Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
6.4.2007, 23.31

 

YHTEISRINTAMAN VÄLTTÄMÄTTÖMYYS

Vaalitulos on johdonmukainen seuraus jo pidemmän aikaa kestäneestä oikeistovyörytyksestä. Se on myös osoitus ihmisten heikosta poliittisesta orientoitumiskyvystä hahmottaa eri poliittisten organisaatioiden taustalla piilevät eturyhmittymät. Se todistaa myös median massiivisesta, manipuloivasta vaikutuksesta kansalaisiin, sitä hallitsevien kapitalististen etujen äänekkäänä puolustajana. Mutta ennen kaikkea se on surullinen osoitus suomalaisen poliittisen kentän vasemman laidan organisatorisesta ja ideologisesta rappiotilasta.

On aika vakavissaan ryhtyä miettimään syitä ja keinoja tilanteen muuttamiseksi, sillä objektiiviset yhteiskunnalliset kehitystendenssit osoittavat karulla tavalla myös jatkuvasti kasvavan tarpeen aikaisempaa ryhdikkäämmälle vasemmistopolitiikalle.

Osaamme luonnollisesti osoittaa virheitä ja heitellä hyvin perusteltuja syytöksiä luokka-antagonistejamme kohden. Huomattavasti vaikeampaa on sen sijaan kyky terveeseen itsekritiikkiin ja muutoksiin totutuissa toimintatavoissa. Kun nyt on käynyt selväksi se, ettei olennaisia muutoksia hurjassa uusliberalistisessa politiikassa tule ensi vaalikauden aikana tapahtumaan, pikemminkin päinvastoin, on selvää että myös sen väistämättä aiheuttamat yhteiskunnalliset ristiriidat tulevat kärjistymään. Se miten näihin vastataan, nousee tärkeäksi kysymykseksi. Varmaa kun on myös se, että todella vasemmistolaisen politiikan ja arvojen 'kysyntä' tulee lisääntymään ihmisten eriarvoistumisen ja pahoinvoinnin seurauksena.

Sirpaleisen ja tilkkutäkkimäisen laitavasemmiston yhdistäminen yhteisesti neuvoteltujen ja sovittujen tavoitteiden ja tunnusten alle, tulee asettaa ensisijaiseksi tehtäväksi alkavalla vaalikaudella. Laajapohjaisen sosialistisen yhteisrintaman luominen edellyttää kykyä arvioida omien tekemisten ja ratkaisujen virheet, niitä kaunistelematta mutta kuitenkin turhia ja hedelmättömiä syytöksiä vältellen. Lisäksi tämä edellyttää halua unohtaa jonninjoutavat erimielisyydet eri puolueiden ja järjestöjen välillä. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta vallitsevat olosuhteet ja odotettavissa oleva lähitulevaisuus edellyttävät sitä, ettei myöskään takerruta pikkuasioihin. Ylikorostuneelle järjestöhygienialle ei saa antaa periksi suurempien tavoitteiden edessä. Kaikin tavoin tulee pyrkiä keskusteluihin niin ideologisella kuin käytännölliselläkin tasolla, yli puolue- ja järjestörajojen.

On syytä vakavasti miettiä myös organisoitumista ja toimintatapaa. Ensisijaisesti näkisin järkeväksi muuttaa niitä joustavammaksi toimimaan kansalaisjärjestökentässä, sen puitteissa. Tällöin tärkeimmäksi tavoitteeksi tulee informaation levittäminen ja vaihtoehdon tarjoaminen ihmisille, vallitsevaa hegemoniaa vastaan. Siihen ei tarvita joka paikassa näkyviä puoluetunnuksia tai alati toisteltavaa lyhennettä. Asia ennen organisaatiota, mutta 'Värkki' on saatava kuntoon vastaamaan paremmin aikaa. SKP, KTP, STP, KomNL, MTL, SL, VAS, VANU. Uskottavuus ei ainakaan voi enää olennaisesti vähentyä, jos harvalukuiset voimat saadaan edes jotenkin kasattua yhteiseen rintamaan, yhteisen asian puolesta.

Vastustaja on kaikille sama.

____19.3.2007____

Mikko Niemi, Kotka

Tämä on ensimmäinen osa yhteisrintama-teemaa koskevia kirjoituksia.