Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
13.1.2008, 1.06

 

Bushin vierailu Israelissa maksoi 25 000 dollaria tunnissa

Kokonaisen aikakauden "planetarka" USA:n presidentti Bush päätti toisen virkakautensa loppuvaiheessa käydä Palestiinassa. Kyseisellä matkalla on ollut kolme tavoitetta. Ensimmäiseksi on ajateltu, että palestiinalaiset pitää saada Olmertin talutusnuoraan. Tämä kaikki samaan aikaan kun sionismi riehuu Gazan alueella. Toinen tavoite on utopistisempi. Iraniin hyökkäykselle pitää rakentaa liittouma. Provokaatioita hyökkäämiseksi Irania vastaan on järjestetty koko ajan erityisesti Bushin toisen virkakauden aikana. Nyt kun tilanne Irakissa on kaikkea muuta kuin edullinen imperialismille, sellainen projekti näyttää edellisten irvikuvalta. Mitään liittoumaa, saati sitten sotaa Irania vastaan ei voi käynnistää jos CIA on siitä eri mieltä. Ainoa jäljelle jäävä Bushin matkan tavoite on rauhanmiehen imagon rakentaminen hänen kautensa loppupuolella. Sellainen farssireissunomainen turistimatka, Haaretz -lehden mukaan, maksoi 25 000 dollaria tunnilta.

Lehden kirjoituksen mukaan presidentin saattoporukalle Jerusalemista oli varattu 7000 hotellihuonetta. Hotelli King Davidista, jossa presidentti asui, varattiin 450 huonetta. Koko hotelli oli varattu presidentin saattuetta varten, kaikille turisteille, jotka olivat aikaisemmin etukäteen varanneet samassa hotellista huoneen, ilmoitettiin, että se ei käy. Suurin määrä huoneita varattiin Dan Panoraamasta, joka käytettiin lehdistön tiedotuskeskukseksi.

Kolme synnytystä tarkastuspisteissä

Jo aikaisemmin mielettömäksi yltynyttä valvontaa tarkastuspisteissä on kiristetty äärimmäisyyksiin saakka. Maanantaina 7. tammikuuta eräälle naiselle ennen kello kolme aamuyöllä alkoivat synnytyssupistukset ja hän lähti liikkeelle kohti lähisairaalaa. Nainen asuu Hebronin H2 alueella. Sionistisotilaat estivät hänen läpikulkuaan valvontapisteessä. Tilanne kärjistyi niin, että Kifah -äiti joutui synnyttämään Ahmad Sider -pojan samana aamuna kadulla kymmenisen metriä sionistien check pointista. Synnytys tapahtui kaikkien silmien edessä. Pääsy sairaalaan olisi ollut kiinni vain siitä, että nainen olisi päästetty valvontapisteen lävitse, jonka toisella puolella oli odottamassa ambulanssi.

Palestiinalaisajoneuvoilla ei ole lupa ajaa tuon valvontapisteen lävitse. Kifah -äiti miehensä saattamana näytti mahansa ja rukoili sotilaita päästämään tarkastuspisteen toiselle puolelle. Vastaus oli tyly: "se on ehdottomasti kiellettyä, presidentti Bush on käymässä maassa", siis aika kaukana siitä, Jerusalemissa. Synnytyksessä auttoivat naapurit, jotka toivat paikalle patjan, puhdasta vettä ja suurta kokemustaan sionismin sorrosta. Äiti ja lapsi jäivät onneksi henkiin. Israelilaisen BTselem -ihmisoikeusjärjestön mukaan sen lisäksi vielä kaksi naista joutui synnyttämään valvontapisteen kupeessa Azzoun Atmah -kylässä länsirannalla.

Pogromit ovat muutenkin sääntö

Samassa kylässä perjantaina 4. tammikuuta kaksi lasta ammuttiin kadulla. Tapahtuma on videoitu. Mohamed Faisel Sleem ja Othman Mohamed Radwan ammuttiin kylän keskusaukiolla panssaroidusta jeepistä oikeilla luodeilla. Mohemedia ammuttiin ensin jalkaan; kun hän makasi kadulla, sionistisotilaiden jeeppi palasi ja sotilas ampui lyhyeltä etäisyydeltä nuorukaista tahallaan samaan jalkaan. Othmania myös ammuttiin kaksi kertaa, mutta molempiin jalkoihin.

Maanantaina (7.1.) klo 21:00 Israelin armeija tunkeutui Nablusin alueella 12 jeepillä Qusiniin. Ilmaan ammuttiin oikeita luoteja, kumiluoteja sekä kyynelkaasu- ja paukkukranaatteja. Tunkeutujat käskivät kylän kaikki 15-40 -vuotiaat miehet kylän leikkipuiston pihalle. Vanhemmat miehet valokuvattiin, nuorempia kuulusteltiin. Kuulustelujen aikana 12 -vuotiaan pojan kurkulla oli koko ajan pidetty puukkoa. Sotilaat selittivät, että etsittiin kivenheittäjiä. Kolmen tunnin kuluttua miehet päästettiin vapaiksi paitsi ei kahta 16-vuotiasta poikaa. Hassan Fachrin ja Ali Nayefin käsiin laitettiin raudat. Heidän silmänsä sidottiin ja heidät viettiin Keddemiminin likaiseen selliin, jossa heitä kidutettiin. Pojille ei annettu vettä eikä ruokaa. Hassanilta kiellettiin jopa vessassa käynninkin. Pidätetyt eivät saaneet nukkua. Kolmen aikaan aamuyöllä Hassan heitettiin ulos sateeseen huonossa kunnossa pahoinpitelyn jäljiltä. Ali päästettiin vapaaksi myöhemmin aamulla sen jälkeen kun hänet oli pakotettu allekirjoittamaan papereita niitä lukematta.

Lähde 1

Lähde 2

-- No virus found in this incoming message. Checked by AVG Free Edition. Version: 7.5.516 / Virus Database: 269.19.2/1221 - Release Date: 12.1.2008 14:04