Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
9.4.2002

 

Poliisille valtuudet lukea sähköposteja; kansalaisoikeudet kapenevat

 

Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen seurauksena kaikkialla maailmassa laaditut, kansalaisten poliittisia oikeuksia kaventavat terroristilait ovat saamassa Suomessa jälleen jatkoa. Helsingin sanomien 7.4.2002 mukaan "poliisille ollaan esittämässä kattavaa oikeutta rikoksesta epäiltyjen sähköpostiliikenteen tarkkailuun".

Oikeusministeriössä valmistellun esityksen esitutkinta- ja pakkokeinolakien muuttamiseksi perusteella sähköpostiliikenteen ja muiden teleosoitteiden seuranta onnistuisi poliisilta tuomioistuimen luvalla ja tutkittaessa rikoksia, joissa vähimmäisrangaistus on neljä vuotta vankeutta. Tällaisiksi luonnehditaan julkisuudessa lähinnä murhia ja huumausainerikoksia, mutta unohdetaan mainita, että "terrorismista" voi hyvinkin saada 5 - 15 vuoden tuomion, ja näin ollen esim. mielenosoitukset ja muu terrorismiksi laskettava poliittinen toiminta ovat lain piirissä.

Lisäksi lakiesitys antaa poliisille valtuudet selvittää tietyn matkapuhelimen sijainnin tietyllä hetkellä. Myös niiden puhelinten sijainti voidaan lain mukaan selvittää, joiden omistajaa ei suoranaisesti vielä epäillä rikoksesta. Tällaista toimivallan laajentamista puolustellaan sillä, että jos jollain puhelimella apua soittava ei ehdi kertoa sijaintiaan ennen kuin joutuu hyökkäyksen kohteeksi (Helsingin Sanomissa 7.4. käytetään esimerkkinä Heinon pariskunnan surmaa), on poliisilla tällöin oikeus selvittää, "mitkä muut matkapuhelimet ovat olleet saman tukiaseman alueella".

Helsingin Sanomien sanamuodosta voi aivan suoraan vetää sen johtopäätöksen, että matkapuhelinten sijaintitiedot eivät ole vain reaaliaikaisia, vaan ne myös tallennetaan, ts. puhelimen sijaintitiedoston lokia tutkimalla pystytään näkemään, missä kyseisen puhelimen haltija on käynyt! Muista siis jättää puhelin kotiin, kun seuraavan kerran osallistut poliittiseen toimintaan.

Näitä toimivaltuuksia ei poliisille suinkaan anneta perinteisten rikosten, kuten murhien ja huumekauppojen selvittämiseen, vaan poliittisten oppositioiden tuomitsemiseen. Helsingin Sanomissa 9.4.2002 Helsingin yliopiston biotekniikan instituutin tietojärjestelmistä vastaava Atro Tossavainen sanoo, että hyöty sähköpostien seuraamisesta on poliisille kyseenalainen, jos viestin sisältö on salattu. Ammattirikolliset pystyvät hänen mukaansa peittämään myös viestin tunnistetiedot eli viestin kulkeman reitin varsin yksinkertaisin keinoin. Tossavainen tiivistää: "Lain muuttaminen on turhaa, koska poliisi pystyy tuloksellisesti tarkkailemaan vain tyhmiä rikollisia tai sitten ihan tavallisia kansalaisia. Tyhmät jäävät kiinni muutenkin, ja tavallisia ihmisiähän ei taida olla tarkoitus seurata." Ettei vain naulan kanta olisikin juuri siinä, että tarkoitus on seurata tavallisia ulkoparlamentaariseen toimintaan osallistuvia ihmisiä?

Poliisi seuraa kyllä jo nykyäänkin haluamiensa ihmisten sähköposti-, puhelin- ja kirjeliikennettä. Rikosylikomisario Veli-Pekka Loikalan mukaan (HS 9.4.) "poliisi pystyisi -- -- seuraamaan sähköpostiliikennettä jo nykylakien nojallakin, mutta vain eri tietokoneiden välistä". Sähköpostien lukeminen on Helsingin Sanomien perusteella poliisille jo arkipäivää: "Loikalan mukaan poliisi saa rikoksista epäiltyjen sähköposteja luettavakseen esimerkiksi kotietsinnöissä: kotikoneen koko sisältö kopioidaan ja viedään krp:hen tutkittavaksi." Vaan miksi lakiuudistus? Siksi, että viestiliikenteestä paljastuvia tietoja voisi käyttää todistusaineistona oikeudenkäynnissä. Jos poliisi seuraisi sähköposteja ja puhelinta vastoin lakia, se jäisi itse kiinni lain rikkomisesta, jos haluaisi käyttää löytöjään todisteina.

Samaisessa artikkelissa perustellaan myös kirjesalaisuuden kumoamista. Espoolainen tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvinen sanoo: "Kirjesalaisuus on muuttunut viestintäsalaisuudeksi. Lainsäätäjä ottaa kantaa viestiin, ei siihen, millä välineellä se on lähetetty." Helsingin Sanomat täsmentää, että kirje, sähköposti ja puhelu ovat kaikki samalla viivalla. Tarkkaile siis postiasi -- niin tekee poliisikin!

-- Teemu Luojola