Intian ja Pakistanin sota jälleen kerran hyvin lähellä

Tiistaina 14.5. Kashmirin Intian puoleisessa osassa muslimisissien hyökkäyksessä surmansa sai yli 30 ihmistä. Intia syyttää Pakistania separatististen muslimisissien suojelemisesta. Pakistanin presidentti Pervez Musharraf vakuuttaa maansa toimivan radikaaleja muslimisissejä vastaan. Tilanne maiden välillä on jälleen erittäin kireä. Maat ajautuivat sodan partaalle joulukuussa Intian parlamenttiin tehdyn terrori-iskun jälkeen, ja maiden väliselle rajalle tuolloin keskitetyt sotilaat ovat edelleen asemissaan.

Helsingin sanomien 17.5. mukaan "tiistaisen hyökkäyksen jälkeen intialaisten puheet ovatkin olleet harvinaisen sotaisia. Myös armeijan johdossa vakuutetaan vastatoimien välttämättömyyttä." Vastaavasti Pakistanin "hallitus vakuuttaa 'puolustavansa jokaista tuumaa Pakistanista'".

Kashmirin kriisin kärjistyessä vuodenvaihteessa Marxilainen Työväenliitto analysoi Intian ja Pakistanin välille mahdollisesti puhkeavaa sotaa. Maaliskuussa julkaistussa Kapitalismin kriisin analyysissa kirjoitimme Kashmirin kriisistä edelleen ajankohtaisesti:

Intian ja Pakistanin välit ovat olleet kireät jo joulukuulta lähtien. Vielä maiden välille ei ole syttynyt sotaa, mutta se on todennäköinen, ja vaikka tilanne alueella on toistaiseksi pysynyt hallinnassa, pienikin kipinä voi räjäyttää ruutitynnyrin. Mikäli sota syttyy, se ei tule olemaan minkään kansakunnan vapautumiseen pyrkivää edistyksellistä sotaa, vaan kahden epäitsenäisessä asemassa olevan puolisiirtomaan kiistaa oman alistamansa alueen herruudesta. Koska sekä Intia että Pakistan toteuttavat alueella omia imperialistisia pyrkimyksiään, ei kummankaan osapuolen, Intian tai Pakistanin voitto ole toista parempi vaihtoehto. Lisäksi koska kyseessä on kaksi puolisiirtomaata, jotka ovat taloudellisessa riippuvaisuussuhteessa imperialistisista länsimaista, on sota jatkoa imperialistiselle sodalle, ja erityisesti sille sodalle, jota käydään Afganistanissa.

Tämän vuoksi on huolestuttavaa, että sodanvastainen liike Suomessa (ja ilmeisesti muissakaan länsimaissa) ei ole kiinnittänyt Kashmirin kriisiin mitään huomiota. Liikkeen suhtautuminen sotiin ja niiden analysointi on pintapuolista: vastustetaan vain niitä sotia, joissa Yhdysvallat on avoimesti mukana, vaikka Yhdysvaltojen merkitys tässä kriisissä on tuskin yhtään sen vähäisempi kuin Afganistanissa.

Koska on ilmeistä, että Kiinaa yritetään sotkea mukaan sotaan (kuten olemme esittäneet Itä-Uudenmaan mielipidelehti Å-siktenissa 11.1.2002), tällä imperialistisella sodalla ei ole ainoastaan pyrkimyksiä toista imperialistista valtaa vastaan, vaan myös selviä Kiinan-vastaisia pyrkimyksiä. Kiina haluaa ainakin toistaiseksi pysytellä erossa sodasta ja veljeilee sekä Pakistanin että Intian kanssa. Sodan puhkeaminen kuitenkin pakottaa Kiinan valitsemaan puolensa. Vaikka emme voi puolustaa Intiaa tai Pakistania tässä sodassa, on ehdottomana velvollisuutenamme puolustaa Kiinaa, mikäli Kiina sotaan osallistuu, sillä Kiina on epämuodostunut työläisvaltio. Puolustaessamme Kiinaa imperialistien hyökkäystä vastaan emme kuitenkaan anna mitään poliittista tukea Kiinan byrokraattiselle johdolle.

Mutta provokaatio ja imperialismin määräävä rooli ovat kuitenkin vain yksi skenaario. On lopulta myös aivan mahdollista, että tässä kriisissä vaikuttaa voimia, joita imperialismi ei pysty hallitsemaan. Imperialismin heikkoudesta paljastuu päivä päivältä enemmän merkkejä: miksi sotaa Afganistania vastaan viivyteltiin niin kauan? miksi uhattiin pommittaa Irakia, Irania ja Somaliaa, mutta ei pommitettu ketään? miksi Yhdysvallat päätyi pienimuotoiseen operaatioon Filippiineillä? Yhdysvallat näyttää joutuvan vaihtamaan suunnitelmiaan koko ajan.

Tuolloin kirjoitimme imperialistisista maista yleensä emmekä eritelleet, mistä maista on kysymys. Tämän erittelyn tekemiseksi on nimittäin välttämätöntä tarkastella sekä Intian että Pakistanin taloudellisia kytköksiä keskeisiin imperialistisiin maihin. Tarkastelumme kohteena ovat ulkomaankauppa sekä suorat investoinnit.

Yhdysvallat on Intian tärkein kauppakumppani. Intian viennistä Yhdysvaltain osuus on vuodesta 1993 vuoteen 1999 kasvanut 18,51 prosentista 22,25 prosenttiin. Intian tuonnista Yhdysvaltain osuus on hieman pudonnut, 10,21 prosentista 8,99 prosenttiin. Toiseksi tärkein kauppakumppani on Japani. Entinen siirtomaaisäntä Britannia kilpailee kolmannesta tilasta Saksan kanssa.

Suorissa investoinneissa tilanne on toisenlainen. 1990-luvun kuluessa Yhdysvalloista tehdyt suorat investoinnit Intiaan ovat olleet vuositasolla enintään 267 miljoonaa dollaria, korkeimmillaan vuonna 1997. Japanilaiset investoinnit ovat nekin olleet korkeimmillaan vuonna 1997, tuolloin 440 miljoonaa dollaria. Suorissa investoinneissa kärkisijan vie kuitenkin Britannia, josta investoinnit ovat olleet kasvussa vuodesta 1996 lähtien, ja vuonna 1999 (löytämiemme tilastojen viimeinen vuosi) ne olivat jo 641 miljoonaa dollaria. Kumulatiivisesti vuodesta 1988 vuoteen 1999 Intiaan on sijoitettu eniten Britanniasta, lähes 2000 miljoonaa dollaria. Japani on toisena lähes 1600 miljoonan dollarin investoinneilla. Saksasta ja Yhdysvalloista on kummastakin investoitu noin 1100 miljoonaa dollaria.

Nämä neljä imperialistista valtiota muodostavat Intian tuonnista (vuonna 1999) neljänneksen ja viennistä lähes 40 %. Suorista investoinneista Intiaan (vuodesta 1988 vuoteen 1999) näiden neljän valtion osuus on kuitenkin yli 90 %, ja tämä on aina ulkomaankauppaa määräävämpi tekijä.

Pakistanin ulkomaankauppatilanne on kutakuinkin samanlainen. Neljä tärkeintä kauppakumppania ovat Yhdysvallat, Saksa, Britannia ja Japani. Niiden osuus Pakistanin viennistä vuonna 1993 oli 37 % ja vuonna 1999 jo 40 %. Pakistanin tuonnista maiden osuus on pudonnut 37 prosentista 22 prosenttiin. Valitettavasti emme ole löytäneet tilastoa suorista investoinneista Pakistaniin, mutta voimme ulkomaankauppatilastojen perusteella olettaa, että tämänkin maan kohdalla mainittujen neljän imperialistisen valtion osuus on hallitseva.

Sylttytehtaalta löytyvät siis aina samat neljä imperialistia. Kyseiset maat olivat aktiivisesti mukana Afganistanin sodassa — ne siis eivät vain tukeneet sitä, vaan lähettivät sotilaitaan operaatioihin. Yhdysvallat on sittemmin uhannut hyökätä Irakiin, ja Britannia on toistaiseksi ainut, joka on ilmoittanut tukevansa Yhdysvaltain hanketta. Mainitut neljä maata ovat myös nykyisen maailmanlaajuisen talouskriisin polttopisteessä. Niiden tarve uusien raaka-ainelähteiden ja markkinoiden perään on suunnaton.

On myös syytä pitää mielessä, että Yhdysvallat on viimeisen puolen vuoden aikana pitänyt yllä lämpimiä suhteita sekä Pakistaniin että Intiaan. Kummankin maan entinen siirtomaaisäntä Britannia on suorilla sijoituksillaan tehnyt maista taloudellisia puolisiirtomaitaan. On selvää, että Intian ja Pakistanin todelliset omistajat (Yhdysvallat, Britannia, Japani ja Saksa) hyötyvät taloudellisesti alueella puhkeavasta sodasta, ja vielä enemmän ne sodasta hyötyvät, jos Kiina sotkeutuu siihen mukaan. Suurimmat sankarit ovat Yhdysvallat ja Britannia, mutta Saksaa tai Japaniakaan ei pidä vapauttaa vastuusta. Suhtautumisemme Kashmirin kriisiin määrittyy näiden seikkojen pohjalta.

— Teemu Luojola

Artikkelissa käytettyjen ulkomaankauppatilastojen lähde Direction of Trade Statistics Yearbook (DOTSY), IMF 2000. Suorien investointien tilastolähde International Direct Investment Statistics Yearbook, OECD 2000.