Kun julkisen terveydenhuollon rahoitus ei riitä
Sairaalan henkilöstöruokalan hinnankorotukset vastaavat käytännössä palkanleikkauksia

Porvoon sairaalan henkilöstöruokalassa korotettiin aterioiden hintoja huhtikuun alussa poikkeuksellisen rankalla kädellä. Korotuksen jälkeen ateria maksaa 26 markkaa ja kevytateria 18 markkaa. Ennen korotuksia hinnat olivat 19,50 ja 13 markkaa. Aterioiden hinnankorotukset olivat täten 33,3 ja 38,5 prosenttia -- kymmenkertaisesti mm. inflaation suuruiset.

Hinnankorotuksia on sairaalassa perusteltu lähinnä sillä, että ruoasta saataisiin täten monipuolisempaa; salaattivaihtoehtoja olisi useampia, lisäksi ateriaan kuuluisi jälkiruoka. Tavallaan näinkin. Vaan millainen on tilanne käytännössä: jälkiruokien taso on usein ala-arvoinen ja se jää monilta syömättä ihan siksi, että ruoan päälle ei tee mieli pahanmakuista sörsseliä. Siitä on kuitenkin maksettava, vaikka sitä ei ottaisi.

Ja kun jälkiruoat tulivat, poistui aiemmin aterian hintaan sisältynyt kahvi ruokalasta. Eli se vaiva, mikä ennen kului kahvinkeittoon ja esilleasetteluun, siirrettiin jälkiruokien tekoon (lähinnä säilyketölkkien ja muiden valmistuotepakkausten avaamiseen) ja esilleasetteluun. Mikään kustannusnousu jälkiruokien osalta ei voi olla lähelläkään 6,50 markkaa.

Laadultaan sairaalan henkilöstöruokalassa tarjottava ruoka vastaa keskimääräistä parempaa kouluruokaa. Luonteeltaan keitettyyn perunaan ja laatikkoruokiin painottuva ruokalista painii samassa sarjassa. Ruoan taso on säilynyt samana hinnankorotuksista huolimatta. Salaatit, leivät ja juomat tarjotaan myös kouluissa.

Mutta laadullisesta samankaltaisuudesta huolimatta hinnat poikkeavat toisistaan: kunnallisissa kouluissa yksi ateria pystytään tuottamaan noin viidellä markalla. Onkin outoa, että jo entuudestaan nelinkertaisesti kouluruoan kustannuksilla tuotettu laitosruoka kunnallisen sairaalan keittiössä olisi kallistunut vieläkin huimemmin, yli viisinkertaiseksi kouluruoan kustannuksiin verrattuna.

Koska laadullista muutosta parempaan ruoassa ei ole tapahtunut, ja jälkiruokien pakkosyöttökin on ollut lähinnä tekosyy, jolla hintoja on korotettu, on syytä tarkastella hinnankorotuksia muista lähtökohdista tehdyksi. Kun työntekijä ostaa ruokalasta aterian, hän maksaa siitä sairaalalle -- samalle taholle, jolta myös saa palkkansa. Toisin sanoen korottamalla aterioiden hintoja sairaalan työntekijät ovat käytännössä joutuneet palkanalennusten uhriksi (vaikka joku koiranleuka voikin tässä puolustella, että eihän henkilökunnan ole pakko käydä ruokalassa syömässä. Totta, hinnankorotusten seurauksena yhä useammat ovat siirtyneet syömään omia eväitään).

6,50 markan korotus yhdelle aterialle tekee kuukaudessa 143 markkaa. 7000 markan kuukausituloilla tämä tarkoittaa kahden prosentin palkanalennusta, 10000 markan tuloilla 1,4 prosentin palkanalennusta ja 15000 markan tuloilla noin prosentin palkanalennusta. Eniten menettävät taas ne, joilla muutenkin on vähiten, sillä aterian hinta on kaikille sama, palkasta riippumatta.

Hieman samankaltainen toimenpide oli valmisteilla vasta vähän aikaa sitten. Porvoon sairaalan henkilökunnan pysäköintiä kaavailtiin maksulliseksi -- työntekijät olisivat tämän uudistuksen läpimenon jälkeen joutuneet käytännössä maksamaan pääsymaksun työpaikalleen.

Esitetty pysäköintimaksu olisi ollut 400-500 markkaa vuodessa, ja perusteluksi esitettiin, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin työntekijöitä olisi kohdeltava tasavertaisesti; Helsingissä pysäköintimaksut ovat jo korkeammat. Tätä työntekijät eivät tietenkään hyväksyneet, sillä: 1) Helsingissä työskentelevät kuuluvat eri kalleusluokkaan ja saavat korkeampaa palkkaa, joten tasavertaisuus ei ole toteutunut, 2) Helsingissä pysäköintipaikkojen maksullisuus on perusteltua mm. hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja maan kalleuden vuoksi, Porvoon sairaala keskellä metsää ei ole samassa asemassa. Lopulta hanke kaatui ja henkilökunnan pysäköinnistä peritään vastaisuudessakin vain 50 markan maksu lämpötolpan käytöstä.

Vaan miksi sairaala pyrkii nyhtämään työntekijöiltään takaisin ne rahat, jotka palkkana on ensin heille maksanut? Tähänkö on lopulta johtanut se tiukka kunnallinen säästökuuri, jonka johdosta terveydenhoitomenoista on leikattu koko 1990-luvun ajan?

Porvoon sairaalan potilasmäärät eivät ole vähentyneet, vaan päin vastoin ovat jatkuvassa kasvussa. Mikäli kunnallinen rahoitus ei seuraa perässä, on kustannukset kuitenkin jollain katettava. Otetaan siis taas työntekijöiltä. Aivan kuin sosiaali- ja terveysalan työntekijät eivät muutenkin olisi jo riittävän rusikoituja laman seurauksena päälle jääneen säästövaihteen vuoksi.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on rikkauksia enemmän kuin koskaan. Samalla nämä rikkaudet jakautuvat aina vain epätasaisemmin. Erittäin heikossa asemassa ovat palkansaajat, sillä palkkatulojen osuus kansantulosta on pienentynyt koko 1990-luvun ajan. Samoin heikossa asemassa on julkinen terveydenhuolto. Sen rahoitus ja henkilökunta ovat pahasti jääneet jälkeen palveluiden kysynnästä.

Tilanne ei voi jatkua tämänlaisena. Mikäli yhteiskunta ei hyödy nousukaudesta ja rikkauksista, mikäli tuloksena on vain kurjuuden lisääntymistä ja ihmisten eriarvoistumista, on järjestelmää korjattava. Jos kerran suuryritykset pystyvät tahkoamaan miljardivoittoja samalla, kun palkat jätetään pieniksi ja yhä suurempi osa kansalaisista kokee enemmän ja enemmän konkreettista kärsimystä, on ainut ratkaisu saattaa suuryritykset yhteiskunnalliseen hallintaan.

Tällöin nousukaudesta ja yritysten hyvästä tuloksesta pääsisivät nauttimaan ne, jotka sen ovat ansainneet: työntekijät, eläkeläiset, opiskelijat, koko yhteiskunta. Tämä jos mikä olisi oikeudenmukaista.

-- Teemu Luojola

Artikkeli on julkaistu Itä-Uudenmaan mielipidelehti Å-siktenissa 27.4.2001.