| Marxilainen
Työväenliitto http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org 16.4.2007, 13.52 |
Kokoomuksen hallitus muodostettu, muut puolueet koristeina
Neuvottelut hallitusohjelmasta olivat ehdottoman salaisia, paitsi yhdessä tapauksessa. Poikkeuksen teki pääministeri itse. Syy, miksi Vanhanen vuoti "tiedon" oli se, että pääministeri oli varma siitä, mitä oli sanomassa. Asia koski ulkoministerin salkkua. Vanhanen väitti, että salkku kuuluu Keskustalle. Katainen vastasi lauantaiseura-ohjelmassa, että "katsotaan". Ja sitten tänään katsottiin.
Kokoomus sai itselleen "neuvoteltua" tärkeimmät postit Suomen muuttamiseksi oikeistovaltioksi. Ulkoministeriön jatkaakseen sitä työtä, joka on kirjattu ohjelmaan: valmistelu Natoon liittymistä varten, valtiovarainministeriön resurssien ohjaamista varten, sisäasiainministeriön mielenosoitusten tukahduttamista varten, puolustusministeriön militarisointia varten, opetusministeriön lukukausimaksujen perustamista varten ja vielä eduskunnan puhemiehen paikan.
Tämä hallitus on kokoomushallitus, muut puolueet ovat siellä koristeeksi.
Uusi hallitus on muuttanut oman koostumuksensakin. Vaikka nyt on 20 ministeriötä, silti yhtä ei tarvita. Työministeriö hajotetaan. Työvoima-asiat siirretään kauppa- ja teollisuusministeriöön yhdessä aluepolitiikka- ja tekijäoikeuskysymysten kanssa. Uuden superministeriön nimi on elinkeinoministeriö. Hallitusohjelmaan on kirjoitettu, että energia-asioissa edistetään päästöttömiä ratkaisuja mukaan lukien ydinvoiman ja vesivoiman lisääntyvää käyttöä.
Nyt kun Tuomioja raivasi tietä, oikeistohallitus kirjasi ohjelmaansakin, että Suomi osallistuu Naton kriisinhallintayhteistyöhön. "Suomi kehittää rauhankumppanuutta ja säilyttää mahdollisuuden hakea Nato-jäseneksi", kuten tavoitteisiin kuuluu.
Vastarinta tämän hallituksen kaatamiseksi on jo alkanut!