Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
20.6.2007, 13.21

 

Meksiko. Oaxacassa jälleen suurmielenosoitus

Sadat tuhannet ihmiset osoittivat mieltä Oaxacassa 14. kesäkuuta 2007. Silloin muistettiin, että on kulunut vuosi siitä, kun osavaltion poliisi yritti tukahduttaa opettajien lakon. Tapahtumia seurasi koko kansan kapinointi ja taistelujärjestö APPO:n perustaminen. APPO koordinoi viisi kuukautta myöhemmin kansannousuksi kehittynyttä liikehdintää. Opettajat olivat ryhtyneet aluksi istumalakkoon Zocalon aukiolla, Oaxacan keskustassa.

Viime viikon mielenosoitus alkoi ilotulituksilla kello viideltä aamulla. Sillä aloitettiin valmistelut suurmarssille kohti kaupungin keskustaa. Viime vuodesta tutut iskulauseet levisivät taas ilmaan. "Ilman Ulisesin lähtöä, ei tule rauhaa" ja "Oaxacan kapina elää" olivat niistä tärkeimpiä. Iltaseitsemään mennessä barrikadit olivat pystytetty uudelleen Oaxacan kaduille ensimmäistä kertaa sitten viime marraskuun. Barrikadit rakennettiin spontaanisti ilman ennakkosuunnitelmia. Suurimmat kadut ja valtatiet suljettiin busseilla ja muilla ajonneuvoilla.

Viime viikon mielenosoituksessa kadulla oli yhtäaikaisesti 300 000 ihmistä. Kulkueen etuosa oli saapumassa Zocalon aukiolle samaan aikaan kun sen loppupää oli vielä lähtemässä liikkeelle 8 kilometrin päässä olevalla lentokentällä. Mielenosoitukseen osallistui tällä kertaa ryhmittymiä Chiapasista, Michoacanista ja muista Meksikon osavaltioista.

Suurmielenosoitus viime vuonna toteuttamatta jääneiden vaatimusten puolesta järjestettiin myös vappuna. Silloinkin muistutettiin hallitsijoille ja koko maailmalle, että vallankumous Oaxacassa, Meksikossa ja koko latinalaisessa Amerikassa on vasta edessäpäin.

Dimitris Mizaras

-- No virus found in this incoming message. Checked by AVG Free Edition. Version: 7.5.472 / Virus Database: 269.9.1/854 - Release Date: 19.6.2007 13:12