Yhteisrintamakutsun puolustuksena

Marxilainen Työväenliitto julkaisi 9.11.2001 globalisaationvastaisia aktivisteja ja työväenluokkaa yhdistävän yhteisrintaman koollekutsun. Jari-Pekka Raitamaa kritisoi ajatustamme yhteisrintamasta Luokkataistelu-sähköpostilistalla 12.11.2001. Hänen kritiikissään esittämiä käsityksiään ei voi sivuuttaa niitä kommentoimatta, sillä ne ovat malliesimerkki ahtaasta ajatteluperinteestä työväenliikkeen sisällä.

Raitamaa aloittaa sanomalla: "Eikö parhain tapa rakentaa tällaista yhteisrintamaa ole yksinkertaisesti osallistua nykyiseen sodanvastaiseen liikkeeseen? Jo nyt liikkeessä esiintyy huolestuneisuutta tavasta jolla 'sotaa terrorismia vastaan' käytetään rajoittamaan esim. mielenosoittajien oikeuksia." Aivan, paras tapa yhteisrintaman rakentamiseksi on luonnollisesti osallistua olemassaolevaan. Keskeiset sodanvastaisen liikkeen joukot ovat sitä ryhmää, jolle olemme kohdistaneet yhteisrintamakutsumme. Emme käännä sodanvastaiselle tai muulle globalisaationvastaiselle liikkeelle selkäämme. Raitamaan ajatuksista poikkeamme kuitenkin sikäli, että siinä missä hän on tyytyväinen tämän nykyisen liikkeen toimintaan, me emme ole, ja haluamme liikkeen kehittyvän.

"En näkisi että tarvitaan jonkinlainen uusi 'yhteisrintama' tätä varten, tai jos tarvitaan, niin se kyllä muodostuu liikkeen sisällä", jatkaa Raitamaa. Tässä on kysymys olemassaolevan liikkeen toiminnan laajentamisesta. Kuten yhteisrintamakutsussamme kirjoitamme: "Perusturvan leikkauksissa, ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien kumoamisessa ja sodan vastustamisessa yhdistyvät työväenluokan edut globalisaationvastaisen liikkeen tavoitteisiin. Se sama politiikka, joka riistää kehitysmailta niiden vähäisetkin luonnonvarat ja tappaa Afrikan lapsia nälkään, se sama globaali politiikka aiheuttaa Suomessa 'joustoa' eläkkeisiin ja työttömyysturvan leikkaamista. Työläisten ja nuorten aktivistien vastakkainasettelusta on päästävä eroon. Edut ovat yhtenevät ja vihollinen on yhteinen. -- -- Työssäkäyvien, työttömien, siirtolaisten, pakolaisten, asunnottomien, kotiäitien, nuorten ja opiskelijoiden edut eivät poikkea toisistaan, joten niitä on tehokkainta vaatia yhdessä." Työläisten ja globalisaationvastaisten aktivistien -- joita myös suurin osa sodanvastaisen liikkeen aktivisteista on -- tulisi yhdistää vastarintansa. Vetoamme nykyisiä liikkeitä laajentumaan yhteisrintamaksi tähän suuntaan. On keskusteltava siitä, miten ja milloin työväenluokkaa lähestytään.

Ay-liikkeen byrokraattinen johto on valmis hyväksymään eläke- ja työttömyysturvajärjestelmien muutokset. Työväenluokan ja sen johdon välillä tulee tapahtumaan kärjistynyttä vastakkainasettelua, joka ilmenee mm. siten, että työläiset jopa hylkäävät liittonsa. Tämä mahdollisuus huolestuttaa meitä, sillä ratkaisun pitäisi olla se, että työläiset heittävät byrokraatit pois liittojen johdosta. Emme usko tämän tapahtuvan itsestään, ellei kukaan työläisiä siihen kiihota. Tämä byrokraattien ulosheittäminen ammattiliitoista ja ay-liikkeen radikalisointi on eräs yhteisrintaman tehtävistä. Me olemme toisaalta ainoat (tai ainakin samoin sanovat ovat hyvin harvassa), jotka tätä julkisesti vaativat, ja tämä on eräs MTL:n päätehtävistä yhteisrintamassa.

Näkemys siitä, että uusi yhteisrintama muodostuisi itsestään liikkeen sisällä, on utopiaa, sillä viime kädessä joku aina siihen kehottaa. Ottaen huomioon nykyisen aktivistiliikkeen luonteen ja pyrkimyksen välttää sentralismia, ei kovinkaan monen järjestön johdolla ole auktoriteettia pakottaa jäsenistöään yhteisrintamaan, vaan se voi tapahtua vain joukkojen omalla suostumuksella. Mutta ilman, että kukaan tähän kehottaa, eivät joukot muodosta yhteisrintamaa. Kyse ei ole siitä, kehottaako kukaan, vaan siitä, kuka kehottaa, milloin ja miten. Jos lähdemme siitä, että kukaan ei saa sanoa yhteisrintamakutsua ääneen, se ei muodostu vielä pitkään aikaan. Me olemme esittäneet kutsumme julkisesti, jotta joukot voisivat ajatella sitä ja todeta yhteisrintaman synnyn olevan välttämätöntä. Jos me emme onnistu -- miksi kukaan muukaan onnistuisi? Jos kutsumme otetaan vastaan -- yhteisrintama syntyy liikkeen itsensä sisällä.

Raitamaan kommentti sitä paitsi antaa ymmärtää, että MTL olisi liikkeen ulkopuolella. Tämä on täyttä puppua, sillä me olemme aktiivisesti mukana niin globalisaationvastaisessa kuin sodanvastaisessakin liikkeessä. Samaan aikaan emme ole hylänneet vallankumouksellisen luokkataistelun periaatetta, kuten niin monet muut, jotka ovat joko vain kommunisteja tai vain aktivisteja. Mutta täsmennetään vielä Raitamaata hänen kysymyksellään: "Mikä on MTL:n kanta olemassaolevaan sodanvastaiseen liikkeeseen? Osallistutteko liikkeen rakentamiseen?" Sodanvastaiseen liikkeeseen osallistuessamme yritämme yhdistää sitä globalisaationvastaiseen liikkeeseen ynnä muuhun aktivismiin, joiden vihollinen on sama -- kapitalistinen järjestelmä itsessään -- mutta jotka näkevät vihollisestaan kukin vain yhden puolen. Meidät erottaa esim. Raitamaasta se, että emme osallistu sodanvastaiseen liikkeeseen pasifisteina. Sitä varten on olemassa jo lukuisia järjestöjä, kuten Rauhanpuolustajat, Maan ystävät, Aseistakieltäytyjäliitto jne. Osallistumalla sodanvastaisen liikkeen rakentamiseen pyrimme samalla yhdistämään sitä osaksi laajempaa, vielä muodostamatonta yhteisrintamaa, josta haluamme rakentaa tulevan kapinan instrumenttia, elintä, joka voi joskus saada vallan.

Epäilyksensä siitä, että MTL ei olisi osa sodanvastaista liikettä, oikeuttaa Raitamaa toteamalla: "Esim. Oulussa en rauhankulkueessa MTL:ää nähnyt." Tämä ei tarkoita, että MTL ei olisi osallistunut Oulun rauhankulkueeseen. Raitamaa tarkoittaa vain, että hän ei nähnyt toveri Mizarasta, jonka hän tuntee parhaiten. Tov. Mizaras ei päässyt osallistumaan rauhankulkueeseen, mutta eräs toinen MTL:n jäsen sekä jokunen meitä poliittisesti lähellä oleva toveri osallistuivat. He kyllä näkivät Raitamaan, ja tästä tilaisuudesta MTL on saanut käsiinsä Raitamaan jakamia lentolehtisiä, joiden sisältöön paneutunemme sitten, kun analysoimme Raitamaan edustaman Sosialistisen vaihtoehdon ja CWI:n politiikkaa.

Se, että MTL ei ole osallistunut kaikkiin Suomessa järjestettäviin rauhantapahtumiin, on enemmänkin saivartelua Raitamaalta, joka tietää, että MTL on pieni järjestö ja voimavaramme ovat vähäiset. Itsekään Raitamaa tuskin on osallistunut muihin rauhantapahtumiin kuin Oulussa 24.10.2001 järjestettyyn. Mutta esimerkiksi Porvoossa, kun virallinen rauhanliike poliittisista syistä päätti olla järjestämättä perinteistä rauhantapahtumaansa 24.10., oli Kansanvallan puolesta -toimintaryhmä, johon MTL:kin keskeisesti osallistuu, ainut ryhmä, joka päätti järjestää julkisen tilaisuuden Afganistanin sotaa ja kansanmurhaa vastaan. Huomattakoon siis vielä, että tilaisuus ei ollut rauhan puolesta, vaan sotaa vastaan, eli se ei luonteeltaan ollut pasifistinen, kuten useimmat rauhantapahtumat. Tilaisuuden järjestämistä varten toimintaryhmän aktiivit päättivät muodostaa Porvoolaiset sotaa vastaan -työryhmän. Tämän työryhmän kokouksessa MTL:n jäsen toveri Luojola valittiin yksimielisesti pitämään sodanvastaisessa tilaisuudessa puhe koko työryhmän puolesta, ja hänen tehtäväkseen uskottiin myös kaikki tilaisuuden tiedotus. Tov. Luojolan puhe tullaan julkaisemaan Itä-Uudenmaan mielipidelehti Å-siktenin joulukuun numerossa, joka ilmestyy 30.11.2001, joten emme liitä puhetta tähän viestiin kokoa kasvattamaan.

Mutta MTL ei ole rajoittunut vain Oulun rauhankulkueeseen ja Porvoon sodanvastaiseen tapahtumaan 7.11. Koska Porvoossa ei 24.10. järjestetty rauhantapahtumaa, osallistuimme Helsingin rauhankulkueeseen, johon ottikin osaa usea tuhat ihmistä. Raitamaa antaa ymmärtää, että hän tuntisi sodanvastaisen liikkeen, mutta totuus näyttääkin olevan se, että meillä on häntä enemmän kokemusta liikkeen piirissä toimimisesta. Itse asiassa hän lienee perehtynyt sodanvastaiseen liikkeeseen Oulun ulkopuolella lähinnä sotaa_vastaan-sähköpostilistan kautta, ja tämänhän olemme luonnollisesti mekin MTL:ssä tehneet. Samoja henkilöitä, jotka osallistuivat 24.10. Helsingin rauhanmarssille, osallistui näkemämme mukaan myös 9.11. Helsingissä WTO-vastaiseen mielenosoitukseen, jonka luonne sekin oli hyvin sodanvastainen, ottaen huomioon akuutin maailmantilanteen. MTL oli mukana tässäkin tilaisuudessa, mm. jakamassa yhteisrintamakutsua lentolehtisenä. Raitamaata ei näkynyt.

Kaikkein hämmästyttävin Raitamaan väitteistä on kuitenkin seuraava. Tällaista ei uskoisi enää nykypäivänä kuulevan vallankumoukselliselta, sillä tällaista asennetta vastaan Lenin taisteli jo 1900-luvun taitteessa ja Trotski Siirtymäohjelmaa puolustaessaan: "Voin vain ihmetellä kenelle olette kutsunne tarkoittaneet, sillä sen teksti ei ole lähelläkään tasoa missä aktivitien [sic!] nykytietoisuus on, ja osoittaa ettei MTL:llä ole minkäänlaista käsitystä sodanvastaisen liikkeen tilasta." Olemme tarkoittaneet kutsumme kaikille, tietenkin. Raitamaan mukaan tekstimme tulisi olla vaatimattomampi, koska aktivistien tietoisuus on matalalla tasolla. Tulisiko meidän sanoa luokalle vain se, minkä se jo osaa ja tietää? Onko meidän lietsottava harhaluuloja ja epämääräisiä lausuntoja tilanteesta vai kerrottava totuus? Pitääkö meidän sopeutua luokan kehittymättömämmän osan tietoisuuteen vai yrittää kehittää sitä vastaamaan vallankumouksen henkisiä vaatimuksia? Raitamaan logiikkaa soveltaen ymmärtää, miksi CWI niin kovasti väistelee trotskilaisuutta. Jos tekstimme on liian analyyttinen, niin kenelle se on? Raitamaalle itselleenkö? Vallankumouksellisena järjestönä, bolsevikki-leninismin ja Trotskin parhainta perintöä jatkavina taistelijoina emme voi lähteä tavanomaisuuksien ja latteuksien laukomisesta, vaan meidän on kehitettävä luokan tietoisuutta, rakennettava iskukykyinen yhteisrintama ja voitettava luokka vallankumouksen puolelle. Reformismi ei pitkällä tähtäimellä ole koskaan lopulta tuonut kuin paskaa käteen.

Lopuksi tiivistäkäämme vielä MTL:n konkreettiset tavoitteet yhteisrintaman järjestämiseksi. Yhteisrintaman toiminnallisista tavoitteista kerroimme jo koollekutsussamme 9.11.2001:

1. Oulun, Porvoon ja muiden kaupunkien yhteisrintamat on yhdistettävä Helsingin yhteisrintaman kanssa, jonka on suuren kokonsa ja laajimman aktivistipiirinsä vuoksi otettava johtoasema etenkin esimerkkinä toimimisessa ja innoittajana. Käytännön toiminta perustuu paikallistason yhteisrintamiin.

2. Yhteisrintaman toiminnan on oltava vakituista ja säännöllistä, ei nykyiseen tapaan projektiluontoista ja "julistamatonta", jossa käytännössä samat toimijat kokoontuvat kerta toisensa jälkeen, mutta eivät tee muodollista yhteistyötä projektien ulkopuolella.

3. Yhteisrintamalle on saatava aikaan jonkinlainen johtoelin, joka kutsuisi koolle, koordinoisi valtakunnallisesti ja yrittäisi rakentaa yhteyksiä työväenluokan joukkoihin (ammattiliittojen rivistöihin).

4. Johtoelin edustaisi koko liikettä, puhuisi koko liikkeen nimissä.

5. Johtoelimen tulisi olla yhteisrintaman toimijoiden valitsema, mikä edellyttäisi yhteisrintamalta julkisia ja säännöllisiä kokouksia muulloinkin kuin silloin, kun jotain tapahtuu tai on syytä järjestää mielenosoituksia.

6. Yhteisrintama voisi luoda ja ylläpitää suhteita muualla maailmassa oleviin vastaavanlaisiin yhteisrintamiin.

Yhteisrintama ei voi korvata vallankumouksellista puoluetta, mutta niin kauan kuin joukot ovat niin hajallaan kuin nykyään, on välttämätöntä luoda yhteisrintama, jotta pysyvä keskusteluyhteys eri yhteiskunnallisten näkemysten välille syntyisi ja eri suuntaukset pääsisivät koettelemaan toisiaan. Täten myös vallankumoukselliset näkemykset selkiytyisivät ja tavoittaisivat laajemmat piirit. Tämän voi joku nähdä vallankumouksellisten yrityksenä vallata liike itselleen, mutta me tiedämme, että joukkojen saaminen vallankumoukselliseksi voi onnistua vain niiden itse sitä tahtoessa. Vallankumouksen luomiseksi ei ole olemassa vippaskonsteja, joilla pieni ryhmä käyttäisi hyväkseen suurta massaa, vaan joukot tekevät ratkaisunsa itse. Tämä edellyttää meiltä joukkojen luottamuksen voittamista, ja tämä on mahdotonta, ellemme toimi liikkeessä aktiivisesti mukana, mutta samalla esitä kritiikkiämme liikkeen epämääräisestä ilmenemismuodosta. Vallankumouksen tekee aina luokka, puolue vain antaa sille suuntaviivat.

Marxilainen Työväenliitto
17.11.2001