Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
28.3.2007, 11.12

 

Irak. Tilanne Yhdysvaltain asevoimissa kriittinen

USA:n asevoimissa on yhdysvaltalaisen median mukaan surullinen tilanne. Samaa mieltä on myös Joe Galloway, joka on Pentagonin pääsotareportteri.

Toimittajan mukaan jo aikaisemmin kolme vuotta Irakissa palvelleille sotilaille ilmoitetaan, että heidät kutsutaan pian uudelleen Irakiin. Samanaikaisesti Irakissa olevien sotilaiden palvelusaikaa pidennetään neljäksi ja jopa kuudeksi kuukaudeksi.

Takaisin palanneet ovat joutuneet jättämään varusteensa Irakiin. Armeijassa on pula luotiliiveistä.

Lääkärit tutkivat uudestaan loukkaantuneiden listoja etsiessään mahdollisuuksia värvätä sodassa haavoittuneita takaisin palvelukseen.

Surkea tilanne veteraanien keskuudessa vaikuttaa siten, että palveluksessa olevien moraali on laskenut ja uusia vapaaehtoisia on vaikea löytää. Näin siitä huolimatta, että jokaiselle vapaaehtoiselle maksetaan 25 000 dollarin bonus. Rekrytoitujen ikäraja on nostettu 35:stä 42:een ikävuoteen.

Yhdysvallat tarvitsee 80 000 uutta vapaaehtoista joka vuosi.