USA pelaa aikaa Irakissa

6.9.2007

Afganistanin pommittamisella kuusi vuotta sitten alkaneet ja Irakiin levinneet uuden järjestyksen luomiseen tähdänneet imperialismin aggressiivisuus, jatkuvat sodat ja miehitykset, ovat tiensä päässä. Kunnianhimoiset projektit uudesta amerikkalaisesta vuosisadasta kariutuivat Afganistanin ja Irakin kansojen vastarintaan, lännen työväenluokan ja nuorison liikehdintään ja kapitalistisen talouden kouristuksiin, mikä on merkki historiansa merkittävimmästä kriisistä.

Epäonnistuminen Irakissa on tässä geopoliittisessa kokonaisuudessa keskeisessä asemassa. Eri aikojen tarpeista riippuen, sota perusteltiin mitä erilaisin argumentein ja päävihollinen siinä vaihteli. Alussa oli Saddam Hussein ja joukkotuhoaseet. Saddamin kukistettua huomattiin, ettei Irakin kansa ollut riittävän .tyytyväinen. ja vastarinta kiihtyi myös shiialaisten alueilla. Suunnitelma Irakin jakamisesta kolmeen osaan epäonnistui niin ikään, ja samoin kävi suunnitelmiin vallan vaiheittaisesta siirtämisestä sätkynukkehallitukselle. Irakin omien turvallisuusvoimien luomisesta on myös tullut farssi. Sitten kun irakilaispoliiseja ei räjäytetä ilmaan, näiden keskuudessa kukoistaa vastarinta. Suuri määrä turvallisuusvoimille tarkoitettuja aseita päättyi vastarinnan käsiin. Naurettavinta siinä oli se, että aseet kauppasi kapinallisille amerikkalaiset sotilaat itse. Vedoten Pentagonin lähteisiinsä New York Times väitti, että aseita on myyty myös Turkin PKK:n kapinallisille.

Yksi ilmaisin Bushin ulospääsemättömästä umpikujassa on se, että lojaalisimmatkin ystävät ja liittolaiset ovat yksi toisensa jälkeen paenneet "vastuutaan". "Ystäviä" karkaa päivittäin niin sotakentillä kuin omassa Yhdysvaltain hallituksessakin. Kuka voisi uskoa sodan alussa, että britit tai henkilökohtaiset kaverukset kuin oikeusministeri Alberto Gonzales tai hänen vaalivilppiensä aivot, Karl Rove kääntävät selkänsä Bushille. Irakin tappiot pakottivat historian roskakoriin blairit ja rumsfeldit, paljastivat Abu Graibin, Guantanamon ja CIA:n vankiloiden skandaaleja ja synnyttivät mahtavan liikkeen USA:n sisällä.

Sisällissota

Näköala siitä, että pian imperialismin pitää pakata rautansa ja lähteä pois maasta on leijunut Irakin ilmapiirissä jo viime vuodesta lähtien. Mahdottomuus suoriutua sodasta voittajana on ollut ennenkin näkyvissä. Pyrkimykset lietsoa sisällissotaa Irakin eri etnisten ja uskonnollisten ryhmien välillä on kuin hiilipaperijäljennös ikivanhasta imperialismin hajota ja hallitse - politiikasta. Etuoikeuksien myöntäminen kurdeille ei mennyt riittävän pitkälle taatakseen heille täyttä itsenäisyyttä. Sen lisäksi ne saivat mahtavan liittolaisen, Turkin nousemaan takajaloilleen. Jatkuvat provokaatiot shiioja vastaan ei johtanut suoranaiseen sotaan näiden ja sunnien välillä.

Näiden kahden uskonnollisen ryhmän välillä esiintyy paljonkin vastakkainasettelua, mutta toistaiseksi molempien tarmo on keskittynyt amerikkalaisten Irakista pois häätämiseen. Sisällissodan perspektiivi on silti olemassa ja sellaiseen saatetaan päättyä sen jälkeen kun amerikkalaiset häipyvät maasta. Nyt imperialismi ei kuitenkaan voi käyttää sisällissotaa perusteluna pidentääkseen läsnäolonsa alueella sovittelijan ominaisuudella.

Sisällissota uhkaa shiialaisten yhteisöä myös sisältä päin. Yhteenotot eri ryhmien välillä eivät ole harvinaisia. Elokuun lopulla tilanne kärjistyi Kabalan pyhiinvaelluksen yhteydessä, ja muuttui todelliseksi kaupunginsodaksi, jossa kuoli kymmeniä ja haavoittui satoja ihmisiä. Levotonta shiialaisen kansanosan sisällä on ollut myös Bagdadissa. Sota, vastarinta ja erityisesti näkymät sodanjälkeisistä hallituskuvioista jakavat shiiojen rivit. Valtataistelu kiteytyy taisteluksi kahden puolueen välillä. Näillä on molemmilla omat miliisijoukkonsa. Kyseessä on islamilaisen neuvoston SIIC:n alla toimiva Badrin ja Mahdin puolueet. Viimeksi mainittu on Muqtada al-Sadrin komentama.

Shiialaisten yhteenotot eivät ole uusi asia. Viimeisten konfliktien jälkeen al-Sadr määräsi joukkonsa välttämään yhteenottoja veljien kanssa puoleksi vuodeksi. Nuri al-Malikin nukkehallituksella ei ole muuta valtaa kuin julistaa ulkonaliikkumiskieltoja, joita kukaan ei noudata. Shiialaisten sisäisestä valtataistelusta huolimatta, eteläisessä Basran kaupungissa britit on pakotettu tunnustamaan tappionsa. Maanantaina (3.9.) viimeiset 550 brittisotilaat perääntyivät viimeisestä heidän hallussaan olleesta tukikohdasta Basran keskustassa. Vuoden loppuun mennessä kaupunki luovutetaan virallisestikin Irakin armeijalle, joka ei mahda tietää, onko se lahja vai kirous jos isännät lähtevät kokonaan maasta. Shiialaisten kahdesta poliittisesta haarasta Badr -joukot ovat Mahdia lähemmässä neuvotteluyhteydessä amerikkalaisten kanssa. Badr -puolueella on lähempiä suhteita myös Iraniin päin.

Pelikorttina Irania on vilautettu milloin neuvottelukaverina ja kanssasovittelijana ja milloin vihollisena, terroristina, pakotteiden ja jopa hyökkäyksen seuraavana kohteena. Samalla kun Irania on pyydetty keskustelemaan rauhasta Irakissa, sen diplomaatteja ja energiaministeriön edustajia on Bagdadissa pidätetty.

Arvostelut

Viime aikoina on tiheästi lännessä ilmestynyt tutkimuksia ja muistioita, joissa todistetaan, että peli on menetetty, ja että Irakista poistumisen viivyttely merkitsisi vain lisää tappioita. Viimeisen New York Timesin julkaiseman raportin mukaan, Irakiin pitäisi jättää korkeintaan vain kaksi prikaatia, eli n. 8000 sotilasta. Amerikkalaisen Kongressin GAO -laitoksen (Government Accoundability Office) mukaan, Irakissa on saavutettu vain kolme Kongressin asettamasta 18:sta tavoitteesta. Washington Postin julkaisemassa GAO:n muistiossa kerrotaan, että Irakissa väkivaltaisuuksien määrät pysyvät korkealla, ja lisäsotilaiden lähettäminen viime tammikuussa ei tuottanut toivottuja tuloksia. Raporteilla on tarkoitus painostaa Bushia asettamaan seuraavassa syyskuun 15. kongressissa pidettävässä puheessaan tarkempia aikatauluja sotilaiden poisvetämisestä Irakista. Ennen sitä, lausuntoja Kongressille tarjoavat Irakin joukkojen komentaja David Petraeus ja lähettiläs Ryan Crocker.

Arvostelu oli kiihtynyt Britanniassakin jo ennen kun tämä jätti viimeisen tukikohtansa Basrassa. Ensin aloitti brittiarmeijan entinen komentaja Mike Jackson, joka syytti Yhdysvaltoja ja erityisesti Rumsfeldia kohtalokkaista virheistä Irakissa. Nyt siihen liittyi toinenkin kenraali Tim Gross, joka sanoi jopa varoittaneensa etukäteen amerikkalaisia siitä, että Irak vaipuisi sekasortoon. Gross olisi halunnut tehdä Irakin jälleenrakentamisesta kansainvälisen yrityksen, apajan, josta voisivat hyötyä kaikki. Voitonvarma Rumsfeld ei halunnut kuullakaan koko asiasta.

Samaan aikaan kun shiialaisten miliisit keskittyvät omiin yhteenottoihinsa, tämä on vaikuttanut niin, että shiialaisten tuki sätkynukkepääministeri Malikiin on heikentynyt. Nyt on tullut pääministerin ainoan tukijan, Bushin vuoro sanoutua irti Malikin tuesta. Hän ei ole kuulema voinut taata vakaita oloja Irakiin. Irakin ns. parlamentti on lomalla ja sunnit ovat muutenkin marssineet sieltä pois. Näin ollen, nukkehallitus on tiensä päässä, mikä tekee Irakin tilanteesta vielä entistäkin epävakaammaksi. Bush vaati Malikin eroa, ja mikäli hän ei tekisi sitä itse, ehkä joku luoti voisi "auttaa" siihen. Niin tai näin joka tapauksessa herää kysymys, mitä tai kuka tulee Malikin jälkeen?

Bush näyttää olevan taipumassa painostukseen vähentää joukkojensa volyymia Irakissa. Hän on tienhaarassa, jossa kaikki ulospääsyt ovat tukossa. Häviäjänä pois ei halua lähteä, ja maahan ei voi enää jäädä. Viime vuoden hyökkäys Libanoniin päättyi sekin fiaskoon, mikä heikensi sionismin armeijaa ja hallitusta. Bushille ainoa toivo on pelata aikaa siihen asti kunnes hallitus vaihtuu Yhdysvalloissa. Sitten on toisten klikkien pulma se, miten sotaa jatketaan tai levitetään, miten ja millaisia uusia valheita tai liittoumakumppaneita keksittäisiin. Siihen mennessä USA voisi joutua lähtemään Irakista osittain. Tilanne ei kuitenkaan jää odottamaan USA:n vaalien tulosta eikä sitä, että milloin eurooppalaiset päättävät kääntää takkinsa. Se kehittyy ja lopulta voi käydä niin, että amerikkalaiset heitettäisiin mereen tai nämä joutuvat pakenemaan paniikin vallassa, niin kuin Vietnamissa tehtiin. Ja silloin juostaan kilpaa ja tapellaan siitä, kuka mahtuu helikopteriin ja kuka taakse jää.

Uudet apajat - uudet rosvot

Yli neljä vuotta miehityksen jälkeen USA ei ole vielä pystynyt täyttämään valtatyhjiötä, joka syntyi Saddamin kukistamisesta; ei suoraan maan uutena isäntänä eikä välillisesti nukkehallituksensa kautta. Valtatyhjiön täyttämistä ajattelevat nyt muut imperialistit, ennen muuta kaikki ne, joille Bush ei halunnut osittaa voiton kakkua vuonna 2003. Saksa on kiinnostunut Irakin jälleenrakentamisesta ja sen perässä Ranska lähetti edustajansa paikan päälle. Suurten rinnalla pienemmätkin maat kuten Ruotsi vierailee Irakissa. Siellä ulkoministeri Bildt selittää veitsen terällä tasapainotelleelle Malikille, että Ruotsi on tiukentanut pakolaispolitiikkaansa. Ruotsi on ottanut Irakista eniten maailmassa pakolaisia vastaan, ja on luonnollista, jos haluaa siitä hyvitystä. Ongelmana on vain se, että lännessä kaikki neuvottelevat haamuvallan kanssa, joka tulee katoamaan amerikkalaisten lähdön mukana saman tien, jollei ennen sitä Bush anna sen edustajille potkut.

Suomella ei ole paljon pakolaisia, mutta täällä sijaitsee Ahtisaaren CMI "sovittelutoimisto". Ei ole aivan varmaa, ajaako Ahtisaari Suomen vai amerikkalaisten ja Naton projekteja; ehkä molempia. Päätellen tavasta, millä on hoidettu Kosovon neuvotteluja, siitä voi sanoa, ettei ainakaan puolueetonta linjaa siellä vedetä. Ahtisaaren toimiston lisäksi, järjestäjänä toimi myös John W. Mc Cormackin politiikan laitos Massachusettsin yliopistosta. Irak -seminaari nimellä käydyissä neuvotteluissa mukana oli niin shiaministeri, kuin sunnipoliitikkokin. Al-Sadr sai lähettää myös edustajansa seminaariin. Keskustelut käytiin huippusalaisissa puitteissa.

Yhtälailla pimennon alla on uutiset seminaarin tuloksista. Tämä johtuu siitä, ettei mitään tuloksia saatu aikaan. Vieraat lähtivät kiireesti takaisin kotimaahansa ja kaikki jatkuu entiseen tapaan. Vaikka ei lainkaan tiedotettu keskustelijoiden mielipiteistä, meille silti kerrottiin siitä, mitä sovittelutoimistot halusivat ajaa Irakissa. Ensinnäkin halutaan riisua miliisit aseista. Siinä on vilautettu mallikin; halutaan valvova komissio Pohjois-Irlannin ja totuuskomissio Etelä-Afrikan tapaan.

Onko sionismin kortti kokonaan pelattu?

Irakin tilanteen yleisten trendien lisäksi tai niistä riippumatta vielä voi syntyä yllättäviä käännöksiä tai provokaatioita. Israelin viime vuonna epäonnistunut Libanonin sotaretki voisi toistua, ehkä tällä kertaa suoranaisesti Syyriaan. Keskiviikkona (6.9.) sionistinen hallitus kokeili Syyrian reaktioita tunkeutumalla naapurimaan ilmatilaan. Provokaatio tapahtui pohjoisrajan koillisosasta käsin. Israelin hävittäjät ilmaantuivat Välimeren suunnalta. Syyrian ilmatorjunta pakotti ne kääntymään takaisin. Syyria lupasi vastata provokaatioon silloin kun omasta mielestä ajankohta on sopiva.

Dimitris Mizaras

Kirjoitus julkaistiin Kansan Ääni -lehdessä syyskuussa 2007. Siitä kun se kirjoitettiin sunnien edustus ehti palata parlamenttiin ja Bush ilmoitti joukkojensa pienestä vähentämisestä. Tämä kehitys vahvistaa kirjoituksen väittämän, että Bush pelaa vain aikaa Irakissa.

-- No virus found in this incoming message. Checked by AVG Free Edition. Version: 7.5.487 / Virus Database: 269.13.21/1010 - Release Date: 15.9.2007 19:54