Vihreää ja punaista

Nykyään puhutaan usein punavihreydestä poliittisena aatteena. Tätä väriyhdistelmää ei ole kukaan syvemmin analysoinut, mitä se itseasiassa tarkoittaa. Mutta pääasiallisesti kyseessä on yhdistelmä pehmeitä arvoja, kuten ympäristön huomioonottamista, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, ja niin edelleen. Punavihreys jättää yleensä ottamatta kantaa yhteiskunnan luokkaluonteeseen. Puolustetaan mm. peruspalveluja, kestävää kehitystä, ja tasa-arvoa, mutta ei mietitä sitä, että voivatko punavihreät tavoitteet toteutua kapitalistisen globalisaation olosuhteissa.

Katsotaanpa tämän päivän todellisuutta ihan suomalaisesta näkökulmasta. Maassamme on jatkunut hyvä tai erittäin hyvä talouskasvu hyvin pitkään, pientä notkahdusta lukuunottamatta 90-luvun puolivälistä alkaen. Viimevuonna talouskasvu huipentui 5,9 prosenttiin, mikä on EU:n piirissä aivan huippuluokkaa. Tästä suunnattomasta talouden ja työn tuottavuuden kasvusta huolimatta kansalaiset elävät kriisitunnelmissa, eikä täysin syyttä. Talouskasvu on tuonut mukanaan äärimmäisen nopean tuloerojen kasvun, pätkä- ja silpputyöt, massiivisen energiankulutuksen lisääntymisen ja uudenlaisen piika/renki-yhteiskunnan, missä palveluelinkeinojen yksityisyrittäjät koettavat parhaansa mukaan saada leipänsä varakkaan eliitin mukavuudenhaluun vedoten. Samalla, tehtyjen työtuntien määrä on Suomessa edelleenkin pienempi, kuin ennen 90-luvun alun lamaa. Kotitalouksien voimakkaana pysynyt kulutus on rahoitettu velanotolla, johon toistaiseksi alhaisena pysynyt korkotaso on antanut mahdollisuuden. Ja nyt, lisäarvoa tuottavat työpaikat karkaavat nopeaa vauhtia maamme rajojen ulkopuolelle, pääoman rynnätessä orjatyövoiman ja helposti ryöstettävien luonnonvarojen perässä. Sopii miettiä sitä, että mitenkäs sitten käy, kun talouskasvu väistämättä hiipuu?

Mielestäni on täysin selvää, että 2000-luvun haasteet edellyttävät suunnitelmallisuutta taloudessa, työelämässä, sekä luonnonvarojen käytössä ja ympäristön tilan parantamisessa. Talouseliitti kuitenkin ajaa täysin samaa leikkausten ja joustojen uusliberalistista ohjelmaa niin talouskasvun, kuin lamankin aikana. Laman aikana politiikkaa perustellaan laman voittamisella, nousukauden aikana laman ehkäisemisellä. Samalla, kun työväki joustaa ja kurjistuu, ei luonnonvarojen ja energian tuhlaus vähene missään määrin.

Vihreää ei ole ilman punaista. Mitään ekologista, tai vastuullista markkinataloutta ei ole olemassa. Siitä huolimatta, että suurpääoman puolue omassa kampanjamateriaalissaan niin väittääkin. Tästä pitää huolen kapitalismin imperialistinen kehitysvaihe. Työpaikkojen, peruspalvelujen, tasa-arvon, ja ympäristöarvojen taistelu on yhtä ja samaa taistelua yhteistä vihollista vastaan. Tarve vastaan tuhlaus, turvallinen työelämä vastaan pätkätyöt, suunnitelma vastaan anarkia, työ vastaan pääoma!

__Jani Poimala