Täysi tuki Nordean pankkitoimihenkilöille
Mitä tarkoitamme liikepankkien kansallistamisella?

Tammi-helmikuun vaihteessa oikeudenmukaisempaa, alati vaativammaksi käyvien työtehtävien mukaista palkkaa rohkeasti lakkoilemalla vaatineita Nordean toimihenkilöitä syytellään porvarilehdistössä häikäilemättömästä ahneudesta. Lakko tuomittiin oitis laittomaksi ja rahoitusalan ammattiliitto SuoRa määrättiin maksamaan hävyttömän korkeat sakot. Siksi on syytä tarkastella hieman pankkialan liiketoimintaa kuvaavia lukuja, jotta huomaamme, ketkä pankkialalla todella ovat ahneita — eivät suinkaan matalapalkkaiset toimihenkilöt, vaan ennen muuta pankkien omistajat. Tämä tarkastelu, johon seuraavassa paneudumme, vahvistaa, että iskulause yksikään lakko ei ole laiton on erityisen oikeutettu Nordean lakon kohdalla.

Tarkasteluumme liittyy myös toinen näkökulma. Vaadimme liikepankkien kansallistamista ja sitä, että on rakennettava yhtenäinen, ihmisten tarpeet huomioon ottava investointien ja luotonannon järjestelmä; tämä ei onnistu, mikäli liikepankit ovat kapitalistien omistuksessa. Pankkien sosialisointi ei tarkoita kansalaisten pankkitilien tai säästöjen sosialisointia. Päin vastoin: pankkien kansallistamisen jälkeen tallettajille ja lainanottajille voidaan tarjota huomattavasti parempia ehtoja, korkeampia talletuskorkoja ja edullisempia lainoja. Seuraavassa osoitamme, miten tämä on mahdollista. Artikkelissa on paljon numerotietoja, mutta on huomattava, että esitykset korkotasojen muutoksista ovat tietenkin vain esimerkinomaisia, eivät täsmällisiä.

Nordea julkaisi tilinpäätöstiedotteensa 21.2.2002, ja tämän tiedotteen mukaan Nordean liikevoitto vuonna 2001 oli yhteensä 1928 miljoonaa euroa eli 11 463 miljoonaa markkaa (yhteensä kaikissa maissa, joissa Nordea toimii, ei siis vain Suomessa). Yhden ainoan pankin voitto vastaa siis yli viittä prosenttia Suomen valtion budjetista. Mikäli Nordea kansallistettaisiin, Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan valtiot saisivat jaettavakseen yli yhdeksän miljardia markkaa nykyistä enemmän. Voitosta 680 miljoonaa euroa eli yli neljä miljardia markkaa kotiutetaan osinkoina osakkeenomistajille.

Palkankorotuksiin riittäisi rahaa

Henkilökuntaa (henkilötyövuosissa ilmoitettuna) Nordealla oli viime vuonna 32 423. Henkilöstökuluihin pankki käytti 2188 miljoonaa euroa, eli hieman enemmän kuin tuotti voittoa. Yhtiö voisi siis aivan hyvin maksaa työntekijöilleen periaatteessa lähes tuplaten palkkaa ilman, että talletus- tai lainaehtoja tarvitsisi huonontaa.

Mutta pankkitoimihenkilöiden palkan nostaminen myös ilman henkilöstökulujen lisäämistä on täysin mahdollista. Henkilöstökulut yhtä työntekijää kohden ovat vuodessa 67 483 euroa. Tilinpäätöstiedotteessa ei kerrota, mikä osa tästä on palkkamenoja, mutta voimme käyttää apuna nyrkkisääntöä, jonka mukaan Suomessa henkilöstökulut ovat noin 1,7 kertaa palkkakulut. Karkeasti voimme siis arvioida, että yhden työntekijän palkkakulut ovat keskimäärin 40 000 euroa vuodessa, siis noin 240 000 mk (täsmällisempi laskeminen on vaikeaa lisäksi siksi, että emme ole tietoisia palkkakulujen suhteesta henkilöstökuluihin muissa Pohjoismaissa).

Tämän laskentakaavan mukaan yhden Nordean työntekijän palkka on keskimäärin 20 000 markkaa kuussa. Luvussa ovat mukana kaikki työntekijät juoksupojasta toimitusjohtajaan, joten keskiarvo on äärimmäisen harhaanjohtava. Toimihenkilöiden ammattiliitto SuoRan tilaston mukaan naispankkitoimihenkilöiden keskiansiot vuoden 2000 lokakuussa olivat 11 725 markkaa ja miesten 14 295 markkaa. Suurin osa pankkitoimihenkilöistä on naisia, joten pankkialan ansiot ovat painottuneet skaalan alapäähän, 12 000 markan tienoille.

Jakamalla Nordean palkkapotti tasaisemmin kaikille työntekijöille — mikä siis tarkoittaisi johtajien palkkojen pudottamista, sillä kansallistetussa, työläisten hallinnoimassa pankissa ei tarvittaisi huippupalkkaisia johtajia — olisi lakkoon menneiden Nordean työläisten vaatimukset voitu täyttää moninkertaisesti ilman, että henkilöstökuluja olisi tarvinnut nostaa.

Talletuskorot ylös, lainakorot alas

Nyt olemme saaneet työntekijöiden palkkoja ylös, ja meillä on vielä käytettävänämme koko 1928 miljoonan euron liikevoitto. Mikäli liikepankit kansallistetaan, niiden ei tarvitse tuottaa voittoa. Näin ollen liikevoitto voidaan käyttää talletuskorkojen nostamiseen ja lainakorkojen alentamiseen.

Nordealla on talletuksia 83 miljardin euron edestä ja myönnettyjen lainojen määrä on 138 miljardia euroa. Näistä vähittäispankin (eli yksityishenkilöiden ja pienyritysten) osuus on talletuksista 60 miljardia ja lainoista 101 miljardia. Liikevoiton suuruus vähittäispankin talletuksiin ja lainoihin verrattuna (jaettuna niiden keskinäisen suhteen 0,375 : 0,625 mukaisesti) on noin 1,2 prosenttia. Toisin sanoen kaikille talletuksille voitaisiin vuodessa maksaa 1,2 %-yksikköä ylimääräistä korkoa ja kaikkien lainojen korkoja voitaisiin alentaa 1,2 %-yksikköä.

Voittosummaa voitaisiin käyttää toki myös vakuutusmaksujen alentamiseen, sillä nykyään pankit ja vakuutusyhtiöt kuuluvat samoihin konserneihin, eikä Nordea ole tästä poikkeus, mutta tällä kertaa talletus- ja lainakorkojen käsittely riittää havainnollistamaan pankkien kansallistamisesta saatavat hyödyt.

Liikevoitto vaihtelee tietenkin vuosittain, mutta kaikkein syvimpiä lamavuosia lukuunottamatta pankit tuottavat aina voittoa. Vuonna 2000 Nordea tuotti vieläkin enemmän voittoa, 2435 miljoonaa euroa, eikä vuonna 2001 alkanut taantuma vielä syönyt pankin voittoja kuin 22 prosenttia.

Sama pätee muihin pankkeihin

Miten on tilanne muiden pankkien osalta, onko Nordean tulos vain myönteinen poikkeus? Päin vastoin, se näyttää olevan täysin tavanomainen. Esimerkiksi Sampo-konsernin voitto vuonna 2000 (Sampo ei ole vielä julkistanut vuoden 2001 tulostietojaan) oli 1411 miljoonaa euroa, siis 58 % Nordean liikevoitosta, vaikka Sammon talletusten ja lainojen määrä on vain noin 10 % Nordean talletus- ja lainamääriin verrattuna.

Siinä, missä Nordeassa tyydyttiin kotiuttamaan osinkoina "vain" 35 % liikevoitosta, Sammon osakkaat saavat 63 % liikevoitosta eli muhkean 889 miljoonan euron (yli viiden miljardin markan) potin. Mikäli Sammon vuoden 2000 liikevoitto olisi käytetty lainakorkojen ja vakuutusmaksujen alentamiseen, olisivat palvelut olleet asiakkaille lähes ilmaisia ja talletuskorkoja olisi voitu nostaa usealla prosenttiyksiköllä, sillä suurin osa liikevoitosta tuli sijoitustoiminnasta eli keinottelusta. Sammon voitto työntekijää kohden laskettuna vuonna 2000 oli 822 000 markkaa!

Osuuspankkiryhmän liikevoitto vuodelle 2001 oli niin ikään varsin hyvä, 504 miljoonaa euroa eli lähes kolme miljardia markkaa. Henkilökuntaa Osuuspankeilla oli 8802, eli työntekijää kohden voittoa tuli 340 000 markkaa, suunnilleen saman verran kuin Nordealla. Osuuspankeilla on talletuksia 22,2 miljardia euroa ja lainaa se on myöntänyt 21,9 miljardia euroa. Mikäli liikevoitto käytettäisiin talletuskorkojen nostamiseen ja lainakorkojen alentamiseen, vaikutus kumpaankin olisi 1,14 %-yksikköä.

Eivät vain suuret pankkikonsernit ole pärjänneet, vaan myös pienemmillä pankeilla on mennyt hyvin. Aktia-pankin vuoden 2000 liikevoitto oli 42,2 miljoonaa euroa, työntekijää kohden laskettuna yli 300 000 markkaa. Aktian voittopotin käyttäminen talletuskorkojen nostamiseen ja lainakorkojen alentamiseen vaikuttaisi kumpaankin yhdellä prosenttiyksiköllä.

Kansallistamisen edut selkeät

Yhteenvetona voidaan todeta, että Suomessa kolme suurta pankkikonsernia (Nordea, Sampo ja Osuuspankit) tuottavat vuosittain 10–15 miljardia markkaa liikevoittoa, josta valtiolle verojen muodossa tulee vain pieni osa. Mikäli liikepankit kansallistettaisiin ja saatettaisiin työläisten hallintaan, koko voittopotti voitaisiin käyttää työntekijöiden palkkojen ja työehtojen parantamiseen, talletuskorkojen nostamiseen, lainakorkojen alentamiseen, vakuutusmaksujen laskemiseen ja muuhun yhteiskunnallisen hyvinvoinnin rakentamiseen, sillä pankkien ei enää tarvitsisi tuottaa voittoa.

Monasti kansallistamispyrkimyksiä ja työväenvaltaa on vastustettu sillä perusteella, että tällöin pankkien toiminta ei muka olisi mahdollista. Aivan kuin työläiset olisivat liiketoiminnassa leväperäisempiä kuin kapitalistit. Todellisuudessa toiminnan onnistumisessa kyse ei ole siitä, kuka omistaa, vaan siitä, millaisia päätöksiä liiketoiminnan suhteen tehdään. Se, että pankit ovat yhteiskunnallisessa omistuksessa ja työläisten hallinnassa ei tarkoita, etteivätkö työläiset voisi käyttää apunaan asiantuntijoita, jotka hallitsevat rahoitusalan toiminnan. Pankkeja ei tällöin käytettäisi voiton tuottamiseen kapitalisteille vaan hyvinvoinnin tuottamiseen yhteiskunnalle, eikä voittosumman käyttämisellä tarvitse olla mitään yhteyttä siihen, miten arkipäivän liiketoiminnallisia operaatioita hoidetaan.

Nykyinen globalisoitunut imperialismi on osoittanut, että keskitetty liiketoiminta ei ole yhtään sen hankalampaa, vaikka yhtiöiden koko onkin kasvanut suunnattoman suureksi — päin vastoin, mitä suurempi yritys, sen tehokkaampi voitontuottaja — joten keskeinen sentralismin vastustajien vasta-argumentti on näin käytännössä kumoutunut.

Nordeassa ahneita eivät siis ole lakkoon menneet toimihenkilöt, vaan ne kapitalistit, jotka repivät kansalaisten selkänahasta julmetut voittosummansa, kotiuttavat ne osinkoina ja ajavat työntekijöitä lakkoon kiristämällä alituisesti työtahtia ilman, että palkka nousisi. Tällaisessa tilanteessa pankkitoimihenkilöiden lakko ei ole vain oikeutettu, vaan myös välttämätön. Siihen on liitettävä vaatimus kaikkien liikepankkien kansallistamisesta, ja tämän vaatimuksen taakse on myös pankkien asiakkaiden asetuttava.

Kansallistaminen ei kuitenkaan onnistu kapitalismin oloissa, ei edes parlamentaarisin keinoin, sillä kapitalistit eivät siihen suostu, ja he käytännössä määräävät yhteiskunnallisten päätösten luonteen. Liikepankkien kansallistaminen onkin siirtymävaatimus, jonka toteutuminen tänä päivänä on täysin välttämätöntä, mutta joka on mahdollista toteuttaa vain toteuttamalla sosialistinen vallankumous.

— Teemu Luojola

Artikkeli on julkaistu Itä-Uudenmaan mielipidelehti Å-siktenissa 1.3.2002.