Vallankumoukselliset internationalistit kokoontuivat Argentiinassa

Latinalaisen Amerikan suurennuslasi näyttää ristiriidat

Tämä toteamus oli kaikkien huulilla kun massiivinen Partido Obreron kutsuma kokous oli päättynyt Argentiinassa.

Latinalaisen Amerikan poliittisessa kehityksessä on näkyvissä asioita, jotka ovat kehitteellä muuallakin maailmalla, esim. Euroopassa erityisen selkeinä. Kun katsoo mistä nuo tapahtumien langat johtuvat, huomaa, että juuret ovat syvällä kapitalistisen järjestelmän keskuksissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Kutsuun vastanneilla tovereilla oli ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä ja kokea läheltä työväenliikehdintää monen eri tapahtuman kautta. Ensin oli PO:n 16. kongressi 18.-21. elokuuta. Sen jälkeen oli Neljännen Internationaalin jälleenperustamisesta koordinointikomitean työskentely ja organisoima avoin kokous Ferro-hallissa. Lopulta tapahtui useampia palavereita ja kokouksia, johon osallistui liikkeemme ulkopuolisiakin järjestöjä, sekä ympäri maata lähtenyt kampanjakiertue, joka vei porukkaa Boliviaan ja Chileen asti.

Partido Obreron kongressi

PO:n 16. kongressi näytti selkeästi koko kartan siitä, missä mennään Argentiinassa viisi vuotta Argentinazon kapinan jälkeen. Puolueen tuhannet jäsenet oli edustettuna 1:10 suhteella. Edustajat olivat koko argentiinalaisen yhteiskunnan kirjo pienoiskoossa, maan pohjoisimmasta osasta etelän Tulimaahan asti. Mukana oli öljyteollisuuden työläisiä, Santa Cruzin työttömiä, Santa Fe:n teollisuusalueen lakkolaisia, Rosarion, Lorenzon ja Gordoban militantti lakkolaisopettajia, Mar de Platan kalateollisuuden työläisiä, Parmalatin työläisiä, vallattujen ja työläisten hallinnan alla toimivan Zanonin tehtaan edustajia, Saltassa, Santiago del Esterossa ja Katamarcassa kapinoivien Huhui-intiaanien mukana taistelevia tovereita, Oranin Polo Obrero, joka taistelee jenkkiyhtiöiden aiheuttamaa lasten työvoimaa vastaan ja ympäristön myrkyttämistä sekä epidemioita vastaan. Mukana kongressissa olivat Tucumanin toverit, jotka ovat tänä päivänä taistelun etunenässä poliisivaltiota vastaan, Buenos Airesin metron työläisten edustajat, vallatun Hospital Francess-sairaalan hoitohenkilökuntaa, kuten koko maan sairaaloiden edustajia, työttömiä ja työssä olevia yhdistävä Polo Obrero, Partido Obreron kansanedustajat ja kunnanvaltuutetut ja opiskelevan nuorison taistelujen johdossa olevan Nuorisoliiton Sosialismista (YJS) edustajia.

16. kongressin tiloissa tapasivat Argentinazon ja piqueterosten, vuoden 1969 Kordobazon ja 70-luvun Videlan diktatuurin desaparecidosten (kadonneiden) edustajat, kaikki militantti Työväen Puolueen riveissä, jossa murskaavana enemmistönä on proletariaatti, jossa naisia on yhtä paljon tai enemmän kuin miehiä ja jossa keskimäärin jäsenten ikä on 25 vuotta.

Ennen kongressia lähtevä keskuskomitea valmisteli asiakirjat, joiden pohjalta alkoi intensiivinen kolme kuukautta kestänyt poliittinen keskustelu. 24 monisivuista tiheästi kirjoitettua sisäistä dokumenttia heijasti kaikkien puolueen organisaatioiden sekä yksittäisten tovereiden mielipiteet koko maasta. Kongressi aloitti työskentelyään tov. Altamiran alustuksella väistyvän keskuskomitean puolesta. Sen jälkeen edustajat jakautuivat neljään toimikuntaan ja alkoi asiakirjojen perusteellinen käsittely. Kansainväliset asiat, kotimaan tilanne, työväen- ja ammattiyhdistysliike ja jäsenistön poliittis-teoreettinen kouluttaminen olivat kunkin toimikunnan alueet. Tämän jälkeen siirryttiin täysistuntoihin, joissa keskusteltiin uudelleen toimikuntien työstettyjen dokumenttien pohjalta. Siellä nämä muokattiin viimeiseen muotoonsa ja äänestettiin. Kongressi päätti työskentelynsä valitsemalla uuden keskuskomitean.

Mainittakoon, että kutsuvieraspuolueiden edustajat saivat osallistua kongressin työskentelyyn ilman äänioikeutta, oliko sitten CRFI:n jäsenjärjestöjä tai ei. Argentiinasta oli edustettuna Partido Comunista de los Trabalhadores (PCT- Työtätekevien Kommunistinen Puolue), joka on lohjennut Argentiinan Kommunistisesta Puolueesta ja Brazo Libertario, joka on anarkosyndikalistisen alkuperän puolue, joka hyväksyy proletariaatin diktatuuria. Meksikosta tuli Vallankumouksellisen Toiminnan Ryhmä (GAR) -niminen järjestö, joka oli aikaisemmin eronnut vahvasta Yhdistyneen Sihteeristön jaostosta (PRT), joka taasen historiallisesti tulee guevarisesta MIR:sta. Uruguaysta kongressissa oli edustettuna Työtätekevien Puolue (PT), ja Brasiliasta Työväenkysymyksen Puolue (PCO). Palestiina oli edustettuna Neljännen Internationaalin militanteista ja Turkkia Työväentaistelu (IM). Italiasta oli tullut Liike Työtätekevien Kommunistisen Puolueen kokoamiseksi (Partito Comunista dei Lavoratori), joka perustettiin Rifondazionesta eronneiden trotskilaisten tovereiden toimesta, sitten kun se meni mukaan Prodin imperialistiseen hallitukseen. Ligue Communiste Revolutionnaire (LCR - Vallankumouksellinen Kommunistiliitto), Yhdistyneen Sihteeristön vahvimpien jaostojen johdon edustaja oli myös mukana, kuten myös LCR:n sisäisen opposition, Democratie Revolutionnairen, edustaja toveri Yvan Lemaitre, LCR:n poliittisen toimikunnan jäsen. Kreikasta mukana oli veljespuolueemme EEK; tervehdyksensä lähettivät NAR, AA ja EP, jotka olivat kutsuttu, mutteivät voineet olla mukana jokainen eri syistä johtuen.

Yleismaailmainen poliittinen tilanne ja kansainvälinen linjamme imperialismin vastaisessa taistelussa niin Amerikassa kuin Euroopassa ja Aasiassakin oli keskusteluiden keskiössä Argentiinassa elokuussa. Tämän analyysin pohjalta kongressi hyväksyi CRFI:n ehdotuksen yleiseurooppalaisesta kokouksesta. Siellä keskusteltaisiin yhteistaistelun järjestämisestä kaikkien vasemmiston puolueiden ja järjestöjen kesken riippumatta kunkin puolueen historiallisesta tai poliittisesta alkuperästä tai kansainvälisistä suhteista. Neuvottelun on tarkoitus tehdä pesäeroa kaikista sotahallitusten kanssa luokkayhteistyötä ja luokkaintegraatiota ajavista suuntauksista. Kongressia askarruttivat perusteellisesti luokkataistelu ja anti-imperialistinen taistelu Argentiinassa ja koko Latinalaisessa Amerikassa. Keskusteltiin Uruguayn Vázquezin, Argentiinan Kirchnerin ja Brasilian Lulan keskustavasemmistolaisten järjestelmien taantumuksellisesta roolista, kuin myös Bolivian Moralesin ja Venezuelan Chavesin anti-imperialistisen porvarillisen nationalismin rajoittuneisuudesta. Keskusteltiin sorrettujen massiivisista liikkeistä Meksikosta Argentiinan ja taistelusta leivästä, työstä, vapaudesta ja sosiaalisesta tasa-arvosta, keskusteltiin Latinalaisen Amerikan sosialistisen yhtenäisyyden perspektiivistä. Lopulta hiottiin strategiset ja ohjelmalliset luokkataistelun vallankumouksellisen intervention taisteluohjelmat. Hiottiin yhteisrintaman vallankumouksellisen puolueen rakentamiseen liittyvää taktiikkaa ja taistelua työväenvallasta ja sosialismista.

Kongressin jälkeen

Kongressin päätösten toteuttaminen alkoi saman tien. Ensin vaikuttavasta kansainvälisestä julkisesta kokouksesta Buenos Airesin Ferron hallissa. Siellä työläisiä, työttömiä, lakkolaisia, valtauskomiteoiden ja kansankokousten edustajia, nuoria, intellektuelleja sekä taiteilijoita muodosti tiiviisti pakatun 6000:n yleisön, joka oli innolla mukana kuusi tuntia kestäneessä tapahtumassa. Saman viikon aikana järjestettiin kokopäiväisiä neuvotteluja sekä kansainvälisestä että Latinalaista Amerikkaa koskevasta tilanteesta. Tapaamiset tehtiin vallatussa ja autonomisesti johdetussa Bauen-hotellin tiloissa. Luentoja pidettiin Buenos Airesin ja La Platan yliopistoissa ja puhujina oli kutsuvieraat Ranskasta, Italiasta, Turkista, Kreikasta, Palestiinasta, Meksikosta, Chilestä, Uruguaysta, Brasiliasta. Salit olivat tupaten täynnä innostuneita ihmisiä ja keskustelut olivat intensiiviset, mielenkiintoiset ja kuten aina pitkät.

Keskustelujen keskiössä oli nykyisen vallankumouksellisen strategian ongelmat. Yhteiskunnalliset ristiriidat järisyttävät kokonaisuudessaan Latinalaista Amerikkaa ja aiheuttavat poliittista "kuumetta". Silminnäkijät Meksikossa kertoivat miljoonista ihmisistä, jotka olivat vallanneet pääkaupungin keskustaa pitkään ja taistelevat oikeiston vaalivilppiä vastaan. Mielenkiintoinen oli keskustelu siitä, miksi Marcosin johdolla zapatistit boikotoivat vaalit, eivätkä tukeneet tätä protestia vilppiä vastaan. Zapatistien kriisin syystä mainittiin, että tämä johtuu osittain siitä, että kapina on eristäytynyt viidakkoon ja osittain movementismin haaksirikosta. Monementismin mukaan liike on kaikki kaikessa ja puolueella tai vallan anastamisella ei ole merkitystä. John Halloway puki monementismin teoreettiseen asuunsa kuuluisalla fraasillaan: "muuttakaamme maailma anastamatta valtaa".

Etelämpänä joukoilla on ongelmia Lulan ja Vazquezin joukkoliikkeelle asettamista rajoituksista. Ilman vastustajaa Lula valmistautuu voittamaan lokakuun vaalit. Hänen vasemmalla puolella on PSOL -puolue, joka vasemmistolaisesta liikkeellelähdöstänsä huolimatta siirtyi melkoisesti oikealle sen jälkeen, kun vasemmistolaisempia kasvoja kaipaava joukko PT:n kuvernöörejä liittyi siihen. Nyt PSOL:lla on kapitalistinen ohjelma ja teknokraatti ehdokas, joka keskustelee entisen sotilasdiktatuurin ekonomistien kanssa. Eloiza Elena, PSOL:n johtaja lupaa ja vakuuttaa, että jos ollessaan hallituksessa, hän aikoo vastustaa maattomien mielivaltaisia maanvaltauksia. Muuten naapurimaassa Chaves ihailee PSOL:a "mallipuolueena" ja perustaa PRS:n samanlaisen poliittisen perustan pohjalta. Argentiinassa morenistit ja Euroopassa Yhdistynyt Sihteeristö ihailevat PSIL:a samoin kriteerein. Brasilian työväenluokka ei ole sanonut viimeistä sanaansa. Äskettäinen voitto Volkswagen -tehtaassa, joka esti tuhansia irtisanomisia, kielii siitä.

Chilessä joukkojen yhteentörmäys keskustavasemmistolaisen hallituksen ja "sosialisti" presidentin kanssa saa suuria ulottuvuuksia. Siitä taasen kielii opiskelevan nuorison ja koululaisten, kuuluisten pingviinien, taistelut Pinochetin ajan koulujärjestelmän kumoamiseksi. Yhteen otettiin myös entisiä diktaattoreita suojelevaa porvarillista valtiota vastaan 9.9. Pinochetin vallankaappauksen muistopäivänä. Chilessä militanttilakossa on myös maailman suurimman kuparikaivoksen työläiset.

Latinalaisen Amerikan joukkojen tietä ei estä vain keskustavasemmisto, vaan myös Chavesin tai Moralesin tapainen porvarillinen anti-imperialistinen nationalismi. Venezuelassa pidettiin viime toukokuussa työläisten keskusliiton (UNT) kongressi. Siellä otettiin rohkeita askeleita kohti työväen- ja ammattiyhdistysliikkeen poliittista itsenäistymistä. Siellä ammattiyhdistys kieltäytyi integroitumasta valtionbyrokratiaan. Tämän jälkeen keskusliitto unohti itsenäisyytensä ja ilmoitti tukevansa Chavesia joulukuun vaaleissa, vaikka maassa kapitalistiseen järjestelmään ei olla koskettu ja pankit rikastuvat. Keskusliitto kampanjoi kymmenestä miljoonasta äänestä. Meidän toverit Venezuelassa, Organisacion Politica Proletaria ja äänenkannattajansa Opcion Obrera saa tukea öljyteollisuuden työläisten keskuudessa ja taistelee itsenäisestä vaaleihin osallistumisesta, samalla kun taistelee harvainvallan hyökkäyksiä vastaan, jotka tähtäävät Chavesin kaatamiseen.

Boliviassa nationalismin rajat näkyi mitä dramaattisemmalla tavalla. Kapitalismin ehdoin viime toukokuussa Moralesin suorittama öljyn kansallistaminen on epäonnistunut. Monikansallisten monopolien omaisuutta ei kansallistettu, vaan niiltä vaadittiin ainoastaan suurta tulonsiirtoa valtiolle. Morales lupasi korvauksia toteutettavista kansallistamisistaan, mikä myös epäonnistui, koska pankit kieltäytyivät antamasta lainoja kompensaatiota varten. Epäonnistuminen näin keskeisen asian osalta on sytyttänyt vallankumouksellisia taisteluita ja monien presidenttien ja hallitusten kaatamista v. 2003 jälkeen ja panee Moralesin hallituksen niin vasemmiston kuin oikeistonkin hyökkäyksille alttiiksi. Porvaristo Boliviassa ei kykene takaamaan yhteiskunnalle kansallista itsenäisyyttä ja elpymistä. Tämä vahvistaa jatkuvan vallankumouksen vallankumouksellista strategiaa; yhteiskunnallisen vallankumouksen välttämättömyyttä ja proletariaatin diktatuuria, joka tukeutuen köyhiin talonpoikiin, kokan viljelijöihin ja sorrettuihin intiaaneihin ryhtyy radikaalisiin toimenpiteisiin, maakaasun pakkolunastamiseen ilman korvausta ajaen samalla maareformia ja heittäen pois imperialismin ja harvainvallan ikeen.

Toisenlainen maailma

Partido Obreon 16. kongressi käsitteli seikkaperäisesti strategiaan liittyviä kysymyksiä Latinalaisessa Amerikassa, Lähi-idässä, Euroopassa, kolmannessa maailmassa ja metropoleissa. Kongressia seuranneissa julkisissa tapahtumissa keskusteluita jatkettiin laajemmassa mittakaavassa. Lopulta vuotuinen CRFI:n Toimeenpaneva Neuvosto päätti tämän poliittisen problematisoinnin ja strategisen suunnittelun ympyrän. Toimeenpaneva neuvosto katsasti kriittisesti kansainvälisen organisaatiomme ja eri jaostojen tähänastista toimintaa ja teki merkittäviä poliittisia päätöksiä.

Sen jälkeen Partido Obrero järjesti kampanjakierroksen ympäri maata. Mukana olleet saivat omin silmin todeta puolueen juurtumista maaseudulla. Käytiin Argentiinan sisämaassa ja pohjoisessa, Saltassa, Huhuissa, Tucumanissa. Kiertue toi vieraat Argentiinan ääriin Bolivian ja Chileen asti ja tarjosi unohtumattomia elämyksiä. Siinä sai puhua radio- ja televisioasemissa, lehdistön kanssa, mutta myös työläisten, piqueterosten, intellektuellien, nuorten kanssa yliopistoissa, jalkapallokentillä, taistelu- ja työpaikoissa. "Tunkeuduttiin" kapinallisintiaaniheimojen leireille, saavuttiin trooppiselle maastolle Bolivian, Argentiinan ja Paraguayn kolmiossa. Siellä ihmisiä kiusaa epidemioiden, koleran tai leishmaniasiksen vitsauksia. Pahin kärsimys johtuu monikansallisten yhtiöiden ja maanomistajien palkkaamista aseistetuista konnista, jotka eivät epäröi ampua karkottaakseen talonpojat mailtaan, joita sitten anastavat.

Jos tuntee Argentiinaa vain Buenos Airesin loiston, eurooppalaistyyppisen korkean kulttuurin suurkaupungin perusteella, ei tiedä, että sisämaassa piilee toisenlainen maailma. Slummialueita (descamisados), kurjuuden kylät (villas de miseria), nälän, tautien, kuoleman partioiden ja armeijan saarron, pelloilla ja tehtaissa tapahtuvan lapsityön, alkuasukkaiden hävittämisen maailma on siellä. Siellä asuu maailma, joka ei laita päätään alas vaan taistelee määrätietoisen arvokkaasti pelkäämättä poliisivaltiota, vankiloita ja salamurhia.

Ei ole vain sattumaa se, että Pohjois-Argentiinan maailmassa, Inkas-sivilisaation eteläisessä osassa, poliittinen polarisaatio antaa vallankumoukselliselle puolueelle, Partido Obrerolle, uskomattomia vaalituloksia. Siellä äänisaalis on yli 20 prosenttia, samaan aikaan kun pääkaupungissa se on vielä kolmen prosentin tienoilla. Kuilu ei johdu siitä, että kyseessä olisi kaksi ihan eri käyttäytymistapaa vaaleissa, vaan siitä, että kyseessä on kaksi eri maailmaa. Pääkaupungin kautta yleismaailmainen kapitalismi murtautuu sisään alistaakseen sisämaata.

Epätasaisen ja yhtenäisen kehityksen laki, josta Trotski puhui, näkyy tässä mitä väkivaltaisemmalla tavalla. Ylimoderni ja muinainen erottuvat, mutta myös yhdistyvätkin keskenään. Samoin tekee menetettyjen "barbaarien" menetetty kulttuuri imperialismin rappeutumisen kapitalistisen kulttuurin barbarian kanssa. Yhtä aikaa nykybarbaria erottuu ja yhdistyy militanttipyrkimyksen kanssa, joka etsii erästä toista, uutta, ensimmäistä todella inhimillistä sivilisaatiota ilman hyväksikäyttöä, ilman sortoa, ilman ihmisten keskinäistä nöyryyttämistä.

Tämän asian kannalta Latinalainen Amerikka näyttää tietä tulevaisuuteen. Suurennuslasin tavoin se tähdentää yleismaailmaiset ristiriidat ja eriarvoisuuden, juuri näitä kohtia, jotka sytyttävät sitä tuleen. Mutta tätä tulipaloa ei voi eristää Atlantin toiselle puolelle Yhdysvaltojen eteläisempään osaan. Tämä on planeetan ympärille leviävä tulipalo. Kun olimme trooppisen Oranin alueella, rajavyöhykkeen kurjistuneet asukkaat järjestivät yhteistä liikehdintää Etelä-Boliviassa ja Pohjois-Argentiinassa. Molemmat pystyttivät omat tiensulut armeijan ja rajavartioiden saartamista vastaan. Omalla tavalla ihmiset kumosivat kansalliset rajat ja näyttivät tietä Latinalaisen Amerikan sosialistiselle yhtenäisyydelle.

Tämä on kaikkien maapallon kansojen tie. Neljännen Internationaalin vallankumouksellinen tie. Kommunismin maailmaan exodus.

---14.9.2006---