Brysselistä Porto Alegreen ja Genovasta Argentiinaan

Maailma ei ole sama syyskuun 11. päivän jälkeen, ovat imperialismin äänitorvet viime aikoina jatkuvasti vakuutelleet meille. Maailma ei ole ollut sama sitten Seattlen, Quebecin ja Göteborgin, olemme sanoneet Marxilaisen Työväenliiton kannanotoissa ja lentolehtisissä. Aikakausi, joka avautui globalisaation tultua tiensä päähän, on mielenkiintoinen tutkia ja elää.

Edellinen vuosisata, Leninin määritelmän mukaan sotien ja vallankumousten vuosisata, ei antanut kapitalismille armonlaukausta, ja Venäjällä 1917 alkanut sosialismiin siirtyminen ontui, koki takapakkeja ja otti taka-askelia. Ratkaisu on kuitenkin edessäpäin. Työväenluokka käärii hihansa ja valmistautuu jälleen taisteluihin. Kapitalismin umpikuja perustuu siihen, että kriisistä ei ole muuta ulospääsyä kuin sodat ja vastavallankumoukset.

Prosessi ei ole lineaarinen, kriisi ei ilmene joka maassa samalla voimakkuudella eikä seuraa samoja polkua tai etene samaa tahtia. Yleinen suunta on kuitenkin sama; Leninin määritelmä pätee tälläkin vuosisadalla. Työväenluokan ja nuorison vastaus epäoikeudenmukaisuuteen ja sortoon, eli maailman luokkataistelu ja vallankumous, ei sekään etene lineaarisesti. Välillä on intensiivisempää ja välillä laimeampaa, välillä luokka on hyökkäämässä ja välillä odottavalla kannalla. Syyskuun terrori-iskujen jälkeen monet reformistit omaa pelkuruuttaan heijastellen ennustivat Seattlen kansan liikehdinnän kuolemaa. Näin ei käynyt, eikä olisi voinutkaan käydä.

Bryssel

Liikehdinä, joka alkoi Seattlessa marraskuussa 1999 ja kävi välillä Prahassa, Nizzassa, Göteborgissa ja Genovassa, lisäsi vielä yhden lenkin siihen vastarinnan ketjuun, jonka käynnistivät kapitalismin globalisaation ristiriidat.

Yli sata tuhatta työläistä ja nuorta kaikkialta Euroopasta osallistui kolme päivää kestäneisiin mielenosoituksiin ja keskusteluihin Brysselin EU-huippukokouksen aikaan. Värikäs joukko tuomitsi EU:n politiikan, työttömyyden, köyhyyden, yksityistämisen ja sodan politiikan ja vaati toisenlaista Eurooppaa ja maailmaa. Huolimatta siitä, että tapahtumilla ei ollut Genovan offensiivista luonnetta ja vaikka liikehdinnän reformistiset rajoitteet olivat selvästi näkyvissä, massiivinen työväenluokan läsnäolo on osoitus siitä, että on olemassa vastapooli historian huolestuttavalle kehitykselle.

EU:n huippukokouksen aattona 13.12. oli ensimmäinen mielenosoitus. Sen järjesti eurooppalaisten ammattiliittojen keskusliitto päivänä, jolloin EU:n johto oli hiomassa kompromissejaan. Poliisin mukaan kadulle lähti yli 80 000 osallistujaa, Belgian pääministerin mukaan siellä oli 100 000 aktivistia, mutta todellisuudessa siellä oli paljon enemmän. Belgian työväenluokka oli odotetusti enemmistönä. Äskettäin tapahtunut Sabenan konkurssi sai lentoyhtiön työntekijät liikkeelle. Metallityöläisiä sinisine haalareineen oli massiivisesti. Reilusti yli kymmenen tuhatta, ehkä kaksikymmentä tuhatta ranskalaista työläistä ja CGT:n ay-aktivistia oli ylittänyt rajan. Poissa oli vain italialaisten blokki, joka oli aikaisemmin marssin etupäässä. Värikäs ja äänekäs työläisjoki tulvi Brysselin kaduilla ja marssi monta kilometriä, tuntikausia. Iskulauseet olivat yksityistämistä ja työttömyyttä vastaan, sillä työttömyyden ennustetaan nousevan runsaasti tänä vuonna.

Ay-byrokratian ylläpitämät harhaluulot olivat täälläkin läsnä. Ammattiyhdistysjohto huolehti siitä, että mielenosoitus järjestettiin kokouksen aattona, jottei häirittäisi kokousta. Näin ollen marssi kulki Laakenin puiston läpi ja kuninkaallisen palatsin ohi ilman pienintäkään välikohtausta. Poliisi oli koko ajan näkymättömissä. Samana iltana yksityistämistä käsitelleen kokouksen, johon osallistuivat Attac ja LCR yhteistyössä SWP:n kanssa, ja ay-tapaamisen, johon osallistui PTB ja ulkomaiden delegaatiot, jälkeen viimeksi mainitut keräsivät tavaransa ja alkoivat poistua maasta.

Perjantaina 14.12., vaikka työväenluokan suuret joukot oli jo vedetty pois, mielenosoitukseen osallistui yli 20 000 työläistä ja nuorta. Mukana oli Attac, D14 ja muita hallituksiin osallistumattomia puolueita ja järjestöjä. Marssi alkoi pieneltä tornilta, joka on maahanmuuttajien vastaanottokeskus, ja päättyi isolle tornille, jossa EU:n johtajat olivat koolla. Yli kolmen kilometrin mittainen marssi oli mahtava. Punalippuja ja Marxin ja Che Guevaran muotokuvia oli kaikkialla, vallankumouksellisia lauluja rockin rinnalla sekä iskulauseita vallankumouksesta ja kommunismista sai nähdä ja kuulla. LCR, CWI, SWP sekä Attac ja Workers’ Power muodostivat isoja blokkeja. Tämäkään mielenosoitus ei kyseenalaistanut kiellettyä punaista vyöhykettä, vaan kaikki blokit, jopa espanjalaiset anarkosyndikalistit, noudattivat ennalta sovittua reittiä, ja poliisi pysyi kaukana tästäkin mielenosoituksesta.

Lauantaina 15.12., sillä aikaa, kun huippukokous oli tekemässä päätöksiä EU:n laajentumisesta, euroarmeijasta ja eurooppalaisesta terrorisminvastaisuudesta, lähti liikkeelle mielenosoitus Brysselin vapaan yliopiston edestä. Marssi oli D14-verkoston järjestämä ja sotaa vastaan. Se oli punainen vasemmistolainen marssi, jossa mukana olivat Attacin vasemmistolaisemmat piirit sekä kreikkalaisia, turkkilaisia ja kurdeja. Poliisi ei hyökännyt, joskin oli sinä päivänä vahvasti näkyvillä: kymmeniä pakettiautoja ja pidätysbusseja sekä paloautoja vesitykkeineen oli koko ajan kolmen viiden tuhannen mielenosoittajan ympärillä.

Opetukset

Bryssel ei ollut Genova, siitä kaikki ovat samaa mieltä. Luokkataistelu, kuten vallankumous, kapitalismin kriisi ja historia yleensäkään, ei etene progressiivisesti ja lineaarisesti eli yhtenäisenä suorana. On askelia taaksepäin ja harppauksia eteenpäin, siihen vaikuttavat monet tekijät ja suhdanteet, syyt eivät ole yksinkertaisia. Bryssel ei ollut Genova, mutta ei ainakaan siitä syystä, että liikehdintä olisi kuolemassa Afganistanin sodan jälkeen, kuten jotkut väittävät, eikä siksi, että kaikki alkaisi tapahtua Porto Alegren hengessä, kuten Attacin johtaja väittää. Aktivistit olivat vielä saapumassa Brysseliin 13.12., kun uutiset maapallon toiselta laidalta, Argentiinasta, puhuivat toista. Yleislakko oli alkanut, lakko, joka halvaannutti koko argentiinalaisen yhteiskunnan ja ei kyseenalaistanut ainoastaan kapitalismin globalisaation tuloksia, vaan koko järjestelmän sinänsä. Sekä Bryssel että Argentiina ovat saman prosessin, globalisaation lopun kaksi eri ilmenemismuotoa. Silti sama sisältö paljastuu eri muotoisena niin, että voidaan sanoa Argentiinan vallankumouksen olevan Brysselin protestien ja Porto Alegren vastakohta.

Reformistiset harhat ovat vielä epäilemättä vahvoilla Euroopassa. Attacilla oli tämän vuoksi otolliset mahdollisuudet järjestäytyä. Samalla, kun perinteiset byrokratiat ovat haaksirikkoutuneet, uusia puskureita kehittyy työväenluokan ja nuorison vastarinnan torjumiseksi. Perinteisestä sosialidemokratiasta, työväenluokan minimiohjelman ajajasta, on tullut kapitalismin pääohjastaja: se ei ole enää taho, joka menee väliin silloin, kun luokka hyökkää, ja yrittää estää sitä kumoamasta kapitalismia, vaan se on nykyään barrikadin toisella puolella hyökkäämässä luokkaa vastaan. Yhtä lailla poissa pelistä on toinenkin perinteinen byrokratia, stalinismi. Neuvostoliiton romahdettua kommunistiset puolueet menettivät hohtonsa ja joko muuttuivat pieniksi nurkkakunniksi tai demareiden hännystelijöiksi. Näin ollen nämä puolueet eivät ole enää esteenä sille, että työväenluokka rakentaisi oman vallankumouksellisen puolueen, joka taistelisi sen itsenäisten intressien puolesta. Kuten aktivistit Brysselissä huusivat, luokan ja kansan tulevaisuus ei ole kapitalismissa, vaan tämän kumoamisen jälkeen sosialismissa.

Uusia puskureita on alettu tietoisesti rakentaa viime vuonna, jolloin pidettiin ensimmäinen Maailman sosiaalifoorumi Porto Alegressa. Attacin teesit ovat olleet tiedossa jo pitkään: inhimillisempi kapitalismi ja inhimillisempi globalisaatio, kuten he Rio Granden tapaan sen ilmaisevat. Attacin rooli Euroopassa on voimistunut. Göteborgissa he olivat vielä pieni ryhmä, joka pelasi jalkapalloa tai esitti teatteria syrjässä yhteenotoista. Genovassa he olivat näkyvämpiä, mutta liikehdinnän lannistumaton dynamiikka ei antanut heille minkäänlaisia mahdollisuuksia manipuloida ja vesittää mielenosoituksia. Brysselissä yhteistyössä ammattiliittojen kanssa Attac järjesti suuren mielenosoituksen ensimmäisenä päivänä, ennen huippukokouksen alkamista.

Reformistiset ehdotukset perustuvat siihen, että kapitalismi pystyisi parempaan demokratiaan ja oikeudenmukaisuuteen, mutta pahan globalisaation pahat voimat estävät tällaisen kehityksen. Näin ylläpidetään harhaa, että painostaminen riittäisi tulosten saavuttamiseksi. Meidän vallankumouksellisten on mahdotonta nähdä, miten edes tällaista Rio Granden kaltaista hallintoa voisi sovittaa esim. Argentiinaan.

Voimat, jotka taistelevat vallankumouksellisen ratkaisun puolesta, kapitalismin kumoamiseksi ja internationaalin jälleenperustamiseksi, osallistuvat Porto Alegren foorumiin pyrkimyksenään toimia vallankumouksellisena poolina keskusteluissa ja tulevaisuuden toiminnoissa. Liekeissä olevasta Argentiinasta ja muualta Etelä-Amerikasta sekä Euroopasta lähtee mukaan tovereita esitelläkseen siellä sitä, että toisenlainen tie todella on ei vain mahdollinen, vaan myös välttämätön: se on vallankumouksen tie.

Ristiriita vallankumouksen ja reformismin välillä palautuu ristiriitaan työväenluokan ja porvariston tai sosialismin ja kapitalismin välillä. Uusreformismi on ovelaa, se ei ole puolue, vaan se sisältää kaikenlaisia järjestöjä ja puolueita mukaanlukien perinteiset byrokratiat, ja kukin saa sen sisällä kukkia omalla politiikallaan. Suomessa Attaciin kuuluvat kaikki: se yhdistää demareita ja SKP:tä sekä Vasemmistoliittoa ja Sosialistiliittoa.

Marxilainen Työväenliitto ainoana liikehdintään osallistuvana järjestönä on ja pysyy Attacin ulkopuolella. Osallistumme Helsingin sosiaalifoorumiin, keskustelemme kaikkien kanssa, selostamme analyysiamme ja jaamme teesejämme. Sanomme, että Suomen ja Euroopan työväenluokan on katsottava itseään Argentiinan peilistä. Vain siitä heijastuu kasvoja, jotka voivat johtaa kunnialliseen voittoon.

— Dimitris Mizaras

Artikkeli on julkaistu Itä-Uudenmaan mielipidelehti Å-siktenissa 1.2.2002.