Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
6.12.2007, 23.40

 

Abbas tappaa kansaansa sionismin avulla

Bushin ja sionismin uudet "pyrkimykset rauhaan" epäonnistuivat odotetusti. Kyseessä ei ollut joku Bushiin iskenyt pasifismin kärpänen toisen hallituskautensa lopussa.

Tähtäimessä oli kaksi tavoitetta. Ensimmäinen oli se, että pieniä tilapäisesti voimassa olevia myönnytyksiä vastaan Israel saisi vastarintaa laantumaan ja siten kätensä vapaiksi auttamaan mahdollisessa hyökkäyksessä Irania vastaan.

Toinen tavoitteista on ilmiselvä palestiinalaisten välinen kahtiajako ja sisällissodan lietsominen. Viimemainittua tavoitetta on valmisteltu jonkin aikaa, siitä asti kun presidentti Abbas kaappasi vallan selvällä enemmistöllä kansalta valtuutensa saaneelta Hamasilta. Maan laillinen hallitus eristettiin Gazan alueelle, jossa kansa nääntyy ja kirjaimellisesti kuolee hitaasti.

Gazan eristäminen ajaa kuolemaan ennen muita sairaat ihmiset. Rajan ylittämisen kiellot koskevat myös potilaita. Sen lisäksi heiltä on kielletty lääkkeiden tuonti ulkomailta, mikä vaarantaa satojen palestiinalaispotilaiden hengen. Käytännössä terveydenhuolto Gazassa on tyystin romahtanut. Euroopan rikkaat maat sulkevat vielä kerran silmänsä ongelmaan. 12-vuotias Tamer El Yazji kuoli aivokalvontulehdukseen, kun sionistisotilaat kielsivät häneltä matkustamisen sairaalaan. Ennen sitä Nael Al Kurdi kuoli kotona, huolimatta perheensä epätoivoisista vetoomuksista miehittäjiin.

Rajan sulkemisen seurauksena henkensä on menettänyt yhteensä 44 ihmistä viime kesäkuusta lähtien. Tuontikiellot eivät koske vain lääkkeitä. Ruoka, maitotuotteet ja polttoaineet kuuluvat kiellettyjen tuontitavaroiden listalle. Kokonaisen väestön kollektiivinen kuolemantuomio sairaanhoitoa tuhoamalla on harkittu kansanmurha.

Palestiinalaisvaltion terveysministeriö vetoaa ihmisoikeusjärjestöihin, Punaiseen Ristiin (ICRC) ja maailman terveysjärjestöön WHO:on sekä arabi- ja islamilaismaihin vaikuttamaan painostamalla Israelia lopettamaan sotarikollisia toimiaan. Gazan piiritys on lopetettava heti.

Tilastot ovat karmeita ja sinällään puhuvat omaa kieltä, mm. seuraavasta:

- valvontapisteissä 13 kuolemantapausta marraskuussa

- kesäkuusta lähtien 44 kuollutta piirityksen seurauksena

- kuukausittain liikkumisen tarpeessa on 600 - 700 potilasta

- akuuttiapua tarvitsee 250 - 300 potilasta, joiden selviytyminen on vakaalaudalla

- Gazassa elää vielä 900 syöpä- ja munuaispotilasta

- 253 potilaalta kiellettiin Gazasta pääseminen lokakuussa

- Israelissa oleskelevien 190 potilaan status on hylkääminen

- silmä-, selkä-, syöpä ja verisairauksia potevien tapauksista 45 prosenttia on hylätty

...ja terveysministeriön antamat tilastot ovat loputtomia.

Ministeriön muistio puhuu myös jo Gazassa hoidossa olevien ruokavaliosta. Ruokaöljy ja kuivat pavut riittävät vielä vähäksi aikaa. Hedelmiä ja vihanneksia riittää kahdeksi viikoksi. Muista aineista, pesuaineita on kahdeksi viikoksi ja sairaaloissa ei ole budjetoitua rahaa jatkaa siivousfirmojen kanssa tehtyjä sopimuksia. Hygienian huononemisen arvioidaan pahenevan kuolleisuustilastoja. Polttoöljyn ja maakaasun varannot ovat 20 prosenttia oletetuista. Sähkön loppuminen antaisi armonlaukauksen koko Gazan kaistaleen elämään.

Tästä huolimatta Abbas neuvottelee sionismin kanssa kahden valtion perustamisesta. Visio on mahdottomuus niin kauan kun sionismi määrää poliittista kehitystä Palestiinan historiallisella alueella. Epämääräisiä lupauksia vastaan Abbas on tuominnut Gazassa asunutta kansaansa kuolemaan.

Uusi intifada on tarpeen; tällä kertaa myös palestiinalaisten porvaristoa vastaan.

-- No virus found in this incoming message. Checked by AVG Free Edition. Version: 7.5.503 / Virus Database: 269.16.15/1173 - Release Date: 5.12.2007 21:29