Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
7.10.2006, 12.17

 

Kreikka: Lakkoilu ja valtaukset. Opettajat jatkavat, oppilaat aloittavat

Eilen kokoontui opettajien lakon koordinointikomitea tekemään päätöksiä lakon jatkamisesta. Alun perin viideksi päiväksi tarkoitettu opettajien lakko on venynyt siten, että alkava viikko on jo neljäs. Hallitus on umpikujassa, koska ei pysty tyydyttämään opettajien vaatimuksia ja toisaalta myös siksi, että kaikki tämä liikehditä tapahtuu kunnallisvaalien lähestyessä.

Opettajat kokoontuivat eilen Ateenan keskustaan osoittamaan mieltään. Kokous oli erityisen massiivinen. Arvioidaan, että yli 30 000 ihmistä osallistui siihen. Mukana oli opettajien tueksi tulleita julkisen sektorin työntekijöitä. Julkisen sektorin alat olivat muutenkin eilen yhden päivän solidaarisuuslakossa.

Samaan aikaan mielenosoituksia järjerstettiin muissakin kaupungeissa kuten Thessaloniki, Serres, Katerini, Drama, Kavala, Xanthi, Hania ja Chalkidiki.

Oppilaat alkoivat vallata kouluja opettajiensa tueksi. Patras oli ensimmäinen kaupunki, jossa lukiolaiset ottivat koulurakennuksia haltuunsa. Viisi lukiota yhteensä on tällä hetkellä oppilaiden hallinnassa. Ateena seurasi esimerkkiä, kun 2. ammattilukio näytti tietä muille. Opettajille osoitetun solidaarisuuden lisäksi oppilailla on omatkin vaatimuksensa esillä.

Thessalonikissä perustettiin koordinointikomitea, jossa on yli kaksikymmentä koulua edustettuna. Komitea neuvottelee taistelujen aloittamisesta. Tänään perjantaina on suunniteltu mielenosoituksia konsertteja, yms. protestitilaisuuksia oppilaiden mobilisoimiseksi.