Marxilaisen Työväenliiton kannanotto 15.5.2002:
Kuntien peruspalvelut on turvattava, leikkaukset on estettävä
Kuntalaiset, järjestäytykää puolustamaan palveluita, poliitikkojen tahtoon ette voi luottaa

Helsingin kaupunki on tämän kevään aikana ilmoittanut mittavista peruspalveluiden leikkauksista. Kaupungin tavoitteena on höylätä kaikkien toimialojen kustannuksista neljä prosenttia. Tämä uhkaa johtaa mm. koulujen, päiväkotien, leikkipuistojen, terveysasemien ja kirjastojen sulkemiseen, mielenterveyspalveluiden heikentämiseen ja vammaiskuljetusten vähentämiseen, bussivuorojen harventamiseen ja mahdolliseen raitiovaunulinjojen vähentämiseen ja pelastushelikopterista luopumiseen. Leikkauksia kaupunki perustelee säästötarpeella. Samaan aikaan kaupungilla riittää rahaa mittaviin ylellisyysinvestointeihin, kuten musiikkitalon ja keskustatunnelin rakentamiseen.

Leikkausten syiden, laajuuden ja seurausten tarkasteleminen on välttämätöntä, jotta osaisimme valita oikean taktiikan taistelussamme peruspalveluiden puolesta.

Mitkä ovat leikkausten syyt?

Helsingin kaupunki ei ole maailmantaloudesta irrallaan oleva erillinen saareke. Leikkaukset ovat tulosta siitä samasta uusliberalistisesta talouspolitiikasta, jota kaikkialla maailmassa toteutetaan. Kapitalistinen maailma päätyi uusliberalistisen politiikan toteuttamiseen 1970-luvulla pyrkimyksessään pitää pystyssä kriisiin ajautunutta talouttaan. Keskittyminen fiktiiviseen pääomaan, keinotteluun ja julkisen sektorin alasajoon ovat tämän globalisaation kauden tunnusmerkkejä.

Uusliberalistinen politiikka ei johda leikkauksiin siksi, että julkisella sektorilla olisi rahapula, vaan siksi, että julkisen sektorin rahat käytetään yksityistä pääomaa hyödyttävällä tavalla ja keinotteluun. Suomen valtion reaalivelka on uusliberalistisen globalisaation periodin aikana vuodesta 1975 vuoteen 2000 kasvanut 28-kertaiseksi. Velan kasvu on ollut huiminta 1990-luvulla, vaikka juuri tuolloin on tehty suurimmat peruspalveluiden leikkaukset.

Globalisaation periodi on tullut tiensä päähän, mistä osoituksena ovat mm. maailmanlaajuinen taloudellinen taantuma, protektionististen keinojen käyttöönotto — ja Helsingin kaupungin poikkeuksellisen rajut leikkaukset. Edellisen laman aikana 1990-luvun alussa globalisaatio ei vielä ollut ajautunut umpikujaan ja uusliberalistinen politiikka oli vallitsevana.

Hallitus pelasti pankit, ja luvattiin, että kriisitoimenpiteet olisivat tilapäisiä ja uusi nousukausi toisi ainakin osan uhrauksista takaisin. Näin ei käynyt, eikä voinutkaan käydä, kun ottaa huomioon kapitalistisen järjestelmän yleisen kehityksen kohti nykyistä kriisiään. Ajalle ominaista on hyvinvointivaltion lopullinen purkaminen. Nousukausi ei poistanut edes työttömyyttä, ja nyt eletään aikaa, jolloin työttömyys on jälleen kääntymässä rajuun nousuun.

Mitä porvaristo otti opikseen edellisestä lamasta?

Tällä kertaa leikkauksia aletaan tehdä jo ennen pahinta kriisiä, jotta ei tultaisi yllätetyiksi housut kintuissa kuten 1990-luvun alun suurtyöttömyyden ja työttömyyskorvausten suhteen. Tuolloin leikkausten tekeminen oli vasta aluillaan, ja olemassa olleet peruspalvelut, sosiaaliturva ja työttömyyskorvaukset piti rahoittaa, vaikka niiden kustannukset nousivat räjähdysmäisesti.

Rahaa on vielä tällä hetkellä, mutta kun lama ja työttömyys puhkeavat uudelleen samankaltaisissa mitoissa kuin runsaat kymmenen vuotta sitten, ne hupenevat hetkessä. Nyt kansalaiset pannaan tulevan kriisin maksumiehiksi jo etukäteen, ja tässä maksatusoperaatiossa käytetään apuna kuntatalouksia ja kunnallisten palveluiden leikkauksia.

Miksi julkinen sektori ei tälläkin kertaa voisi turvautua velkaan?

Julkisen sektorin on vältettävä uutta suurta lainanottoa viimeiseen asti, sillä lainan saanti voi nyt olla ongelma. 1990-luvun lama ei koskenut kaikkia maita; Suomessa sen seuraukset olivat pahimmasta päästä. Tuolloin Suomen valtion oli helppo saada lainaa, kun maailmalta löytyi rahaa. Nyt lama uhkaa koko maailmaa, eivätkä muut maat voi auttaa, kun niillä on omiakin ongelmia. Osoituksena suurten teollisuusmaiden omista ongelmista ovat esimerkiksi protektionistiset toimenpiteet (suojatullit, tukiaisten korotukset jne.); jokainen pyrkii nyt pelastamaan oman nahkansa eikä pysty auttamaan muita.

Lähes kaikki maailman valtiot ovat tällä hetkellä niin velkaisia, että IMF:n ja Maailmanpankin lainanantokyky on koetuksella. Argentiinan kriisin yksi syy oli se, että valtio ei voinut enää ottaa uutta velkaa eikä kukaan voinut sitä sille enää myöntää. Lisäksi Enronin kaltaiset suuryritysten konkurssit ajavat paitsi IMF:n ja Maailmanpankin kaltaiset julkiset laitokset myös yksityiset rahoituslaitokset romahduksen partaalle. Lainapääomaa voisi saada tuottaviin investointeihin, mutta laman aikana ei ole tapana investoida. Peruspalveluiden juoksevat kustannukset eivät ole tuottava sijoituskohde, joten niiden kattamiseksi on hyvin vaikea saada lainaa.

Ovatko leikkaukset vain Helsinkiä koskeva ilmiö?

Espoon kaupunki on ilmoittanut vähentävänsä koulujen oppitunteja ensi syksynä (Helsingin Sanomat 9.5.2002). Leikkaukset ovat siis jo laajenemassa Helsingin ulkopuolelle. Tarkastelimme Espoon-uutisen jälkeen vuoden 2000 tilastotietoja Suomen kunnista. Helsingissä ja Espoossa yhteenlaskettuna asui tuolloin 14,8 % Suomen väestöstä. Niiden osuus kaikkien kuntien yhteenlasketuista tuotoista oli 20,4 %, osuus kaikkien kuntien taseista 29,3 %, osuus kaikkien kuntien omasta pääomasta 31,8 %, mutta osuus kaikkien kuntien vieraasta pääomasta (eli velasta) vain 12,0 %.

Tilanne on siis se, että kaksi Suomen suurinta ja rikkainta kuntaa ovat leikkaamassa ensimmäisenä. Kunnat ovat myös suurimpien väestönkasvukuntien joukossa, joten niiden täytyisi lisätä menojaan, jotta nykyiset palvelut saataisiin tuotettua myös uusille asukkaille. Tällaisesta oireellisesta ilmiöstä seuraa väistämättä, että leikkauksia on edessä kaikkialla Suomessa. Ja pian Espoota koskevan uutisen jälkeen kuuluikin lisää. Vantaan Sanomien 12.5. mukaan Vantaalla on suunnitteilla mittavat peruspalveluiden leikkaukset. Porvoon kaupunki laatii tälle vuodelle lisätalousarviota, jossa vähennetään käyttömenoja ja investointeja (Uusimaa 15.5.2002). Myös esimerkiksi Lahden kaupunki on ilmoittanut, että ensi vuoden tulo- ja menopuolta joudutaan tarkastelemaan.

Kyseessä on koko maata ja kaikkia suomalaisia koskeva ilmiö, joka akutisoituu laajasti vielä tämän vuoden aikana. Muuten ei voisi ollakaan, kun ottaa huomioon sen taloudellisen ympäristön, jota tämän kannanoton alkupuolella esiteltiin.

Helsinki on kuitenkin eturivissä: se leikkaa ensimmäisenä ja toistaiseksi rajuimmin. Tämän kehityksen ja sitä seuraavan taistelun luonnollinen keskus sijaitsee siis Helsingissä, mutta kun leikkausuutisia maakunnista ja muista kaupungeista alkaa kuulua, taistelu laajenee ja sitä on laajennettava koko maahan. Taistelun konkreettiset tunnukset määrittyvät kuntakohtaisesti, mutta taistelulle on mahdollista ja pitääkin rakentaa valtakunnallinen luonne.

Mitkä ovat ihmisten mielialat?

1990-luku leikkasi kaikilta, mutta ei antanut mitään takaisin. Nyt ihmiset eivät hyväksy uusia leikkauksia, minkä osoittaa jo seuraava kehitys Helsingissä viimeisten viikkojen ajalta:

– Jokaista leikkausuutista seuraa protestiaalto.
– Mielenosoituksiin on osallistunut yhteensä jo tuhansia ihmisiä.
– Leikkauksia vastustaviin vetoomuksiin saadaan kerättyä tuhansia allekirjoituksia hetkessä.
– Nuoret ovat vallanneet lakkautusuhan alla olleita kirjastoja.
– Taistelun eturivissä ovat nuorten lisäksi lapsiperheet, jotka muodostavat yhden poliittisesti ja yhteiskunnallisesti passiivisimmista väestöryhmistä.

Helsingin Sanomat kertoi 7.5.2002 kaupungin suunnitelmista sulkea keskisen Helsingin leikkipuistoja seuraavasti: "Asukkaat perustivat oitis ringin ottamaan yhteyttä päättäjiin. Tiedotus- ja kriisikokous kutsuttiin koolle maanantaiksi ja vastarintaan valmistauduttiin. Alueen leikkipuistoissa kaavailtiin lapsilaumojen viemistä kokouksiin ja marssille lähtemistä."

Attac ja muut reformistit yrittävät uskotella, että rahaa löytyy, mutta poliittista tahtoa puuttuu, ja että poliitikkojen omaantuntoon vetoaminen auttaisi torjumaan leikkaukset. Näin tökerösti he yrittävät huijata kansaa! Kuten erittelemämme yleinen taloudellinen kehitys osoittaa, rahaa on vielä, mutta ei enää kohta. Vaikka poliitikkojen omaatuntoa kolkuttaisikin, heidän kätensä ovat kuitenkin sidotut, ja ne on sitonut kapitalistinen järjestelmä, joka ei salli kapitalismin rajojen ylittämistä ja hyvinvointipalvelujen rakentamista aikana, jolloin globalisaatio on päätynyt umpikujaan, maailmanlaajuinen taloudellinen romahdus uhkaa sekä jatkuvat kriisit ja sodat väijyvät kaikkialla.

Porvariston omaantuntoon vetoaminen on se sama virhe, jota reformistit ovat toistaneet jo sadan vuoden ajan. Kunnallisia palveluita ei kuitenkaan pelasteta parlamentarismin keinoin, vaan taistelemalla, haastamalla porvarillinen järjestelmä ja kapitalistiset lait kaduilla, kouluilla, kirjastoissa, terveysasemilla ja siellä, missä kuntalaiset asuvat ja käyttävät palveluitaan.

Nuorten mielialoihin pääsee tutustumaan, kun kuuntelee nuorten keskusteluja. Nuoret ovat ymmärtäneet, että kyse ei ole poliitikkojen lupauksista tai poliittisesta tahdosta, vaan siitä, että poliittinen järjestelmä ei salli hyvinvointipalveluille resursseja. 1960- ja 70-lukujen jälkeen syntyneiden sukupolvien päät eivät ole myrkyttyneet keynesiläisyyden aiheuttamilla illuusioilla porvarillisen demokratian hyvyydestä. Nuoria ei voi tämän suhteen huijata.

Kunnallisten peruspalveluiden leikkaukset ovat siinä määrin laaja ja ajankohtainen kysymys, että asia on nyt kaikkien huulilla. Tämän vuoksi ihmisille on nyt otollista selventää tämän kehityksen taustoja sekä sitä, mitä on tehtävä palveluiden turvaamiseksi.

Miten edetä?

Kunnallisia peruspalveluita puolustavan ja leikkauksia vastustavan toiminnan ei pidä jäädä vain kannanottojen, lehdistötiedotteiden tai mielipidekirjoitusten tasolle. Ihmiset on saatava toimimaan, tai oikeammin — jo syntyneeseen spontaaniin toimintaan on saatava järjestelmällisyyttä, jotta se voisi kasvaa ja olla tuloksellisempaa.

Porvariston eduista objektiivisesti riippumattomien puolueiden ja kansalaisjärjestöjen tulee perustaa elin, joka alkaa kampanjoida kuntalaisille ongelmista ja kehottaa toimintaan. Käytännön tilanteesta johtuen tämän toiminnan on alettava Helsingistä.

Tämän elimen on kutsuttava koolle avoin kansankokous, joko yksi suuri tai mieluummin useita pienempiä, paikallisempia. Näissä kokouksissa tulee keskustella leikkausongelman syistä ja seurauksista sekä siitä, mitä on tehtävä leikkausten torjumiseksi. Kansankokouksista on tehtävä säännöllisiä, ja niissä on keskeisesti myös suunniteltava käytännön toimintaa, kuten mielenosoituksia, kunnan laitosten valtauksia jne.

Kokousten olisi valittava keskuudestaan edustajisto, joka vastaisi käytännön järjestelyistä kahden kokouksen välisenä aikana ja laajempien tapahtumien järjestämisestä useiden kansankokousten yhteistyönä. Edustajiston ei pidä irtaantua kansankokouksista, vaan kansankokousten on oltava niitä päätöksenteko- ja keskusteluelimiä, joille toiminta rakentuu.

Kokouksia voi muodostaa kuntalaisten sosiaalisten yhteenliittymien pohjalta esim. kouluissa, leikkipuistoissa, kirjastoissa, terveysasemien käyttäjien kesken tai asuinalueilla. Tärkeää on saada myös kunnan työntekijät mukaan ja osallistumaan näihin kokouksiin tai järjestämään työpaikoillaan omia kokouksiaan. Keskeistä on saada kuntalaiset mukaan yhteiseen taisteluun ja myös päättämään siitä.

Millaisin tunnuksin esiinnymme?

– Peruspalvelut on säilytettävä. Kansa on aina maksanut niistä, maksaa edelleenkin ja haluaa palveluita jatkossakin. (Tätä iskulausetta voi soveltaa myös yksittäisten, lakkautusuhan alla olevien kohteiden tai palveluiden puolustamiseen muuttamalla sen alkuosaa kulloiseenkin yksittäiseen taisteluun sopivaksi.)

– Korotuksia kuntien valtionosuuksiin. Valtio maksaa velkojensa korkoja vuodessa saman verran kuin kunnille valtionosuuksia. Näin ollen valtionvelka on myös kuntien velkaa. Jos valtiolla ei muka riitä rahaa, otettakoon 1990-luvulla pankeille maksetut pankkituet niiltä takaisin ja jätettäköön valtionvelka rahalaitoksille ja muille riistokeinottelijoille maksamatta. Työläiset ovat tämän rahan työllään tuottaneet, se kuuluu käyttää kansalaisten yleisen hyvinvoinnin ja peruspalveluiden tuottamiseen.

– Julistukset eivät riitä, niillä ei voita mitään. Jokaisen on järjestäydyttävä vastarintaan.