisen osapuolen kanssa, tulee meidän hakata tätä mahdollisimman lujasti, välittämättä lieventävistä seikoista taikka konfliktin alkuperistä. Minimaalinen harkitseminen sekä toiminta ensimmäisestä käskystä on tärkeää tietyissä viranomaisten piireissä. Mutta ei siinä kaikki, oikeus itsessään ei ole riittävää, rangaistus koettelemuksena, mutta sen täytyy olla myös tutkiva (varmasti noista löytyy yksi jos toinenkin tutkijoiden jälkeläinen). Lainrikkojia tulee halveksua, pilkata ja kiduttaa paikan päällä. Lisäksi, tuomarin ja syyttäjän ollessa sama persoona , kyseessä olevan pidätetyn oletetaan olevan syyllinen kunnes tämä todetaan syyttömäksi.

Noista lähes kymmenestä tuona aamuyönä pidätetystä kaikki vapautettiin, lukuunottamatta kolmea latinalaisamerikkalaista nuorta. Kaksi chileläistä ja yksi argentiinalainen. Toisin sanoen, pelkkiä "sudacas" (= Sudamérica + caca (kakka) = espanjassa latinalaisamerikkalaisista käytetty halventava kutsumanimi). Koska varmasti tuolla julkisella veljeydellä vierasvihaisine mieltymyksineen on aiheelliset syynsä haluta karkottaa kuka tahansa, joka ei alkuperältään ole heidän maastaan.

Siispä, jos niin kutsutuita espanjalaisia niin kovasti haittaa eteläamerikkalaiset.

Ehdotan heille,

- Älä polta seuraavaa tupakkia, älä enää osta niitä perunalastuja joista niin kovin pidät, älä myöskään edes lähesty vastenmielisiä tomaatteja jotka ovat peräisin suurelta "Sudaca"-maanperältä. Haluatko lisää esimerkkejä? Kieltäkää meidät maastanne, mutta olkaa johdonmukaisia ja kieltäytykää kaikesta meidän maanosastamme peräisin olevasta. Lukuunottaen häpeällinen pääomavoitto, jonka tuottavat nuo samaiset latinalaisamerikkalaiset, jotka työskentelevät ala-arvoisissa oloissa jossain nimekkäässä tehtaassanne. Tehtaassa jonka johtaja lupaa maan ja taivaat tietyn tyyppisille henkilöille. Nämä ovat henkilöitä, jotka katsovat läpi sormiensa työntekijöiden huonoa kohtelua, henkilöitä, jotka eivät valita tai kuulu liittoon ja jotka eivät nauti sosiaaliturvasta ja joille voi maksaa surkeaa palkkaa.

Niinpä niin...

Siksipä heitä piti kiduttaa. Jäävuoren huippu on tiivistettynä kolme poliisia ja näiden älyllisesti vahingoittunut patukka. Pomojen jälkeläis-poliisit ja heidän kuolemanperintönsä.Poliisit, jotka kuvittelen piilossa kellarissaan koruompelemassa kauniisti ja keskittyneesti oranssista oloasua jollekulle tulevalle terroristille.

Kysyn sinulta espanjalainen poliisi, jos niin paljon pidät johtamisesta mikset nouse laivaan omine voiminesi ja matkaa Irakiin tai Afganistaniin, tai Israeliin tai Yhdysvaltoihin? Siellä voisit varmasti olla oma itsesi, voit varmastikin päästää irti kaikki murhaajan sekä kiduttajan kykysi. Pomoilu-tunne ei olisi lyhytaikainen, et tarvitsisi piiloutua kuin hiiri piirretyissä elokuvissa, etkä myöskään tarvitsisi keksiä työtoveriesi kanssa yhteensopivia tarinoita erinäisistä tapahtumista. Voisit kiduttaa työksesi, saisit parempaa palkkaa, saisit kosketella itseäsi vapaasti kuunnellessasi kärsivän ihmisen huutoja. Mietihän miten hyvää Guantánamon säät tekisivät hipiällesi, et tarvitsisi enää piiloutua kunnioitetun poliisikypärän alle, joka niin kalventaa muuten ruusunpunaisia poskiasi. Ymmärrän ettei ole mukavaa tulla kotiisi ja sanoa ettet halua puhua työstäsi ja tottahan toki, miten kehtaisitkaan kertoa vaimollesi, äidillesi taikka lapsillesi: "Tänään kidutin yksiä pojankloppeja".

Ehei, isänmaa kutsuu sinua hiljenemään. Koska on aivan varmaa ettei sinussa ole miestä kylliksi sanoaksesi:"Minä sitä kidutin ja mitä sitten..Se ansaitsi, ansaitsee ja tulee ansaitsemaan sen."

Eivät kaikki poliisit ole pahoja, huono juttu vain ettei Molotov erittele, ihan niin kuin ei poliisikaan.

Tietääköhän tuo kyseessä oleva tuomari ja ne kyseessä olevat poliisit että turismi ja ulkomaalaiset ravitsee suuren, suuren osan espanjan taloudesta.

Vaikka jos ne pojanklopit olisivat olleet saksalaisia, yhdysvaltalaisia tai suomalaisia tai muita pohjoismaalaisia, varmasti nuo samaiset poliisit olisivat näytelleet enkelimäistä naamaa jotta joku olisi huomannut heidän hyvin, oikein hyvin piilossa kytevät kykynsä. Sanomattakin on selvää jos nämä olisivat olleet naisia, paikalla olisi ollut hurmaava poliisimies, ottaen verentahrimat hanskansa pois nostaakseen kätensä osoittaen kunniaa kaukaisia vieraita kohtaan.

Mutta ei, näin ei käynyt. Olosuhteet käynnistivät kilpailun poliisivoimissa erittäin tärkeässä aineessa. Näyttelemisessä. Poliisin lavastus ja näytelmä. Kiitos ja kunnia anonyymeille ja ahkerille käsikirjoittajille. Tässä tunnetussa draamassa ainoat todistajat ovat nuo samat konfliktissa osallisena olleet poliisit. (Pystyn melkeinpä näkemään patrullin Pinochet, Franco ja Videla käsi kädessä)

Kaksi nuorukaisista on Nerudan maasta, josta tuomari tai poliisit varmastikaan eivät ole koskaan edes kuulleet, vielä vähemmän tietänevät Whinipeng laivasta. Ja näin ollen, ovat varmastikin suruissaan etteivät syntyneet aiemmin pidättääkseen runoilijan puoskarina. Kolmas nuorukainen on kotoisin Argentiinasta, Chen kotimaasta, sekä tangon ja Maradonan, kuten myöskin kymmenien pelaajien, jotka maustavat espanjalaisen jalkapalloilun, mukaanlukien tuomarin suosikkijoukkueen.

Kyseessä oleva oikeudenkäynti voi kestää kaksi vuotta, 730 päivää, joina joku jalo sielu alistuu tutkimaan tapahtuman taustan. 18 vuoden tuomiot ovat laudalla. Kaikkein painavin syyte on murhayritys. (Enkä voi olla ajattelematta poliisin ja jalkapalloilijan uskomatonta yhtäläisyyttä työnteon hetkellä) Syytteet sisältävät myöskin virkamiesten pahoinpitelyn (itsepuolustus iskuja, patukoita, käsirautoja, märkiä pyyhkeitä, vesitykkejä yms. vastaan on virkamiehen pahoinpitelyä).

Harmillisesti, monet noista poliiseista ei vieläkään ole selviytyneet shokista nähdessään miten nuo oliot yrittivät murhata heidät kukkaruukulla. (Yhä tänään he pelkäävät henkensä puolesta nähdessään kasvin taikka kukan). Vaikka Joan Closia, Barcelonan kaupunginjohtajaa, kiskottiin korvista (ja muualtakin) ja hetken päästä tämä päätti ja ilmoitti että kukkaruukku heitettiin siinä kasvaneen puun kera.

Lisäksi, lähiövartijoiden version mukaan joku nuorukaisista huusi jotain tyyliin "Tappakaa ne, käykää kimppuun". Sanat toistuvat lukemattomissa pahoissa unissa jotka eivät anna kyseisille poliiseille rauhaa. Pelkkä muistikuva lauseista saa tietyt kehontoiminnot laukeamaan ihan itsestään noilta jaloilta yleisjärjestyksen kilvenkantajilta.

Poliisit lisäävät myöskin puolustuksekseen " työstressin".

Sopiminen yhteisestä tarinasta vaati useamman tunnin keskustelun,aiheutti migreenin ja pyörrytystä, lihaskipuja käsissä ja jaloissa. Ihon kovettumat olisi vastaavanlainen yritys syyllistää poliisi pahoinpitelystä. Elintärkeä siesta keskeytyi niissä kortteleissa jonne syytetyt vietiin ja myös muita ongelmia ilmeni yleisen tietämyksen mukaan.

Niinpä täytynee ymmärtää että Zapatero käyttää saapikkaitaan tallatakseen kenen tahansa loisen, joka ei ilmoita itseään espanjalaiseksi ja lakia kunnioittavaksi perhoseksi, päälle.

Ei ole mikään yllätys että politiikan maailmassa on olemassa sadisteja, jotka piiloutuvat univormunsa taakse, kuten myöskin muut, kompleksin tai trauman omaavat, syrjityt, alistetut, ne jotka kärsivät pienestä pippelistä, pahanhajuisesta hengityksestä, huonoista käytöstavoista, kiroilusta, he istuvat takapuolelleen kuten kuninkaat ja hallitsevat niitä, jotka eivät kuulu samaan kunnioitettuun kastiin.

Ja nähtävästi nuo kundit kuuluvat "niihin" ei-sopeutuneisiin siitä "Okupa" -ryhmästä, joka niin meteliä pitää. Tai ehkäpä he olivat kimppaan ryhtyneitä Kommunisteja tai tuhollisia Anarkisteja. Kaikki nuo pellet jotka ovat vakuuttuneita että kapitalistinen systeemi olisi inhottava. Niinpä samaisen systeemin ykköspuolustaja Hispaniassa kiirehtii massamurhaamaan jok'ikisen vastaisen mielipiteen.

Ainoa yksityiskohta on että nuo samaiset pellet maksavat palkan noille yleisen rauhan suojelijoille. Nuo samaiset, jotka heittivät kukkaruukkuja ja muita tavaroita poliisin päälle, jotta poikien potkiminen loppuisi, ne ovat samat ihmiset, jotka maksavat poliisien palkat. Palkka joka tulee VALTION kautta, kuten nuo vasemmistolaiset vaativat.

Niinpä mikseivät laita listaa kiertämään etu- ja sukunimineen ja kaikkineen pyytäen poliisin kiireellistä yksityistämistä. On häpeällistä että samaiset jotka tappelevat ovat myöskin ne jotka ylläpitävät poliisia.

Yksityistämään poliisi nyt heti, ei penniäkään enempää valtion taskusta!

Rodrigo Lanzan ideoi ja Alex Cisternas ja Juan Pintos sekä yhden heistä äiti, Mariana Hidobro, järjestivät nälkälakon tarkoituksenaan herkistää karhunnahkaisen oikeusjärjestelmän joka Espanjassa vallitsee.

Poliisin sisäpiireissä sekä useammassa sairaalassa tapahtui lukemattomia kummallisuuksia. Lääkärintarkastusta ei tehty, elintärkeitä tietoja pimitettiin (henkiä oli tässä pelissä), vierailukielto jne. jne. jne.

José Escribá de Balaguerin (Opus-dein perustaja ja sama joka siunasi Pincohetin vuonna 74 Chilessä. (Mainitsen tämän koska vartijat narisivat vangeille ettei Pinochet ollut tehnyt työtään hyvin koska ei tappanut kaikkia) kehotuksesta sekä pieni pyhimys käsissään odottivat poliisipiirit sitten kärsivällisesti josko ongelma häviäisi itsestään. Ilman että heidän täytyisi tehdä mitään he rukoilivat päivittäin että ne kuolisivat kerta heitolla. Loppujen lopuksi se tarkoittaisi että jäljelle jäisi kolme katurakkia vähemmän. Mutta heidän rukouksensa ei tulleet kuulluksi (ehkä he rukoilivat väärään suuntaan, pohjoiseen päin rukoillessa olisi varmasti käynyt paremmin).

Niinpä viha jäyti tuomaria sliipattuja kynsiä myöten, juoksetti tämän ylellisen ranskalaisen parfyymin ja niinpä tämä otti noiden latinalaisamerikkalaisten vapauden epäillen että he voisivat paeta kotimaihinsa.

Rehellisesti sanottuna, luulen, etteivät he lähtisi mihinkään. Vahingonkorvaus jonka Espanjan valtio täytyy maksaa heille tulee olemaan miljoonaluokkaa. Sitä paitsi, Euroopan Unioni, antaa kuulua itsestään hetkittäin, hieman haluttomasti, mutta antaa kuulua kuitenkin.

Sillä välin, siellä he ovat, uinuksissa, odottaen, odottaen. Mutta he eivät kuitenkaan odota yksin, meitä on tuhansia odottamassa heidän kanssaan.

" Taas uudestaan haluavat liata maani työläisten verellä, heidän, jotka puhuvat vapaudesta ja joiden kädet ovat mustat, haluavat peittää häpeän, jota vetävät perässään jo vuosikymmenien takaa, mutta murhaajien väri ei kulu pois heidän kasvoiltaan."

Ja kuten sanoi Mossos Désquadra "Koskeeko sudaca-paskiainen?"

Täytyy tunnustaa että kyllä, kyllä meihin koskee.

Vaikka haluaisin kyllä nähdä nuo samaiset vartijat sanomassa samaa jollekulle joka pystyy puolustamaan itseään, jollekulle joka ei ole käsiraudoissa, haavoittunut ja linkuttava.

Itseäni epäilyttää niin kovin koko tapaus, että lähetän tämän kirjoituksen kaikkiin tuntemiini poliisin-, oikeuslaitoksen- sekä poliittisiin instituutteihin Espanjassa.

Katsotaan vastaavatko...

Sylkekää käsiinne, teidän tunnetut Kauhun ja Epäoikeudenmukaisuuden ylhäisyytenne.

Andrés Bianque

Heinäkuu 23, 2006

Huom!

Nuorten hyväksi on meneillään monenlaisia tukikampanoita ja protesteja ympäri maailmaa. Nuoret ovat yhä vangittuina ja pian täyttyy kuusi kuukautta siitä kun heidät vangittiin, toisin sanoen kuusi kuukautta kidutusta Barcelonan vankiloissa. Andrés Bianquen artikkeli on julkaistu monessa eri maassa esim. Argentiinassa, Chilessä, Uruguayssa, Espanjassa ja Meksikossa.