| Marxilainen
Työväenliitto http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org 11.11.2006, 17.49 |
Unkarin vallankumous -millainen se oli?
Edellisessä artikkelissamme analysoimme stalinismin kriisiin liittyviä seikkoja toisen maailmansodan jälkeen. Toinen maailmansota oli mullistanut maailman kartan. Neuvostoliiton voiton seurauksena puna-armeija marssi Keski-Eurooppaan, jonka seurauksena itäinen Eurooppa liittyi "reaalisosialismin" leiriin, todellisuudessa reaalistalinismin aikaan. Sen lisäksi Kiina "punastui" vähän ennen kuin 50 -luku alkoi sarastaa. Imperialismin kannalta uusi geopolitiikka oli suursodan edeltävää aikaa epäedullisempi. Kapitalismi joutui "syrjäyttämään" tärkeitä lainalaisuuksia järjestelmänsä toiminnan kannalta välttyäkseen mahdollisesta suoranaisesta konfliktin uhasta työväenluokan kanssa. Kapitalismin ekspansiivinen politiikka oli merkki porvariston heikkoudesta eikä vahvuudesta. Toimenpiteet aiheuttivat vuorollaan yhteiskunnalliselle järjestelmälle vahinkoa, joka näkyi paljon myöhemmin ja näkyy vieläkin.
Sodasta syntynyt uusi kartta oli voitto yleismaailmaiselle proletariaatille. Samaa ei voi sanoa stalinismista. Stalinistisen byrokratian asema oli siis sodan jälkeen paljon heikompi, sillä ensinnäkin proletariaatin vaatimukset ja odotukset olivat kasvaneet. Stalinismi pystyi vuosikymmeniksi tasapainottamaan ristiriidat ylläpitämällä tasapainot imperialismin kanssa. Näiden kahden olemassaolo riippui toistensa luottamuksesta ja hyväksymisestä. Joka kerta kun tämä tasapaino järkkyi ja työläisvaltioiden leiri laajentui, stalinismin vakaus kärsi. Sopimukset rinnakkaiselosta takasivat stalinismille rauhaa, joskin kylmän sodan muodossa. Sisäisten ristiriitojensa kanssa kamppaillessa stalinismilla oli rankempi urakka. Niitä soviteltiin entiseen tapaan salaisen poliisin menetelmiä noudattaen. NL:ssa neuvostojen muodossa peritty työläisdemokratia oli kumottu 30 -luvun puhdistuksissa. Neuvostot kastroitiin ja ne pidettiin byrokraattisen johdon pihdissä; niitä ei tarvinnut lopettaa. Maissa, joiden kautta puna-armeija sodan lopulla marssi, ei tarvinnut sellaista perustaa, Moskovaan uskollinen ja tottelevainen paikallinen puolue-eliitti korvasi sen.
Stalinismin heikkous näkyi hyvin varhain konkreettisesti 50 luvun-alussa ja Stalinin kuolinvuotena. Vuonna 1953, ennen kuin DDR ei ollut ehtinyt saada muodollisesti suvereenisuuden, siellä puhkesi merkittävä kapina stalinismin totalitaarisuutta vastaan. Tämä oli sodanjälkeisen stalinismin lopun alkua. Kauas näkemään kyenneet stalinismin konkarit Hrushtshovin johdolla päättivät kirota Stalinin persoonaa säilyttääkseen stalinismia kokonaisuudessaan, pitääkseen kiinni siis omista etuisuuksistaan. Elettiin mullistuksien vuotta 1956, kun Hrushtshov kuuluisassa salaisessa puheessaan uhrasi stalinismin kuoren pelastaakseen ytimen. Nyt 50 vuoden päästä toiset tapahtumat ovat piirtäneet geopoliittisen kartan vielä kerran uudelleen. Stalinismi kuoli ja jätti jälkeensä historiallista katastrofia ja raunioita, joihin päättyi lokakuun yhteydessä alkanut ihmisen ryntäys kohti todellista vapautumista. Jäljelle jäi myös kourallinen orpoja kummilapsia, jotka jaksavat tänä päivänäkin puhua hävyttömän epäkunnioittavasti proletariaatin silloisista kapinoista. Niin Buharin-Hrushtshov-Gorbatshov-linjan kannattajat kuin patastalinismin jälkeläisetkin puhuvat lehdistössään Unkarin "valkoisesta terrorista" ja vallankaappausyrityksestä imperialismin toimesta.
Antistalinistisen vallankumouksen nousu ja tuho
Tapahtumien kulku
Unkarin kriisin puhkeaminen oli stalinismin yleisemmän kriisin yksi kulminaatiopiste. Kriisi oli orastamassa jo vuodesta 1953 lähtien, silloin kun 20 000 terästyöläistä Mátyás-Rákosin teollisuusalueelta aloitti lakkoaaltoa, joka levisi muuallekin maahan. Unkarilaisen työväenluokan hampaan kolossa oli muutakin kuin elintasoon ja demokratiaan liittyvät kysymykset. Stalin oli sopinut imperialismin kanssa siitä, että Unkari kuului sodan häviäjiin ja sen vuoksi työväenluokan oli maksettava sotakorvauksia. Unkarin kansa joutui kustantamaan muitakin laskuja. Näin ollen maailmansodan jälkeen, sen sijaan, että fasistit joutuisivat maksamaan teoistaan työväenluokan odotusten mukaisesti, työväenluokka maksoi sotakorvauksia Stalinille sitä sortaneiden omien fasistien puolesta. Sen lisäksi kansa joutui ylläpitämään taloudellisesti neljää venäläistä divisioonaa. Stalinistien pahamaineinen ns. poliittinen poliisi (AVH) koostui entisen oikeistolaisen järjestelmän Horthy -hallituksen henkilöistä. Tämän poliisin päätehtävänä ei ollut entisten porvareiden ja taantumuksellisten, vaan työväenluokan vainot. Kaikki entisen maanalaisen vastarinnan kommunistitaistelijat, jotka eivät käyneet Moskovassa "kouluttautumassa", joutuivat vainojen kohteeksi. Ainoastaan vuosien 1952 ja 1956 välillä oikeuden eteen joutui 1 136 434 ihmistä, viidennes koko väestöluvusta.
Vuoden 1956 kesäkuussa kapina oli tukahdutettu Puolassakin. Työläiset ja opiskelijat kukistettiin Posen:ssa, jossa stalinistivoimat tappoivat 41 taistelijaa. Lokakuuhun mennessä tämä kapina oli saanut suuria mittoja. Maa oli sisällissodan partaalla ja kommunistista puoluetta uhkasi skisma. Tämä konflikti vielä ratkaistiin politikoinnilla. Hrushtshov matkusti Varsovaan ja lupasi myönnytyksiä. Reformistina vankilassa ollut Gomulka vapautettiin ja venäläiset upseerit Puolan armeijassa korvattiin puolalaisilla. Vakauttaminen oli tilapäistä.
Hrushtshovin destalinisoinnin tiellä ei kulkenut muu kuin byrokratian tankit. Kun Puolan tapahtumat uhkasivat toistua rajumpina Unkarissa, maan pääministeri Rákosi kutsuttiin muiden unkarilaisten kanssa Moskovaan neuvotteluihin. Siellä Rákosille sanottiin, ettei hän ollut enää pääministeri ja hänen housuihin menisi Imre Nagy toteuttamaan uutta poliittista linjaa. Rákosi sai pitää puolueen pääsihteerin pallin. Sen lisäksi Nagyn varamieheksi määrättiin Ernö Gerö, joka oli saanut teurastajan mainetta Espanjan sisällissodassa. Uusi linja pantiin käytäntöön heinäkuun alusta. Sen mukaan talouden pääpaino siirtyi raskaasta teollisuudesta kulutustavaroiden tuottamiseen. Maan väkivaltaista kollektivisointia lopetettiin. Byrokratiaa vähennettiin ja pientä liiketoimintaa sallittiin. Ilmaisuvapautta kulttuurissa lisättiin. Nagy perusti Kansan Patrioottisen Rintaman (PPF). Puolueen sisäinen valtataistelu kärjistyi. Ulkopolitiikassa tehtiin sovinto Titon Jugoslavian kanssa. Uusi linja kesti reilun neljä kuukautta ja sillä aikaa elintaso oli noussut 12 prosenttia, ruokapula loppunut, kauppojen hyllyt täyttyneet tavaroista, vankeja oli vapautettu ja pakkokollektivisointi loppunut. Gerö joutui palauttamaan kunnian Rajk:lle, joka oli aikaisemmin teloitettu titolaisena. Rehabilitaatioseremoniaan tuli 200 000 ihmistä osoittamaan mieltään byrokratiaa vastaan. Pehmeän linjan reformististalinistit säikähtivät kuollakseen ihmismassoja. Epäluottamus stalinismille oli kaikkialla silminnähtävissä. Sitä voi aina huomata etukäteenkin seuraamalla älymystön keskuudessa käytyä levotonta väittelyä.
Lokakuun puolestavälistä lähtien opiskelijat alkoivat perustaa itsenäisiä järjestöjä, jotka olivat stalinismin kontrollin ulottumattomissa. Opiskelijat vaativat sana- ja ilmaisunvapautta, vapaita vaaleja, monipuoluejärjestelmää, lakko-oikeutta sekä taloudelle kontrollia ja jälleenorganisoimista. Näiden lisäksi vaadittiin venäläisjoukkojen poistumista, uusien johtajien valitsemista kommunistisen puolueen elimissä ja salaisissa vaaleissa sekä pikaisesti puoluekokousta, jossa valittaisiin uusi keskuskomitea. Vielä piti saada uusi hallitus Nagyn johdolla, josta olisi jäänyt pois Rákosin toimesta aikaisemmin nimitetyt henkilöt. Stalinismin pahimmat nimet, kuten salaisen poliisin agentit, vaadittiin kansanoikeusistuntojen eteen tekemistään rikoksista. Stalinin patsaat saisi myös lähteä.
Opiskelijat valtasivat yliopistot ja poliittisia kokouksia pidettiin yhtenään. Siellä päätettiin kääntyä työläisten puoleen. Opiskelijoiden kokouksia alettiin pitää sen jälkeen tehtaissa, liittoutuminen työväenluokan kanssa oli onnistunut. Vähitellen kokouksia alettiin pitää toreilla ja niihin osallistui tuhansia ihmisiä. Solidaarisuutta esitettiin myös puolalaisille työläisille. Marsseihin alkoi osallistua myös puolueen kaadereita, kadettisotilaita ja marxilaisen koulun opiskelijoita kantaen Leninin kuvia ja punalippuja ja laulaen Internationaalia.
Pystyäkseen kukistamaan kapinaa hallitus pyysi apua venäläisjoukoilta ja panssareilta. 24.10. tankit rullasivat Budapestin keskustaan. Vastarintaa esitettiin ja taisteluja käytiin barrikadeilla useimmiten kommunistinuorten johdolla. Neljän taistelupäivän jälkeen venäläiset suostuivat vetäytymään. Erävoitto oli saavutettu. Kapinallisten propaganda neuvostosotilaille oli tehokas. Useammassa tapauksessa tankit oli ympäröity ja miehistön kanssa käytiin keskusteluja. Kapinalliset selittivät, miksi heillä oli oikeus kapinoida stalinismia vastaan ja venäläiset sanoivat, että heille oli kerrottu vain se, että Unkarissa pitäisi taistella fasisteja vastaan. Uhka venäläisten veljeydestä kapinallisten kanssa oli todellinen. Kun mielenosoittajia tulitettiin koneaseilla parlamentintalon katolta, venäläiset oli ampumassa takaisin. Siinä tulituksessa kuoli 100 työläistä. Syypää verilöylyyn oli pahamaineinen AVH.
Lokakuun 26. päivänä 300 000 ihmistä kokoontui parlamenttitalon edessä kuunnellakseen Nagyn puhetta. Nagyn lupaus välittää vaatimukset poliittiselle toimikunnalle ei tyydyttänyt mielenosoittajia, jotka alkoivat huutaa ensimmäistä kertaa ääneen "kuolema stalinismille". Mielenosoittajat, työläiset etunenässä marssivat kohti Stalinin monumenttia, joka kaadettiin traktoreiden avulla. Opiskelijat marssivat radioasemalle ja vaativat, että heidän vaatimuksensa pitäisi lukea kansalle radiolähetyksessä. AHV -poliisi näytti vielä kerran oikeat kasvonsa kun opiskelijoita ammuttiin. Sen sijaan hallituksen lähettämät armeijan vahvistukset liittyivät työläisten joukkoihin. Keskiyöhön mennessä sotateollisuudessa työskennelleet työläiset tulivat Ccepel- ja Ujest -alueilta. Mukana heillä oli aseita ja ammuksia. Toiset taasen hyökkäsivät kasarmeihin ja veivät niitä sieltä. Kapinallisille aseita antoivat myös niihin liittyneet sotilaat.
Tämän jälkeen kyseessä ei ollut enää taistelu yksittäisistä reformeista, vaan esille oli noussut kysymys siitä, kenen hallussa oli valta. Työläiset perustivat vallankumouskomiteoita ja neuvostoja koko maassa. Neuvostot toimivat samalla periaatteella kuin Venäjällä, jossa niitä syntyi vuosien 1905 ja 1817 vallankumousten seurauksena. Yleislakko alkoi 27. lokakuuta. Neuvostot ja vallankumouskomiteat alkoivat järjestää yhteiskunnallista elämää itsenäisesti puolueen ja hallituksen linjasta. Hallitus kertoi suostuvansa vaatimuksiin ja pyysi kapinallisilta aselepoa. Taistelut kuitenkin jatkuivat koko maassa, ja niissä kuoli ihmisiä. Puolueen vanha patastalinistinen kaarti sai lähteä - oman turvallisuutensa vuoksi - Neuvostoliittoon. Uudessa kuuden jäsenen keskuskomiteassa oli myös Imre Nagy ja Janos Kádár. Nagy tunnusti neuvostot työläisten oikeutettuina valtaeliminä ja lupasi rakentaa kansanvaltaa, joka perustuisi niihin. Radiossa ilmoitettiin AVH:n, salaisen poliisin hajottamisesta ja venäläisjoukkojen vetäytymisestä, joka alkoi 29. päivänä. Enää oli käynnissä vain hajanaisia taisteluita ja monet uskoivat, että vallankumous oli voittanut.
Kukistajat ja heidän tukijat
Läntisessä Euroopassa riemuittiin ja julistettiin katolisen kirkon kardinaali József Mindszenty kapinan sankariksi. Jotkut äärioikeistolaiset juutalaisvastaiset liikkeet oli samassa yhteydessä perustettu, mikä sai myöhemmin stalinistit puhumaan siitä, että koko kapina oli fasistisen valkoisen terrorin mobilisoima. Lokakuun 31. päivänä Nagy ilmoitti eräässä puheessaan, että maa vetäytyy Varsovan liitosta. Samalla vedolla yya-sopimus oli irtisanottu. Samana päivänä ja sillä aikaa kun unkarilaiset olivat vielä juhlimassa voittoaan, Moskovassa kokoonnuttiin neuvottelemaan tilanteesta. Tällaista tilannetta, joka voisi levitä kaikkialla itäisessä Euroopassa, byrokratia ei voinut suvaita. Marraskuun 1. päivänä uuden johdon kaksi jäsentä, Muennich ja Kadar kutsuttiin NL:n suurlähetystöön neuvottelemaan yksityiskohtaisesti siitä, miten Unkarin neuvostot voisi murskata. Hrushtshov lähetti uusia "tuoreita" joukkoja ja välttyäkseen näiden liittoutumisesta kapinallisiin, invaasioarmeija koottiin sotilaista, joiden äidinkieli oli muu kuin venäjä.
Hrushtshovin tueksi lähti alussa Kiina, joka lähetti Zjou Enlain Budapestiin taivuttamaan hallituksen NL:n suunnitelman taakse. Tito, joka alunperin oli tukenut kapinaa, ilmoitti Kremlin suurlähettiläälle, että tilanne "tulisi lopettaa nopeasti ja perusteellisesti". Tito pelkäsi oman byrokratian asemasta ja siksi hän valitsi olemaan vahvemman puolella. Neuvostopanssarit vyöryivät uudestaan Unkariin 4. Marraskuuta. Kapina kukistettiin muutamassa päivässä. Maan johtoon nousi "uudismielinen" destalinisointia kannattanut János Kádár.
Kapitalistinen maailma käytti tapahtumia hyväkseen ja kehitti omaa kommunismin vastaista propagandaansa. Läntiset valheet halusivat vakuuttaa, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset olisivat tukemassa kapinaa. Tällainen versio sopi tietenkin stalinisteillekin. Monet lännessä uskoivat, että USA oli valmis puuttumaan tilanteeseen, mikäli venäläiset tankit tunkeutuisivat maahan. Kun venäläiset joukot marssivat takaisin Unkariin, Foster Dulles, USA:n ulkoministeri julisti, että Varsovan liiton sääntöjen puitteessa invaasiolla oli oikeutusta. Kylmän sodan molemmat osapuolet olivat vakuuttuneita siitä, että mikä kuuluu toisen reviiriin, niin kuuluu toiselle osapuolelle, ja siellä se saa toimia niin kuin se lystää. Länsi ei vastustanut stalinismin sortoa, koska kapinan kukistus antoi lännelle vapaat kädet tukahduttamaan oman työväenluokkansa kansannousuja.
Lähi-itä
Samaan aikaan länttä ravisteli oma selkkaus, ns. Suezin kriisi. Israelin joukot marssivat lokakuun lopulla Egyptiin. Englanti ja Ranska yhtyivät siihen ja yhdessä kaikki yrittivät kaataa Nasserin, joka oli aikaisemmin kansallistanut kanavan ja loukannut siten brittien etuja. Nasserin kaatamisen operaatiossa Englannin pääministeri Anthony Eden oli saanut liittolaisen Ranskasta, joka halusi päästä eroon heitä nöyryyttäneen Algerian vapautussodan tukijasta. Lokakuun lopussa kaikki näytti siltä, että YK.n kokouksessa tilanne oli rauhoittumassa ja Nasser oli valmis myönnytyksiin. Silloin sionismi, tämä imperialismin santarmi Lähi-idässä, julisti Egyptin viholliseksi numero yksi. Pääministeri Ben Gurion matkusti Pariisiin luvatakseen ranskalaisille, että mikäli he haluaisivat hyökätä Egyptiin, Israel on silloin läntisen maailman käytettävissä. Näin ollen "Kadeshin" -operaatiossa Moshe Dayan miehitti koko Siinain niemimaan ja katkaisi sieltä käsin Suezin kanavaan menevän liikenteen. Ranska ja Englanti menivät väliin "sovittelemaan" ja käskivät molemmat osapuolet vetäytymään 12 km päähän kanavalta. Kun Nasser kieltäytyi, Ranska ja Englanti pommittivat Egyptin kaupunkeja, Kairo mukaan lukien. Sen jälkeen länsivallat miehittivät kanava-alueen ja ryhtyivät sen "suojelijoiksi".
Euroopan suurvallat olivat Unkarin miehityksessä samalla linjalla amerikkalaisten kanssa. Neuvostobyrokratia oli viestittänyt länsimaille, että se ei myöskään ollut halukas puuttumaan Suezin kriisin. Näin jätettiin liittolainen Egypti kärsimään Unkarin kapinan takia. Nasseria stalinismi oli tukenut silloin kun hän teurasti oman maan kommunisteja, mutta jätettiin yksin imperialismin hyökkäyksen edessä. Sionismin aggressiossa Egyptiläisiä kaatui 3000 ja vangiksi joutui 6000 miestä. Israelilaisten haltuun jäi myös suuri määrä materiaalia. Tällä tavalla Potsdamin ja Jaltan sopimukset olivat takaamassa molemmille, niin imperialismille kuin stalinismillekin vakautta ja status quon pitkittymistä sorrettujen kustannuksella. Molemmat kylmän sodan osapuolet tiesivät erittäin hyvin, että mikäli Nagy olisi voittanut konfliktin, hän olisi täysin kyvytön hillitsemään työläisensä ja pitämään heitä kontrollin alla, niin ettei vallankumous leviäisi. Sellaisen vaihtoehdon edessä niin USA kuin Neuvostoliittokin vastustivat yhteisesti vallankumousta, koska ennen pitkää siitä joutuisivat kärsimään molemmat.
Vallankumouksen kukistuttua, Nagy pyysi turvapaikkaa Jugoslavian lähetystöstä. Titon likaisen roolin paljastettua Nagy yhdessä muutamien tovereittensa kanssa käytännössä luovutettiin stalinisteille, jonka seurauksena heidät pidätettiin välittömästi. Heidät hirtettiin vuonna 1958. Uusi Kádárin hallitus pyysi YK:lta, että Unkarin kysymys poistettaisiin turvallisuusneuvoston esityslistalta. Siihen imperialismin ei ollut vaikea yhtyä.
Opetukset
Unkarin kapina oli proletariaatin poliittinen vallankumous stalinistista byrokratiaa vastaan. Missään tapauksessa kyseessä ei ollut yritys palata kapitalismiin. Työväenneuvostot olivat kapinan runko ja kantava voima. Toiminta-aikanaan neuvostot ohjasivat poliittista ja taloudellista elämää maassa. Ensimmäinen neuvosto perustettiin 24. Lokakuuta Eggesult Izzo -tehtaassa. Tähän kuului 10000 työläistä. Neuvostojen 10 -kohdan julistuksessa, missään ei näy toimenpiteitä kapitalismin restauroimiseksi. Neuvostoja perustettiin myös terästehtaissa, telakoissa, kaivoksissa ja monissa muissa tehtaissa. Budapestin suurimpien tehtaiden työläisedustajien kokouksessa sovittiin yhteisestä ohjelmasta, joka alkoi näin: Tehtaat kuuluvat työläisilleen! Vallankumouksen kantavana voimana toimi työväenluokka. Kaikki poliittinen johto oli opportunistinen tai stalinismin kätyreitä. Hallitus siirtyi koko ajan yhä oikeistolaisempaan linjaan. Kun neuvostopanssarit marssivat maahan marraskuussa, kaikki poliittiset voimat romahtivat tai antautuivat. Proletariaatti oli ainoa spontaania vastarintaa esittänyt voima. Jopa silloinkin kun kapina oli kukistettu työläiset järjestivät yleislakon Kádárin marionettihallitusta vastaan.
Vuonna 1956 työväenluokka taisteli aidon sosialismin puolesta. Sen sijaan vallankumouksen kukistaminen avasi tien kapitalismin palauttamiselle Unkariin ja muihinkin Itä-Euroopan maihin. Stalinistinen byrokraattinen kasti, joka kukisti vallankumouksen silloin, on muuttunut porvaristoksi ja vuodesta 1989 lähtien se on itse ollut restauroimassa kapitalismia Unkarissa.
Silloin byrokraatit panettelivat työläisiä ja heidän taisteluaan leimaamalla sitä valkoiseksi terroriksi ja fasistiseksi. Tänä päivänä sama kasti on ajanut maan EU:hun ja Natoon. Poststalinistit ovat itse hyötyneet eniten yhteiskunnallistetun omaisuuden yksityistämisestä. Nämä poststalinisti -kapitalistit juhlivat tänä päivänä vallankumouksen merkkipäivää heidän voittonaan. Ikään kuin vallankumous olisi tapahtunut tämän surkean tilanteen vuoksi, ikään kuin työläiset olisivat asettaneet itsensä alttiiksi ja panneet päänsä vadille, jotta heidän murhaajat, kapinan kukistajat saisivat nauttia tänä päivänä heidän toimesta kukistetun vallankumouksen voiton hedelmästä. Mutta historia ei ole vielä sanonut viimeistä sanaansa tämänkään asian osalta. Onneksi!
__Dimitris Mizaras__
Huom! Tämä kirjoitus on viides kuuden artikkelin sarjasta. Muut osat ovat:
Osa 1: Vuosi 1906
Osa 2: Seitsemänkymmentä vuotta stalinismin inkvisitioista
Osa 3: Espanjan vallankumous
Osa 4: 50 vuotta Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen 20. puoluekokouksesta
Osa 6: Kapitalismin restauraation epäonnistuminen ja tämän päivän näköalat