| Marxilainen
Työväenliitto http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org 8.10.2007, 1.32 |
Israel testasi uutta teknologiaa Syyria vastaan
APE, 5.10.2007
Kuukauden ajan Israelin armeija kielsi tehneensä ilmahyökkäystä Syyriaa vastaan 6. syyskuuta. Sen jälkeen myönnettiin, että isku oli tehty syvällä maassa sijaitsevaa sotilastukikohtaa vastaan. Asian toi esille Syyrian presidentti al Assad televisiohaastattelussa.
Ensimmäisessä tunnustuksessa Israel antoi ymmärtää, että kyseessä oli sen omalle turvallisuudelle vaarallisen "pesäkkeen" eliminoiminen. Samassa yhteydessä väitettiin, että iskun kohteena oli Pohjois-Syyriassa sijainnut Pohjois-Korean avulla rakennettu ydinsotakeskus.
Toisten tietojen mukaan iskussa tuhottiin hisbollahille tarkoitettuja iranilaisaseiden varastoja. Al Assadin BBC:lle antamien tietojen mukaan, Israelin koneet hyökkäsivät käytöstä poissa ollutta rakennusta vastaan. Syyrian puolustusministeriö oli aikaisemmin sanonut, että hävittäjät olivat pommittaneet autioaluetta sen jälkeen, kun Syyrian puolustusjärjestelmä oli niitä torjunut.
Asiantuntijalehti Aviation Weekin mukaan, viime syyskuun hyökkäyksessä Israelin koneet tunkeutuivat Syyrian ilmatilaan ilman, että ilmapuolustuksen tutkat olisivat kyenneet tekemään mitään havaintoja niistä.
Israel käytti siinä teknologiaa, joka hämää vihollisen tutkaverkostoja. Amerikkalaislähteiden mukaan Israelin F-15 ja F-16 koneet saattaa olla varustettu tutkavastaisella Suter -järjestelmällä.
Suterin on kehittänyt brittiläinen puolustusjärjestelmien BAE Systems -eksperttiyritys. Aviation Weekin mukaan järjestelmää on testattu tänä vuonna Afganistanissa ja Irakissa.
Kehittynyt teknologia löytää vihollisen tutkat ja lähettää niille vääriä tietoja, joiden turvin hyökkäyskoneet pääsevät ilmapuolustuksesta lävitse huomaamatta.
-- No virus found in this incoming message. Checked by AVG Free Edition. Version: 7.5.488 / Virus Database: 269.14.4/1055 - Release Date: 7.10.2007 10:24