Äärioikeiston noususta dialektisesti

Jotkut puhuvat rauhanomaisesta siirtymisestä sosialismiin, toiset pitkällisistä mutta vakaasti kehittyvistä asennemuutoksista. Lähtökohtainen ajatus heillä on, että historia etenee lineaarisesti: tänään yksi ihminen oivaltaa ajatuksemme, kuukauden päästä kymmenen, vuoden päästä sata, viiden vuoden päästä 500.

Todellisuus lyö näitä taivaanrannan maalareita armottomasti kasvoihin. Yhteiskunnallinen kehitys tapahtuu hyppäyksittäin, kriisien, romahdusten ja kumousten kautta. Toisinaan kuluu vuosia, joiden aikana tapahtuu vähemmän kuin yhdessä päivässä, toisinaan yhdessä päivässä tapahtuu enemmän kuin kymmenien vuosien kuluessa.

Viime aikoina uutisissa on ollut riittämiin aineistoa osoittamaan, että dialektisen materialismin opetukset — hyppäyksellinen kehitys, kieltämisen kieltäminen ja määrän muuttuminen laaduksi — kuvaavat todellisuutta paremmin kuin puheet tasaisesta ja pitkäjänteisestä kehityksestä.

Ranskan presidentinvaalit

Yhteiskunnallinen tyytymättömyys kytee pitkään ennen puhkeamistaan. Tämä tyytymättömyys ja kuohunta pinnan alla näyttäytyvät mm. äänestysaktiivisuuden alenemisena ja protestiäänestämisenä. Ranskan tämänkeväisten presidentinvaalien ensimmäinen kierros on malliesimerkki protestivaaleista: äänestysaktiivisuus jäi alhaisemmaksi kuin koskaan, samalla ääripäiden kannatus nousi.

Mutta jos kehitys olisi lineaarista, emme olisi nähneet vaalien jälkeen sitä, mitä nyt olemme nähneet: sadat tuhannet ranskalaiset lähtivät spontaanisti oitis vaalien jälkeen osoittamaan mieltään äärioikeiston menestystä vastaan, ja tätä nykyä mielenosoituksia järjestetään päivittäin.

Määrän muuttumista laaduksi ja hyppäyksellistä kehitystä ilmentävät (tosin tietämättään) myös Helsingin Sanomat 23.4.2002 artikkelillaan Vasemmisto purki suruaan kadulla: "PARIISI. Muutamassa vartissa koko Bastilijin aukio velloi nuoria mielenosoittajia. Vain hetkeä aikaisemmin ranskalaiset olivat saaneet ensimmäiset tiedot ovensuukyselyistä."

"Parinkymmenen minuutin kuluttua Tasavallan aukio oli niin täynnä ihmisiä, ettei siellä käytännössä enää kyennyt liikkumaan. Concorden aukiolta päin virtasi tuhansia ihmisiä lisää. Harva olisi uskonut, että perin tylsältä näyttänyt vaalipäivä päättyisi mielenosoituksiin Pariisin kaduilla."

Totta, harva yleensä osaa ennustaa näitä yllättäviä käänteitä etukäteen. Mutta dialektista materialismia tuntevaa ne eivät yllätä. Pinnan alla kytevä tyytymättömyys ei vain lisäänny lineaarisesti, vaan määrä muuttuu väistämättä laaduksi ja johtaa kriisin puhkeamiseen.

Argentiinan kansannousu

Vastaavanlaisia ilmiöitä havaitsemme Argentiinan kansannousussa. Lähes neljä lamavuotta tekivät tehtävänsä. Tiesulut, mielenosoitukset ja yleislakot yleistyivät. Lokakuussa 2001 parlamenttivaalit muuttuivat protestivaaleiksi: lähes 30 % äänestäjistä äänesti tyhjää, äärivasemmisto lisäsi kannatustaan.

Marraskuussa hallitus rajoitti pankkitalletusten nostoa. Tämä oli kansalle liikaa. Määrä muuttui laaduksi, yleislakosta alkanut kansannousu kaatoi hallituksen. Ja kaatoi seuraavankin. Joulukuun viimeisenä päivänä virkaansa astunut presidentti Duhalde on ollut vallassa nyt neljä kuukautta.

Mutta onko hän enää kauaa? Perjantaina 19.4.2002 hallitus päätti sulkea maan pankit kokonaan takavarikoidakseen kansalaisten säästöt. Lauantaina 20.4. alkoivat maassa suurmielenosoitukset. Maanantaina 22.4. mielenosoittajat piirittivät kongressirakennusta niin, että kansanedustajat eivät päässeet yöksi kotiinsa. Tiistaina talousministeri ja muutamat muut ministerit erosivat. Lauantaina 27.4. Helsingin Sanomatkin ennustaa, että Duhalde ei pysy enää pitkään vallassa, vaan uusi kansannousu kaataa hänet lähiaikoina.

Melkoinen vappu tulossa

Ranskan ja Argentiinan kriisit puhkesivat sopivasti vapun kynnyksellä. Tänä vuonna tästä perinteisestä mielenosoituspäivästä näyttääkin tulevan kaikkien aikojen mielenosoituspäivä. Ranskassa porvarilliset poliitikot vetoavat kansalaisiin, jotta nämä jättäisit vappumielenosoitukset väliin. Pariisiin ennustetaan mellakoita. Argentiinassa on kutsuttu suurmielenosoituksia vapuksi, ja näillä mielenosoituksilla on voimaa vaikka hallituksen kaatamiseen.

Eikä unohtaa sovi Italiaakaan, jossa maaliskuun lopulla kolme miljoonaa työläistä osoitti mieltään hallituksen työlainsäädäntöuudistuksia vastaan, ja 16.4. yli kymmenen miljoonaa työläistä oli päivän yleislakossa. Vappu ei tule olemaan Italiassa yhtään sen rauhallisempi kuin Ranskassa tai Argentiinassa.

Saksan vaalit lähestyvät

Italiassa mielenosoitukset ja lakot ovat saaneet erityistä pontta siitä, että maan hallituksessa istuu äärioikeistolaisia puolueita ja ministereitä. Ranskan mielenosoitusaalto puhkesi sen jälkeen, kun selvisi, että äärioikeisto menestyi vaaleissa. Itävallassa pari vuotta sitten Vapauspuolueen menestys johti suuriin mielenosoituksiin.

Äärioikeiston nousua on siivittänyt demareiden romahdus. Jälleen kerran määrä muuttuu laaduksi: Työläiset ovat jo pitkään olleet tyytymättömiä demareiden politiikkaan, mutta kun elämä on ollut siedettävää, on demarit hyväksytty. Nyt kuitenkin demarit ovat itse hallituksissa ympäri Eurooppaa toteuttaneet niin oikeistolaista politiikkaa ja niin suuria leikkauksia, että kansalla keittää yli. Kuka enää uskoo demareihin? Populistit kuulostavat raikkaammalta vaihtoehdolta.

Oikeisto ja äärioikeisto syrjäyttivät demarit Ranskassa myös nostattamalla kohua turvattomuuden lisääntymisestä ja rikosaallosta. Todellisuudessa vain kohu on lisääntynyt, rikokset eivät niinkään.

Saksassakin demareiden kannatus on romahtamassa. Myöhemmin tänä vuonna järjestettävissä liittopäivävaaleissa ne menettävät hallitusasemansa. Nyt turvattomuuden lietsomista käytetään vaalikikkana myös Saksassa: kouluissa sattuneet murhat, terrori-isku Tunisiassa, terroristijärjestöjen ja al-Qaidan verkostojen paljastamiset, lainsäädännön kiristäminen jne. Porvarilliset spekulantit sanovat, että historiallisen taakkansa vuoksi Saksassa äärioikeisto ei voi saada kannatusta. Tästä ei pitäisi olla niinkään varma.

Suomen eduskuntavaalit 2003

Kun demarit kaikkialla Euroopassa ovat menettäneet valta-asemansa ja joutuneet oikeiston tai äärioikeiston syrjäyttämiksi, ei ole epäilystäkään, etteikö Suomessakin eduskuntavaaleissa vuonna 2003 demareiden kannatus romahtaisi, sillä demarit ovat täällä toteuttaneet samaa politiikkaa kuin kaikissa muissakin Euroopan maissa.

Ja myös täällä turvattomuuden lisääntymistä hehkutetaan lehdistössä päivittäin. Erityisesti ollaan huolestuneita nuorten raakojen rikosten lisääntymisestä. Toisin sanoen Suomeenkin pedataan samanlaista vaalitulosta kuin muualle Eurooppaan. Avoin kysymys on vielä, kanavoituuko demareilta häviävä kannatus perinteiselle oikeistolle (Kokoomus ja Keskusta) vai äärioikeistolle. Toistaiseksi Suomen äärioikeisto on heikko ja lähes naurettava, mutta historia on osoittanut, että jyrkätkin käänteet ovat mahdollisia. Tässä tilanteessa esim. Ilkka Hakalehdon mahdollisuudet nousta eduskuntaan ovat todelliset.

Vaan miten on vallankumouksellisten tällaisessa tilanteessa toimittava? Pitääkö tehdä kuin Kommunistisen Työväenpuolueen Helsingin piiri, joka on perustamassa uutta vaalipuoluetta äärioikeiston kanssa? Pitääkö tehdä kuin muu KTP, joka hyväksyy puolueensa jäseniksi nämä samaan puolueeseen äärioikeiston kanssa kuuluvat? Mitä tekee KTP vaalien jälkeen, jos äärioikeisto voittaa ja kymmenet tuhannet suomalaiset ryntäävät kadulle osoittamaan mieltään? Voiko se tehdä muuta kuin hävetä!

Vai pitääkö vallankumouksellisten esittää eduskuntavaaleissa ohjelma, joka on rakennettu siirtymävaatimuksista? Populistit vastaavat kansan vaatimuksiin, mutta eivät kerro, miten toteuttavat lupauksensa. Vallankumouksellisten siirtymävaatimukset ovat kansan suussa, mutta me kerromme työläisille, miten nämä vaatimukset toteutetaan: On taisteltava, kumottava kapitalistinen järjestelmä, sillä se ei näitä vaatimuksia pysty täyttämään. Uudistuksia ei toteuta vallankumouksellinen puolue eduskunnassa, vaan työväenluokka itse, kaduilla ja työpaikoilla.

Dialektiikan ylistys

Äärioikeisto on viime aikoina juhlinut eri puolilla Eurooppaa, viimeksi Ranskassa 21.4. Mutta juhliiko kauan? Toteutuvatko ennusteemme Saksan ja Suomen vaaleista, vai sanovatko työläiset, työttömät ja opiskelijat oman sanansa tätä ennen niin voimakkaasti, ettei äärioikeistolla ole enää aihetta juhliin?

Argentiinan taistelut ovat levinneet Venezuelaan, Italiaan ja Ranskaan. Suuria mielenosoituksia on päivittäin. Globalisaationvastainen liike ei enää tee mielenosoituksista niin suurta numeroa kuin aiemmin. Syy: niitä on niin usein, ei niitä enää tarvitse mainostaa. Kun vielä vähän aikaa sitten 10 000 mielenosoittajan joukko oli suunnaton saavutus, liikutaan nyt jo miljoonissa. Määrä on muuttunut laaduksi, suurmielenosoituksista on tullut osa arkipäivää.

Kuka enää sanoo, että dialektinen materialismi ei olisi pätevä työkalu yhteiskunnallisen kehityksen analysointiin. Arkipäivä todistaa, että se on. Bertolt Brecht ilmaisi vuonna 1933 runossaan Dialektiikan ylistys mistä on kysymys:

Vääryys etenee tänään varmoin askelin.
Sortajat asettuvat taloksi hallitakseen kymmenen tuhatta vuotta.
Väkivalta vakuuttaa: mikä on, se pysyy.
Ääntäkään ei kuulu, paitsi hallitsevien ääni
ja markkinoilla sanoo riisto ääneen: tämä on vasta alkua.
Mutta sorretuista sanovat monet nyt:
se mihin pyrimme ei koskaan onnistu.
Se joka vielä on hengissä, älköön sanoko: ei koskaan!
Varma ei ole varmaa.
Mikä on, ei pysy.
Kun hallitsevat ovat puhuneet
tulevat hallitut puhumaan.
Kuka rohkenee sanoa: ei koskaan?
Kenestä riippuu sortovallan jatkuminen? Meistä.
Kenestä riippuu sortovallan murskaaminen? Myös meistä.
Joka lyödään maahan, nouskoon!
Joka on hukassa, taistelkoon!
Mikä voi pidättää sitä, joka on oivaltanut asemansa?
Sillä tämän päivän voitetut ovat huomispäivän voittajat, ja
Ei koskaan on: vielä tänään!

— Teemu Luojola