Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
26.9.2006, 23.02

 

Naamioituneen pingviinin* siiven sivallus

Kuten usein kylmyys joka kulki Santiagon kaduilla lämpeni barrikadeilla ja tuleensytytettyjen renkaiden äärellä sekä huutojen kaikuessa arvostetun ja oikeudenmukaisen koulutuksen puolesta. Ollakseen yhdenmukainen älyllisesti ja koulutuksellisesti vaatimusten kanssa hallitus lähetti taas kerran ykkösrauhanpuolustajansa kansalaisten eteen. Tavanmukaisella eleganssilla joka Chilen poliisivoimia kuvastaa joutui 106 mielenosoittajaa pukeutuneina köyhän opiskelijanbudjetin mukaisesti koululaisen mustavalkoiseen (pingviini)asuun, pidätetyksi. Korkeat arvosanat korostettuina ja alleviivattuna mustin kirjaimin kansallistelevisiossa kerrottiin jonkin ryhmän niin kutsuttuja opiskelijoita ryöstäneen olut-rekka-auton. (Jos hallitus voisi, se lahjoittaisi alkoholia ja huumeita idioottisoidakseen nuorison).

Tiedostusvälineet kutsuvat Maipú ja San Miguel-kuntien lukiolasopiskelijoiden järjestämää protestia tapahtumaksi. Protesti oli äärimmäistä hitautta vastaan jolla hallitus käsittelee ja pohtii ratkaisua opinto-ongelmiin kuten myöskin parannuksiin koulutuksen infrastruktuuriin sekä parempaan opintojen rahoitukseen muiden seikkojen kera.

Maipússa rekisteröitiin suurin määrä pidätyksiä, suunnilleen 80 pidätettyä opiskelijaa ja parisen kymmentä San Miguelissa. Molemmissa protesteissa yleisö oli tuhoisaa ja vahinkoja yksityiselle omaisuudella tuli laajalti. Sisäministeriön Felipe Harboe debytoi sanoen erikoista kyllä hyvinkin hanakasti: "Niiden joukkoihin infiltroi, liittyi, väkeä."

Ja kysymys törmäilee kristalliseiniin. Keitä ovat nuo joukkoihin liittyneet? Nuorisoa, jotka haluavat tuhota ja lisätä epäluuloja heidän liikettään vastaan? Ei-materiaalisia olentoja jotka juuri tulevat materiaalisiksi protestin hetkellä? Haamuja jotka saavat sielunrauhan ainoastaan protestoimalla? Ehkäpä, Belisario Velasco on jo aloittanut työskentelyä ja tiedottajiensa oikaisua (joiden täytyy päästä nimekkäiksi voittaen moisten tapahtumien kustannuksella) ja hän unohti kertoa tuon pienen yksityiskohdan heille.

Tietänet hyvin että nälän ja epäoikeudenmukaisuuksien ekonominen järjestelmä jota hallitus on toimeenpannut, on aiheuttanut lukemattomia emotionaalisia ongelmia koko Chilen väestölle. Murhat ja itsemurhat ovat jokapäiväisiä. On kovin tavallista perheenisän murhata lapsensa, puolisonsa ja päätyä sitten itsemurhaan ja tapahtuma mainitaan ainoastaan myydäkseen enemmän noita neljännen kategorian iltapäivälehtiä, jotka kustannetaan väestön verorahoilla. Niinpä monet ovat hyvinkin vihoissaan, raivoissaan, voimattomina kiihkoissaan ja vimmoissaan, ja paljon muutakin, kapitalistista järjestelmää vastaan. Jos haavoittuneet protestoisivat kurjaa kohteluaan vastaan, aivan varmasti hallitus lähettäisi kourallisen salaisia agentteja ainoana päämääränään pilata väittämät.

Sympaattinen ja anekdotinen tieto hallituksesta oli se, että he poliisiviranomaisten kautta vahvistivat, että kaksi poliisimiestä oli haavoittunut. Aikaisempaan liittyen julki tuli uutinen, jossa tunnistettiin kaksitoista poliisia syytettyinä tarpeettoman väkivallan käytöstä viimeisissä protesteissa, jotka järjestettiin melkeinpä miljoonan opiskelijan toimin parisen kuukautta sitten.

Kaksitoista? Tietysti jok'ikinen näistä rotista on ilmoittanut että he käytännöllisesti katsoen kiiruhtaessaan juoksujalkaa kompastuivat ja säikähtäessään mahdollisen kaatumisen hetkellä tukivat saapikkaansa jonkun surkimuksen kasvoihin. Kaikki löivät syytettyjä takamuksille. Laitoin kansalaiselle tulen takamuksille. Virtaava veri ei ollut muuta kuin vanha kepulikeino Kansainvälisen Kommunismin tahtiin.

Kaksitoista syytettyä? Kuinka monta poliisia oli käytössä kontrolloidakseen ja alistaakseen miljoonaa ihmistä? Kaksitoista? Tahtovatko he siis sanoa että kahdeltatoista järjestyksenvalvojalta luisui ohjat käsistä ja muut toimivat asianmukaisen rauhallisesti ja tahdikkaasti: "Olkaa hyvät, älkääkä huutako niin kovasti, voisitteko ystävällisesti nousta poliisiautoon, kiitos!"

Syytettyjä Tarpeettomasta Väkivallasta

Hallitus on osallisena syyttämässä poliiseja tarpeettomasta väkivallasta. Ja mikähän olisi Tarpeellista Väkivaltaa? Se mikä ei ole näkyvissä tai todistettavissa? Se mitä ei huomata?

Millä nopeudella, hallituksen mukaan, tulisi patukan iskeä lasta, joka vaatii arvossa pidettyä koulutusta, jottei kyseessä olisi tarpeeton väkivalta? Nuo lapset täytyy tukehduttaa lievemmällä kyynelkaasulla.

Piiskaisiko vesitykki painon, iän ja pituuden mukaan? Olisi mielenkiintoista, kuten kyseessä oleva valtio niin hyvin tuntee korvaavia termejä sekä totuutta muokkaavia ilmaisuja, niin olisi mielenkiintoista että he kertoisivat; millaista on tarpeellinen väkivaltaa ja miten sitä tulee käyttää? Näyttäkää meille esimerkkiä, niin ehkäpä molotovkin erittelee ja säätelee henkilön asteen ja roolin mukaan.

Harboe herranen kritikoi näitä toimenpiteitä (ihmeellistä) vakuuttaen ettei nämä ole oikeutettuja niin kauan kuin keskustelun mahdollisuus on avoinna. Muutokset joiden puolesta nyt taisteltiin näkevät mahdollisesti ainakin hieman konkreettisempaa päivänvaloa vuonna 2007, vuonna jona juuri ja juuri (onnella) laitetaan liikkeelle mahdollinen lakiesitys.

Niin sanottu Yasna tuntee ettei 16 vuoden lupausten odotus sekä 17 vuotta Pinochetin diktatuuria ole riittävä aika kiiruhtaakseen hallituksen päätösprosessia etusijalle laitetusta kiireellisestä asiasta. Samalla tavoin ei hänestä ole hyväksyttävää, että nämä opiskelijat protestoivat moisin koska marssilla ei ollut keskiasteen opiskelijoiden lupaa tai se ei ollut yhteen kutsuttu oikeiden henkilöiden toimesta, toisin sanoen, nyt tuo instanssi on hyväksytty vaikka vain joitakin kuukausia aiemmin sitä paheksuttiin kovin sanoin.

Koulutusministeri, Yasna Provoste, usutti myös vanhempia ja yleisiä valvojia pitämään nuoret kurissa, jotta nämä jättäisivät väkivaltaiset mielenosoitukset.

Kaupunginjohtaja Víctor Barrueto informoi että pääkaupunkiseudun kaupunginhallitus osallistuu siviilisyytöksiin, joita opiskelijoiden väkivallan uhrit tulevat nostamaan vastuullisia kohtaan.

Protestoimalla tai kyseenalaistamalla valtiovaltaa ei siis asiat etene, vain päinvastoin. Toisin sanoen ei ihmisillä ole oikeutta laadukkaisiin opintoihin, niitähän he ovat protesteilla vailla. Toisin sanoen, kuten asiat etenevät on parempi vaihtaa kynä keppiin ja selkäreppu muoviseen suojakilpeen.

Koskahan siihen ei tarvita minkäänlaista koulutusta.

" Kouluttakaa lapsia eikä ole tarpeen rangaista miehiä" (Confucio)

Andrés Bianque

Elokuun 9, 2006

Käännös Katia Daavitsainen

* (Kääntäjän huom.: Chilessä opiskelijoita kutsutaan perinteisen kouluasun vuoksi pingviineiksi)*