Palkat eivät tupoilla nouse
Käytännössä palkansaajan ostovoima pieneni vuoden 2000 aikana

Ay-byrokraatit kilvan kehuvat nyt, kuinka hyvä tuposopimus on saatu aikaiseksi - tuohan se työntekijöille tänä vuonna jopa yli kolmen prosentin palkankorotukset, ensi vuonnakin yli kahden. Samaan aikaan työnantajapuoli kertoo palkankorotuksista oman näkemyksensä, joihin on lisätty prosentti tai pari, ja painottaa, kuinka näin huimat palkankorotukset johtavat suoraan paholaisen kitaan, ja Suomen kilpailukyvyn pelastamiseksi olisi tehtävä pienempiä tupokorotuksia. Oman lisänsä sotkuun tuo Tilastokeskus, joka julkaisee kummankin osapuolen näkemyksistä eroavia tilastoja ansiotasojen muutoksista - ja tällä tavalla itsekin sumuttaa duunaria palkankorotusten suuruuksista.

Tilastokeskuksen helmikuussa julkaisemien tietojen mukaan palkansaajien ansiot nousivat vuoden 2000 viimeisellä neljänneksellä 4,1 prosenttia verrattuna vuoden 1999 vastaavaan ajankohtaan. Tämä luku myös julkaistiin useissa porvarillisissa sanomalehdissä ihan otsikossa. Ja tarkoituksellisesti, tietenkin, sillä kyseessä on kenties harhaanjohtavin luku, minkä palkkojen kehityksestä voi ilmoittaa.

Käytännössä inflaatio palkankorotuksia suurempi

Tarkemmin Tilastokeskuksen tiedotetta lukiessaan huomaa, että tästä noususta sopimuskorotusten osuus oli 3,2 prosenttiyksikköä, eli siis se, minkä mini-tupo toi. Loput palkkojen noususta syntyivät palkkaliukumista ja palkansaajien rakenteessa tapahtuneista muutoksista.

Toisin sanoen niillä, joilla toimenkuva säilyi samana kuin aiemmin, nimellisansiot nousivat 3,2 prosenttia. Rakenteellisilla muutoksilla tarkoitetaan tässä suurin piirtein sitä, että Nokia on ylentänyt muutamia keskijohdon hyväpalkkaisia insinöörejä ja täten nostanut heidän kuukausipalkkojansa kymppitonnilla per naama.

Mutta nimellisansiot ovat vain nimellisiä, eivätkä sellaisenaan heijastu lompakkoon. Siksi Tilastokeskus julkaisee myös reaaliansioissa tapahtuneita muutoksia kuvaavaa indeksiä. Tämä indeksi saadaan, kun nimellisansioista vähennetään kuluttajahinnoissa tapahtuneet muutokset eli inflaatio. Vuoden 1999 lopulta vuoden 2000 viimeiseen neljännekseen reaaliansiot nousivat Tilastokeskuksen mukaan 0,2 prosenttia, eli inflaatio oli kyseisellä ajanjaksolla 3,9 prosenttia.

Koska suuremmalla osalla palkansaajista nimellisansiot nousivat tuon 3,2 prosenttia - sillä eiväthän palkansaajien rakenteessa tapahtuneet muutokset ole palkankorotuksia - voidaankin todeta, että reaaliansiot jäivät 0,7 prosenttia pakkasen puolelle - monien työntekijöiden palkka siis todellisuudessa pieneni viime vuonna!

Veronkevennysten vaikutukset olemattomat

Tilastokeskus julkaisee ansiotasoindeksinsä puhtaasti keskimääräisten ansiotasojen mukaan, jolloin kaikkien palkansaajien kuukausiansiot olivat vuonna 1999 keskimäärin 11625 markkaa. Tämä on huomattavasti suurempi lukema kuin mitä suurin osa palkansaajista tienaa.

Toisten tilastojen mukaan 56,7 prosenttia palkansaajista tienasi alle 125 000 markkaa vuonna 1999. 125 000 markan vuosipalkalla kuukausiansioiksi tulee 10417 markkaa. Eniten, eli 17,3 prosenttia palkansaajista, kuului palkkaluokkaan 100 000 - 124 999 markkaa, ja tämän palkkaluokan keskimääräinen kuukausiansio oli 8636 markkaa, joka on vain noin 75 % Tilastokeskuksen laskennallisesta palkansaajien keskiansiosta.

Tyypillisen palkansaajan nimellisansiot nousivat siis vuoden 2000 aikana seuraavasti: 8636 mk x 1,032 = 8912 mk. Palkankorotusta tuli tällöin 276 markkaa. Vastaavasti keskimääräisesti eli 11625 markkaa kuukaudessa tienaavan nimellisansiot nousivat 372 markkaa. Eroa on noin satasen. Ja koska kuluttajahinnat ovat kaikille samat, heikkeni erityisesti pienituloisten asema.

Tilastokeskuksen ansiotasoindekseissä ei ole huomioitu verotusta, joten ottakaamme se nyt huomioon. Selväähän on, että palkan noustessa myös maksettavan veron määrä nousee.

Vuonna 1999 tyypillisesti eli 8636 markkaa kuukaudessa tienaava maksoi vuosituloistaan 103 629 markkaa valtiolle veroja ja veronluonteisia maksuja seuraavasti: Eläkemaksua 4,7 % ja työttömyysvakuutusmaksua 1,35 %, joiden jälkeen netoksi jää 97 359 mk. Palkkaluokassa 80 000 - 112 000 maksetaan ensin alarajan kohdalla 3565 markkaa veroa ja alarajan ylittävästä osasta 19,5 %. Veroa valtiolle maksetaan täten 3565 mk + 0,195 x 17 359 mk = 6950 mk. Valtionveron jälkeen käteen jää 90409 mk. Kuitenkin myös kunnalle on maksettava veroa, laskemme sen vaikka vuoden 1999 keskimääräisen 17,63 prosentin kunnallisveron mukaan. 97 359 mk x 0,1763 = 17 164 mk, tämän verran on kunnallisvero. Käteen jää siis 90 409 mk - 17 164 mk / 12 kk = 6104 mk/kk.

Vuonna 2000, kun kuukausiansiot ovat nousseet 8912 markkaan ja valtionverotuksen progressiotaulukkoa on hieman muutettu, on käteen jäävä kuukausipalkka suuruudeltaan 6320 markkaa. Vuodentakaiseen 6104 markan käteenjäävään osuuten on siis tullut lisää 3,5 prosenttia. Koska inflaatio oli, kuten jo aiemmin totesimme, vastaavana ajankohtana 3,9 prosenttia, häviäjiä olivat palkansaajat.

Inflaatio kiihtymässä tänä vuonna?

Palkansaajat on nyt sidottu kaksivuotiseen tupoon - kiitos siitä ay-byrokraateille, jotka ajavat paljon mieluummin omaa hyvinvointiaan työnantajien siivellä kuin palkansaajien etua. Vuoden 2002 aikana voimaan astuvat korotukset ovat pienemmät kuin vuoden 2001 korotukset. Koska kuitenkin jo vuonna 2000 inflaatio ratsasti ohi palkankorotuksista, voidaan odottaa, että myös vuosien 2001 ja 2002 aikana palkansaajien ostovoima tulee käytännössä pienenemään, mahdollisesti aiempaa jyrkemmin.

Inflaatio lasketaan Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä. Vuoden 1995 tasoksi on määritelty 100. Vuoden 2000 joulukuussa indeksin lukema oli 109,1. Kun nyt voimaan astuneessa tupossa ensimmäisen vuoden palkankorotukset ovat keskimäärin 3,1 prosenttia, voi niitä itse kukin verrata kuluttajahintaindeksin tammikuun 2001 lukemaan, joka näytti 3,3 prosentin nousua vuoden 2000 tammikuuhun verrattuna.

Vuoden 2002 alussa otetaan käyttöön euro. Jo nyt on kuluttajapiireissä ilmennyt huolta siitä, että kauppiaat ja yritykset alkavat tämän varjolla hilata hintojaan kuin huomaamatta ylöspäin. Lopputuloksena on kyllä tasaeuroina nähtäviä hintoja, mutta huomattavasti markkamääräisiä hintoja korkeampina.

Käytännön esimerkkejä tämänkaltaisesta toiminnasta on jo nähty runsaasti, ja euron käyttöönottoon on aikaa vielä lähes kymmenen kuukautta. Paljon voi vielä tapahtua. Odotettavissa saattaa olla, että hinnat kautta linjan nousevat huomattavasti, jolloin myös inflaatio on korkea. Kun palkat on kahdeksi vuodeksi sidottu mataliin korotuksiin, laskevat palkansaajien reaaliansiot melko varmasti näinä vuosina - ja paljon.

Ja ketkä tästä hyötyvät? Kauppiaat, yritysjohtajat ja sijoittajat. He, jotka poimivat miljoonat luksuselämäänsä työntekijöiden työn lisäarvosta. Ansaitsevatko he sen? Eivät tietenkään. Se hyvinvointi kuuluu työväenluokalle. Mutta kun työväestö on tupoin sidottu tähän järjestelmään!

Siispä tupoista, työrauhavelvoitteista ja ay-byrokraateista on hankkiuduttava eroon. Jämerät työtaistelut pystyyn palkansaajien ansiotasojen nostamiseksi. Ne rahat on otettava voitoista, eikä niitä saa siirtää uudestaan herrojen taskuun hinnankorotuksina.

-- Teemu Luojola

Artikkeli on julkaistu Itä-Uudenmaan mielipidelehti Å-siktenissa 9.3.2001.