Marxilaisen Työväenliiton kannanotto 24.1.2002:
Solidaarisuutta Argentiinan kansalle
Taistele Argentiinan kansan rinnalla, taistele kapitalismia vastaan

Argentiinan joulukuiset kansannousut kaatoivat kaksi presidenttiä ja hallitusta. Tällaisen vihan partaalle kansan sai pitkään jatkunut lama. Kyse ei ole kuitenkaan yksin Argentiinan kriisistä, vaan kapitalismin 1990-luvulla alkaneen kriisin yksi heijastuma. Keväällä 1997 Kaakkois-Aasiasta alkanut, Latinalaisen Amerikan kautta kulkenut ja Argentiinan laman aloittanut, Venäjän talouden vuonna 1998 romuttanut ja nyt imperialismin metropoleihin finanssimarkkinoita tyhjentämään päätynyt talouden kriisi on jättänyt taakseen vararikkoon ajautuneita talouksia ja kapinointia. Argentiinan kansannousu on tällä hetkellä luokkataistelun korkein taso, uusi vaihe maailman sosialistisen vallankumouksen kehityksessä.

Argentiinan vallankumouksen tausta ja tapahtumat

Pian neljä vuotta kestänyt Argentiinan lama on entistä kiihtyvämmällä tahdilla heikentänyt argentiinalaisten elinolosuhteita. Vuoden 2001 lopulla jopa yli 2000 argentiinalaista päivittäin vajosi köyhyysrajan alle. 36-miljoonaisesta kansasta virallisesti köyhiä on nyt jo 15 miljoonaa. Argentiinassa talouskriisin paheneminen on johtanut myös erittäin syvään poliittiseen kriisiin. Kapinallisuuden ensi merkkejä ilmeni syksyllä 2000, kun Saltassa ja muissa periferian maakunnissa työttömät alkoivat pystyttää tiesulkuja ja organisoida paikallishallintoa. Kesäkuussa 2001 Pohjois-Saltassa rajapoliisit puuttuivat lähes kuukauden pystyssä olleeseen tiesulkuun, ja tällöin alueelle syntyi tosiasiallisesti vallankumouksellinen kaksoisvallan tilanne, kun kapinoivat työläiset ja työttömät aseistautuivat puolustautumaan poliisia vastaan. Kapinoista ei kuitenkaan vielä tällöin kehkeytynyt valtakunnallista poliittista taistelua, joka olisi horjuttanut hallitusta ja presidenttiä. Kuitenkin nämä varhaiset taistelut olivat tärkeitä kokemuksia joulukuuta varten ja enteilivät vallankumousta.

Syksyn mittaan Argentiinan talous ei suinkaan korjaantunut, vaan päin vastoin tilanne muuttui entistä tukalammaksi. Käytännössä päätös luopua ulkomaanvelan maksusta tehtiin marraskuun lopulla. Julkisen sektorin palkat viivästyivät alinomaa. Teollisuustuotanto hiljeni, rakennustoiminta pysähtyi. Työttömyyden ja köyhyyden lisääntyminen johti kerran toisensa jälkeen uusiin lakkoihin ja protesteihin. Peruuttamattoman kuoliniskun hallitus antoi itselleen ottamalla käyttöön nostorajoituksen pankkitileille. Rajoitus salli kansalaisten nostaa kuukaudessa pankkitililtään enintään 1000 pesoa (eli 1000 dollaria). Päätöksen takana oli pyrkimys pidättää kansalaisten talletukset, jotta ne tarvittaessa voitaisiin takavarikoida hallituksen kulujen, kuten ulkomaanvelan korkojen maksuun.

Käytännössä päätös kuitenkin johti siihen, että jokapäiväisestä kaupankäynnistä hävisi raha lähes kokonaan, kun kansalaiset rajoittivat ostoksensa ainoastaan minimiin. Aivan kuten moottori ei toimi ilman öljyä ja rasvaa, ei kapitalistinen tavarankierto toimi ilman rahaa. Talouden kone hyytyi. Tämä sai myös pienyrittäjät yhtymään protesteihin, sillä ostotapahtumien supistuminen minimiin kuivatti ensimmäisenä pienten kauppojen kassavirran.

Kumoukselliset taistelut alkoivat toden teolla 13.12. yleislakosta. Tätä seuranneina päivinä lakkoon ryhtyneet työläiset eivät tyytyneet vain lakon minimivaatimuksiin, vaan he alkoivat myös käytännössä toteuttaa vaatimiaan taloudellisia uudistuksia: Ensin ruokakauppojen ja supermarkettien takavarikointi alkoi syrjäseuduilla ja pienemmissä kaupungeissa. 17.12. ruokakauppojen takavarikointi oli laajentunut koko maahan, myös Buenos Airesiin.

19.12. mielenosoitusten ja kapinoinnin painopiste oli siirtynyt ruokakauppojen takavarikoinnista avoimeen poliittiseen taisteluun hallintorakennusten lähellä. Kymmenet tuhannet argentiinalaiset osoittivat mieltään ja vaativat hallituksen ja presidentin eroa. Kumouksellinen aalto oli vetänyt mukaansa kaikkia kansanryhmiä: kriisi oli rankaissut kaikkia, ja kaikki vaativat hallitusta eroamaan. Presidentti de la Rúa oli julistanut maahan 30 päivän hätätilan. 20.12., kun yhteenotot yhä kasvavan mielenosoittajajoukon ja poliisin välillä vain lisääntyivät aivan presidentinpalatsi Casa Rosarion porteilla, presidentti de la Rúa oli pakotettu eroamaan. Viimeisenä päätöksenään ennen eroamistaan hän purki edellisenä päivänä julistamansa poikkeustilan.

Tämän erävoiton jälkeen kansankuohunta rauhoittui joksikin aikaa. Vailla määrätietoista, yhtenäistä poliittista johtoa vallankumous onnistui syrjäyttämään vanhan hallituksen, mutta ei suorittanut työtä loppuun saakka; ei pystyttänyt uutta, työväenhallitusta. Kuten helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 Venäjällä valta siirtyi porvarilliselle väliaikaishallitukselle, siirtyi valta Argentiinassa oppositiossa istuneille peronisteille.

De la Rúan eroamisen jälkeen 23.12. maan presidentiksi valittiin peronisti Adolfo Rodríguez Sáa, joka ensi töikseen ilmoitti keskeyttävänsä ulkomaanvelan maksun. Lisäksi uusi presidentti julkisti suunnitelmat sadan tuhannen uuden työpaikan luomiseksi ennen vuodenvaihdetta ja yhteensä miljoona uutta työpaikkaa. Käytännössä työpaikkojen väheneminen ja köyhyyden lisääntyminen kuitenkin vain jatkuivat presidentin ilmoituksista huolimatta.

Se, että uusi presidentti ja uusi hallitus toteuttivat samaa politiikkaa kuin edeltäjänsä de la Rúa ja Cavallo, sai kansan uudelleen raivon valtaan joulukuun lopulla. Kovin pitkäksi aikaa kansa ei tuudittautunut uskomaan opposition kykyihin ajaa kansan etuja, ja 29.12. mielenosoittajat ja poliisit ottivat jälleen yhteen Buenos Airesissa hallintorakennusten luona. Lauantaina 29.12. uusi hallitus pyysikin jo eroa koko yön jatkuneiden yhteenottojen jälkeen. Kahta päivää myöhemmin, 31.12. myös uusi presidentti Rodríguez Sáa erosi virastaan. Lyhyen ajan sisällä maan viidenneksi presidentiksi kongressi valitsi Eduardo Duhalden, peronisti hänkin.

Sunnuntaina 6.1.2002 Duhalden esitys peson devalvoinnista meni läpi. Peson arvoa dollaria vastaan laskettiin aluksi 30 %, mutta kurssi on riistäytynyt ja dollarilla saa jo yli kaksi pesoa. Tavoitteena on edistää viennin elpymistä, mutta tämä tavoite on ensinnäkin hyvin epävarma muutenkin, ja toisekseen devalvaation kielteiset vaikutukset tulevat olemaan suuremmat. Devalvaatiosta seuraa väistämättä hintojen nousu, mikä romahduttaa keskiluokan elintason ja syöksee työväestön ja köyhälistön entistä syvempään kurjuuteen. Duhalde ei tule löytämään toimilleen minkäänlaista tukea muista kuin kaikkein ylimmästä kansankerroksesta, ja tämä marginaalinen viiden prosentin kerros on pakotettu puolustautumaan jälleen vihastuvaa kansaa vastaan.

Kriisi ei jää paikalliseksi

Argentiinan työväenluokka on sotkemassa kaikkia imperialismin taantumuksellisia ja vastavallankumouksellisia suunnitelmia, sillä tällä kertaa kysymystä ei aseteta talibanien ja läntisen sivilisaation välille, vaan kansainvälisen työväenluokan ja imperialismin välille, Argentiinan kansan ja Argentiinan kapitalismin välille. Kapina on sotkemassa myös imperialistien taloudellisia suunnitelmia. Argentiinan yli 141 miljardin dollarin kokonaisvelasta ulkomaanvelkaa on 90 miljardia. Tämän vuoksi kriisi leviää

a) Yhdysvaltoihin, koska Yhdysvallat kieltäytyy keskustelemasta uusista lainoista ennen kuin Argentiina lupaa lyhentää velkaansa Yhdysvalloille enemmän kuin EU:lle. Argentiinalla ei ole kuitenkaan varaa lyhentää velkaansa kenellekään;

b) Eurooppaan, sillä kriisi johtaa espanjalaisen pääoman ostamien yksityistettyjen yritysten konkurssiin. Espanjalaiset ovat investoineet Argentiinaan 25,6 miljardia dollaria. Espanjan pääministeri on soittanut Argentiinan presidentti Duhaldelle ja vaatinut reilua peliä. 70:ä % Argentiinan espanjalaisinvestoinneista vastaava öljy-yhtiö Repsol ajautuu lähelle konkurssia, samoin puhelinyhtiö Telefonica ja lentoyhtiö Argentinean Airlines. Espanjan lisäksi Argentiinaan ovat investoineet Ranska, Britannia ja Italia. Ensi töikseen EU-puheenjohtajakautensa aluksi Espanja ajautui Italian kanssa törmäyskurssille Berlusconin euro-oikuttelun vuoksi;

c) Brasiliaan, Paraguayhyn ja Uruguayhyn, jotka kuuluvat vapaakauppasopimus Mercosuriin yhdessä Argentiinan kanssa. Brasilian osuus Argentiinan viennistä on 30-40 %;

d) Japaniin, sillä Argentiinan devalvaatio pakottaa hiuskarvan varassa roikkuvat japanilaispankit suunnittelemaan jenin devalvoimista. Tämä toimenpide voi sytyttää kapinan liekkejä Kauko-Idässä.

Duhalden linjaus ensi sijassa kotimaisen velan maksamiseksi tähtää keskiluokan lepyttämiseen, mutta tämä toimenpide edesauttaa kriisin leviämistä paitsi lähinaapureihin ja varsinkin Brasiliaan ja Meksikoon myös Eurooppaan. On käynyt täysin selväksi, että Argentiinan kriisi eroaa laadullisesti aiemmista Venäjän ja Meksikon kriiseistä. Emme tiedä, miten vallankumous jatkossa Argentiinassa kehittyy ja missä tahdissa. Varmaa on kuitenkin se, että imperialismi ei kykene selviämään taloudellisesta umpikujastaan rauhanomaisin keinoin. Argentiina oli IMF:lle globalisaation ja vapaakaupan mallimaa, mutta nyt jokainen näkee täysin selvästi, että IMF:n keinot johtavat entistä syvempään kriisiin. Duhalde on porvarillisen demokratian viimeinen kortti ns. rauhanomaisen kapitalismin säilyttämiseksi. Mikäli hän epäonnistuu, ts. mikäli kansa vaatii hänenkin eroamistaan, ei suurporvaristolle jää jäljelle muita kuin väkivallan kortit. Armeija on käskyvalmiina, ja sotilasvallankaappaus vaikuttaa entistä todennäköisemmältä. Kuinka kauan kansa sitä sietää, se jää nähtäväksi sitten, mikäli vallankaappaus tapahtuu.

Vallankumouksellinen työväenpuolue on välttämätön

Yllä vertasimme joulukuista vallankumousta Argentiinassa Venäjän vuoden 1917 helmikuun vallankumoukseen. Tuolloin Romanovit kaatuivat kansannousun seurauksena, tsarismi romutettiin joukkovoimalla. Kuitenkaan vallankumouksellinen kommunistinen puolue, bolsevikit, ei vielä tuolloin ollut riittävän vahva esittämään niitä tunnuksia, jotka johtivat bolsevikkien voittoon lokakuussa 1917. Valta siirtyi mensevikkien ja liberaalisen porvariston hallitukselle. Ilman määrätietoista bolsevikkien agitaatiota väliaikaista hallitusta ei olisi kumottu sosialistisella vallankumouksella, jos ylipäätään ollenkaan.

Joulukuussa kansanjoukot nousivat enemmän tai vähemmän spontaanisti Argentiinan hallitusta ja presidenttiä vastaan. Suuremmat vasemmistopuolueet ja ammattiliitot ovat, kuten muissakin maissa, täysin porvarillisen hallituspolitiikan käskyläisiä, eivätkä olleet missään määrin tukemassa kapinaa, päin vastoin. Pienemmät puolueet, joista voisi kehittyä bolsevikkipuolueeseen verrattava vallankumouksen airut, olivat vielä liian pieniä ja nekin jäljessä joukkojen vallankumouksellisesta tietoisuudesta. Kumouksellinen henki purkaantui ilman selkeää ohjelmaa, ja valta siirtyi peronisteille, ensin Rodríguez Sáalle, sitten Duhaldelle. Seuraava kumouksellinen sykäys saattaa siirtää vallan sotilasdiktatuurille. Jotta näin ei kävisi, olisi vallankumouksellisen puolueen oltava vahva.

21.12.2001 lukuisat pienet vallankumoukselliset puolueet julkaisivat yhteisen julkilausuman, jossa ne esittävät tunnuksenaan kansan ja työläisten hallituksen perustamista. Muita tunnuksia julistuksessa ovat:

- Ei peronistien tai muiden järjestelmän rikoskumppaneiden hallitusta.
- Alas poikkeustilalaki.
- Ei IMF:lle.
- Ei ulkomaisen velan maksua.
- Pankit on kansallistettava.
- Eläkerahastot on uudelleenvaltiollistettava.
- Täysi tuki työläisten taisteluille.
- Kansallisen edistyksellisen taisteluohjelman puolesta järjestelmän kumoamiseksi.
- Kaikki kansannousun vangit on vapautettava. Kaikki syytteet heitä vastaan on hylättävä.

Julistuksen ovat allekirjoittaneet seuraavat järjestöt: Partido Obrero (PO, Työväenpuolue), Izquierda Unida (PC-MST, Yhtynyt Vasemmisto, Kommunistinen puolue - Työläisten Sosialistinen Liike), Liga Socialista Revolucionaria (LSR, Sosialistinen Vallankumouksellinen Liitto), Frente Obrero Socialista (FOS, Sosialistinen Työväenrintama).

Mikäli järjestöjen yhteenliittymä on yhtään niin luja kuin julistus antaa ymmärtää, on näiden tunnusten pohjalta joko yhden tai useamman mainituista järjestöistä mahdollista kehittyä johtavaksi vallankumoukselliseksi puolueeksi, joka ohjaa kansanjoukot voitokkaaseen vallankumokseen. Työsarkaa kuitenkin riittää. Todellinen ongelma nimittäin tällä hetkellä on, että kansalta puuttuvat määrätietoiset vallankumoukselliset johtajat, vaikka tahtoa kansalla kyllä riittää: Joukkojen radikalisoituminen on edistynyt niin, että luottamus porvarillista yhteiskuntaa kohtaan on häviämässä kokonaan. Kapina aloitettiin lauseilla "alas de la Rúa ja Cavallo", mutta pian päädyttiin lauseeseen "alas joka ikinen".

Työläisjoukot ovat myös jonkin verran jo hankkineet kiviä ja kattiloita järeämpääkin aseistusta, mutta yhtenäistä miliisiä ensin puolustamaan ja sitten hyökkäämään ei ole kukaan rakentanut. Tämä olisi kuitenkin välttämätöntä, aivan kuin on yhtä välttämätöntä vedota armeijassa palveleviin työläisiin, että nämä kääntyisivät omia upseerejaan vastaan ja siirtyisivät kansan puolelle.

Toisaalta vasemmistoryhmien julistuksessa esitetty vaatimus työläisten ja kansan hallituksesta vaatii perustakseen paikallisia neuvostoja, joissa työläiset, talonpojat ja työläisiä lähellä oleva pikkuporvaristo käytännössä voisivat toteuttaa työväenvaltaa ja työväenmiliisin rakentamista. Osin tällaisia paikallisneuvostoja onkin jo syntynyt eri puolille maata kansan spontaanin toiminnan pohjalta, mutta niiden organisointi valtakunnallisesti olisi välttämätöntä, eikä se ole mahdollista ilman vallankumouksellista puoluetta.

Argentiinan kansannousussa kiteytyy periferian työväenluokan taistelu leivästä ja globalisaationvastaisuus velkaantumisen vuoksi. Tämä taistelu on yhteinen myös Seattlen kansalle: siinä missä nuoret aktivistit lännessä puolustavat vapauden ja ihmisyyden periaatteita, siinä Argentiinan työläiset ja työttömät vaativat itselleen tätä vapautta velkataakasta, ihmisarvon tunnustamista ja ruokaa perheelleen, jotta eivät nääntyisi kuoliaiksi. Miten ajankohtaiseksi ja oikeaksi osoittautuikaan Marxilaisen Työväenliiton 9.11.2001 julkaisema työväenluokkaa ja globalisaationvastaisia aktivisteja kokoava yhteisrintamakutsu.

Suomen kansa ja erityisesti Suomen työläiset! Kaikki Suomen työväenjärjestöt ja globalisaatiota vastustavat aktivistit! Argentiinan työväenluokka on viitoittanut meille tien, jota kulkea. Osoittakaamme mitä suurinta solidaarisuutta Argentiinassa taisteleville työläisille, jotka puolustavat paitsi omaa oikeuttaan leipään ja vapauteen, myös kaikkien maailman köyhien ja sorrettujen oikeuksia. Ja mikä olisikaan parempi tapa osoittaa solidaarisuutta Argentiinan kansalle kuin kulkea argentiinalaisten viitoittamaa tietä ja taistella kapitalismia vastaan Suomessa ja koko Euroopassa.

Seuraavat olkoot iskulauseemme Argentiinassa. Useimmat niistä soveltuvat vaatimuksiksemme myös Suomessa:

- Kaikki ulkomaanvelat on mitätöitävä.
- Pankit ja yksityiset eläkerahastot on kansallistettava.
- Kaikki työläisiä irtisanovat yritykset on kansallistettava. Kapitalistien on maksettava aiheuttamansa kriisi.
- Työväenkontrolli tuotantoon ja hallintoon.
- Kansankokouksia kaikissa kaupunginosissa, kortteleissa ja kylissä ruoan jakamiseksi ja hallituksen aiheuttaman sekasorron estämiseksi. On rakennettava neuvostoja taistelun koordinoimiseksi ja ohjaamiseksi.
- Valtakunnallisella tasolla on järjestettävä työväen ja kansan joukkotoimintaa niin, että se kohdistuu haaksirikkoutunutta kapitalismia vastaan ja tapahtuu sosialistisen perustuslain puolesta.
- Alas kapitalistinen hallitus! Kansanneuvostojen valtakirjoihin perustuvan työväenhallituksen puolesta.
- Ulos jenkki-imperialistit ja IMF! Latinalaisen Amerikan sosialistisen yhdentymisen puolesta.

Marxilainen Työväenliitto
24.1.2002