OAXACA: Vuosi kansannoususta - missä mennään ja miten eteenpäin

Porvaritoimittajat sen pahemmin kuin pasifistit tai kaiken sortin maltilliset vasemmistolaisetkaan eivät voi ymmärtää mikä voi olla se, joka yhdistää kotirouvia, opiskelijoita, työläisiä, uskovaisia, tiedemiehiä, talonpoikia, intiaaneja, työttömiä, vihaisia nuoria ja rauhallisia vanhuksia. Mikä saa heidät kaikki ottamaan kiven käteen ja ryhmittäytymään saman barrikadin taakse. Mikä saa heidät ottamaan koko kaupungin haltuunsa ja kaikille avoimissa kokouksissa keskustelemaan siitä, että pitäisikö laatia lakeja ja uusi perustuslaki, joka takaisi omia vaatimuksia läpi.

Kapinallinen toiminta Oaxacassa merkitsee sitä, että vallankumous latinalaisessa Amerikassa pääsee uudelle tasolle. Samaan aikaan se tulee globalisaation ja uusliberalismin vaiheen loppumetreillä. Terrorismin vastainen sota on alkanut 2001, sen jälkeen kun kokonainen finanssipääoman globalisaatio oli ehtynyt ja piti sekoittaa poliittista pakkaa, järkyttää vanhat tasapainot ja perustaa uusi järjestys. Väkivaltainen projekti sai vastaansa vastarintaa globaalitasolla. Seattle, Göteborg, Genova ja sodan vastainen liikehdintä ovat tämän kauden ilmiöitä. Samat prosessit heijastuivat myös maailman vahvimman imperialismin takapihalla, latinalaisessa Amerikassa. Argentiinan kansannousu 2001 vaihtoi viisi presidenttiä lyhyen ajan sisällä ja pakotti peronismin poliittiseen konkurssiin. Vähemmän tai enemmän rauhanomaisesti punastumisen aalto on jatkunut tähän päivään asti. Nyt kun imperialismi etsii uusia strategioita, vallankumous puhkeaa latinalaisen Amerikan toisessa päässä USA:n hengitysreviirin sisällä. Samanaikaisesti vallankumous palaa alkusijoilleen Argentiinaan ja järisyttää sitä pohjoisen Saltasta Patagoniaan asti. Yksi seikka, jota kannattaa myös tutkia on se, että hyvin monessa tapauksessa opetusala on kaiken liikehdinnän alullepaneva tekijä.

Oaxacan vallankumousta ei saa aliarvioida. Voimakkuudeltakin se oli merkittävin sitten 1930-luvun öljyteollisuuden pakkolunastamisen ja Emiliano Zapatan ja Pancho Villan vuosien 1910-1920. Joukkoliike osoitti hämmästyttävää tasoa olevaa organisaatiokykyä, itsekuria, itsehallintotaitoa ja taistelutahtoa. Oaxacaa ei saa unohtaa kahdesta syystä: a) Oaxaca ei itse anna esimerkkinsä tulla unohdetuksi ja b) siksi, että se on maailman työväenluokalle inspiraation lähde ja viittauskohde. Oaxaca on myös vastaus kaikille niille tappiomielisille aktivisteille, jotka väittävät, että NL:n romahtamisen jälkeen kaikki toivo vallankumouksellisen sosialismin perustamiseksi on mennyt.

Tapahtumat

Toukokuussa 2006, tasan vuosi sitten Oaxacan osavaltion opettajat aloittivat rauhanomaista protestia surkean palkkatasonsa kohottamiseksi ja opetusalalla vallitsevien olosuhteiden parantamiseksi. Tämän lisäksi opettajat vaativat, että valtio välittää aliravituille lapsille kenkiä, jotta nämä voisivat kävellä pitkiä matkoja vuoristoteitä mennäkseen kouluunsa ja yhden aamiaisaterian, jotta heitä ei huimaisi oppitunnin aikana. Osavaltion kuvernööri Ulises Ruis kieltäytyi jopa keskustelemasta vaatimuksista. Opettajat julistivat määräämättömän pituista lakkoa. Lakkolaiset panivat telttansa pystyyn Oaxacan keskusaukiolle ja alkoivat pyörittää radioasemaa, Radiotelttaa. Silloin Ruis päätti hajottaa leirin väkivaltaisesti. Kansan reaktio oli välitön.

Eräänä kesäkuun aamuna Oaxacan asukkaat hämmästyivät nähdessään, että hampaisiin asti varustautuneet poliisit hyökkäsivät brutaalisti ja ajoivat lakkolaiset pois torilta. Kansa tulvi sen jälkeen kaduille, yhtyi lakkolaisiin ja muutaman tunnin katutaistelujen jälkeen karkotti poliisit ja valtasi takaisin aukion. Osavaltion rauhalliset asukkaat, jotka saivat haistaa ensimmäistä kertaa elämässään kyynelkaasujen hajua, alkoivat vaatia kuvernöörin välitöntä eroa. Kaikki aikaisemmat kaunat heräsivät silloin eloon. Kaksi vuotta aikaisemmin Ruis oli "valittu" vaalivilpillä ja kaikki tiesivät sen. Sen lisäksi syytösten lista silmittömästä autoritaarisuudesta ja pohjattomasta korruptiosta on loputon. Näin syntyi laaja yhteisrintama kansan keskuudessa. Intiaanit liittyivät liikehdintään. Mijet-intiaanit valtasivat poliisiaseman, polttivat poliisien virkapuvut ja osittain aseistusta. Tzapotecit liittyivät opettajiin. Kun kerran radioteltta oli tuhottu, opiskelijat valtasivat yliopiston radiouniversidad -aseman. Lähetykset käynnistettiin heti, sillä vallankumous tarvitsee radioaseman.

Seuraava merkittävä askel oli APPO:n perustaminen. 365 järjestöä muodosti neuvoston Asamblea Popular de los Pueblos de Oaxaca. Siihen osallistuivat opettajien lisäksi kaikki sosiaaliset ja ammatilliset järjestöt, intiaanien neuvostot ja tavallisia kansalaisia. Kaikki päätökset tehtiin avoimissa kansankokouksissa demokraattisia menettelytapoja noudattaen. Kansankokous teki päätöksen, että taistelua on jatkettava siihen asti kunnes kuvernööri Ulises Ruis eroaa ja kansan elinolosuhteet on parannettu. Vallattiin 22 valtionrakennusta. Liikenne kaupungissa ja valtateillä lamaantui. Ruis ilmoitti: "Jumala nimittää kuvernöörit ja jumala erottaa heidät".

Oaxaca on Meksikon köyhimpiä provinsseja. Kun pitää käväistä pääkaupungissa, Mexico Cityssä, sen asukkaat kävelevät yli kolme päivää hankalia vuoristoteitä. Osavaltion väestöluku on n. 3,5 miljoonaa. Viime kesän kulkueissa kadulla oli välillä 1,5 miljoonaa ihmistä. Elokuun 1. päivänä naiset marssivat kattiloiden säestyksellä kohti valtiollisen television taloa. Naiset olivat vihaisia koska televisio ei ollut tiedottanut heidän taistelustaan. Naiset vaativat vain muutaman minuutin aikaa, kertoakseen kansalle vaatimuksistaan. Televisio kieltäytyi ja naiset valtasivat aseman. Naiset eivät ymmärtäneet mitään televisiokoneiden tekniikasta, monet heistä eivät osanneet edes lukea. Silti nämä naiset pyörittivät lähetyksiä 21 päivän ajan. APPO:n tiedotteiden välissä näytettiin dokumentteja ja koulutusohjelmia. Naiset jättivät talon sen jälkeen kun "tuntemattomat" alkoivat ampua heitä kohti. Aseettomat naiset perääntyivät, mutta Oaxacan kansan vastaus tuli heti. Kahden tunnin kuluessa vallattiin kaikkea kaupungin 21 radioasemaa.

Seuraavaksi oli taantumuksen vuoro nostaa päätään. Pidätykset ja kidutukset olivat päiväjärjestyksessä. Puolisotilaalliset "kuoleman pataljoonat" kiersivät kaupunkia ja ampuivat ympärilleen. Kansalaisia katosi ja ulkomaalaisia toimittajia murhattiin kadulla keskellä päivää. Federaation poliisi valloitti rynnäköllä Oaxacan keskustaa ja asetti sinne panssarivaunujaan. Poliisit hyökkäsi hylättyyn yliopistoon maasta ja ilmasta. Kansan liikehdintä pysyi yhtenäisenä. Marraskuun alussa APPO:n kongressi (Constitutive Congress of APPO) keskusteli avoimessa kokouksessa mahdollisuudesta ottaa käyttöön uusi perustuslaki, joka säätelisi elämää kapinallisten ehtojen mukaisesti. Kaikki ilmoittavat päättäväisyytensä jatkaa taistelua siihen asti kunnes kuvernööri eroaa.

Kansalaiset pystyttivät kaduille yli 2500 barrikadia. Marraskuun lopulta lähtien vastarinta on toiminut maan alla. Ihmisiä oli piilossa kirkoissa, vuorilla ja naapuriosavaltioissa. APPO:n mukaan tämän vuoden alkuun mennessä 17 ihmistä on murhattu ja 304 pidätetty. Ihmisoikeusjärjestöt julkistivat 291 ihmisoikeusrikkomusta mukaan lukien elektroshokkia sukupuolielimissä ja jalkapohjissa, hakkaamisia, seksuaalista väkivaltaa, katkaistuja raajoja yms. Tämän vuoden puolella tehtyjen haastattelujen mukaan Oaxacan asukkaat kuuluttavat määrätietoisesti, että "mikään ei ole vielä ohi".

Demokratia sombreron maassa

Heinäkuun 2. päivänä Vicente Foxin perillinen Fellipe Calderon (PAN) ja Mexico Cityn entinen pormestari Lopes Obrador (PRD) väänsivät kättä presidentin vaaleissa. Trilleritulos antoi jälkimmäiselle 0,6 prosenttia vähemmän ääniä. Obrador vaati, että korkein oikeus määrää äänten uudelleenlaskentaa. Hänellä oli 900 sivua asiakirjoja, joissa pystyttiin todistamaan, että oli tapahtunut vaalivilppiä. Oikeus päätti laskea uudelleen vain 9 prosenttia äänistä. Kymmenet tuhannet Obradorin kannattajat osoittivat mieltään päivittäin protestoimalla oikeuden päätöstä vastaan. Mielenosoittajat leiriytyivät suurella Sokalo-aukiolla Meksiko Cityssä. Tämä tori on symbolinen vallankeskus. Toiset taasen asettivat telttansa Reforma-valtatien varteen. Ihmiset osoittivat mieltä yhteiskunnallista eriarvoisuutta vastaan. Obrador julisti itsensä maan lailliseksi presidentiksi 20. marraskuuta, Meksikon vallankumouksen 96. syntymäpäivänä. Hän nimitti varjohallituksen ja ministerinsä vannoivat vala.

Tämä oli pääkaupungin liikehdinnän korkein saavutus. Missään vaiheessa liikehdintää ei koordinoitu saati yhdistetty tai liitetty Oaxacan taisteluun. Mitään APPO:n tapaista yhteisrintamaelintä ei Mexico Cityssä edes yritetty rakentaa.

Calderon vanoi vala 1. joulukuuta keskiyön jälkeisessä seremoniassa. Nyt hänellä oli paljon ongelmia ratkaistavaksi. Pahin niistä on Oaxaca. Tie kohti poliittista stabiliteettia siellä on pitkä ja kivulias. Oaxacan lisäksi Calderonin päänsärkyjä on Ciapas alue eteläisessä maanosassa. Siellä valtaa on autonomisilla intiaaneilla, jotka harjoittavat sitä Zapatistas-liikkeensä kautta. Liike aloitti aseellisen sissitaitelunsa 1. tammikuuta 1994.

Taustatieto

Meksikon Coca Colan toimitusjohtaja Vicente Fox onnistui voittamaan Emiliano Zapatan perillispuolueen (PRI), joka oli hallinnut maata 71 vuotta. Epävakaus ja vallankumoukset kuuluivat Meksikon historiaan siitä asti kun espanjalaiset tunkeutuivat maahan 1500-luvulla. 1900-luvulla Meksikossa on ollut joukko kansanliikkeitä sekä aseellista sissitoimintaa. Aseellisia kansannousuja maaseudulla, ammattiliikkeen ja hallituksen yhteenottoja, taisteluja intiaanien oikeuksista, lakkoja yksityistämisiä vastaan ja opiskelijoiden taisteluja. Mikään näistä kunnioitusta herättävän listan toiminnoista ei ole haastanut valtaa niin, että vaatisi sitä proletariaatille.

Ulises Ruis valittiin Oaxacan kuvernööriksi 1.12.2004 pidetyissä vaaleissa. Ehdokkaita oli silloin kaksi, molemmat PRI:n jäseniä. Vaaliäänten laskennan alkumetreistä asti kävi ilmi, että Ruis oli häviämässä suurella erolla. Silloin tapahtui sähkökatko, ja kun valot oli saatu takaisin, äänet olivat jo laskettu ja Ruis voittanut. Ääniaktiivisuus noissa vaaleissa oli 35 prosenttia. Sen jälkeen paljastui, että Ruis oli kavaltanut osavaltion infrastruktuurin rakentamiseen tarkoitettuja rahoja, joilla hän oli rahoittanut vaalikampanjaansa.

Miksi opettajat

Opettajat ovat erikoisessa asemassa yhteiskunnassa. Kansan lasten sivistäjinä opettajat ovat henkisesti hyvin lähellä työtätekeviä ihmisiä. Koulutusala on hyvin tärkeää myös pääomalle. Se valmentaa asiantuntijoita ja ammattitaitoisia työläisiä. Yhteiskunta kouluttaa eksperttejä ilmaiseksi pääomalle. Globalisaation aikana uusliberalistinen politiikka on puuttunut kovalla kädellä opetusalaan kaikkialla. Kouluja yksityistetään ja opiskelusta vaaditaan maksuja. Muutamat kovimmista ja pisimmistä taisteluista viime vuosina on lähtenyt liikkeelle opettajista, oppilaista tai molemmista. Chilen pingviinit, Ranskan nuoriso, Kreikan opiskelijat ja opettajat ja äskettäin Argentiinan Neuquenissa.

Meksikossa Sindicato Nacional de Trabajadores de la Educacion - SNTE on latinalaisen Amerikan suurin ammattiliitto. Niin kuin muutkin ammattiliitot, se on korruptoitunut. Sillä on läheiset suhteet PRI -puolueen suuntaan. Vuonna 1980 opettajat taistelivat liittonsa demokratisoimiseksi. Tästä seurasi monen kuukauden yhteenottoja. Katutaistelut loppuivat vasta liittovaltiopoliisin puututtua peliin. Oaxacan paikallinen opettajaliitto CNTE (Coordinadora Nacional de Trabajadores de la Educaci) on demokraattinen haara SNTE:n sisällä. Viime vuoden taisteluissa Oaxacan opettajien "haara n:o 22" -nimelläkin tunnettu liitto näytteli johtavaa roolia. Liitolla on tällä hetkellä 73 000 jäsentä. Opettajat ovat todellisia kansansankareita. He kulkevat kymmeniä kilometrejä jalan opettaakseen nääntyneitä talonpoikaislapsia, jotka eivät jaksa mennä kouluun. Sen lisäksi opettajilla on melkoisesti kokemusta lakkoilusta ja he pystyvät neuvomaan kansaa vaikeissa tilanteissa.

Kuten OECD:n suosituksistakin käy ilmi, kapitalismin ollessa rappiovaiheensa kriisimurroksessa, sen on pakko hyökätä opetusalaa eli opettajia, koululaisia ja opiskelijoita vastaan. Hallitsevan luokan pitää tietää kokemuksestakin, että hyökkäys opettajia vastaan on hyökkäystä koko kansalle.

Missä olivat zapatistit?

"Oaxacassa leviää tuska, mutta myös taistelu. Tämän kansan osia leviää ympärille kuin arvoituspeli (...) Kulkumme kahden kuukauden aikana Meksikon pohjoisessa, Oaxaca ilmestyi meidän eteemme monta kertaa. Se oli pukeutunut tuskaan ja vihaan, se puhui meille ja katseli meitä". Tämä zapatistiarmeijan yleiskomennon tiedote on annettu 2.12. Kaunokirjallinen tyyli viittaa siihen, että se on Markosin käsiala. Viestin linjattomuus viittaa taasen zapatistien "linjaan".

EZNL-liike syntyi 1983, mutta voimistui 1990-luvulla stalinismin romahtamisen jälkeen. Alusta asti se teki meille selväksi pari asiaa. Ensinnäkin se on liike eikä puolue. Sen tavoitteena on paikallisen itsehallinnon rakentaminen ja vallan hajottaminen. Liikkeen anti-autoritaarisuus näkyi siinäkin, että sillä ei ole komentajaa, vaan varakomentaja (subcomandante). Tämä antaa liikkeelle tietyllä tavalla demokratian edun, mutta vastaavasti rajallisuutena toimii pikkuporvarillinen individualistinen asenne, "minä toimin vain paikallisella tasolla" -ajatus. Kapitalismi on yleismaailmainen ja hyvin sentralistinen yhteiskunnallinen järjestelmä. Jos meinaa ottaa mittaa sen kanssa, se on tehtävä samalla taistelukentällä. Vähän kapitalismia kiusaa se, onko toveri Markos perustanut itsehallintoa jossain Ciapasin vuoristoviidakossa tai ei. Kapitalismia haittaa se, onko suurissa keskuksissa työläiset yleislakossa ja onko vaaraa, että pääomaa pakkolunastettaisiin. Mutta siitä taas vähät välittää zapatistit.

Joillakin eleillä zapatistit kyllä ilmaisivät solidaarisuutensa Oaxacalle joskin vallankumouksen viime vaiheessa. Chiapas alueella vallattiin symbolisesti katuja vähäksi aikaa, siis vallattiin katuja, joita joka tapauksessa kontrolloivat. Kirjallisestikin solidaarisuus on ilmaistu parilla kannanotolla ja yksi ryhmä, joka koostui Akteal-teurastuksen uhrien sukulaisista, saapui Oaxacaan julistaakseen solidaarisuutensa fyysisestikin. Missään vaiheessa asenne ei näyttänyt olevan sellainen, että Oaxacan kansan voitto olisi voitto myös zapatisteille. Oaxacan kansan pettymykseksi subcomandante Markos oli kiertämässä osavaltioita "toisenlainen kampanja" -tietoiskunsa puitteessa, mutta Oaxacaan hän ei ehtinyt. Kampanjointi oli tärkeämpi, vallankumoukselle "varajohtajalla" ei ollut aikaa. Oaxacan kansa oli närkästynyt.

Zapatistien kampanja oli alkanut tammikuussa 2006, ennen presidentinvaaleja ja se tuli yrityksenä avata liikkeen monivuotista eristäytymistä. Zapatistien mielestä kampanjan tavoitteena on yhteisrintama alhaalta päin. Tavoitteena oli myös luoda "toisenlainen" politiikka, perinteisten poliittisten mekanismien ulkopuolella. Vallankumouksellisten puolueiden puute oli ongelma myös Oaxacassa. Liikkeet ovat välttämättömiä, mutta ennen pitkää nämä kokevat karvaat tappiot, jollei johdossa ole demokraattisesti valittu ja valvottu, mutta taasen riittävän sentralistinen vallankumouksellinen komento. Joukko solidaarisuuseleitä EZNL:n toimesta nähtiin joulukuun puolella, silloin kun oli jo myöhäistä. 22. joulukuuta julistettiin Oaxacan solidaarisuuspäiväksi. Tuhannet ihmiset sadoissa kaupungeissa ympäri maailmaa osoittivat mieltä Oaxacan sankarillisen kansan ja APPO:n puolesta.

Opetukset - onko kaikki ohi?