Marxilainen Työväenliitto
http://www.mtl-fi.org, mtl@mtl-fi.org
19.5.2002

 

Lisää työttömiä Porvooseen

 

Ensto Parts Oy:n yt-neuvottelut ovat päättyneet, ja yhtiö irtisanoo Porvoosta 34 työntekijää. Irtisanotuille tarjottiin mahdollisuutta siirtyä yhtiön Salon tehtaalle, jonne yhtiön muovituotteiden tuotanto jatkossa keskitetään, mutta yksikään ei ollut valmis muuttamaan nykyisestä kotikaupungistaan.

Pääluottamusmies Matti Eloranta on kuitenkin toiveikas. Hän odottaa talouden kääntyvän paremmaksi, jolloin yhtiö palkkaisi lisää henkilökuntaa, ja nyt irtisanotut ovat lainkin mukaan jonossa ensimmäisinä otettavaksi takaisin töihin. Yhtiön toimitusjohtaja Seppo Martikainen on hänkin luottavainen Ensto-konsernin tulevaisuuden suhteen. Tilanne kuulemma elää koko ajan, ja erityisesti kansainvälisillä markkinoilla, joilla Enstokin toimii. (Borgåbladet 16.5.2002.)

Tässähän se homman juju piileekin. Kansainvälisillä markkinoilla ei mene hyvin, eikä näköpiirissä ole, että jatkossakaan menisi paremmin. Irtisanotut enstolaiset saavat työpaikkansa takaisin, jos kansainvälinen talous kääntyy nousuun — tällaisen viestin välittää Martikainen rivien välissä. Kuten kirjoitimme 14.5., talouskriisi syvenee edelleen maailmalla.

Ensto-konsernin tehtailla on vuoden sisään käyty neljät yt-neuvottelut, joiden jälkeen työpaikkansa on menettänyt yhteensä noin 70 työntekijää. Käännettä parempaan ei taloudessa ole odotettavissa, ei Suomessa, ei Euroopassa eikä Yhdysvalloissa. Sen sijaan käännettä työttömyysluvuissa jo näkyy, mm. Helsingissä akateemisten työttömyys on kääntynyt nousuun. Nyt työnsä menettävät enstolaiset tuskin tulevat enää saamaan töitä entisestä yhtiöstään, vaan he siirtyvät rumentamaan Porvoon työttömyystilastoja.

— Teemu Luojola