| Marxilainen
Työväenliitto http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org 22.3.2002 |
Sotilasvallankaappaus tai
USA:n väliintulo epätodennäköisiä
Porvaristolla
ei juuri mahdollisuutta vastustaa Argentiinan kansan taistelua
Solidaarisuustoiminta
Suomessa lähtenyt käyntiin
Argentiinan porvaristo on joutumassa yhä ahtaammalle. Kansannousun alkamisesta on nyt kulunut kolme kuukautta, ja nähtävissä on lähinnä merkkejä taistelun jatkumisesta ja leviämisestä yhä laajemmalle. Buenos Airesin bisneskeskuksissa sijaitsevat pankkien konttorit on kauttaaltaan suojattu metallilevyin ja kalterein, jotta niitä ei hajotettaisi. Pankkiin pääsee vain aseistettujen poliisien ohitse. Jopa maan kongressirakennus on suojattu teräskalterein. Lakkoliikekin näyttää alkavan saada laajempaa jalansijaa, esim. 14.3. menivät opettajat lakkoon koko maassa.
Argentiinalaisten epäluottamus kaikkia poliitikkoja ja poliittisia puolueita kohtaan on saanut sellaiset mitat, että yksikään entinen tai nykyinen poliitikko ei uskalla näyttäytyä julkisilla paikoilla pukupäällä. Naamioituminen aurinkolaseilla ja hatulla on vähin, mitä poliitikko voi tehdä itsensä suojelemiseksi. Toisaalta epäluottamus kaikkia puolueita kohtaan on osaltaan estämässä laajojen kansanjoukkojen luottamuksen syvenemistä vallankumouksellisiin puolueisiin.
Liikehdintä kohti laajoja työväentaisteluja, yleislakkoja ja lopulta työväenvaltaa otti merkittävän edistysaskeleen, kun erinäiset järjestöt yhdessä järjestivät työläisten valtakunnallisen marssin (Marcha Nacional de Trabajadores) 11.15.3. Laajat työläisjoukot maan kaikista kolkista matkasivat kohti Buenos Airesia, järjestivät reittinsä varrelle osuneissa kaupungeissa mielenosoituksia ja solidaarisuuskokouksia paikallisten tehtaiden työläisten kanssa, ja lopulta marssivat tuhatpäisenä joukkona Buenos Airesin keskustaan Plaza de Mayolle perjantaina 15.3.
Marssin jälkeen, 16.17.3. Buenos Airesissa järjestettiin kansankokousten kansallinen edustajakokous, ja työläisten valtakunnallinen marssi oli tuonut työläisiä ympäri maata tähän kokoukseen. Lehtemme mennessä painoon emme olleet vielä saaneet edustajakokouksen päätöslauselmia nähtäväksemme, joten palaamme niihin seuraavassa numerossamme.
Poliisi lisää sortoa
Työläisten ja heidän kanssaan taistelevan keskiluokkaisen väestön laantumaton kapinointi pakottaa ahtaalle joutuneen porvariston puolustautumaan. Työläisten valtakunnallisen marssin aikana oli nähtävissä selvää poliisien sorron tehostumista. 10.3. poliisien raportoitiin tehneen lukuisia hyökkäyksiä, ratsioita ja pidätyksiä ihmisten koteihin Saltan maakunnassa, jossa työläiset ja työttömät olivat pitäneet yllä tiesulkua valtatiellä 34 jo kuukauden ajan ja jossa valmistauduttiin lähtemään marssille Buenos Airesiin.
15.3. rajapoliisien kerrottiin ottaneen hallintaansa koko junaliikenteen Buenos Airesiin ja sieltä pois "ryöstelyjen ja väkivaltaisuuksien" vuoksi.
16.3. poliisit tulivat häätämään työläisiä Brukmanin tekstiilitehtaasta, jossa tuotantoa on jo useiden kuukausien ajan pyöritetty työläisten hallinnassa. Työläiset eivät lähteneet, ja poliisit jäivät piirittämään tehdasta. Kun viesti kiiri kaupunkiin, Buenos Airesin keskustasta saapui tehtaalle yhä enemmän kansanjoukkoja, ja lopulta kepein ja jopa tuliasein varustautuneet poliisit perääntyivät ja lähtivät pois tehtaalta. Työläiset olivat vallanneet tehtaan takaisin itselleen.
Voimankäyttö ei onnistu
Brukmanin tehtaalla sattunut välikohtaus ja poliisien perääntyminen ovat vain yksi osoitus siitä, kuinka Argentiinan porvaristolta alkavat jopa voimakeinot loppua. Paitsi että armeijan ja poliisin riveissä seisovat miehet alkavat tuntea yhä enemmän solidaarisuutta kaduilla taistelevan kansan kanssa sekä heikkoutta yhä voimakkaammaksi käyvän kansanliikehdinnän edessä, puuttuu armeijalta se jokin, mikä on välttämätöntä onnistuneelle sotilasvallankaappaukselle ja raakaan voimaan perustuvalle hallinnolle: keskiluokan tuki.
"Suurin osa argentiinalaisista ei usko, että armeija hyökkäisi kansaa vastaan, koska armeijalta puuttuu Yhdysvaltojen tuki", sanoo Å-siktenin haastattelema argentiinalainen Sergio Monteros. Joulukuun kansannousussa itsekin mukana ollut Monteros toteaa, että sotilasjuntta on tällä hetkellä mahdoton ajatus, koska se ei saisi tukea kansalta. Yhdysvallat puolestaan ei voi antaa Argentiinan armeijalle tukea, koska sillä ei ole mitään syytä siihen ja sen seuraukset olisivat vielä pahemmat.
"Yhdysvallat pelkää, että Argentiinan tilanne leviää muualle Etelä-Amerikkaan. Esimerkiksi Brasiliassa vasemmiston kannatus on ollut nousussa, ja maan talous on vielä huonommassa kunnossa kuin Argentiinan", jatkaa Monteros. Jos Yhdysvallat hyökkäisi suoraan tai välillisesti Argentiinaan, leviäisi vallankumousaalto hetkessä yli koko Etelä-Amerikan ja jopa Yhdysvalloissa asuvien latinojen keskuuteen.
Harvoin on porvaristo ja Yhdysvaltain imperialismi ollut näin heikossa asemassa kansannousun suhteen. Argentiinan kansannousua ei voida kukistaa samoilla motiiveilla kuin terroristiryhmiä, sillä Argentiinassa kansa taistelee toimeentulostaan, eikä heitä saisi näyttämään terroristeilla vaikka minkälaista propagandaa tekisi. Duhalden, Bushin ja IMF:n ei auta kuin katsoa sivusta, mitä kansa tekee.
Kansa ei juuri pelkää vallankaappauksen vaaraa, mutta järkevää on pitää mielessä, että porvaristo voi epätoivossaan sitä yrittää, ja silloin on oltava valmiina vastaamaan siihen. Brukmanin tehtaalta poliisit perääntyivät suorastaan antautumalla, mutta järjestelmälliseen sisällissotaan on välttämätöntä varautua, mikäli halutaan korvata koko porvarillinen valtiokoneisto työväenvaltiolla.
Solidaarisuusryhmä perustettu myös Suomeen
Argentiina-solidaarisuustoiminta sai vihdoin 13.3. ilmaa siipiensä alle myös Suomessa. Suomessa pitkään asunut Sergio Monteros on yksi niistä, jotka vastasivat Marxilaisen Työväenliiton kutsuun järjestää solidaarisuustoimintaa. Perustettu Argentiina-solidaarisuusryhmä on toistaiseksi vielä pieni, mutta uusi keskustelutilaisuus kutsuttiin koolle Helsinkiin keskiviikoksi 20.3. Lehden mennessä painoon emme vielä tiedä solidaarisuusryhmän menestyksestä 20.3., mutta annamme solidaarisuustyölle täyden tukemme julkaisemalla säännöllisesti Argentiinan tilannetta koskevaa uutisointia ja analyysia ja toivomme, että mahdollisimman monet järjestöt ja myös yksityishenkilöt osallistuisivat ryhmän toimintaan. Ryhmä pyrkii saamaan aikaan esim. Argentiina-solidaarisuusmielenosoituksia.
Eräs Argentiina-solidaarisuusryhmän tavoitteista on yhdistää taistelu Argentiinan ja Palestiinan kansan puolesta, sillä sekä Argentiinan että Palestiinan kriiseillä on yhdistävänä tekijänään kapitalismin maailmanlaajuinen kriisi. Lisäksi solidaarisuusryhmä pyrkii levittämään Suomessa tietoutta siitä, että Argentiinan kriisi ei ole satunnainen ilmiö, vaan kapitalistisena maana ja IMF:n malliprojektina 1990-luvulla ollut Argentiina on vain ensimmäisenä osoittanut, mikä on oleva useiden Euroopan maidenkin kohtalo lähitulevaisuudessa. Siksi Argentiinan tapahtumista on syytä meidän Suomessakin ottaa opiksemme.
Tule mukaan Argentiina-solidaarisuusryhmään! Yhteyden ryhmään saat Å-siktenin toimituksen kautta. TL
Artikkeli on julkaistu Itä-Uudenmaan mielipidelehti Å-siktenissa 22.3.2002.